Älkäätten valhetelko!

Valehteleminen ja puolittaisten totuuksien kertominen houkuttaa meitä erityisesti vaikeissa tilanteissa. Se ei ole oikein. Paavali kehottaa: ”Älkää valehdelko toisillenne. Olettehan riisuneet yltänne vanhan minänne kaikkine tekoineen ja pukeutuneet uuteen, joka jatkuvasti uudistuu oppiakseen yhä paremmin tuntemaan Luojansa ja tullakseen hänen kaltaisekseen.” (Kol. 3:9–10.)

Paavali kehottaa efesolaisia luopumaan valheesta ja puhumaan totta toisten kanssa. ”Älkää päästäkö suustanne sopimatonta puhetta, vaan puhukaa sitä, mikä kulloinkin on hyvää ja hyödyllistä ja kuulijoille iloksi. Hylätkää kaikki katkeruus, kiukku, viha, riitely ja herjaaminen, kaikkinainen pahuus. Olkaa toisianne kohtaan ystävällisiä ja lempeitä ja antakaa toisillenne anteeksi.”

Soile Sepän runon päätös:

Sano se nyt, nuo sanat parantavat,

jotka sitovat haavat, tasoittavat arvet

ja saavat hänet heittämään pois kainalosauvansa.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ketä valehtelu houkuttaa ketä taas ei. Voin kertoa, että periaatteeni on, että en valehte en edes ns. vaikeissa tilanteissa. Siihen minut on kasvatettu todella rejhellisessä kodissa. Säälittää nuo vääriin hoitamisiin syyllistyneet, joille valehtelu on ilmeisesti jo syntymässä saatu luonnevika. Valehtelija/säklättäjä on suulas siihen asti kun hän tuntee olevansa vahvoilla, mutta täysin mykkä kun huomaa, että peli on menetetty. Monen hoitajan kohdalla ollaan tultu tähän pisteeseen - he eivät suostu puhumaan. Tiedän kaksi. Hyvää on, että nyt asioista keskustellaan ja asioita pidetään esillä. Se on rakkautta syntisiä hoitajia kohtaan.

Äänestä

Valehtelu on VL liikkeessä todella merkittävää.

Kukaan muu ryhmä ei pysty siihen, ei edes polittiset puoleet.

Niin Kunnana Valtuustossa, kun Hallituksessa ja Valiokunnissa se pilaa kaiken.

ja kuka valhtelee, on lestadiolinen.

Se jatkuu myös sivilissä.

Esimerkkejä on tuhansia, mutta meitähän pidetään uskosta osattomina ja puhujia Jeesusta suurempia, joten miten meitä edes kunnioitetaan, kun Jeesuskin jää valheen jalkoihin.

Sen roolin on ottanut valehtelia, vl puhuja.

Äänestä

Avaus sopii hyvin muutamille vl:ille. Valehtelun voi vilkutella anteeksi ja porsastella taas...

Äänestä

valehdelko

Äänestä

Kommentoi aloitusta


valehtelija kirjoitti:

Valehteleminen ja puolittaisten totuuksien kertominen houkuttaa meitä erityisesti vaikeissa tilanteissa. Se ei ole oikein. Paavali kehottaa: ”Älkää valehdelko toisillenne. Olettehan riisuneet yltänne vanhan minänne kaikkine tekoineen ja pukeutuneet uuteen, joka jatkuvasti uudistuu oppiakseen yhä paremmin tuntemaan Luojansa ja tullakseen hänen kaltaisekseen.” (Kol. 3:9–10.)

Paavali kehottaa efesolaisia luopumaan valheesta ja puhumaan totta toisten kanssa. ”Älkää päästäkö suustanne sopimatonta puhetta, vaan puhukaa sitä, mikä kulloinkin on hyvää ja hyödyllistä ja kuulijoille iloksi. Hylätkää kaikki katkeruus, kiukku, viha, riitely ja herjaaminen, kaikkinainen pahuus. Olkaa toisianne kohtaan ystävällisiä ja lempeitä ja antakaa toisillenne anteeksi.”

Soile Sepän runon päätös:

Sano se nyt, nuo sanat parantavat,

jotka sitovat haavat, tasoittavat arvet

ja saavat hänet heittämään pois kainalosauvansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu