Varkauteen vastaanottokeskus.?

Tommostakotännekkin

Huoli heräsi Saksassa: Raiskauksia ja lasten seksuaalisia hyväksikäyttöjä pakolaismajoituksessa

Julkaistu: 29.9. 15:04 , Päivitetty: 29.9. 16:25
Saksa ryhtyy toimiin, jotta pakolaisnaisia ja lapsia suojellaan seksuaaliselta väkivallalta.
Saksassa on noussut esiin kamala ilmiö. Maan naisjärjestöt ja poliitikot ovat huolissaan siitä, että ainakin yhdessä suuressa turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksessa tapahtuu raiskauksia, pakkoprostituutiota ja lasten seksuaalisia hyväksikäyttöjä.

Kyseessä on Giessenin vanha varuskunta, joka on nyt yli 5 000 pakolaisen leiri. Saksalaislehti Zeit kirjoittaa, että tarkkoja lukuja seksuaalirikoksista ei ole toistaiseksi tiedossa. Saksan poliisi ei ole kommentoinut asiaa.

Saksalaislehti Bild uutisoi viikonloppuna, että vuoden 2015 aikana Hessenin osavaltion vastaanottokeskuksissa naisiin ja lapsiin on kohdistunut vähintään 15 raiskausta ja seksuaalista hyväksikäyttöä, joista suurin osa Giessenissä.

Bild on listannut jutussaan päivämääriä ja rikoksia, jotka ovat otteita Bildin siteeraamasta raportista.

Laajempi ilmiö?
Saksassa pelätään, että ilmiö ei rajoitu pelkästään Hessenin osavaltioon ja että seksuaalirikosten määrä on todellisuudessa suurempi.

– Varsinkin seksuaalirikoksissa monet uhrit tuntevat häpeää, eivätkä uskalla toimia. Monille pakolaisnaisille se on vielä vaikeampaa tehdä raiskauksesta ilmoitus, tutkija sanoo nimettömästi Bildille.

Ihmiskauppaa vastustavan järjestön johtaja Juliane von Krause sanoo Zeitille, että iso osa yksinäisistä pakolaisnaisista joutuu pakolaisuutensa aikana kokemaan seksuaalista väkivaltaa. Konkreettista näyttöä on ollut kuitenkin vähän.

– Se, että meillä ei ole tietoa ei tarkoita, etteikö sitä tapahtuisi. Häpeällä on usein suuri merkitys.

Osavaltion sisäministeri Peter Beuth on pyytänyt asiasta erikoisraportin. Hän on nostanut raiskausten estämisen tärkeimpien hoidettavien asioiden joukkoon.

”Naiset ovat vapaata riistaa”
Neljä naisjärjestöä lähetti elokuussa avoimen kirjeen Hessenin sosiaali- ja integraatioministeriöön. Kirje kuitenkin on poistunut järjestöjen sivuilta, asiasta kirjoitetaan muun muassa Saksan Huffington Postin blogissa.

– On tosiasia, että naiset ja lapset ovat suojattomia. Tilanne on mahdollisuus miehille, jotka pitävät naisia alempiarvoisina ja kohtelevat yksinäisiä naisia ”vapaana riistana”. Seurauksena on useita ilmoituksia raiskauksista, seksuaalisista hyökkäyksistä ja enenevissä määrin pakkoprostituutiosta. Nämä eivät ole yksittäistapauksia, muun muassa Daily Mail siteeraa kirjettä.

Järjestöt ovat huomauttaneet vastaanottokeskusten surkeista oloista. Raporttien mukaan miehet, naiset ja lapset ovat nukkuneet vierekkäin teltoissa ja halleissa.

Suihkuja ja vessoja ei ole aina eritelty sukupuolen mukaan ja aina niissä ei ole edes verhoja.

Bildin mukaan pelokkaat naiset nukkuvat vaatteet päällä. Vapaaehtoistyöntekijöiden mukaan osaa naisista pelottaa kävellä leirissä jopa päiväsaikaan.

39

271

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kotiasajoutaisivat

      Haaveilkaa vaan!
      Kuopion Leväselle saapui vain hyväkuntoisenoloisia ja elintasopakolaisen näköisiä uroksia, eivätkä olleet lähellekään lapsia.
      Millähän asialla lienevätkään?

    • tasa-arvo_euroopassa

      Eivät muslimi miehet arvosta naisia saati lapsia yhtään.Kukaan ei ole vapaata riistaa.Sen verran pitää olla kunnioitusta toista ihmistä kohtaan.Näillä miehillä ei ole minkäänlaista käsitystä, sivistystietoa kristityistä maista.He kun ovat alkukantaisista muslimimaista.Barbaari touhu ei kuulu eurooppaan joten moiset sonnit pika vauhtia takaisin pakaana maahan takaisin,irak,pakistan,syyria.

    • 04082015

      Tiistaina 4. elokuuta Oulun Rajakylässä tapahtui joukkoraiskaus. Facebook-ryhmään Puskaradio Oulu ilmaantui pian viesti, jossa epäiltyjen väitettiin olevan iholtaan tummia. Tapaus herätti heti merkittävää kuohuntaa sosiaalisessa mediassa. Lisäksi poliisi ja media heittivät bensaa liekkeihin omalla toiminnallaan.
      ....................
      Poliisi julkaisi tiedotteen tapauksesta siis vasta merkittävän kansalaispainostuksen jälkeen. Tiedotteessa tekijöiden todettiin olevan kantasuomalaisia ja poliisi alleviivasi, ettei aihetta tule käsitellä sosiaalisessa mediassa. Pian epäillyt jäivät kiinni.
      Tiistaina 11. elokuuta oululaiset aktivistit soittivat Oulun käräjäoikeuteen ja selvittivät miesten taustat. 20- ja 30-vuotiaat miehet vangitaan todennäköisin syin epäiltyinä teosta. Oikeuden kansliasihteerin kertoman perusteella epäillyt olivat nimeltään Jesse Mustonen ja Marko Huhtimaa. Voidaan siis olettaa, että he ovat tämänhetkisten tietojen perusteella suomalaisia.

    • Salaakuuluttaja

      Raikaukset on estettävä ja niistä on tiedotettava heti maanhan tullessa !

      - esi aviollinen seksi on viraskielisen sekä uskoisen kanssa kiellettävä !

      • LyhytJono

        Laki ja jopa uskonto kieltää raiskaukset !

        Eli tälläisille HETI PALATUS maahan josta lähti tuulemaan...


      • kirjotaoikein

        raikauksia lisää!!


    • Jumalan-Mies

      Eipä hättäillä. Varkaudessa katu kuva on viimeaikoina sen verran blondistunut, että hyvä tänne olisi saada vähän väriä. Mielellään Varkauden vapaat naiset osallistuvat talkoisiin, että kaduille saataisiin tummaa väriä. Sillälailla elämä rikastuisimja vireytyisi. Annetaan luonnon päättää asiasta luonon mukaisesti.

      • AutoBahnHof

        Julmalle-miehelle

        Torniossa he valittivat ettei kaduilla ole ketään ja kaikilla on omat autot !

        Onko Varkaus yhtään TORNIOTA parempi kun kaikilla joilla omat autot niin läpi ajaa 5min

        Miten siinä ajassa kerkiää kotoutumaan ?


      • Kansavaatii
        AutoBahnHof kirjoitti:

        Julmalle-miehelle

        Torniossa he valittivat ettei kaduilla ole ketään ja kaikilla on omat autot !

        Onko Varkaus yhtään TORNIOTA parempi kun kaikilla joilla omat autot niin läpi ajaa 5min

        Miten siinä ajassa kerkiää kotoutumaan ?

        Pidähän Pekka K. kansan puolta ja aja kansan näkökulmaa!! Siellä Varkaudessa!


    • annamulletahtitaiva

      Suomi-Unkari seuran sosdemit tutustumaan unkarin oppeihin. Jostain syystä eivät ole rummuttaneet seuraa, miksiköhän.

    • kunnioitetaanvanhuksia

      Suomalaistenkin pitäisi oikeesti valittaa ruuasta, jos tilattu ruoka on vähistä hepenistä tehty ja sekin roskistetaan.

    • HuolestunutIhminen

      Niin kyllä Varkauden olisi todella hyvä näyttää esimerkkiä kuinka paljon voisi helposti sijoittaa hädässä olevia ihmisiä joita Tornion kautta tulee. Viikon tulijamäärän voisi helposti kaupunki majoittaa tyhjissä kouluissa ja asuntojakin olisi paljon vapaana, joista kaupunki saisi rahaa valtiolta. Katukuva on eläkeloitynyt niin nämä nuoret miehet piristäisivät kaupunkia todella raikkasti ja kaikki voittavat.
      Kaupunki varmasti vastaa tulijoiden mielikuvaakin. Kauniita rantakatuja joissa voi kävellä ja idyllinen keskusta jossa upeita katukahviloitakin. Tulijat toisivat kadulle elävää maailmanmeininkiä vähän syrjäiseen ja muuttotappioita kärsineeseen kaupunkiin.

    • kukahaluaa24

      http://static.mvlehti.net/uploads/2015/10/Malmo-siirtolaiset.jpg

      "Kauniita rantakatuja joissa voi kävellä ja idyllinen keskusta jossa upeita katukahviloitakin. Tulijat toisivat kadulle elävää maailmanmeininkiä"

      Tässä on kuva naapurista ruotsista,johon tulijat ovat tuoneet maailman meininkiä.
      Nimimerkki "Huolestunut Ihminen"voi ihailla sitä. Tommosta kauneutta voisi Varkauteenkin saada.

      • Huomenta.Savonlinna

        Katsos, katsos...
        "Saonlinnan"hullukin on hereillä. Valvoitko koko yön vai heräsitkö juuri? Aamukahvilla MV lehteä lueskellen?


    • Liekkövainhuhu

      Eikös ne tutki mahdollista hätämajoituksen perustamista Varkauteen? Kaupunki saisi kuulema tuottoa vanhoista kiinteistöistä!

      • trukinuittaja

        Taipaleen entinen Hotelli olisi ollut kaupungille todellinen kultakaivos !

        Sinne olisi saanut - olla hieman etäällä olla rauhassa ja opetella suomen kieltä ja katsella kun laivat tuovat puuta & perusteita & elinkeinoja Suomeen !


    • mikko.huittinen.hoitsu

      Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi 24-vuotiaan miehen vankilaan muun muassa 27 raiskauksesta. Oikeuden julkisen selosteen mukaan uhrit olivat 74–100-vuotiaita laitoshoidossa olevia vanhuksia, joiden hoitajana mies toimi.

      http://www.pohjalainen.fi/uutiset/kotimaa/hoitajamies-tuomittiin-vankilaan-kymmenistä-vanhusten-raiskauksista-1.1916521

      Vanhukset olivat muistisairaita ja osa heistä hyvin voimakkaasti liikuntarajoitteisia. Teot olivat pääosin oraalisia sukupuoliyhteyksiä, ja mies teki niitä muun muassa vanhusten vuoteissa ja vessassa. Uhreja oli kymmenkunta.

      Oikeuden mielestä miehelle olisi pitänyt lähtökohtaisesti tuomita 12 vuotta vankeutta. Mies itse katsoi, että ehdollinen vankeus ja yhdyskuntapalvelu olisi riittävä ja oikea seuraus rikoksista.

      Rangaistukseksi määrättiin 9 vuotta, koska mies auttoi selvittämään rikokset, joilla ei ollut ulkopuolisia todistajia ja joista uhrit eivät terveydentilansa takia voineet kertoa.

      Oikeuden mukaan Miko Ville Kristian Huittinen teki tekonsa pikemminkin suunnitelmallisesti kuin hetken mielijohteesta. Raiskausten lisäksi hänen syykseen luettiin kaksi pakottamista seksuaaliseen tekoon. Vankilatuomion lisäksi Huittinen tuomittiin maksamaan uhreilleen korvauksia yhteensä 18  000 euroa.

    • 2polvensomali
    • arvoituksia
    • epäonnistunutHALLITUS
    • Hellureiei

      Tilastokeskuksen mukaan näistä 'pakolaisista' on 15 500 miestä ja vain 2800 naista. Kai noiden karpaasienkin pitää saada tarpeensa hoidettua jotenkin. Aikamoisia sankareita, livistävät itte 10 000 kilometrin päähän turvaan koiranruokapatojen ääreen ja jättävät naisensa ja lapsensa kriisialueille vaaraan. Joku tässä nyt ei vaan täsmää.

      • blablöblablö

        Savonlinnan hullu antaa osoitteensa ja pukeutuu mekkoon, niin eiköhän tämänkin joukon tarpeet saada tyydytettyä.


    • kaikmeni
      • OneTreeHill

        Valtio maksaa ensimmäiset kolme vuotta - joten ei HÄTÄÄ !


    • pelottaa

      Yllä hyviä syitä,miksi Varkauteen ei saa tulla vastaanottokeskusta. Ei ole oikein,et kaupunkilaiset eivät uskalla liikkua,ainakaan yöllä kaupungilla,ja päivälläkin pitää olla tarkkana.

      Aloittajan viestistä lainaus.

      "Neljä naisjärjestöä lähetti elokuussa avoimen kirjeen Hessenin sosiaali- ja integraatioministeriöön. Kirje kuitenkin on poistunut järjestöjen sivuilta, asiasta kirjoitetaan muun muassa Saksan Huffington Postin blogissa.

      – On tosiasia, että naiset ja lapset ovat suojattomia. Tilanne on mahdollisuus miehille, jotka pitävät naisia alempiarvoisina ja kohtelevat yksinäisiä naisia ”vapaana riistana”.

      Ja kajaanista.

      http://mvlehti.net/2015/10/05/idyllinen-kajaani-on-muuttumassa-turvattomaksi/

      Esimerkkejä vaikka kuinka paljon,et tulee ongelmia,mihin perustetaan vastaanottokeskus.

    • myötävittuuntunu

      lainaus netin ihmeellisestä maailmasta.jokainen kohdallaan voi miettiä pitääkö paikkaansa vai ei:

      "Mitä mieltä olet Timppa tästä toiminnasta ?

      Musta orkidea: Vastaanottokeskuksesta kuuluu kummia (blogi)
      "Pakolaiset saa sekoilla sielunsa kyllyydestä ja kukaan ei korvaansa lotkauta."

      Kuulin toissapäivänä töissä niin hullun jutun, että pakko se on täällä jakaa, kirjoittaa Musta orkidea blogissaan.

      Duunissani oli eräs keikkatyöntekijä, joka kiertelee toimipisteestä toiseen. Hän oli ollut töissä paikallisessa vastaanottokeskuksessa sekä siinä keittiössä, joka valmistaa kyseiseen vastaanottokeskukseen ruokaa. Kyseinen keittiö on suuri keskuskeittiö, missä valmistetaan ruokaa myös kouluihin, sairaalaan ja palvelukeskuksiin.

      Siellä on tehty ylimääräisiä työvuoroja ja työtunteja, jotta vastaanottokeskukseen saadaan lähetettyä ruokaa. Ruoat ovat tulleet vastaanottokeskuksesta takaisin täysin koskemattomina. Paketteja ei oltu edes avattu. Ne siis pakataan samankaltaisiin rasioihin kuin tehtaat pakkaavat einekset eli muovirasia, missä on läpinäkyvä kansi, jonka saa repäistyä pois. Pakolaiset eivät siis edes maista ruokia! Ne ensiksi valmistetaan, sitten lähetetään vaastaanottokeskukseen, sitten lähetetään keittiölle takaisin, minkä jälkeen ne menevät suoraan roskiin.

      Koskemattomina!Keikkatyöntekijä mainitsi kanakastikkeen ja naudan jauhelihapihvit. Kuulemma vain kebabkiusausta oli vähän syöty. Tämä kebabjuttu ei edes ole läppä, sillä kyseinen ruoka kuuluu paikallisten koulujen kiertävään vakioruokalistaan. Keikkatyöläinen kertoi, että pakolaiset käyvät hakemassa pizzaa läheisestä pizzeriasta. Oli nähnyt heitä pizzalaatikoiden kanssa.

      Surkuhupaisaa tässä on se, että kuulemma kyseinen vastaanottokeskus on sellainen paikka, missä on ainoastaan korkeakoulutettuja pakolaisia. Pakolaisia on kielletty poistumasta vastaanottokeskuksesta öisin, mutta siellä ne keikkatyöläisen mukaan pakenevat ikkunasta ja kiipeilevät rännejä pitkin alas. Tässä fiksua korkeakoulutettua sakkia, fuck yeah (”korkeakoulutettua”).

      Facebookissa näin erään kaverini jakaneen uutisen, jossa kerrottiin Oulussa tapahtuneesta vastaanottokeskuksen ruokakohusta. Siihen tuli kommentoimaan eräs valkoritarisuvakki, joka on käynyt mölisemässä minunkin Facebook-sivuillani, ja kertoi, että pakolaisilla oli mennyt maha sekaisin ruoassa olleen maidon takia, joten tietenkään he eivät syö sellaista ruokaa. Hän kirjoitti: ”Miten itse reagoisit, jos olet vieraassa maassa maha ruikulilla?” Toiset yhtyivät kuoroon ja alkoivat pulista siitä, miten laktoosi-intoleranssi on todella yleistä maailmalla.

      Täällä minun kaupungissani pakolaiset eivät kuitenkaan ole edes maistaneet ruokaa, joten mistä se maha sekaisin menisi? Kaikessa ruoassa ei edes ole maitoa, kuten jauhelihapihveissä. Pizza sitten kuitenkin maistuu… Herää myös kysymys, että millä rahoilla ne pizzat oikein ostellaan…

      Hullummaksi kuitenkin vain menee. Keikkatyöläinen kertoi, että vastaanottokeskukseen otetaan töihin ihmisiä, jotka ovat jo valmiiksi kaupungin palkkalistoilla, ja heille maksetaan kaksi tai kolme kertaa suurempaa tuntipalkkaa kuin heidän normaali liksansa! Palkkaus menee vuorokaudenajan mukaan. Vastaanottokeskuksessa on töissä ainoastaan kahdenlaista sakkia: vapaaehtoistyöntekijöitä, joille ei makseta mitään, ja kaupungin omaa porukkaa, joille maksetaan kaksin- tai kolminkertaista palkkaa. Työpaikoista oli kuulemma ollut ilmoitus kaupungin henkilöstön lehdessä. Kävin kaivelemassa ja löysin kyseisen ilmoituksen. Siinä mainittiin ihan oikeasti ne palkat, jotka keikkatyöläinen oli sanonut.

      Miksi? Millä ihmeen logiikalla ja oikeutuksella meillä on jäätävät tuki- ja palkkaleikkaukset käynnissä, kun samaan aikaan vastaanottokeskukseen palkataan jengiä töihin kaksin- tai kolminkertaisella palkalla?

      Töissäni on puhuttu paljon pakolaisista. Töissäni on avoimesti pakolaisvastaista porukkaa. Moni asuu paikallisen vastaanottokeskuksen läheisyydessä ja heillä on pakolaisista ainoastaan huonoja kokemuksia. Kyseessä ei siis edes ole mitenkään poliittisesti suuntaan tai toiseen valveutunut porukka, vaan tavantalliaiset ja normiduunarit, joiden näkemykset pohjautuvat vain heidän omiin välittömiin kokemuksiinsa.

      Minusta on merkittävää, että kenelläkään ei ole pakolaisista ja vastaanottokeskuksista mitään hyvää sanottavaa ja kaikki joko ovat kokeneet itse jotakin negatiivista tai tuntevat jonkun, joka on kokenut.

      Kävin tällä viikolla erään maahanmuuttokriittisen järjestön tapaamisessa ja siellä oli kaksi naista, jotka asuivat vastaanottokeskuksen vastakkaisilla puolilla alle kilometrin päässä toisistaan. He sanoivat, että eivät uskalla kävellä vastaanottokeskuksen ohi ollenkaan, vaan käyvät toistensa luona autolla. He myös kertoivat, että pakolaiset näkyvät selkeästi kaupungin yöelämässä. He maleksivat isoissa porukoissa ravintoloiden ja baarien ulkopuolella ja käyvät kiinni ohikulkeviin naisiin. Vaikka heille sanoisi selkeästi ”ei”, niin he eivät ota sitä kuuleviin korviinsa. Nämä eivät ole yksittäistapau

    • tttt34

      Yksinkertaisesti EI!
      Terveet nuoret miehet eivät tarvitse pakolaisstatusta. Jos tulijoina olisi nuoria, lapsia, vanhuksia ja naisia, vielä ymmärtäisin asian, näitä iloisia ja reippaita nuoria miehiä en!
      Reippaat nuoret miehet ovat itse kertoneet, että heistä 80% on huvimatkalla, tärkeintä on päästä kaupungin yöhön suomalaisten naisten perään.

      • saa-mitä-tilattu-on

        Nää suklaasilmäiset isis-soturit reippaina käyvät nyt piukkapöksyisten blondattujen tusinapimujen jahtiin,ja pimut käy kuumana,kun suomalaiset häimelösilmäiset roikkuhousut syövät räkäänsä hupputakkien suojassa,niin mustapartainen soturi viittoilee huonolla englanninkielellä ja kehonkielellä neitokaiset läheiseen puistoon ja neitokaisen savukkeita hetken polteltuaan alkaakin sitten lemmensessio johon liittyy kuinka ollakkaan partavauvvan kaveriporukka yksi toisensa perään ja neitokainen parkuu,jos enää henkeä piisaa,tai on jo riekaleina. Sharia laki salliin kanan tappamisen milloin vaan ja missä vaan.


    • tweet22

      Kiitos ei!
      Appos Lasse elävien kirjoihin ja rajalle. Ei tule elintaso-, eikä muitakaan pakolaisia.

    • kastraatiotavaksi

      Naiset ja lapset suojattomia.
      Ja pöh. Varmaan jotkut ovatkin.
      Monella naisella on jo pippurikaasua käsilaukussa ja judokursseja takanaan. Monilla naisilla on laukussa, tai lenkillä taskussa teräase. Kyllä kauhavalaisella aina yhden potentiaalisen raiskarin kuohii.

      Miksi naiset ja lapset ovat yksinään liikenteessä yöllä?
      Tyhmäkin tajuaa että silloin on vaarallista.

      • L.Lenkki

        Minulla ei ole kyllä minkäänlaisia aseita mukana. Olen sitä mieltä että on turvallista kiertää joku Käpykankaan lenkki mihin kellonaikaan tahansa. Minusta se on hyvä asia.


      • noupakolaiset
        L.Lenkki kirjoitti:

        Minulla ei ole kyllä minkäänlaisia aseita mukana. Olen sitä mieltä että on turvallista kiertää joku Käpykankaan lenkki mihin kellonaikaan tahansa. Minusta se on hyvä asia.

        Varkaudessa on vielä turvallista,kun ei ole pakolaiskeskusta.Tilanne muuttuu katasrofaalisesti,jos tänne tulee(toivottavasti ei)pakolaisia,niin on käynyt joka paikassa.


    • saa-mitä-tilattu-on

      No onhan selvää,kun vuohipaimenet tulee tänne maahan jossa neitokaiset suoraansanoen kerjää tulla raiskatuksi,piukat housut,tukka vetyperoksattu,ripset tönkkömustattu,huulet maalattu ja hymyää pisaa kaikille pikisilmäisille isissotilaille,isis-soturit on kotimaassaan nähneet vain purkaan peitettyjä naisia ja porttoja joilla ei ole pukhaa,on selvä lupaus ja saa raiskata joukolla,tämä on sitä kulttuuria,joka toimii missäpäin tahansa maailmaa islamien mukaan ja sharia laki on niillä mukana matkustaisipa vaikka minne.

    • Ähläm_

      Sähläm, buli buli... Aaaallallallaaaa oooolallallaaa allaaa lallallallaaaaa, aaaaa.... buli buli...

    • Toivotetaantervetuloa

      Täällä lukee niin paksua ennakkoluuloista soopaa, että "pakkosoupeutus" on ainoa vaihtoehto kaupungin pelastukseksi. Onneksi valtio kun sanoo niin kunnat tottelee ja kohta saadaan tuhansia maahanmuuttajia Varkauden moniin täydellisiin kiinteistöihin massa-asutusta ajatellen. 5 tuhatta maahanmuuttajaa pian ja ihmiset huomaavat kuinka kivoja nämä tulijat ovat ja kaikki voittavat. Paikalliset epäluuloiset eniten, koska pääsevät ennekkoluuloistaan väkisinkin kohdatessa satoja maahanmuuttajia joka päivä. Onnenonkija tulokkaat menevät kyllä Hesaan ennen kuin valtion tuki loppuu joten ei taloudellistakaan riskiä koidu vain voittoa.

    • sonninlirukka

      voihan paska

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      64
      7556
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      124
      2979
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      143
      1813
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1669
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      121
      1501
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      171
      1451
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      132
      1182
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      78
      869
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      812
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      53
      774
    Aihe