Hienoa että meitäkin leväsellä rikastetaan. Kaupunki järjestää tiedoitus tilaisuuden, jossa varmaankin neuvotaan, kuinka meidän tulee käyttäytyä ja pukeutua tulevaisuudessa, ettemme loukkaa tulevia hallitsioitamme.
Kaupunki varmaankin infoaa meitä, vaadittaessa antamaan, kaiki mitä on taskussa ja kukkarossa, jos joku ryhmä tulee sitä vaatimaan. Sehän on normaalia, että ylimaalinen uskonnollinen ryhmittymä tämän vaatii.
Oneksemme on jo kylmä keli, eikä lapsia laitaeta vähissä vaatteissa kouluun. Etenkään pikku tyttöjä, joiden raiskaamista ei lasketa miksikään musumaani kultuureissa. Tarun mukaan, jis aivan piikaista valkoihoista pääsee panemaan, AIDS paranee? Koneinsinöörit? Korkeasti koulutetut. kieli,- luku, ja kirjoitustaidottomat, mitään koulua käymättömät loiseläjät tulevat leväselle.
Varmaankin kaupunki laittaa infoa siksi koska ihmisä PELOTTAA . Lapsien puolesta huoli on suunnaton. Naisetin varmasti pelkäävät yksin liikkua tienoilla.
Jopa vihapuheita tai kirjoituksia tämmöinen keskittymä saattaa aiheuttaa, varsinkin vähälle yhteiskunnan tuelle jääneille, jotka ovat töitä tehneet 50 vuotta. Eläkettä tulee puhtaana käteen 1300 euroo. Sillä on pakko pärjätä ei tule asumistulee e mitään.
Musumaanille maksetaan asunto, huonekalut, diskoraha joka on noin 1000 euroo kuukaudessa. Kohtuutonta tai kohtuullista. Leväsen sukkaille sanoisin, muuttakaa pois.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei minua PELOTA, puhu vain omasta puolestas.
Ai ku ihanaa. Joku pystyy kuitenki sanoo noille rasisteille että musta tntuu. Hyvälle. Iiihanaa. Enempi näitä, niin voin minäkin lähteä varjoisalle paikalle mynää haluamaan.