yleisöluistelu

Miksi yleisöluistelu on siirretty maanantai-illoista sunnuntai aamuksi. Koulukkaat haluavat nukkua sunnuntaisin pidempään, eivätkä herätyskellon säestämänä lähteä harrastuksiin. Jäähalli on verovaroin rakennettu ja siellä pitää olla oikeus tavallisilla ihmisillä harrastaa normaaliin aikaan. Eikö IPKn pojille kelpaa sunnuntain aamuvuorot, kun ne pitää tavallisille luistelun ystäville lykätä, näin saadaan ainakin lasten liikkuminen vähenemään. Yleisöluistelut takaisin arki-iltaan.
5992
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Eivät ole vielä sentään muuttaneet jäähallia pakkoloisten vastaanottokeskukseksi.

Äänestä

Ei liene herkkua vanhemmillekaan lähteä sunnuntai aamuisin kuskaamaan lapsia harrastusten pariin. Työviikon jälkeen halutaan viettää vapaapäivää. Pelaaja pojat haluaa ilmeisesti viettää rentouttavaa sunnuntaita baari-illan jälkeen.

Äänestä

yleisöluistelu on jouduttu siirtämään sunnuntaiksi siksi koska maanantain kaikki vuorot on taitoluistelijat varannut. IHAN PEEESTÄ!!!!

Äänestä
  • Porovesi on kohta jäässä, päästään kolaamaan talkoilla sitten baana.
    Sittenpä on mahdollisuus kurvailla vaikka kuutamolla!

    Äänestä

Luulisi tiistai- sunnuntai välillä joku ilta-aikakin löytyvän.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


laalaja kirjoitti:

Miksi yleisöluistelu on siirretty maanantai-illoista sunnuntai aamuksi. Koulukkaat haluavat nukkua sunnuntaisin pidempään, eivätkä herätyskellon säestämänä lähteä harrastuksiin. Jäähalli on verovaroin rakennettu ja siellä pitää olla oikeus tavallisilla ihmisillä harrastaa normaaliin aikaan. Eikö IPKn pojille kelpaa sunnuntain aamuvuorot, kun ne pitää tavallisille luistelun ystäville lykätä, näin saadaan ainakin lasten liikkuminen vähenemään. Yleisöluistelut takaisin arki-iltaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu