Avoin kirje SUOMEN pääministerille

Hyvä Pääministeri,

lähetän sinulle tämän viestin median kautta niin, että myös kansa lukee sen. Kansa, joka on valinnut sinut pääministeriksi ja nyt olet koetellut heitä viime aikoina. Kansa, joka yrittää turhaan löytää selitystä ristiriitaisille toimillesi.

Samaan aikaan, kun leikkaat oman kansan työntekijöiden palkkoja, otat huoletettavaksi kansan rahalla kymmeniä tuhansia ihmisiä. Koko maailma tietää, että ne jotka tulevat koko Euroopan kautta Suomeen asti monien turvallisten maiden läpi, eivät ole hädässä. Heillä on selvä päämäärä.

Haluaisin muistuttaa sinua, että raamattu, jonka kautta olet vannonut pääministerikauden alussa velvoittaa sinua pääministerinä hoitamaan ja ajamaan vain Suomen etua. Ihmisenä raamattu kyllä velvoittaa sinua auttamaan hädässä olevia. Siis ne ovat kaksi täysin eri asiaa. Sinä, Juha Sipilä, voit auttaa omalla rahallasi ja ajallasi niin paljon kuin haluat, mutta Suomen pääministerinä saat käyttää suomalaisten rahoja vain heidän etunsa mukaisesti.

Kansa ei millään ymmärrä, että turvapaikanhakijat siirretään paikasta toiseen taksilla (MTV:n verkkosivu) ja samalla sairaat suomalaiset joutuvat odottamaan kelan taksia jopa useita tunteja säästön vuoksi. Kansa ei myöskään ymmärrä sitä, että suljet heidän koulut ja sairaalat ja samaan aikaan avaat jopa satoja uusia vastaanottokeskuksia.

Saksalaiset varmasti iloitsivat, kun sanoit heille, ettet pistä Suomen rajoja kiinni. Nyt löytyi kullan arvoinen mies, joka ottaa vastaan heidän lähettämänsä pakolaiset.

Jos olet uskonut sitä fiksua, joka väittää, että nämä turvapaikanhakijat ovat Suomen tulevaisuus maassa mihin odotetaan myöhemmin tulevan työvoimapula, olet väärässä. Taloustieteen nobelisti Joseph Stiglitz neuvoo sinua ” Suomen nykytilanteessa työnhakijoiden määrän kasvattaminen ei luo lisää työtä”( Helsingin Sanomat 22.9.2015).

Joka päivä Suomeen saapuu lähes 1000 turvapaikanhakijaa. Se on suorastaan miehitystila. Suomella ei ole varaa siihen. Suurin osa suomalaisista on erittäin huolissaan ja hyvin ahdistuneita. Jos sanoisit, että meidän pitää noudattaa kansainvälisiä sopimuksia, onhan meillä valmiuslaki. Lain tarkoituksena on poikkeusoloissa suojata maamme väestöä, turvata sen toimeentulo ja maan talouselämä, ylläpitää oikeusjärjestystä ja kansalaistemme perusoikeuksia ja ihmisoikeuksia sekä turvata valtakuntamme alueellinen koskemattomuus ja itsenäisyys.

https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2011/20111552

Ashraf Benyamin

ylilääkäri, kouvola

Samaa mieltä? Jaa eteenpäin. Tavoite, että viesti saavuttaa Sipilän median kautta.

Jaa
7136
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

1) PÄÄMINISTERINÄ:
" Haluaisin muistuttaa sinua, että raamattu, jonka kautta olet vannonut pääministerikauden alussa velvoittaa sinua pääministerinä hoitamaan ja ajamaan vain Suomen etua. "

2) "Ihmisenä raamattu kyllä velvoittaa sinua auttamaan hädässä olevia. "

"Siis ne ovat kaksi täysin eri asiaa.

Sinä, Juha Sipilä, voit auttaa omalla rahallasi ja ajallasi niin paljon kuin haluat, mutta Suomen pääministerinä saat käyttää suomalaisten rahoja vain heidän etunsa mukaisesti."

Äänestä

kiukkuinen

turvapaikanhakija avautui AFP:lle: "Vihaan Suomea"

sen olisi pitänyt päästä pääkaupunkiin.

Äänestä

laiska mustaihoinen,

ja sille sanotaan, että työhön nyt sinunkin pitää ruokasi eteen,

niin se alkaa huutaa, että RASISMIA...rasismia...

Äänestä
  • Tunnen erittäin ahkeran mustaihoisen myös patalaiskan Suomalaisen.

    Äänestä

  • Sinun vihapuheesi suomalaisia kohtaan jo tiedämmekin.

    Äänestä

  • Massaposmottaja en osaa olla rasistinen kenellekkään niikuin sinä, vihasi huokuu sen näkee rien välistä, lopettaisit jo hyvän sään aikaan mutta et pysty koska mielesi ei anna periksi.

    Äänestä

  • suomalaisia vihaat !!
    ihan sivullisena huomautan sinulle

    VIHAPUHEESI suomalaista on INHOTTAVAA.
    Tuo ylilääkäri puhuu oikeata asiaa, lukisit sen edes.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suomalaisistakin_huolehd kirjoitti:

Hyvä Pääministeri,

lähetän sinulle tämän viestin median kautta niin, että myös kansa lukee sen. Kansa, joka on valinnut sinut pääministeriksi ja nyt olet koetellut heitä viime aikoina. Kansa, joka yrittää turhaan löytää selitystä ristiriitaisille toimillesi.

Samaan aikaan, kun leikkaat oman kansan työntekijöiden palkkoja, otat huoletettavaksi kansan rahalla kymmeniä tuhansia ihmisiä. Koko maailma tietää, että ne jotka tulevat koko Euroopan kautta Suomeen asti monien turvallisten maiden läpi, eivät ole hädässä. Heillä on selvä päämäärä.

Haluaisin muistuttaa sinua, että raamattu, jonka kautta olet vannonut pääministerikauden alussa velvoittaa sinua pääministerinä hoitamaan ja ajamaan vain Suomen etua. Ihmisenä raamattu kyllä velvoittaa sinua auttamaan hädässä olevia. Siis ne ovat kaksi täysin eri asiaa. Sinä, Juha Sipilä, voit auttaa omalla rahallasi ja ajallasi niin paljon kuin haluat, mutta Suomen pääministerinä saat käyttää suomalaisten rahoja vain heidän etunsa mukaisesti.

Kansa ei millään ymmärrä, että turvapaikanhakijat siirretään paikasta toiseen taksilla (MTV:n verkkosivu) ja samalla sairaat suomalaiset joutuvat odottamaan kelan taksia jopa useita tunteja säästön vuoksi. Kansa ei myöskään ymmärrä sitä, että suljet heidän koulut ja sairaalat ja samaan aikaan avaat jopa satoja uusia vastaanottokeskuksia.

Saksalaiset varmasti iloitsivat, kun sanoit heille, ettet pistä Suomen rajoja kiinni. Nyt löytyi kullan arvoinen mies, joka ottaa vastaan heidän lähettämänsä pakolaiset.

Jos olet uskonut sitä fiksua, joka väittää, että nämä turvapaikanhakijat ovat Suomen tulevaisuus maassa mihin odotetaan myöhemmin tulevan työvoimapula, olet väärässä. Taloustieteen nobelisti Joseph Stiglitz neuvoo sinua ” Suomen nykytilanteessa työnhakijoiden määrän kasvattaminen ei luo lisää työtä”( Helsingin Sanomat 22.9.2015).

Joka päivä Suomeen saapuu lähes 1000 turvapaikanhakijaa. Se on suorastaan miehitystila. Suomella ei ole varaa siihen. Suurin osa suomalaisista on erittäin huolissaan ja hyvin ahdistuneita. Jos sanoisit, että meidän pitää noudattaa kansainvälisiä sopimuksia, onhan meillä valmiuslaki. Lain tarkoituksena on poikkeusoloissa suojata maamme väestöä, turvata sen toimeentulo ja maan talouselämä, ylläpitää oikeusjärjestystä ja kansalaistemme perusoikeuksia ja ihmisoikeuksia sekä turvata valtakuntamme alueellinen koskemattomuus ja itsenäisyys.

https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2011/20111552

Ashraf Benyamin

ylilääkäri, kouvola

Samaa mieltä? Jaa eteenpäin. Tavoite, että viesti saavuttaa Sipilän median kautta.

Jaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu