Invalidisoiva ahdistus

Niin minäkin olen kodin vanki, mutta se johtuu liikuntakyvyn puutteesta.
Taidat olla myös masentunut. Kyllä tiedän palojon yksinäisiä ihmisiä, jotka käyvät vaan kauppa-asiansa hoitamassa. Mutta sen verta ois ryhdistäydyttävä ja kertomassa lekurille tämä sama tarina minkä täällä kerroit, niin saat lääkkeet mitkä auttaa.

Kiitos vastauksesta! En kuitenkaan usko lääkkeisiin tai niiden parantavaan vaikutukseen, kun olen kerran niistä vieroittautunut irti. Olen siis kokeillut tähän vaivaan erilaisia masennuslääkkeitä ja jopa antipsykootteja, ne eivät poistaneet ahdistuneisuuden tunnetta vaan oikeastaan ahdisti enemmän ihmisten parissa kun silmät seisoivat päässä ja pupillit olivat erikokoiset, häpesin hakiessani jatkuvasti apteekista näitä lääkkeitä. Lääkkeet tekivät minusta tunteettoman eikä mikään tuntunut oikein enää miltään, sitä en halua. Tänä aikana yritin myös itsemurhaa, lääkkeet sekoittivat. Bentsodiatsepiinit auttaa mutta vain hetkeksi ja niihin syntyy paha koukku.

Aloita vaikka tilaamalla netistä tää kirja:

Wayne W. Dyer: Hyväksy itsesi - uskalla elää!

Maksaa jotain 5 euroa.
Se on ihan hyvä alku. että opit tykkäämään itsestäsi ja että sinä voit valita omat tunnetilasi. Se kirja on auttanut monia, miksi ei sinuakin!

Onhan niitä muitakin hyviä neuvoja, mutta aloita vaikkapa tällä.

Googlaa tuo nimi ja sitten tilaat vaan ja rupeet lukemaan.
Kipaise sitten jossain vaiheessa myös jonkun asiantuntijan luona.
En suosittele pillereitä, aloita tuolla kirjalla.
Tietysti jos on kauheen pahana, niin sitten onhan se pakko. Mutta olen lukenut niin paljon niistä "ilopillereistä", mitä harmia ne aiheuttavat.

Kaikkea hyvää sinulla ja kaikille muillekin!

Paljon haleja!

Jeesus pystyy auttamaan sua, hän auttoi minut ulos kauhistuttavasta ahdistuksesta ja on auttanut monia muitakin!

Rukousta, Raamattua ja seurakuntaa. Seurakunnassa on samaa avuttomuutta ilman Jeesusta kokeneita ihmisiä, siellä saat olla oma itsesi.

Raamattu: www.evl.fi/raamattu

Tosi hyvää opetusta, jonka avulla pääsee hyvään alkuun: http://oneway.tv/fi/category/PLdZAghCIk-sETg_AEdb_kwcEak362sp0T

Rakas Jeesus, kirkasta kunniasi ja auta tätä nimimerkkiä Kodin vanki!

Kannattaa miettiä, mitkä asiat ovat itselle tärkeitä ja hyväksyä sen jälkeen itsensä sellaisena kuin on. Mitä sillä on väliä, mitä muut ihmiset ajattelevat, sukulaiset ajattelevat,tms. Sitten vaan etsimään samanhenkisiä ihmisiä. Jos kadulla kulkiessa ahdistaa tai tuntuu, että mitähän nuo muutkin nyt ajattelevat ja katsovatko ne,jne., niin todennäköisesti muilla ihmisillä on ihan riittävästi omassakin elämässään tekemistä, hankaluuksia,jne. Harvemmalla on aikaa, energiaa, intoa tai mielenkiintoa tarkkailla kadulla tuntemattomia ohikulkijoita-sitä ahdistunuttakaan. Ja jos joku katsoo ja jotain ajattelee, niin siinähän ajattelee.Se on hänen ongelmansa. Ja jos jossakin lähempään tuttavuuteen päästyään joku kohteleekin törkeästi, niin sekin on hänen ongelmansa ensisijassa. Kaikille ei ikinä voi olla mieliksi. Kukaan ihminen.

Olin joskus yksin, mutta sitten päätin alkaa opetella sosiaaliseksi. Heittäydyin elämään mukaan ja tutustuin ihmisiin ja onnen avaimet olikin se että minun piti hyväksyä heidät eikä heidän minut. Ihmiset ovat siis kaikenmaailman narkkareita ja homoja ja ties mitä, mutta kaikki ihan kunnon ihmisiä. Kun hyväksyt toiset et ole enää yksin.

Ihmettelen, miten tulet rahallisesti toimeen? Itse olin aikanaan vastaavassa tilanteessa pakotettu menemään vakituisemmin töihin (aiemmin olin vain silloin tällöin) ja luulen, että se pelasti minut. Minulla oli kyllä sitä ennen ja sen jälkeenkin paljon hoitoja, pitkiäkin, mutta niistä ei ollut hyötyä ja syy on näin jälkikäteen arvioituna selvä. Oikeaa diagnoosia ei osattu tehdä, tai oireita ei tulkittu oikein.

Pelkillä lääkkeillä ei ihmistä pidä hoitaa, lääkkeet vain tasaavat pahimpia ahdistuksen huippuja ja niihin pitää turvautua vain, jos mikään muu ei auta. Ja ei pidä syödä lääkkeitä, joista tulee pahoja sivuvaikutuksia. Ja millään kirjoilla tai jeesusteluilla ihminen ei parane.

Yksin oleminen sinänsä ei ole mikään paha asia, mutta jos ihminen on koko ajan yksin ja pakosta, niin silloin yksinoloa on liikaa. Yksin olemisella on myös hyvät puolensa, se tekee ihmisestä vahvan ja itsenäisen. Toki se edellyttää, että elämässä on myös muita puolia.

Oireko vain? Epäilen että tuokin aloitus olisi turhaksi itsensä kokevan vanhan miehen sepitelmä.
On kuitenkin olemassa minuakin ihmis-arempia ihmisiä. Lapset ovat harmittomia tai kovissa elämänkokemuksissa kasvaneet vahat ihmiset.
Läksi kävelemään siskoni hautajaisistakin kun tunsin itseni ahdistuneeksi häkkieläimeksi.
Tutuissa kaupoissa asioiminen ei enää ahdista vaikka nuorempana sain jopa paniikkihäiriöitä jos kassoilla sattui pientäkin hässäkkää.
Toki ihmiset tuijottavat kuin naudat uutta porttia.

Mua ahdisti, kunnes erosin kirkosta. Nyt ei ahdista enää pätkääkään.