Kysymys teille hieman vanhemmille. Olen itse 15-vuotias naisen alku ja olen kihloissa itseäni kymmenen vuotta vanhemman miehen,eli 25-vuotiaan kanssa. Haluaisin kuulla teiltä, mitä mieltä olette suhteestamme? Olen saanut paljon negatiivista kommenttia n. parikymppisiltä ja vanhemmilta,kun taas itseni ikäisiltä enemmänkin myönteistä.
Siis onko ikäerosta haittaa, jos tosissaan rakastaa toista? Olemme kihloissa, ja ymmärrän kyllä kihlautumisen tarkoituksen, joka on lupaus avioliitosta. Ajatusmaailmamme on samanlainen ja meillä on samat kiinnostuksen kohteet. Haluamme yhteisen elämän,naimisiin,perheen jne. Uskon tämän suhteen kestävyyteen. Haluan silti tietää, mitä suunnilleen kihlattuni ikäiset ajattelevat kihlautumisestamme ja rakkaudestamme.
Onko suhteemme muka väärin, jos todella rakastaa?
Kyllä ikäiseni jo tietää mitä rakkaus on. Negatiiviset mielipiteet eivät vaikuta minuun mitenkään, en siis niiden takia aio purkaa kihlaustani, niin kuin minua on jo kehotettu.
Siis onko ikäerosta haittaa, jos tosissaan rakastaa toista? Olemme kihloissa, ja ymmärrän kyllä kihlautumisen tarkoituksen, joka on lupaus avioliitosta. Ajatusmaailmamme on samanlainen ja meillä on samat kiinnostuksen kohteet. Haluamme yhteisen elämän,naimisiin,perheen jne. Uskon tämän suhteen kestävyyteen. Haluan silti tietää, mitä suunnilleen kihlattuni ikäiset ajattelevat kihlautumisestamme ja rakkaudestamme.
Onko suhteemme muka väärin, jos todella rakastaa?
Kyllä ikäiseni jo tietää mitä rakkaus on. Negatiiviset mielipiteet eivät vaikuta minuun mitenkään, en siis niiden takia aio purkaa kihlaustani, niin kuin minua on jo kehotettu.
Vastaukset 41
Vanhimmat
Ei nyt välttämättä suhteenne ole väärin (joskin se taitaa olla pikkaisen laiton), mutta itse en ainakaan tiennyt mitä rakkaus todella on, kun olin sinun ikäisesi. Nykyään lähinnä naurattaaa se suuri romanssi" joka minulla silloisen poikaystäväni kanssa oli. Ei sillä, ehkä olet poikeuksellisen kypsä 15 vuotias. Tarkoitan vaan, että ymmärrän niitä, jotka epäilevät suhdettanne: kymmenen vuoden ikäero on tuossa iässä iso. Voi olla vaikea ymmärtää, mitä 25 vuotias mies näkee 15-vuotiassa tytössä...mieleen tulee herkästi kaikkia ei nin kauniita vaihtoehtoja. En tietenkään tarkoita että asia on näin, sitä paitsi naimisiin et taida voida mennä ikäsi puolesta vielä pariin vuoteen, joten etköhän siinä ajassa huomaa, jos tämä ei se elämäsi rakkaus olekaa.
Oli miten oli, onnea sinulle elämääsi!
Menin naimisiin 17-vuotiaana, silloin se oli tytölle mahdollista. Minun sulhaseni oli 6 vuotta vanhempi. Tunnistan hyvin kirjoituksesi. Minulla oli silloin suurin piirtein samanlaisia ajatuksia. Olin silloin paljon kypsempi kuin nyt 37-vuotiaana.
Turha sinulle on mitään neuvoja antaa, sinä teet kuitenkin kuten olet päättänyt. Vastustus vain lisää päättäväisyyttä, näin myös minun tapauksessasi.
Kerron kuitenkin omaa tarinaani. Minusta tuli aikuinen avioliiton aikana, en enää ollutkaan sama suloinen tyttönen, johon mieheni oli rakastunut. Hän oli kai kuvitellut voivansa vaikuttaa jotenkin kehitykseeni, mutta näin ei käynyt. Minusta tuli se, joksi olin tarkoitettukin. Miehelleni liian pitkä, liian itsenäinen, liian älykäs, liian kaunis ja yllättäen myös liian nuori. Itse en niinkään kokenut itseäni petetyksi, mieheni pysyi suurinpiirtein samana.
Erosimme 12 avioliittovuoden jälkeen.
Olipas mielenkiintoinen teksti.Ei teidän suhde väärin ole, mutta tiedätkös että se on laiton? Tämä miehesi on alaikäiseen sekaantuja ja ehkä mua hieman ihmetyttää mitä 25 vuotias aikuinen mies näkee 15vuotiaassa tytössä?Tulee pakostakin mieleen heti että mitäs se mies taas tuosta tytöstä haluaakaan?Naimisiinkaan ette vielä hetkeen aikaan pääse.Väitit tietäväsi mitä rakkaus on,itse muistan että 15 vuotiaana kytättiin saman ikäisiä tai muutaman vuoden vanhempia poikia ja ihan vaan tykättiin ja ihastuttiin.Rakkaudesta ei voinut puhua,en ymmärtänyt siitä silloin mitään.
En kuitenkaan väitä ettetkö voisi tietää mitä rakkaus on ja ettekö te voisi toisianne rakastaa.
Mutta olet tosi nuori vielä joten ehkä ihan vielä ei tarvitse tehdä mitään suuria rakkauden lupauksia...elämä opettaa ja etköhän tiedä muutamien vuosien päästä on hän sinulle se oikea.
Kasvat vielä henkisesti monta vuotta, eikä 15-vuotias ole vielä identiteettiäänsäkään löytänyt. 25-vuotiaan maailma on kyllä erilainen kuin kymmenen vuotta nuoremman.
On hyvin todennäköistä, että muutaman vuoden kuluttua olet henkisesti erilainen/kehittyneempi. Miehesi ei sitten välttämättä pidä uudesta minästäsi, tai pettyy siihen, ettet olekaan enää samanlainen kuin teininä (kuten täällä olevassa esimerkissäkin kävi).
25-vuotiaan ja 35-vuotiaan suhde ei taas mielstäni ole enää kyseenalainen. He ovat molemmat jo oikeasti aiukuisia ja kokeneetkin jo jotain.
Ja ennen kaikkea suhteenne on laiton. Rumasti sanottuna poikaystäväsi on sekaanutunut alaikäiseen.
Nuoret palstalla yksi tyyppi vastasi erääseen Topiciin, jossa hän sai paljon nekatiivistä palautetta, vaikka hän vain vastas kalluppiin. Tämä teksti vaikuttaa olevan sen pohjalt tehty, mut ei kuiteskaa vaikuta sen alkuperäsen, jolla tommonen tilanne on, tekemältä.. Et tää on joko surkee huijaus ja jonku rakastunee kustannuksel tehty tänne. Mut who knows, ehk tää onki sun osalt totta, mut tää on hirmu samankaltaasta, sen tyypin teksteistä poimittua, mut kirjotustyyli on tavallaa eri.
Täs o linkki siihe keskusteluu; http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=106&conference=639&posting=22000000005862003
Kuten tuossa jo nimimerkille mie vastasin, tilanne mulla on sama, en todellakaan huijaa. Ei kai hän ainoa ikäisensä Suomessa ole jolla suuri ikäero miehensä kanssa?
Miksi ihmeessä kyselet muiden mielipiteitä? Itse sinun pitäisi se tietää, että onko ikäeronne liian suuri. Oma rakkaani on 26v.(täytti pari päivää sitten), minä olen 15v.(vuoden alussa 16v) ja ikäeromme ei ole ollut haittana ollenkaan. Rakastamme toisiamme ja sillä siisti. 'joku vaan' mainitsikin tekstini nuoret palstalla ja kyllä tuo sinunkin tekstisi vaikuttaa aika tavalla perustuvan siihen mitä sinne olin kirjoittanut, ehkä yrität tehdä minusta yleisen narrin, tai sitten sinulla on itselläsikin tuo tilanne. Mutta kukapa tietää varmasti, mutta itse en tätä kirjoittanut.. Näillä palstoilla liikun etsimässä vinkkejä omia häitäni varten ja lueskelen juttuja ihan muuten vaan, mutta nytpä päätin ottaa asiaan ns.kantaa.
MIKÄ KIIRE!?!! Naimisiin menokaan ei ole edes mahdollista kuin vasta 3 vuoden päästä (siis iän puolesta, mutta häiden järjestelyissä ym voi mennä vielä paljonkin aikaa)!
Enkä usko että olet voinut kauaa tämän miehen kanssa seurustella? Meinaan SE olisi jo todella sairasta jos olisitte seurustelleet enemmän kuin vuoden! Ja vuosikin on todella lyhyt aika seurustella, varsinkin tuossa iässä kun kasvaa ja kehittyy vielä monenlaisesti.
Eli tarkoitan sitä että suhteen vakiintuminen ja toisen tunteminen kestää kauan ja se todellinen luottamus syntyy vasta seurustelun ja yhdessä asumisen myötä yms.
Niin kuin joku tuolla jo sanoikin, että ei suhteenne välttämättä ole väärin, se on enimmäkseen laitonta... Mutta tee mitä tykkäät, kyllä sä tiedät mitä "ihmiset" ajattelee, ilman kysymättäkin, joten en oikein ymmärrä mikä on viestisi tarkoitus!?
Ehkäpä jotenkin solvata omaa kihlautumistani? Kun katsot tuon linkki kohdan niin ymmärrät.. Ehkä tämä henkilö halusi vain tehdä omasta suhteestani erittäinkin yleisen asian, tai ehkä hänellä on sama tilanne, kukapa tietäisi sen varmasti..
Luin kyllä sen kirjoituksesi nuorten palstalta ja hämmästyin! Tosiaan, minulla on samanlainen tilanne kuin sinulla! sait aika paljon inhottavia viestejä ihmisiltä ja se sai minut pohdiskelemaan hieman asioita. Ajattelin kysyä asiasta sitten täältä "aikuisten palstoilta", koska tiedän saavani täältä hieman asiallisempaa kommenttia.
En todellakaan kopioi sinua tai yritä solvata kihlaustasi.
No nyt meni nimimerkki ja otsikko äsköisessä väärin päin... :)
Juttusi vaan kuulostivat hämmästyttävästi samoilta ja vieläpä näinkin pienellä aikavälillä tämä viestisi tänne ilmaantui, eli hieman epäilystä tuotti.
Katsos kun sun viestistä se idea tulikin kirjoittaa myös omasta suhteestani. Ennen tätä olen lähinnä muista kuin rakkauteen liittyvistä asioista kirjoitellut. Ei tarvitse uskoa, itsehän parhaiten tiedän että suhteeni on totta.
Juuh, uskotaan uskotaan.
Minun mielestäni sinä olet todella nuori menemään kihloihin. Sitäkin minä mietin, että miten 25-vuotias aikuinen mies voi olla kiinnostunut 15-vuotiaasta tytöstä? Teidän suhdehan ei ole edes laillinen.
Eihän siinä seurustelussa tuossa iässä mitään pahaa ole. Viisaintahan se olisi oman ikäisten, tai ainakin hieman nuorempien mitä nytten, kanssa. Nuorenahan sitä seurustellaan, ihastutaan ja kenties jopa rakastutaan. Se ei välttämättä ole vielä niin vakavaa.
Mutta kihloihin meno on jo jotain vakavmpaa. Niin kuin jo itse totesit; kihlaus on lupaus avioliitosta. Mitä jos myöhemmin rupeat katumaan? Monille on niin käynyt. Ei ole pitkäkään aika, kun erään tutun jo useita vuosia kestänyt suhde päättyi. Varmaankin ainakin osa syynä oli juuri se, että toinen osa puoli oli niin nuori ja halusi loppujen lopuksi elää nuoruutensa ilman sitoumuksia.
Mutta koskaanhan ei pidä sanoa ei koskaan. Kukapa tietää vaikka eläisittekin elämänne onnellisina yhdessä.
Ihan aiheellista ja asiallista pohdintaa, mutta että kestääkö varmasti? Kohtuullisen höntti kysymys. Eihän sitä voi koskaan tietää, riippumatta siitä onko 15- vai 95-vuotias (tietysti 95-vuotiaalla on vähemmän kestettävää kunnes kuolema heidät erottaa...)
Kestääkö varmasti? En tiedä. Et tiedä. Kukaan ei tiedä. Jos sitä aletaan odottaa, niin eletään varmaan aika surullisina.
minulla ja tyttöystävälläni on vielä enemmän ikä eroa ja hän oli ikäisesi kun aloimme seurusteleen yhdessä oltu nyt 9 vuotta ja ihan hyvin mennyt alussa kaikki oli vastaan mutta tämä on meidän elämä joten kuuntele sydäntäsi ja onnea teille.
Meillä oli exäni kanssa saman verran ikäeroa kuin Sinulla. Seurustelun aloitimme 16/26. Naimisissa 22 vuotta. Erosimme. Nyt exälläni on minua neljä vuotta vanhempi mies ja minulla 16 vuotta minua nuorempi nainen. Tällä hetkellä meillä molemmilla (pareilla) menee hyvin.
Onnea elämäntaipaleellesi. Muistakaa kuitenkin yksi asia; keskustelkaa heti asioista jos tulee jotain ongelmia. Meillä se eka avioliitossa unohtui ja paineet kasvoivat sietämättömiksi. Nyt voimme puhua ihan kaikesta ja vapautuneesti. Tulee monta väärinymmärrystä korjattua ajoissa.
Ensinnäkin, tulee mieleen juuri se mitä moni täällä on jo sanonut: miksi 25-vuotias haluaa olla 15-vuotiaan kanssa. Sullakin tuo uhma vähän painaa etkä halua kuunnella muiden mielipiteitä suhteestanne. Ehkä olet ite sen verran sinisilmäinen ettet ehkä tule ajatelleeksi miksi miehesi on sun kanssa.
Toisekseen, mun vanhemmilla on 9 vuoden ikäero. Heillä on 2 lasta ja 20-v. kihlajaispäivä oli eilen. He on alkaneet seurustella niin että äitinikin oli yli 20. Hän on usein valittanut että silloin kun olisi tehnyt mieli mennä ja isäntäkin olis vielä jaksanut ja kiinnostunut lähtemään johonkin, niin sillon juuri oli pienet lapset. Lapset oli pakko hankkia aika pian koska biologinen kello tikitti eli suhteen alussa ei kauaa ehtinyt nauttia kahden keskisestä vapaudesta. Nyt kun me lapset aletaan olla aikuisia ja vanhemmilla ois tilaisuus lähtä johonkin ihan kahden eikä tarttis murehtia lapsenvahtia, niin ei enää jaksa kiinnostaa lähtä.
Eli mietipä sitten 20-30 vuoden kuluttua, kun toinen alkaa olla jo vanha eikä sitä saa lähtemään mihinkään kun taas toista menottaisi? Tai kun toinen vanhenee fyysisesti paljon aikaisemmin?
Eiköhän se tosiaan tässä muutaman vuoden kuluessa sullekin selviä miten tuota suhdettanne jatkatte. Mutta tässä muutama pointti siitä mitä on silloin kun on pitkä (mielestäni) ikäero.
Periaatteessa mun mielestä iällä ei ole niin väliä, mutta siinä 10 vuodessa menee se raja ja jos toinen on aikuinen ja toinen teini, niin on jo aika paljon yli mun sietokyvyn...
Halusit tietää mitä mieltä me olemme teidän suhteesta. Mä olen sitä mieltä että olisitte voineet odottaa ilman kihlausta muutaman vuoden ja jos teidän tarvitsee ensin kysyä muilta mielipidettä ja sitten torjua kaikki negatiivinen palaute niin jotain on hassusti..
Ikäerosta on enemmän jossain vaiheessa fyysistä haittaa ja kuten olette huomanneet, paineita ulkopuolelta.
Olen 18v ja en voisi vieläkään kuvitella olevani 28-vuotiaan kanssa, saati sitten 15 vuotiaana itseäni kymmenen vuotta vanhemman kanssa. Ehkä mielipiteeni pehmenevät aika paljon seuraavan 7 vuoden aikana mutta tällä hetkellä en voi oikein hyväksyä noin pitkiä ikäeroja noin nuorilla.
Ei suhteenne ehkä olekaan väärin missään muussa mielessä kun siinä että miehesi on lapseen sekaantuja. Eli siis laiton.
P.S. Kuka tietää, mitä rakkaus on? On minusta hieman hassua väittää tietävänsä mitä se on, varsinkaan kovin nuorena kun rakkaussuhteita on ollut vielä aika vähän...
olen aviossa kahden lapseni isän kanssa, joka on minua 18-vuotta vanhempi. hän itse on mennyt 18-vuotiaana ensimmäisen kerran naimisiin, eli noin suurin piirtein hän voisi olla vaikka isäni :-/ omalla äidilläni ja miehelläni vähemmän ikäeroa kuin minulla ja miehelläni :-/
tässä on kaksi syytä, mikä saa minutkin ajattelemaan, että meillä on liian paljon ikäeroa. ja jos olisin sillon 19-vuotiaana, ensikertaa tavatesamme, tiennyt ikäeromme, en olisi vilkaissutkaan häneen kahta kertaa, vaan kun en tiennyt, niin tässä sitä ollaan.
jonkin aikaa ennen tapaamistamme olin eronnut 2 vuotta kestäneestä suhteesta itseäni 12-vuotta vanhempaan mieheen, hänen alkoholisminsa takia ja nykyinen aviomieheni oli eronnut toisesta avioliitostaan.
jotenkin vain ensihetkestä tiesimme, että tämä on nyt sitä. ensimmäisestä illasta asti käytännössä asuin hänen luonaan ja 3kk:n seurustelun jälkeen muutimme virallisesti yhteiseen kotiin.
tällä kaikella halusin vain sanoa, että toinen tykkää äidistä ja toinen tyttärestä... jostain syystä minä vain olen aina viehtynyt itseäni huomattavasti vanhempiin miehiin ja olen ainoastaan kerran, 15-vuotiaana, seurustellut ½ vuotta saman ikäisen pojan kanssa kuin itse olin (1. poikaystäväni :-x).
vain sinä ja hän tiedätte, onko ikäeronne liikaa. ei kukaan kihloihin tai avioon menneessään voi tietää onko se ikuista, mutta toivoa ja uskoa voi aina!
Moni kirjoittaa, että suhteenne on laiton. Sitähän se ei ole. Suomen laki ei kiellä 25- ja 15-vuotiaan seurustelua mitenkään. Laki kieltää kuitenkin teidän keskinäisen seksin harrastamisen, joten jos sitä teette, syyllistyy miesystäväsi rikokseen. Sinänsä se ei kuitenkaan tee suhteestanne laitonta, joten sellaisia puheita ei kannata kuunnella.
Minua huolestuttaa eniten teidän elämäntilanteenne. Miehesi on 25-vuotias. Yleensä tuossa iässä on jo ammatti ja työvuosiakin takana muutama. Tai sitten hän on yliopistossa ja valmistumassa tai jo valmistunut. Hänellä alkaa elämä jo siinä tilanteessa, missä se tulee olemaan seuraavat kymmenet vuodet. Sinä sen sijaan elät suurten muutosten aikaa. Olet henkisesti kasvamassa vasta aikuiseksi. Et välttämättä edes tiedä, mikä sinusta tulee ns. isona. Sinulla ei ole ammattia ja opiskelusi ovat vasta alkamassa.
Kokemuksesta tiedän, että opiskelu ja opiskeluaika muuttaa ihmisiä usein paljon. Minä itse opiskelin korkeakoulussa. Monilla opiskelukavereillani loppuivat suhteet, koska opiskeluaikana ihminen kasvaa aikuiseksi. Hänestä tulee se, joka hän aikuisena oleva. Se saattaa poiketa paljonkin teini-ikäisestä. Toisaalta taas joistain ei tullut aikuisia koskaan. Heidän suhteensa kaatuivat siihen, että toinen halusi kasvaa ja hankkia perhettä, mutta toinen oli vielä kuin pikkulapsi. Eikä tuohon aikuiseksi kasvamiseksi tarvita opiskelua. Siinä iässä ihminen vain muuttuu paljon, koska hän kasvaa henkisesti.
Suhteenne voi kestää, mutta yhtä hyvin se voi olla kestämättä. Kyse ei ole ikäerosta, vaan siitä, että sinä lähivuosina muutut ja aikuistut. Kukaan ei vielä tiedä, millainen sinusta tulee. Tämän vuoksi kihlauksenne on minusta liian aikainen. Huolestuttavaa on se, että miesystäväsi pitäisi tämä tietää. Hänen pitäisi tietää, miten paljon sinä voit muuttua seuraavan kymmenen vuoden aikana. Hänen olisi pitänyt ottaa se huomioon eikä kihlautua kanssasi.
Vain muutamaa viikkoa 14-vuotissyntymäpäiväni jälkeen tapasin mitä suloisimman ja mukavimman 23-vuotiaan miehen. Kaverini oli valehdellut miehelle meidän olevan 16- ja 17- vuotiaat, eihän hän muuten varmaan olisi meille suostunut puhumaankaan. Mutta päädyimme kuitenkin juttusille. Ja minä ihastuin ihan heti =) Kahden päivän kuluttua pyysin miestä kotiini leffailtaan (paikalla oli itseni lisäksi muutama kaveri, vanhempani olivat kesämökillä) ja hän suostui.
Katselimme elokuvia ja kaverini kävivät pian nukkumaan... istuimme miehen kanssa vierekkäin sohvalla ja kävimme vähän väliä tupakalla ja istuimme joka kerta sentin lähemmäksi toisiamme. Kun tätä oli jatkunut yli aamuneljään, aivan kuin "vahingossa" me suutelimme. Mikäs siinä. Mies saattoi minut vuoteeseen ja lupasi odottaa vieressäni että nukahdan. Hän laittoi kädet ympärilleni, silitti hiuksiani... ja nukahti! Aamupalaksi tarjosin huonosti paistettuja kalapuikkoja.
Tuosta on nyt aikaa vajaat viisi vuotta. Räpläilen tässä koneella ja tämä kyseinen mies istuu tuossa sohvallaan katsomassa televisiota. Olemme seurustelleet hyvinkin onnellisesti nämä vuodet. Olen nyt 18-vuotias ja asunut yksin reilut puoli vuotta. Roikun kyllä poikaystäväni asunnolla aika ahkerasti =) Yhteenmuuttamisesta, kihloista yms. on puhuttu paljonkin, mutta ei niin että ne olisivat vielä ajankohtaisia. Kaikki aikanaan...
Valmistun lukiosta ja lähihoitajakoulusta keväällä -06. En tiedä minne jatko-opinnot minut kuljettavat. Ehkei minnekään. Ukkokulta on ollut nyt työelämässä reilut neljä vuotta ja hänellä on viimein kauan kaivattu vakituinen työ, joten hän en ehkä kovin mielellään ole vaihtamassa kaupunkia. Uskon vahvasti suhteemme tulevaisuuteen vaikka moni asia onkin vielä avoinna ja vaikka mitään "virallisia" lupauksia ei olekaan vielä annettu.
Alkuperäiselle kirjoittajalle haluan sanoa, että onnea matkaan! Jos olet riittävän vahva persoona kasvaaksesi omaan suuntaasi, anna palaa. Ja jos miehesi kestää luonteesi kehittymisen ja antaa sinulle tarvitsemasi vapauden silloinkin kun et tajua sitä pyytää, nou hätä. Todennäköisyys ja tilastot eivät ehkä ole teidän puolellamme... mutta kuka nyt niitä tuijottaa? Tilaa te tulette molemmat tarvitsemaan, ja etäisyyttä. Liian läheltä ette huomaa jos joku menee pieleen, ja se onkin sitten ikävä tajuta vuosien, vuosien kuluttua. Olkaan yhdessä, mutta älkää yksi ihminen. Säilytä mielipiteesi ja unelmasi. Siinä vaiheessa kun huomaat olevasi miehen kanssa samaa mieltä kaikesta, lähde karkuun ja nopeasti =) Silloin jotain on jo pahasti vialla. Ole terveessä mielessä kriittinen myös tämän suurimman rakkautesi suhteen.
Nauttikaa elämästä! Onnea kihlautumisenne johdosta. Kihlautumiselle oikea aika on vain kahden ihmisen päätettävissä, te tiedätte teidän aikanne. Ja jos vaikka erehdyttekin, se ei suista maapalloa radaltaan, vain sinun sydämesi. Hetkeksi.
Hei,
Mua vaan kiinnostaa että kuinka te 15vee ja 25 vee olevat parit olette päätyneet yhteen? Missä olette tavanneet, koska tuota ikäluokkaa olevat ihmisethän kulkee aika eri paikoissa...
No, itse olen 23 vuotias ja viime kesänä ihastuin 18 vuotiaaseen jätkään. Ikäero kuitenkin kauhistutti sen verran että siihen se jäi...toinen kun oli vielä lukiossa ja itse viimeisellä luokalla ammattikorkeassa.
Mutta itsehän päätätte mitä elämällänne teette...itse en tämän ikäisenäkään olisi todellakaan valmis sitoutumaan kenenkään kanssa, joten se kummastuttaa myös kuinka haluatte nyt jo testamentata elämänne loppuiäksi jollekin toiselle?
Mites sie sen sanoit, "testamentata elämänne toiselle"? Huhhuh.
Eikö esimerkiksi "löytää kumppani jonka kanssa jakaa sekä ilot että surut" kuulostaisi paremmalta? En minä ainakaan koe luopuneeni mistään tärkeästä, päin vastoin, olen saanut paljon. Olen siis se sama Mie vain kuin tuolla aiemmin (v. 2000 aloin 14-vuotiaana seurustella 23-vuotiaan kanssa, edelleen yhdessä).
Mutta juu, näkökulmakysymys... ja sehän riippuu ihan suhteesta, hyvässä suhteessa molemmat osapuolet tuntevat useimmiten saavansa, eivät luopuvansa. Tietysti aina jostain pitää luopua että jotain saa, mutta kysymys on siitä kumpi tunne vallitsee.
kymmenen vuotta ikä eroo.. mikäs siinä jos rakastavat toinen toisiaan ja tietävät että tämä on se minulle oikea eikä ole mitään riitoja.. itse olen 16 ja olen kihloissa 21- vuotiaan miehen kaa.. ei kukaan oo siihen suhtautunu mitenkään negatiivisesti vaa kaikki ovat olleet iloisia meidän puolestamme.. mun jätkä on ollu mua ennen 2 kertaa kihloissa mut tää on mun eka kerta ja oon aivan varma että tää on mulle oikea sillä mä tunnen sen enkä ois muuten menny kihloihin =)
Suhde, jossa ei ole mitään riitoja, on kuollut. Tai ainakin toinen osapuoli on kuollut, oma aivotoiminta on lakannut ja valutaan vain toisen pillin mukaan.
Mutta riitojen ei tarvitse olla aina hillitöntä huutamista saati mitään fyysistä.
Ihan asian vierestä, kuinka monen mielestä asiallisesti loppuun hoidettu riita, johon kuuluu ainakin parin minuutin reilu tunteiden tuuletus, tekee vähän väliä hyvää suhteelle? Käsi ylös?
*Huitoo omaa kättään kohti taivasta*
todellakin!
Mihin kihlattusi edelliset suhteet ja kihlaukset kaatui?
Itse en ole ollut koskaan kihloissa, olisin valmis nyt menemään mutta mies ei vielä ole. Hän on ollut kerran kihloissa aiemmin ja se vaikuttaa. Vaikkei hän halua siitä puhua.
Otan myös kihlauksen vakavasti ja toivottavasti menen vain kerran kihloihin ja naimisiin.
no entiset eukkonsa petti sitä toisten kaa.. varsinaisina huorina se ajattelee niistä kahesta nyt :/
mäki nillä riidoilla et kunhan ei oo mitään vakavaa että toista lyödään ja haukutaan.. ja hirvee huuto käy.. =(
Eihän tuossa muuten mitään niin outoa ole, tiedän kokemuksesta että kyllä suhde voi onnistua ikäerosta huolimatta. Mutta sitä en tosiaankaan ymmärrä, mikä kiire monilla on niin pian kihloihin. Se on kuitenkin lupaus naimisiin menosta, joten sitä ennen olis hyvä asua rauhassa yhdessä ja tutustua toiseen oikein kunnolla. Itse olin 16 kun tapasin nykyisen avomieheni, hän oli silloin 23. Vuosien aikana on tapahtunut kaikenlaista, välillä on erottukin. Mutta nyt kahdeksan vuoden jälkeen suhteemme on kuitenkin hyvin vakaa, ja nyt suunnittelemme pikkuhiljaa naimisiinmenoa. En tietenkään tarkoita, että kaikkien pitäisi näin kauan odottaa kihloihin menoa, mutta sitä hirveää kiirettä en vaan ymmärrä..
En ole kyllä vain hieman vanhempi vaan aika paljonkin, mutta saan kai vastata...
Vaikea sanoa tuntematta teitä. Yleisesti ottaen 15 vuotias tosiaan on naisen alku (ei millään pahalla ja olenhan itsekin ollut 15 vuotias!). Itse tuon ikäisenä tunsin itseni hyvin kypsäksi. Jälkeenpäin kyllä naurattaa ja olen kypsynyt ja muuttunut paljon noista ajoista. Sitä katselee maailmaa ihan eri tavalla. Vaikkei silloin olisi uskonut. Itseasiassa 18 vuotiaana vasta tunsinkin itseni aikuiseksi ja viisaaksi... Enkä kyllä ollut silloinkaan kovin aikuinen... Voin sanoa, että ei kaikki 15 vuotiaat todellakaan tiedä mitä rakkaus on ja ole kovin aikuisia. Muutkin kun minä silloin! Vaikka mä kyllä loukkaannuin itsekin aikoinani, jos joku vanhempi piti minua vielä "kakarana".
Mutta... tiedän kyllä joitakin, jotka ovat alkaneet seurustella nykyisen aviokumppaninsa kanssa jo 14 vuotiaana. Ja ovat olleet 10-15 vuotta yhdessä. Mutta suurinosa sen ikäisinä alkaneista suhteista kyllä on kariutunut. Jotkut ennemmin ja jotkut myöhemmin. Yleensä 1-4 vuodessa. Moni nopeemminkin.
Ei kannata pitää liikaa kiirettä voi käydä niin, että 24 vuotias ja kaksi avioeroa takana. Kaikille ei näin käy, mutta kannattaa harkita vaikka olisi kuinka rakastunut.
Kun toinen on 25 ja toinen 35 ikäero ei tunnu enää niin suurelta. Mutta musta 15 ja 25 vuotiaat on aika eri tasolla. Mutta miehet tietysti kypsyy myöhemmin. Vaikka on niitä ikäeroja toisinkin päin. Ja onhan niitä 16 vuotiaita joilla on jo lapsi... Että tiedä näistä.
Toisaalta on positiivista, että nuoret on kiinnostunut muustakin kun hurjasta sinkkuelämästä ja yhden yön jutuista. Mutta vakavasti voi seurustella vaikkei olisi kihloissa ja naimisissa. Kuinka kauan olette olleet yhdessä?
Mutta teet tietysti niin kuin itsestä tuntuu, aika sitten näyttää.
Ja jonkin aikaa teidän on naimisiin menoa ainakin lain mukaan pakko odottaa.
No EHKÄ rakastatte toisianne oikeasti, mutta oletteko varmoja ettei teidän menojalkaa ala vipattamaan myöhemmin. Mitä jos alatte katua että aloitte seurustelemaan noin vakavasti noin nuorena. Ette viettäneet ”normaali” nuoruutta. Jos mietitte, että kun ei ole kokemusta muista olisiko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella tms. Ainakin jos aioitte saada lapsia hyvin nuorena niin se sitoo aikalailla. Ei sitä mennä tuosta vaan kavereiden kanssa, bailata tms. Opiskelu, uran luonti hankaloituu. Ehkä nyt ette kaipaa sellaista, mutta moni on alkanut elämään nuoruuttaan 30 vuotiaana, kun ovat 15 vuotiaana menneet kihloihin ja 18 vuotiaana naimisiin jne. Tiedän monia jotka ovat eronneet, kun nuoruus jäi elämättä. En kyllä sano sitä, että onko se bailaaminen niin järkevää tai mukavaa. Joistakin on. Itse olisin voinut jättää sen vaiheen elämästäni pois… Mutta tiedänpähän ainakin mitä se on, enkä haikaile sitä enää.
Nyt toki kun olette rakastuneita tuntuu, että mikään muu ei kiinnosta ja haluatte vaan olla yhdessä. Mutta entä myöhemmin? Ainahan kihlauksen voi purkaa, mutta itse otan kyllä kihlauksen vakavasti ja en haluaisi mennä montaa kertaa elämässäni kihloihin. Ja avioero on vielä isompi juttu…
Olin muuten 19 vuotiaana hyvin rakastunut erääseen 8 vuotta vanhempaan mieheen. Hän jätti minut, kun olin hänen mielestään liian nuori. Kolme vuotta myöhemmin hän kyllä katui sitä. Mutta se oli myöhäistä, olin löytänyt uuden miehen… ja vielä vuoden vanhemman kuin edellinen. Jota minulla ei ole aikomusta jättää! Onneksi edellinen jätti minut niin löysin nykyisen!
Joo ja mistään suhteesta ei tosiaan tiedä kestääkö varmasti, mutta ehkä joillakin suhteilla on paremmat edellytykset heti alussa?
Mitä ideaa on antaa avioliittolupaus, kun naimisiin meno ei ole mahdollista kolmeen vuoteen? Eikö kannattaisi sopia naimisiin menosta vasta sitten, kun se on käytännössä mahdollista?
Ihmettelen suuresti, mitä 25-vuotias aikuinen mies näkee 15-vuotiaassa lapsessa. Elämäntilanteetkin ovat ihan erilaiset. Sen ymmärrän, että teinitytöstä voi olla hienoa seurustella vanhemman miehen kanssa. Mutta että aikuinen kiinnostuu alaikäisestä... Huh. Tosin eipä taida kyseinen mies olla kovin kypsä henkisesti. Jos olisi, niin ei seurustelisi alaikäisen kanssa eikä todellakaan suostuisi mihinkään naurettavaan teinikihlaukseen.
Ite seurustelen kohta 16v tytön kanssa. Hän on miettinyt kihloja useasti ja tänään tuossa äsken kysykin(tekstiviestillä :D) Itse olen puhunut monesti asiasta hänelle, että ei se muuta mitään suhteessamme.
Mutta ku se tuntuu olevan hänelle se pakkomielle, (varmaan ku muutkin tekee sitä! Ainakin isosisko joskus, oli ½ vuotti kihloissa..) Sanoinkin et en halua, että meille käy samalla tavalla kuin isosiskollesi. No katotaan mitä tapahtuu..
Ensikertaa näimme kylillä ku kaveri ajo autolla rinksaa ja huomasi tytön ja sen kaverin. Vaihtoivat siinä numeroita ja alkoivat olee yhdessä (iskikö teiniin auton ihanuus! (iski varmaan!) Itse olin niin ujo(ja olen vieläkin) etten kehtaa edes puhua vieraille, enkä oikein tutuillekaan tytöille (tämä on ihan kauheeta!) No he sitte seurustelivat jonkun kuukauden. Tyttö lähetti viestii jossain vaiheessa (pari päivää eron jälkeen, kuulema äijän puhelimeen vastasi joku muija kokoajan ja sitten tuli viesti että toi yks tyttö on tosi hyvännäköinen..) ja kysyi että alkaisinko olee sen kaa ja pistin et katotaan mitä siitä tulee... Ku ihastuin tyttöön kaverin seurustellessa sen kaa ja tyttö sanoi että mulle että ajatteli silloin iskevänsä vielä mut joskus :). Tyttö sanoi, että he riitelivät ku olivat aina kahdestaan, mutta ei koskaan ku kaverit oli paikalla. Mä en riitele juurikaan tyttöni kanssa kahden, vaan silloin suutun häneen, yleensä puhuu toisten miesten kanssa ja kun en tiedä mitä, tai sitten kun en tiedä missä hän on tai, kun hän puhuu toisten (joista 2 mun kaveria ja onhan sillä niitä suunnilleen mun ikäsiä tarpeeksi siellä puhelimessa, muutama soittelee muukin soittelee useasia ja yksi kahdesta joka ilta suunnilleen.) miesten kanssa ja lähettää viestejä ties kelle, yleensä vielä jotain Pervoa. Eihän siinä mitään jos luottaisin tyttöön 100% ni senkun puhuis, mutta kun en luota muutamien pettämisten takia... 2 Kertaa ollu isokin riita ja toisella kerralla erottiin, mutta seuraavana aamuna palattiin yhteen... En vaan pysty olee erossa tytöstä!
Tyttö kyllä tuntuu olevan sitä huorahkoa sorttia, mut olen sanonu sille et jos haluut olla yhdessä niin oot sitte vaan mun kanssa! Tietääkseni ei ole nyt pettänyt... Tai mistäs sitä tietää.. Se suuttuu aivan tautisesti jos luen sen viestit, eli ehkäpä salailee jotaa, vaikka joskus tuli viestiä että en mä mitään salaile enkä valehtele... No se tuli pettämisiä ennen, juuri muutama päivä ennen ekaa kait. No se ei ollut varsinainen pettäminen, mutta jos lähettelee itestään kuvia toisille miehille ja ehdottelee yön viettämisiä yhdessä, ni ei se ainakaan hirveen luottavaiselta tunnu! Exän kaa ne ollu touhuissakin meidän yhdessäolo aikana... Pedofiilimäistä porukkaa...
Sehän tässä tekee mukavaa ku tyttö on vielä 15 ja oltu 4kk yhdessä, ni varsinkin sen exä, joka on mun kaveri, aina kyselee teittekö sitä jne... vähänkö se ottaa päähän!! Tyttö on ollu ties kuin monen kaa jo touhuissa (kutakuinkin 3 kait, aika paljon tuon ikäiseksi!!) Ja kun ei sitä tiedä onko sillä jotain tautia vai ei, inhottaa..
Tulipa avauduttua...
Tuo kirjoitus ei taas tuntunut kyllä todelta... Mutta aika ihme, että joku jaksaa vaivautua noinkin pitkän huijausviestin kirjoittamaan.
Eikö ihmisillä ole todellakaan mitään muuta sisältöä elämässään, kun yrittää viilata muita linssiin. Ja vielä huonolla menestyksellä... Vielä kannattaisi hioa juonta ja kirjoitustyyliä...
Mutta jos tuo viesti nyt sattui olemaan totta (mitä epäilen siis suuresti) niin... no en ala perustelemaan, mutta selkeästi kumpikaan teistä ei todellakaan ole valmiita ja kypsiä kihlautumaan.
Ja tarkoitin siis tätä "18,5 vuotiasta miestä".
Halusin vaan sanoa, että kyllähän toi teidän juttu voi kestääkin, ei siinä mitään. Jos aiot siis 18-vuotiaana naimisiin, niin onhan teillä vielä aikaa onneksi oppia tuntemaan toisianne vielä paremmin ja katsoa miten homma etenee. Itse olen 18-vuotias ja tidän, että tässä iässä on jo murrosiän ohittanut ja paljon kypsempi kuin 15 vuotiaana, niin että jos silloinkin olet yhtä varma asiasta, niin onnea vaan teille.
Mummoni oli 18-vuotias mennessään naimisiin ja hänen miehensä 8 vuotta vanhempi. He elivät onnellisina ja rakastuneina kunnes kuolema heidät erotti, vaikka olivat varsin erilaisia ihmisiä.
Niin, että tässä rohkaisun sana teille.
Huhhuh... Sinussa ei varmaankaan ole mitään vikaa, mutta miehesi ei taida olla ihan terve. Jos hän todella kokee henkistä yhteenkuuluvaisuuden tunnetta 15-vuotiaan kanssa, ei hän ole ihan kypsä ikäisekseen. Eli vähän jälkeenjäänyt. Tietenkin vielä pahempi asia on, jos hän selvästi tuntee tuon 10 vuoden ikäeronne, sittenhän se menee jo laittomien juttujen puolelle.
Tuossa iässä on 10 vee ikäero mielestäni sairasta. Vaikka siinä olisit kuinka varhaiskypsä, on 25-vuotias silti selvästi henkisesti kehittyneempi ja "vanhempi" (älä ota tätä loukkauksena, uskon että olet kenties ikäsisäsi jopa hieman kypsempi, mutta et MITENKÄÄN voi olla 25-vuotiaan tasolla). Ja mikäli miehesi ei ole 25-vuotiaan "tasolla" (jolloin etsisi hieman vanhempaa seuraa), on hänen persoonassaan jotain todella pahasti vialla. Ihan varmasti, tulet joskus huomaamaan.
Ongelmana myöskin teidän tilanteessa on, että hän tulee tod.näk. haluamaan naimisiin ja lapsia, nopeammin kuin sinä haluat. Tai ehkä saatat luulla haluavasi, kun olet vielä niin nuori. Mutta sitten joskus kolmikymppisenä huomaatkin, että olet avioitunut ja hankkinut perheen liian pian, ja vieläpä väärän miehen kanssa. Olet nyt täysin varma, että suhteenne kestää ja että se on sinulle hyväksi, tiedän sen. Mutta tosiasia on, että ihmisen psyyke kehittyy vielä niin paljon tuon elämäsi 15- vuoden jälkeenkin... Juuri tuossa 15 ja 25 vuoden välillä...ihmiset muuttuvat yllättävänkin paljon. Et välttämättä todellakaan ole sama ihminen kymmenen vuoden päästä kuin nyt. Halusi ja terpeesi voivat olla täysin erilaiset kuin olet kuvitellut. Puhun kokemuksesta, en ollut 15-vuotiaana samanlainen kuin nyt, en ajatellut parisuhteesta samoin kuin nyt (15-vuotiaana kuvittelin perustavani perheen ja olevani valmis elinikäiseen liittoon jo 20-vuotiaana. Nyt koko ajatus huvittaa, en ollutkaan valmis silloin, olen valmis siihen ehkä vasta parin vuoden päästä.).
Tiedän myös, että tämä viesti ei saa mieltäsi muuttumaan. Vihaisena ajattelet, että olen vain pahantahtoinen ihminen, tai niin typerä, että kuvittelen tietäväni kaiken. En sano, että asiat välttämättä ovat kuten kirjoitin, mutta rohkenen väittää, että mahdollisuus siihen on hyvin todennäköinen. Neuvoni: Jatka vaan suhdettasi, mutta älä sitoudu enää enempää, anna vuosien kulua ennen lapsia tai aioliittoa. Aika näyttää.
Minusta ikäerolla ei ole väliä. Itse olin 16v ja poikaystäväni 26v kun tapasimme. Alussa molemmat tahoillemme mietimme ikäeroa, mutta rakkaus oli jo syttymässä ja iät unohdimme. Nyt olemme 21v ja 31v seurusteltu 3½ vuotta ja uutena vuotena kihlauduimme. eikä ikäerosta ole vielä koskaan ollut haittaa!