Koko tauti on jo menneen talven lumia ja tippuriklinikat loistavat poissaolollaan. Täytynee palata jälleen kultaiselle -80 luvulle jolloin kaikki oli paremmin :-).
Silloin näitä pikkuyrityksiä oli joka kadunkulmassa, olivat auki yötäpäivää; palvelu oli erinomaista sekä edullista. Elo oli rattopojalla huoletonta.
Yhtenä aamuna tutun kirpaisun totesin. Sanoin silloiselle nuorikolleni että että rantamatkalla poikkeamme Tri Vimin klinikalla. Näin toimimme. Vim oli kiva äijä, huumorintajuinen eikä tuo juurikaan moraalisaarnannut.
Ei pumpulitikulla näytettä kivuliaasti kaivanut vaan pyysi tiristämään tipan pikku lasilevylle; löi sen mikroskooppinsa alle ja totesi riemuissaan:
- This is gonorrhea sir!
Syyn selvitettyään löi piikin pyllyyn, laittoi pikku paperipussiin muutaman pillerin ja pyysi tulemaan tehostepiikille ylihuomenna. Pyysi välttämään viskiä jonka ystäväksi olin jo ehtinyt tunnustautua.
Tulipa ylihuominen ja jälleen olin paikalla. Tri Vim kyseli että olinkos viinaa juonut? Pudistelin päätäni tomerasti.
Sermin takana odotteli thai- akkeli joka kysymyksen kuultuaan sieltä totesi että eilen se joi pullon viskiä ja ainakin 10 kaljaa!
Mr Vim katseli herttaisesti lasiensa yli ja sanoi viinakieltonsa johtuvan ainoastaan siitä että poka muistaisi pillerinsä ottaa. Löi sen piikkinsä ja toivotteli hyvää lomaa. Lasku oli 400 patia; se oli silloin se...
Tippurinhoitoa Pattayalla.
11
156
Vastaukset 11
- Emmätiänimerkikäkään
Heh heh taas tuttua kakskasia eikä vaan vittuilua.
- HourulanOvetSoi
Jahka Sika Amalia silmät luo palstalle, niin taas mennään
- Nenäpäästä
Paljon on vettä virrannut vantaankoskessa 30 vuodessa, nämä tippurit ja kupat on nykyään hyvin vastustuskykyisiä antibiooteille, eräs tuttu sai Pietarista tippurin pari vuotta sitten 14 vrk, antibioottia IV:nä, puoli vuotta antibioottia naamaan, oli bakteeri kuollut, kallista persettä, 30 euroa, lääkkeet 1200 euroa, nämä uusimmat kannat ovat hyvin vaarallisia, mikään antibiootti ei auta,
- kulkuripoikaThaimaasta
Kauan sitten minäkin tuolla Pattiksen yössä villiinnyin, ja koska olin jo avioitunut mies, niin kalareissulla käydessäni Pattiksella, erehdyin neljän yön matkallani, pari yötä viettämään paikallisessa hotellissa ja ennen Isaniin paluuta vaimon luo piti varmistusta hieman hakea. Poikkesin Ilellä, joka vielä oli hyvässä kunnossa ja kysyin, mikä olisi oikea antibiootti varmuudeksi otettavaksi. Ile kirjoitteli paperilapulle nimen ja sillä hankinkin hairahduksiini ennakkoeston. Tiedä sitten oliko neitokaisilla mitään tauteja, mutta en halunnut riskeerata ;)
- salamanterioinas
Ite sain viime jouluna kans gonorrean kun muija lähti paria päivää mua ennen isaaniin, huomasin muijan kotona, että nyt kyllä tulee ylimäärästä kamitsua alushousuihin melko runsaastikkin pikku puristus ja oma diaknoosi. Siinä sitten viikon vähän toista välttelin intiimiä kanssakäymistä vaimoni kanssa. Pattikselle takasin mennessä kävin klinikalla, en kehdannut muijalta tai sen siskoilta kysellä missä heidän kaupungissaan olisi kyseinen klinikka? piikki, 3 päivää 3 pilleriä päivässä ja se oli siinä.
Enään en uskalla riskeerata oli avioero jo hyvin lähellä, ja ihan omaa tyhmyyttäni. Kaveri vei tutulle klinikalle 1100b sitten kaverin kanssa juomaan. Aamulla uusi järkytys kun muija seiso vieressä myrkynvihreät pillerit kädessä ja kysy, että mitä nämä ovat? Vatta meni sekasin ja sain kaverilta noi. Meni läpi hienosti, mielestäni liiankin hienosti? No myöhemmin vaimoni kertoi että oli käynyt ennustajalla ja kysynyt petänkö häntä, kun olen yksin pattiksella? Ovat aika taikauskoista porukkaa. Ennustus maksoi 300b ja vaimoni luottamus minuun lisääntyi entisestään, tosin oma luottamukseni ennustajiin koki pysyvän kolauksen. - Nenäpäästä
salamanterioinas kirjoitti:
Ite sain viime jouluna kans gonorrean kun muija lähti paria päivää mua ennen isaaniin, huomasin muijan kotona, että nyt kyllä tulee ylimäärästä kamitsua alushousuihin melko runsaastikkin pikku puristus ja oma diaknoosi. Siinä sitten viikon vähän toista välttelin intiimiä kanssakäymistä vaimoni kanssa. Pattikselle takasin mennessä kävin klinikalla, en kehdannut muijalta tai sen siskoilta kysellä missä heidän kaupungissaan olisi kyseinen klinikka? piikki, 3 päivää 3 pilleriä päivässä ja se oli siinä.
Enään en uskalla riskeerata oli avioero jo hyvin lähellä, ja ihan omaa tyhmyyttäni. Kaveri vei tutulle klinikalle 1100b sitten kaverin kanssa juomaan. Aamulla uusi järkytys kun muija seiso vieressä myrkynvihreät pillerit kädessä ja kysy, että mitä nämä ovat? Vatta meni sekasin ja sain kaverilta noi. Meni läpi hienosti, mielestäni liiankin hienosti? No myöhemmin vaimoni kertoi että oli käynyt ennustajalla ja kysynyt petänkö häntä, kun olen yksin pattiksella? Ovat aika taikauskoista porukkaa. Ennustus maksoi 300b ja vaimoni luottamus minuun lisääntyi entisestään, tosin oma luottamukseni ennustajiin koki pysyvän kolauksen.Sinulla kävi tippurin takia hyvä tuuri, niitä on ainakin kuusi eri kantaa jotka ovat supertippureita, johon nämä perus antibiootti eivät tehoa, ja kolme mihin ei tehoa enää mikään antibiootti, ja nämä kaikki tippurit löytyvät pattayalta, vielä huonompi tilanne on kupassa, lähes kaikki kannat vastustus kykyisiä, kannattaa muistaa että jos olet saanut yhden tartunnan samalla kerralla, voi tulla muutakin, joten riski sairastua vakavasti jo monta sataa kertainen jos löytyy yksikin sukupuolitauti.
- eienäänikinä
Nenäpäästä kirjoitti:
Sinulla kävi tippurin takia hyvä tuuri, niitä on ainakin kuusi eri kantaa jotka ovat supertippureita, johon nämä perus antibiootti eivät tehoa, ja kolme mihin ei tehoa enää mikään antibiootti, ja nämä kaikki tippurit löytyvät pattayalta, vielä huonompi tilanne on kupassa, lähes kaikki kannat vastustus kykyisiä, kannattaa muistaa että jos olet saanut yhden tartunnan samalla kerralla, voi tulla muutakin, joten riski sairastua vakavasti jo monta sataa kertainen jos löytyy yksikin sukupuolitauti.
Totta, tulihan siinä mieleen, että tämäkin tartunta olisi voinut olla mikä vaan. Onneksi oli pelkkä tippuri.
- mikäonsyys
Mitään vuotoa ei ole tai muutakaan kirvelyä. Ainut että aktin jälkeen klunssin päätä kihelmöi ja kuumotuttaa. Sanoisinko hiukka epämiellyttävä tunne.
Palstan konkarit vois antaa diagnoosin jos on kokemusta.- apteekkiinmars
Apteekista Canesten voidetta. Joku hiivatulehdus. Käytä kumia jatkossa. Liika saippualla pesu tappaa luonnollisen suojaflooran joten se vaan pahentaa tilannetta.
- gynyggä-opiskelija
Toi on totta, nuoret naisetkin peseskelevät laitteitaan turhan usein saippualla. Pelkän vesipesun pitäisi yleensä riittää. Tämä niin sanottu liiallinen "kalanhaju" johtuu siitä, että vaginan floora arvot ovat epätasapainossa. Terve, pelkällä vedellä pesty vagina ei normaalisti tuoksu miltään.
- KaikkiMukaanvaan
Urheiluseura Viipurissa Veneeriset pitää syyskokouksen Spasskaja Gubassa 17.10
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran94867Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?150819- 60692
Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y25673Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47664Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46634- 44597
Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä29532- 31531
Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20523Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.27516Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭81479- 6476
Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee404470- 44451
- 30446
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.29441Rydman, herätys!
"Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 363432En laita sulle viestiä
Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii39414Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä
Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole4401
