Mulla todettiin masennus viikko sitten. Sen jälkeen kaikki on mennyt päin P:tä. Olen joskus aikaisemmin tiedostanut pahan oloni, mutta työntänyt sen pois mielestä. Enhän minä voi olla heikko, olen tämän perheen tukipilari.
Paskat. Tänään olisi ollut muksujen joulujuhlat. Lupasin että tulen. Pääsinki koululle asti, mutta kun näin kaikki ne ihmiset, en pystynyt jäämään. Käännyin ympäri ja tulin kotiin. Onneksi sanoin lapsille että tulevat kotiin yhdessä, että minä katson vaan ohjelmat ja tulen kotiin, en jää kahvittelemaan.
Hävettää ja on syyllinen olo.
Miten ihminen voi vajota näin alas viikossa? Miksi se että minulla todettiin masennus sai aikaan sen että nykyään itkeskelen niin paljon ja tunnen sisälläni mustan möykyn?
Miten pystyn katsoa lapsiani silmiin kun he tulevat kotiin....?
Paskat. Tänään olisi ollut muksujen joulujuhlat. Lupasin että tulen. Pääsinki koululle asti, mutta kun näin kaikki ne ihmiset, en pystynyt jäämään. Käännyin ympäri ja tulin kotiin. Onneksi sanoin lapsille että tulevat kotiin yhdessä, että minä katson vaan ohjelmat ja tulen kotiin, en jää kahvittelemaan.
Hävettää ja on syyllinen olo.
Miten ihminen voi vajota näin alas viikossa? Miksi se että minulla todettiin masennus sai aikaan sen että nykyään itkeskelen niin paljon ja tunnen sisälläni mustan möykyn?
Miten pystyn katsoa lapsiani silmiin kun he tulevat kotiin....?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ole itsellesi armollinen. Ei kukaan voi tilata masennusta eikä postittaa sitä halutessaan noin vain pois kun se ei nyt sopisi tähän väliin.
Monet meistä kokevat jonkinasteista masennusta. Toiset selviävät melko nopeasti siitä omin avuin ja ehkä ystävien turvin. Osa tarvitsee enemmän aikaa ja apua.
Hakeudu ajoissa puhumaan asiasta vaikka ammattiauttajalle, koska ei voi odottaa että ystävät jaksavat kuunnella murheitasi pitkiä aikoja. Lisäksi ammattiauttaja auttaa sinua avaamaan uusia näkökulmia ja antaa avaimia (pohdittavaa)joiden avulla voit oppia avaamaan taas valonoven.
Kerro lapsille, että olet masentunut ja yrität toipua siitä ja ETTEI se johdu heistä! Se on tärkeää.
Anna joidenkin henkilöiden vuorotellen viedä lapsiasi esim. 1-2 kertaa viikossa leikkipuistoon, jäätelölle tai luontoon.
Yritä itsekkin löytää luonnon rauhoittava vaikutus. Luontokin uusiutuu myrskyvaurioiden jälkeen, niin Sinäkin, aikanaan.
Kuuntele lempimusiikkiasi, lue mielenkiintoisia tarinoita, selviytymistarinoita.
Älä linnoittaudu kokonaan kotiin, sillä sitten on koko ajan vaikeampi lähteä ulos. Tee edes pieniä piipahduksia, vaikka tuntuisi ettei jaksa.
Ota lääkkeitä vasta kun tuntuu ettet mitenkään nyt jaksa.
Minä selvisin työpaikkakiusaamisesta ja masennuksesta muutaman vuoden sinnittelyn jälkeen.
Toivon sinulle rauhallista joulua ja toipumista!
Ei se ole häpeä että masentuu, se on vain elämää!
Kiitos ystävällisestä vastauksesta!Pääsi itku kun luin..niinkuin sanoit, eiköhän tämä tästä ajan kanssa.
Aamulla oli niin paha olo kun tuntui että petin lasten luottamuksen.
Vanhimman tyttären kanssa keskustelin jo hieman asiasta. Yllätyin kuinka hyvin hän ymmärsi.
En tiedä ymmärtääkö nuorimmat jos heille yritän selittää. Ainakin he tietävät sen että kun itken niin se ei johdu heistä. Sen olen heille sanonut.
Päivä kerrallaan, niin eiköhän asiat selkene..
Toivotan sinulle oikeen rauhallista ja hyvää joulua!
Sinä olet antanut itsellesi luvan sairastua. Ja usko pois, se on vaan hyvä asia. Olet ennen tehnyt kaikkesi ettet sairastuisi, mutta nyt saat olla heikko, oikein diagnoosin kanssa. Siksi oireet tulevat voimakkaina diagnoosin toteamisen jälkeen. Muista aina että tie terveyteen lähtee todellisuuden kohtaamisesta. Olen ihan varma että pääset masennuksesta aikanaan eroon, ei mitään itsensä syyllistämisiä. :) Hyvää joulua.
Olisikohan tuosta diagnoosista muodostunut itsensä toteuttava ennuste. Ei kuullosta oikein vakuuttavalta, että masennus iskee vasta lääkärissä käynnin jälkeen. Kannattaisikohan käydä jonkun toisen lekurin puheilla...
Vastaan vaikka et mitään ymmärtäisikään, alkoi sapettaa. Ei tietenkään lääkäri anna diagnoosia "masennus" täysin iloiselle ihmiselle. Lääkäri tietenkin näkee ihmisen masennuksen ja selviytymiskeinot ammatti-ihmisenä, vaikka ihminen väittäisikin olevansa kunnossa. Masennuksessa on tietyt oireet ja ne paistavat kyllä läpi masentuneesta.
Lääkärissä käynti auttaa ihmistä kohtaamaan asian, jota on väistellyt, sillä ammatti-ihminen sanoo totuuden suoraan päin naamaa. Kun sen jälkeen suojamuurit sortuvat, ihmisellä ei ole enää tilannetta väistäviä suojamuureja ja oireet tulevat esiin. Ymmärrätkö nyt?
Sehän se juuri on helvettiä kun sairastuu masennukseen.Huonon olon lisäksi hävettää kun on ahdistunut ja "laiska."
Olet melko varmasti ihminen,joka vaatii itseltään täydellisyyttä.Sellanen sairastuu herkästi masennukseen.
Hyvä kun itket!Olet vielä hereillä.Vaikeassa masennuksessa kun ei edes itke,on vaan ahdistunut ja ihan turta.
Sun on haettava apua.Ja ota joulu rauhallisesti.Sun ei tarvitse hoitaa kaikkea.Joulu sujuu vähemmälläkin.Tämä pimeä talvi ja stressi.Jaksamista.
Olisitko ystävällinen itseäsikohtaan joskus?????
Jättäisit syyttelyn ei meistä puoletkaan
ole rautaa,mut ei itsensä parjaamisella kevene
kuorma. Älä häpeä ei siihen ole syytä.!!!!!
kaikille vastanneille oikeen paljon kiitoksia. Sain paljon ajateltavaa teidän vastauksista. Ehkä olen liian ankara itseäni kohtaan. Täytyy hieman hellittää.
On ihana huomata että löytyy ihmisiä jotka haluavat auttaa kun ahdistaa. Toivottavasti pystyn itsekkin samaan joskus.
Isot halit teille kaikille. =)
Moi
Mä löysin avun samanlaisiin ongelmiin käymällä mielimaasta yhdistyksen vertaistuki ryhmässä. Todella toimiva juttu, ei tarvitse rautalangasta vääntää miltä tuntuu vaan voi keskustella olennaisesta.
Tietoa löytyy netistä sivuilta www.kolumbus.fi/mieli.maasta/ tai pistämällä googleen hakusanan mielimaasta.
Suosittelen lämpimästi.