Onko sen oltava tuskaa?
Oma ikävä ei tuota minulle tuskaa tai satuta muita. Ainakaan tietääkseni.
Miksi ei voi hyväksyä omia tunteita sellaisina kuin ne ovat?
Vai onko ongelma ehkä siinä ettei osaa ikävöidä ilman agressiivista tunnekuohua.
Onko se ainoa tapa tuntea ikävää, olla ikävä ihminen muille.
Eikö tosiaan ole mahdollista olla aikuinen hyväksyä faktat ja arvostaa sitä ihmistä jota ikävöi. Tuntea se hyvyys jonka hän on aiheuttanut. Hyväksyä toisen valinta olla olematta juuri sinun kanssa. Elämä ei voi kaatua siihen ettei kelpaa toiselle.
Ihmisen pitää pystyä olemaan myös yksin. Jatkamaan elämää siitä nauttien vaikak ei saisi ihastusta tai rakastaan. Agressiivinen käytös vain vakuuttaa sille jota ikävöit että hän on tehnyt oikean valinan, kun on päättänyt olla olematta kanssasi.
Ei todellinen välittäminen voi loppua eroon tai siihen että jää yksin.
Jokainen ihminen ansaitsee tulla kohdelluksi kunnioittavasti ja hänet pitää hyväksyä sellaisena kuin hän on. Riippumatta hänen tekemistä valinnoista. Voit olal erimieltä.
Mutta tappelu tai haukkuminen ei kuulu ikävään. Tämä on tietysti vain minun mieleipiteeni.
Oma ikävä ei tuota minulle tuskaa tai satuta muita. Ainakaan tietääkseni.
Miksi ei voi hyväksyä omia tunteita sellaisina kuin ne ovat?
Vai onko ongelma ehkä siinä ettei osaa ikävöidä ilman agressiivista tunnekuohua.
Onko se ainoa tapa tuntea ikävää, olla ikävä ihminen muille.
Eikö tosiaan ole mahdollista olla aikuinen hyväksyä faktat ja arvostaa sitä ihmistä jota ikävöi. Tuntea se hyvyys jonka hän on aiheuttanut. Hyväksyä toisen valinta olla olematta juuri sinun kanssa. Elämä ei voi kaatua siihen ettei kelpaa toiselle.
Ihmisen pitää pystyä olemaan myös yksin. Jatkamaan elämää siitä nauttien vaikak ei saisi ihastusta tai rakastaan. Agressiivinen käytös vain vakuuttaa sille jota ikävöit että hän on tehnyt oikean valinan, kun on päättänyt olla olematta kanssasi.
Ei todellinen välittäminen voi loppua eroon tai siihen että jää yksin.
Jokainen ihminen ansaitsee tulla kohdelluksi kunnioittavasti ja hänet pitää hyväksyä sellaisena kuin hän on. Riippumatta hänen tekemistä valinnoista. Voit olal erimieltä.
Mutta tappelu tai haukkuminen ei kuulu ikävään. Tämä on tietysti vain minun mieleipiteeni.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Niin kauan kaivataan kun tarve vaatii.
Aivan. Kyse ei ollut siitä kuinka kauan on hyvä aika ikävöidä. Se vaihtelee ihmisen ja ikävöinnin kohteen mukaan. Tuskin on kahta samanlaista tarinaa.
Kyse oli siitä miksi ikävöinti aiheuttaa agressioita toisille. Kuinka helposti rakkaus voi muuttua vihaksi. Kuin veteen piirretty viiva.
Esimerkki: ensin väittää ihastuneensa, sitten rakastuneensa. Kun ero koittaa, vihaa toista enemmän kuin ketään koskaan aikaisemmin.
Mihin välittäminen katosi?
Ehkä sille on joku syy olemassa, tietääkseni kukaan turhanpäiten raivoa. Oletko nähnyt tai kuullut jonkun raivoavan. Elämä ei tosiaan ole aina tasaista ja peilityyntä vaikka moni maailmassa on rauhan kannalla.
Ehkä se on niin jos ripotellaan toivoa mistä ota tolkkua. Pitkään jatkuessaan monikaan asia ei tee kenellekkään hyvää. Myöskään liikaa käytettynä jos sen niin päin taas kääntää.
Tietysti olen näynyt raivoavia tapauksia, täällä ja myös oikeassa elämässä.
Kyllä oma pinna palaa tietyissä tilanteissa, varsin nopeasti joskus. Hyvä puoli on se että lepyn nopeasti. Ei kuitenkaan ikävä aiheuta minulle agressioita tai vihaa.
Voisiko kyse olla mustasukkaisuudesta tai omistushalusta. Kumpikaan ei ole minulla kovin vahvana esiintyvä tunne. En pidä mustasukkaisesta käytöksestä, en itseni kohdalla, enkä muiden. Tiedän hyvin ettei toista voi omistaa, vain rakastaa.
Tuskin tämä pohdinta tuottaa mitään järkevää ajatusta. Ihmiset ovat erilaisia, tunteiden kokemisen ja ilmaisun suhteen.
Ikävöinti on turhaa hommaa aina. Ei se auta yhtään mitään. Paras tapa on keskittyä täyttämään elämä sellaisilal asioilla joista itse tykkää. Tarpeeksi ku pitää kiirettä ei ehdi edes miettiä mitä taakse jäi. Sukeltaa suinpäin kohti uusia pettymyksiä.
Tai kokemuksia. Hyviä tai huonoja. Ihan sama.
Jos tunteesi häntä kohtaan ovat kuolleet, niin ei sulla ole mitään ikävöitävääkään ja olisit varmasti jopa valmis ottamaan jätetyn ystäväksesi. Mutta jos olet tullut jätetyksi, niin tuota ehdottamaasi tapaa kutsuisin vain karkuun juoksemiseksi, kun ne omat tunteet on kuitenkin käsiteltävä ja itkut itkettävä. Kyllä siihen eron käsittelyyn kuuluu ne vihan ja katkeruudenkin tunteet, mutta kuitenkin lopussa tulee se tasapaino ja eron hyväksyminen. Ei varmaan kukaan ihminen halua jäädä rikkonaiseksi, mutta näitäkin syvästi repaleisia löytyy, jotka nimenomaan hyppäävät suhteesta toiseen millään lailla eheytymättä siinä välissä ja toistavat suhteesta toiseen niitä samoja virheitä. Sellaisen repaleisen ihmisen huomaa siitä, että hän vain ottaa, hänellä ei ole mitään annettavaa.