Oliko Saksan armeija milloinkaan erityisen tasokas

kriittinen-arvio

Jostain käsittämättömästä syystä netti on pullollaan Wehrmachtin, Waffen SS:n ja Luftwaffen ihailijoita mutta jos ihan rehellisiä ollaan niin kyllä se tapa millä esim. länsiliittoutuneet nuijivat kohtuullisin pienin tappioin Saksan v. 1943-45 ja ottivat valtavat määrät sotavankeja (noin 8 miljoonaa) viittaa siihen että kehuttu Saksan sotilaallinen suorituskyky ei ollut hääppöinen. Esim. USA:n ja Britannian maavoimien logistiikka oli huomattavasti tasokkaampi kuin hevosvetoisen Wehrmachtin.

Saksa menetti sodassa 50 000 hyökkäysvaunua joista 35% länsiliittotuneita vastaan. Luftwaffen sotatappiot olivat noin 60 000 lentokonetta, yli puolet länsiliittoutuneita vastaan. Yli 9 miljoonaa saksalaista kuoli, haavoittui, katosi tai jäi länsiliittoutuneiden vangeiksi. Neuvostoliittoa vastaan tämän kohtalon koko 8 miljoonaa. Kaikkiaan yli 4 miljoonaa saksalaista sotilasta menehtyi. USA:n sotatappiot olivat 290 000 miestä Saksaa, Japania ja Italiaa vastaan soltiessaan.

Loppusaldo: diktatuurimaiden sotavoimat näyttävät olevan surkeat ja moraali luhistuu demokratiamaiden armeijoita helpommin. Saksan sotilaat myös käyttäytyivät hyvin roistomaisesti.

14

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Saksa-paska-maa

      Seppo Räty oli oikeassa.

    • zxcvbnmk

      Saksa lainattiin kunnolla ja nyt se on säyseä kansa. Saksalaiset osoittivat heikon sisäisen ryhtinsä jo kesällä 1941 Suomen Lapissa. Mutta jo Puolan sotaretkellä Saksan sotatoimet eivät suinkaan sujuneet niin loistavasti kuin natsipropaganda väitti. Liittoutuneissa maissakin hurahdettiin salamasotamyyttiin.

    • USAnNäkökulma

      Todellisuudessa Saksan armeija oli toisessa maailmansodassa peloittava vastustaja.

      Max Hastings on Englannissa yhtä tunnettu sotahistorioitsija kuin Antony Beevor.

      Hänen kirjassaan on seuraava USA:n armeijan everstin tutkielma englanniksi!

      Max Hastings: OVERLORD D-Day And The Battle Fir Normandy 1944

      American Colonel Trevor Dupuy has conducted a detailed statistical study of German actions in the Second World War. Some of his explanations as to why Hitler’s armies performed so much nore inpressively than theit enemies seem fanciful. But no critic has challenged his essential finding that on almost every battlefield of the war, including Normandy, the German soldier performed more impressively than his opponents.

      On a man to man basis, the German ground soldier consistently inflicted casualties at about a 50 % higher rate than they incurred from the opposing British and American troop UNDER ALL CIRCUMSTANCES. [emphasis in orginal] This was true when they were attacking and when they were defending, when they had a local numerical superiority and whenm as was usually the case, they were outnumbered, when they had air superiority and when they had not, when they won and when they lost.

    • Wehrmacht-oli

      ylivoimainen alkuvaiheen lyhyissä sodissa. Se oli kaukana vastustajien edellä laadullisesti ja tasoissa määrällisesti. Sillä oli aloite.

      Tilanne muuttui sodan pitkittyessä ja muuttuessa materiaalisodaksi. Siihen Saksan resurssit eivät riittäneet.
      Myös joukkojen taso laski, lopulta katastrofaalisesti.

      Länsiliittoutuneet toimivat aina esimerkiksi suuren ilmaylivoiman turvin.

      Mitä tulee tappioihin, niin kaikkien aikojen suurimmat menetykset koki puna-armeija itärintamalla.

    • zxcvbnmk

      Saksan sotilaiden moraalin luhistumisessa diktatuurijärjestelmä näytteli merkittävää osaa. Lisäksi sen asevoimien logistiikka ei koskaan ollut tehokas. USA voitti sodan hyvän logistiikan avulla joka säästi satojen tuhansien omien sotilaiden hengen. Hyvä sotavankien kohtelu rohkaisi saksalaisia antautumaan länsivalloille - erittäin tehokas sodankäyntitapa muuten. Länsivallat saivat lähes 9 miljoonaa sotavankia.

      • TodellisuusJaHarhat

        Sai lähinnä kahdesta syystä:

        1) Saksa antautui ehdoitta ja KAIKKI armeijaan kuuluvat antautuivat

        2) Jokainen saksalainen sotilas pelkäsi joutua sotavangiksi Neuvostoliittoon! Siksi sotilaat tekivät kaikkensa päästäkseen länteen!

        Ja tiedoksesi: ei saksalaisten sotavankien kohtelu vuosina 1944-1945 ollut lännessä kovinkaan tasokasta! Heidät vain aidattiin pellolle ja ruokittiin niukasti! Kymmeniä tuhansia menehtyi rauhanteon jälkeen!


      • JuurikinNäin
        TodellisuusJaHarhat kirjoitti:

        Sai lähinnä kahdesta syystä:

        1) Saksa antautui ehdoitta ja KAIKKI armeijaan kuuluvat antautuivat

        2) Jokainen saksalainen sotilas pelkäsi joutua sotavangiksi Neuvostoliittoon! Siksi sotilaat tekivät kaikkensa päästäkseen länteen!

        Ja tiedoksesi: ei saksalaisten sotavankien kohtelu vuosina 1944-1945 ollut lännessä kovinkaan tasokasta! Heidät vain aidattiin pellolle ja ruokittiin niukasti! Kymmeniä tuhansia menehtyi rauhanteon jälkeen!

        Kaikki tämä on totta. Huomattavaa on, että länsileirien ankeista oloista huolimatta ne olivat kuin lepokoteja itäisiin verrattuna. Ja varsinkin verrattuna kohteluun puna-armeijalle antautumisen ja vankileiriin saapumisen välillä.


      • toisin.kuin.luulet
        TodellisuusJaHarhat kirjoitti:

        Sai lähinnä kahdesta syystä:

        1) Saksa antautui ehdoitta ja KAIKKI armeijaan kuuluvat antautuivat

        2) Jokainen saksalainen sotilas pelkäsi joutua sotavangiksi Neuvostoliittoon! Siksi sotilaat tekivät kaikkensa päästäkseen länteen!

        Ja tiedoksesi: ei saksalaisten sotavankien kohtelu vuosina 1944-1945 ollut lännessä kovinkaan tasokasta! Heidät vain aidattiin pellolle ja ruokittiin niukasti! Kymmeniä tuhansia menehtyi rauhanteon jälkeen!

        " Heidät vain aidattiin pellolle ja ruokittiin niukasti!"

        -45 massa-antautumisen jälkeen kyllä, mikä on ymmärrettävää sikäli kun heitä antautui 8 miljoonaa miestä. Maailmanennätys lajissaan, ja on selvää että tiukkaa tekee logistiikalla huoltaa moinen määrä.

        Sen sijaan 44-45 sotatoimien aikana sakuvankeja kohdeltiin erinomaisesti, ja heidät vietiin vankileireille pikapikaa aina rikkaaseen Pohjois-Amerikkaan asti, jossa olot olivat makoiset. Ei heitä missään Ranskan kentillä aitauksessa silloin pidetty.


    • dggxggcc

      Se että Suomessa ei tajuttu Saksan rajallisia resursseja oli pitkä miinus mutta tuskin muutti perusasetelmaa miksikään. Vuosina 1940-44 Saksa oli ainut joka saattoi Suomelle antaa merkittävää aseapua. Harmi ettei FDR säädellyt apuaan Stalinille. Hän olisi voinut tappeluttaa sekä Saksan että Neuvostoliiton henkihieveriin ja kerätä itse potin myöhemmin. USA tuki turhan paljon Stalinia. Olisi antanut vain sen verran apua että NL olisi pysynyt pystyssä ja Saksa ei olisi saanut Bakun öljykenttiä haltuunsa. Natsismi ja kommunismi ovat perseestä.

      • tätäseoli

        -----Hän olisi voinut tappeluttaa sekä Saksan että Neuvostoliiton henkihieveriin ja kerätä itse potin myöhemmin. -----

        Ei olisi onnistunut se uhkapeli. Jos neukku olisi kukistunut niin sota olisi ollut siinä. Englannista ja USAsta kaksistaan ei olisi ollut Saksan kukistajiksi, Saksa olisi saanut Euroopan ja kohta voimistunut niin, että olisi ottanut Englanninkin.


      • Väärin-päätelty

        USA joutui Japanin hyökkäyksen kohteeksi ja Hitler julisti sille sodan. Ei ollut tilannetta, jossa tappeluttaa Saksaa ja NL:a keskenään. Ne tekivät sitä jo.

        NL olisi voinut kukistua vain sisäisen hajoamisen kautta ja siihen ei kommunistinen diktatuuri antanut mahdollisuutta. Eikä Saksan toimien takia ollut haluakaan.

        Sinänsä länsivallat olisivat kyllä kyenneet Saksan kukistamaan, koska taloudellinen ylivoima oli niin valtava. Sota vain olisi venynyt ehkä vuosilla, mutta USA:llehan Saksa ei mahtanut mitään.


    • parasseoli

      Sodassa riittää kun on tasokkaampi mitä vastapuoli. Absoluuttisia tasoja on vaikeaa mitata, ei liene hyviä mittareita.

    • TodellisuusJaHarhat

      Kuitenkin voi määritellä sen, että jotkut kansat ovat sotilaina tasokkaampia kuin toiset.

    • Kohtuu lyhyesti. Saksalaisilla oli aluksi aika paskat aseet mutta maailman parhaiten koulutettu upseeristo ja taktiikat. Sitte ku oli parhaat aseet niin miesten laatu ja huippuaseiden määrä ei riittäny enää muuttamaan sodan kulkua.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      113
      6975
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      107
      4727
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      56
      3990
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      13
      3344
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      689
      2057
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      236
      1432
    7. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      66
      1348
    8. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      56
      1297
    9. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      52
      1277
    10. Viesti miehelle

      Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise
      Ikävä
      12
      972
    Aihe