TÖyssy ON Poissa

hyväse

Anjalantien paha töyssy on viimeinkin korjattu

28.9.2015 7:32
Kuva: Tomi Saksa
Anjalantien töyssyn sisältä paljastui kookkaita kiviä, joista toinen oli niin iso, että se piti halkaista räjähteillä poistamista varten.
Anjalantien töyssyn sisältä paljastui kookkaita kiviä, joista toinen oli niin iso, että se piti halkaista räjähteillä poistamista varten.
Anjalantiessä oleva töyssy oli viedä voikkaalaisen Sami Vainikan hengen syksyllä 2014. Elinikäisiä vammoja tapaturmassa saanut Vainikka on taistellut vuoden ajan saadakseen tien kuntoon, jottei se koituisi kenenkään hengenmenoksi. Nyt muhkura, joka heitti Vainikan moottoripyörän ilmaan vuosi takaperin, on viimein korjattu.

— Tämä on esimerkki siitä, että sinnikkyys palkitaan. Periaatteeni olen saanut läpi, eli tien kuntoon, sillä se ei aiemmin ollut tieliikennelain mukaisessa kunnossa.

Vainikalla on silti olo, että tien korjaus tehtiin salamyhkäisen nopeasti. Yhden päivän aikana tehdyssä korjauksessa Anjalantien kohoumasta kaivettiin pois kaksi kookasta kiveä, joista toinen piti halkoa räjäyttämällä poistamista varten.

— Kyllähän siinä väkisinkin tulee hieman yllättynyt olo, kun aikaisemmin poliisin ja ELY-keskuksen mukaan ajokunnossa ollut tie pitääkin sitten yhtäkkiä korjata.

Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen suunnittelupäällikkö Yrjö Pilli-Sihvolan mukaan Anjalantien töyssy korjattiin osana suurempaa korjausurakkaa, jossa kartoitettiin tieverkon pahimpia heittoja.

— Teimme kesällä analyysin tieverkon siltä osalta, jossa on pahimpia heittoja. Valitettavasti niitä löytyi paljon. Luokittelimme pahimmat kohdat, jonka jälkeen teimme korjaussuunnitelman sen mukaan, mihin on tulossa uusi päällyste, Pilli-Sihvola toteaa.

Lue lisää päivän lehdestä tai digilehdestä www.kouvolansanomat.fi/digilehti.

2

130

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pylvässalimissio10

      Kuulin vast'siltään että eräs Koiviston Antti (sd) oli puhunyt töyssykivien vihaajalle (tv,sit) tien 359 vaarallisesta ja huonosti merkitystä töyssystä.
      Tv;ta erikoisesti kyrsii yleisten teiden töyssyjä aiheuttavat salakivet. Oli hyvä että töyssy viimein tuhottiin.

    • lammenlaine

      Homma tehtiin nopsaan. Siksipä työ epäonnistui. Isot kivet sivuun ja hötöä soraa pesä täyteen. Meitä aikoinaan neuvottiin että tiivistäminen on ehdoton asia ettei pinta heti putoa. Nyt vissiin unohtu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      176
      5027
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      15
      1670
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1605
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      122
      1470
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      9
      1353
    6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      49
      1080
    7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      96
      1074
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      297
      942
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      190
      915
    10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

      Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
      Suomalaiset julkkikset
      7
      760
    Aihe