Surullista, tääl on paljon tsemppiryhmiä laihduttamiseen. Mä koitan parantua syömishäiriöstä. Terveydenhoitaja huomaskin sen ja mut punnitaan viikottain, mutta teeskentelen kaiken olevan helpompaa ku ois. Se ei silti tiedä et mul ois syömishäiriö, koska oon sanonu et en nää itseeni lihavana tms vaiks kylhän mä oikeesti välillä nään, sitäkään en ite käsitä. Oon sanonu et vahingos laihdun ja uskottelen niin itelleni...tajuan aina välil et mä oikeesti en voi syödä niin ku normaalisti. Syön karkkia joka viikonloppu mut silti tosi suuri osa mun päivittäisist ajatuksista koostuu ruokaan ja liikuntaan. Siinä vähän musta mut haluisin et jos tääl ois muitakin ketkä haluu parantua ni tehtäisiin ryhmä! Laittakaa teijän kikit tuohon alas :')
Parantumisryhmä
parantuminen
4<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mul ei oo vielä kikkiä, mut voisin tehä.. (vaik ei tääl, surullista:(, näy paljo ketää kuka haluis parantuu. Ja kuinka vanha oot?
(Huomaatkohan tätä viestii edes, ku tulee näi myöhää)
Tsemppiä sulle! Itse olen jo keski-iässä. Nuorena minulla oli anorektisen käyttäytymisen jakso, jota kukaan ei tajunnut. Olin jo palannut lähes lähtöpainoon, kun kävin valittamassa puuttuvia kuukautisia. Homma meni stressin piikkiin. Menkat onneksi alkoivat keltarauhashormonilla ja ovat sen jälkeen pysyneet.
Sen voin kokemuksesta sanoa, että inho omaa kehoa kohtaan pyörii enemmän tai vähemmän mielessä vielä vuosia, mutta kyllä siitä pääsee lähes kokonaan. Itseäni ei hoidettu, joten en osaa arvioida, miten asia olisi mennyt kunnon hoidolla. Terkkari ei ole välttämättä riittävä tuki. Käytkö kenenkään muun luona? Pyydä keskusteluapua vaikka psykologilta tms. Silloin itsensä hyväksyminen voi muuttua helpommaksi! Ei ole noloa pyytää apua, sinulla on erittäin perusteltu syy siihen. Heikko itseluottamus ja itseinho ovat riski sille, että syömishäiriö pahenee uudestaan jossain stressitilanteessa.
Kävin äskettäin kuuntelemassa syömishäiriöluennon. Luennoinut professori sanoi, että anoreetikot tulevat harvoin ylipainoisiksi, vaikka sitä kaikkein eniten pelkäävät (tämän olin jo omalla kohdallani havainnutkin). Eli luota vaakaan ja mittanauhaan. Siihen, mitä näkee peilistä ei kannata uskoa vielä pitään aikaan. Omat aivosi valehtelevat!!! Omakuva saattaa vaihdella myöhemmin hetkittäinkin. Välillä näet itsesi läskinä ja välillä hoikkana. Silloin on uskottava tietoon siitä, mitä on, eikä tuntemukseen.
Yksi asia, minkä luennoitsija myös sanoi on, että toipuessa tarvitsee myös jotain mielihyvää tuottavaa, eli jotain sellaista tekemistä, joka rentouttaa ja tuntuu hyvältä. Nimittäin stressihormonit ovat erittäin pahasta, ja anoreetikot ovat yleensä suorittejia, eivätkä ehkä osaa rentoutua. Tästäkin syystä olisi hyvä käydä vaikkapa psykologilla. Tarvitset henkistä vahvistusta ja käytännön vinkkejä, millä selvitä pahoista hetkistä!
Toivotan sinulle hyvää syksyä!
a_iina
Ois kiva jos tulisit juttelee, ku tartteisin parantumiskaverii tai jtn. :)
Tsemppiä teille! Lapseni sai juuri diagnoosin, ja ahdistaa löytää laihtumiseen tähtääviä keskusteluketjuja.