Pentikäinen

Ajatelkaapa hetki! Eliitti-suvun lietsoma Hysteria, jonka taustalla on ihan oikea - joskin tahdosta riippumaton - sylttytehdas, on poikinut illuusion valomallista, että ei ole pelkästään lestadiolaisia pedofileja, vaan on myös heidän lestadiolaisia suojelijoita, kuten Olavin klaani.

Sitten on vielä niitä itsesäälissä eläviä - ikuiseen vaihetasoon jääneitä aivopestyjä tollo-Topeja, kuoliaaksinaurettavia kilometrin mittaisia satu-sekokirjeitä kirjoittavia jonglöörejä kotimaalehteen, tai helluntaisia kattorakennemulkoilua suorittavia tyhjänilmahuitoja ja ilmassa sen jälkeen samassa hapessa voltteja tekeviä Kesitaksia.


Täytyy sanoa että ainoa looginen henkilö palstalla on Melperi.

Palstan Sielu.
153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jokainen joka uskalsi avata suun alistettiin se sulkemaan. Lumijoen suviseuroissa, jolloin myllytys oli pahimmillaan, vanhoillislestadiolaiset alistettiin eritoten Kalevan päätoimittaja Mantilan armoille. Kun yksittäiset alistetut vanhoillislestadiolaiset yrittivät edes jotenkin reagoida alistajan lokakampanjointia vastaan, esim. roskalehti Kalevan tilauksia perumalla, niin sittemmin valtioneuvoston tiedotuspäälliköksi ylennetty -pelosta tärisevä päätoimittaja- alisti julkisuuden riepoteltavaksi kaikkien valheiden äidin "SRK"ohjeistaa perumaan Kalevan tilauksia".

Vanhoillislestadiolainen kansa alistettiin kokonaisuudessaan ja muilutettiin saunan takana. Tästä on kysymys lähihistorian noitavainossa.

Tämä suomi24 lestadiolaisuusforum alistettiin klikkailumanipulaatiolla näyttämään Suomen suosituimmalta forumilta, vaikka 90% teksteistä olikin yhden ja saman helluntailaisen psykopaatin kynästä, niin kuin nykyisinkin, eikä kävijöitä ole koskaan keskivertopalstaa enempää.

Kaikki lestadiolaisittain myönteiset keskustelunyritykset torjuttiin ja kirjoittajat alistettiin joko pedofileiksi tai ko. törkeyden puolustelijoiksi. Alistamisen pääarkkitehteina toimivat -vaiheessa elävät- entiset vl:t, jotka alistavat taustalla edelleen. Näille alistajille on yhteistä keskinäinen yksimielisyys -kaikesta- vl-vastaisuudesta "naispappeudesta, ehkäisykiellosta, vl-ripistä, pedofilian yleisyydestä vl-liikkeessä, vl-opista yleensä, hoitokokouksista, homoliitoista, Maijan tarinasta ja kaiken huippu - kirjoittivat lopulta itse mainitun sadunkin!



Alkuaikoina täällä alisti ja haalimaansa vaikutusvaltaa käytti lähes yksin "hoitokokoustollo" Admata, joka alisti kaiken muun roskan lisäksi ajatusta, että sittemmin melperiksi paljastanut häirikköalistaja onkin SRK:n provokaattori, jonka tehtävä on pitää yllä palstan huonoa mainetta, ettei tänne kukaan vanhoillislestadiolainen tulisi. Admata kuitenkin riitaantui alistajakaverinsa kanssa, ja molemmat siirtyivät alistamaan täällä toisiaan. Nämä henkisesti sairaat yksilöt kirjoittivat julkiselle palstalle toistensa nimet, puhelinnumerot ja osoitteet. Myös sukulaisten nimet ja jopa osapuolten lemmikkieläimet alistettiin tänne keskustelun keskiöön. Tuota alistamisenvaihetta kesti palstalla muutaman kuukauden ja sieltä olevia peruja on palstalla edelleen usein toistuvat nimet, kuten kuten Kalevi, Viljami, Tervakeuhko jne.

Alistamisen kulttuuri tarttui kaikkialle. Erikoinen episodi käytiin television a-studiossa, johon ohjelmaan oli alistettu lestadiolaisia ihmisiä keskustelemaan lestadiolaisesta pedofiliasta. Ohjelman tekeminen vanhoillislestadiolaispohjalta oli erikoista, nythän kaikki tietävät ettei alistamiselle ollut eväitä missään, saati julkisesti televisiossa.

Ohjelmassa oli myös suuri uutinen, jota kukaan ei noteerannut, vaan se alistettiin. Tuomas Hänninen kertoi, ettei hän tiedä tai ei ole ennen kohua tiennyt ensimmäistäkään tapausta vanhoillislestadiolaisissa piireissä. Tästä huolimatta pöydän toisella puolella istunut evp kansanedustaja Juhani Alarannan ponteva poika alisti vanhoillislestadiolaiset ajatukselle, että SRK:n täytyy tietää, koska seitsemänkymmentäluvulla on jo tiedetty rehottavasta ongelmasta. Nythän tilastot osoittavat, ettei ongelmaa ollut myöskään silloin.

Hänninen puhui tietenkin totta, mutta sitä ei noteerattu, vaan hänet alistettiin. (Kautta historian on tuomittu 34 vanhoillislestadiolaistaustaista pedofilia) v i i d en v u o s i k y m m e n e n (50v) aikajaksolla ja he mahtuisivat helposti yhteen ja samaan pieneen kerrostaloon - sanotaan nyt vaikkapa Kemijärvelle. Jos kuvitteellinen kerrostalo kuvitteellisesti räjäytettäisiin taivaan tuuliin, niin *aiempi* vl-pedofilia sitten katoaisi siinä räjäytyksessä mukana. Se rehottamisesta.

Lopulta Hänninen alistettiin eroamaan, mutta sitä ennen hänet alistettiin pitämään SRK:n tiedotustilaisuus vl-pedofiliasta. SRK:ssa ja sen toiminnoissa ei ole tiettävästi pedofiliaa koskaan esiintynyt ja suomalaisissa vl-kodeissakin about 34 kappaletta 5O vuodessa. Luku on hämmästyttävän alhainen, mutta suorastaan järkyttävän alhainen suhteutettuna siihen kuinka -satojatuhansia- ihmisiä alistettiin hyväksymään ajatus, että pedofilia on nimenomaan vanhoillislestadiolaisuudessa äärettömän suuri riskitekijä ja pedofilia rehottaa jokaisella paikkakunnalla.

SRK:n tiedotustilaisuudessa johtohenkilöitä alistettiin ja muilutettiin pelkistä huhuista, esim. "nurmelan tapaus" tai Maijan tarina. Olavi Voittonen alistettiin pedofilian suojelijaksi, mutta eräs salaajasuku ja hiplaaja siellä selvisivät ehtoollisella Vedstadiolisen Oikuksessa.

Olavi ei saanut olla inhimillinen, epätietoinen tai avuton uuden KEKSITYN ongelman edessä, vaan hänet alistettiin hyväksymään kaikki mitä tarjottiin. Olavi alistettiin lopettamaan valtoimenaan rehottava lasten hyväksikäyttö, vaikka sellaista ei ollut ja todellisen ongelman edessä yhteiskunnan kaikki päättävät instanssitkin ovat täysin avuttomia. (18 600 tapausta /34v).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


E.P.and kirjoitti:

Ajatelkaapa hetki! Eliitti-suvun lietsoma Hysteria, jonka taustalla on ihan oikea - joskin tahdosta riippumaton - sylttytehdas, on poikinut illuusion valomallista, että ei ole pelkästään lestadiolaisia pedofileja, vaan on myös heidän lestadiolaisia suojelijoita, kuten Olavin klaani.

Sitten on vielä niitä itsesäälissä eläviä - ikuiseen vaihetasoon jääneitä aivopestyjä tollo-Topeja, kuoliaaksinaurettavia kilometrin mittaisia satu-sekokirjeitä kirjoittavia jonglöörejä kotimaalehteen, tai helluntaisia kattorakennemulkoilua suorittavia tyhjänilmahuitoja ja ilmassa sen jälkeen samassa hapessa voltteja tekeviä Kesitaksia.


Täytyy sanoa että ainoa looginen henkilö palstalla on Melperi.

Palstan Sielu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu