Näkisikö joku..?

middleageaunt

Olen väsynyt ja tuskainen taisteltuani taloudellisten vaikeuksien kanssa vuosikaudet, kohta kymmenen vuotta. Olen itse ajautunut tähän tilanteeseen kiltteyttäni ja tyhmyyttäni, olen auttanut lapsiani, mutta omia etujani en ole osannut ajaa. Nyt elän kädestä suuhun, jokainen päivä on taistelua, kun rahat vaan eivät riitä. Tiedän olevani etuoikeutettu moneen muuhun verrattuna, kun kuitenkin on töitä ja terveyttä, mutta harva kuitenkaan tajuaa, millaista on, kun koko elämää leimaa se, mitä on varaa tehdä. Minun tapauksessani ei kerrassaan muuta kuin "kotoilla" ja käydä töissä. Nyt viimeksi mainittukin takkuaa, kun parikymppinen autoni tahtoo sanoa sopimuksen irti.. Olen keski-ikäinen nainen, entinen elämäniloinen, nykyään aika uupunut sellainen. Näkisikö kukaan missään yhtään valoa elämääni?

11

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Unijukka15

      miekkojen 10: Antaudu elämän huomaan. Miekkojen 10 kertoo, että ei pidä antaa toisten ohjailla elämäänsä. Elämä on jatkuvaa muutosta, tilaisuuksia tulee eri elämänvaiheissa ja ne on käytettävä hyväksi. Valinnat ratkaisevat sen millainen on liikkumavaramme. Sinun täytyy ensin hyväksyä tilanteesi, vasta sitten voi edetä kohti uusia haasteita.


      katsotaan tulevaisuutta:

      paholainen: Kohtaa asiat sellaisina kuin ne ovat, tosiasioita ei voi lopulta väistää. Tilanteetkaan eivät lopulta ole hyviä tai pahoja, niissä on kaikissa ne mahdollisuudet mitkä on. Sinulla on kuitenkin mahdollista antautua uusiin tilanteisiin. Kuitenkin sitä ennen sinun on muutettava tiettyjä näkemyksiäsi asioista. Uskalla olla joskus "kapinallinen" ja näe maailma aivan uusin silmin. Kulje järkkymättä omaa tietäsi, pimeydestä on aina mahdollisuus kirkkaampaan valoon. Muista myöskin huumori ja "luova hulluus", tee jotakin täysin uutta, siinä voi olla mahdollisuuksien avain!

      • Peniel

        Ette edes häpeä!!! Käyttää ihmisen hätää hyväksi. . Voin kertoa ..Häpeän teidän vuoksi.. ja kuulkaa.. rukoilen pulestanne..


    • Peniel

      Luitko nuo.miekat ja muut?? Ei hyvää päivää!! Ei kai ne ole pyytäneet sua soittamaan niille..et kai oo soittanut? Soitit siis. .Paljonko jo oot maksanut!!!? Ne on huijareita. .ne vedättää sua sun hädän keskellä. Laita nyt tolle heti loppu ja piste. Etkö ymmärrä..ne käyttää sun hätää rahastaakseen sua !

    • Peniel

      Minä näin kirjoituksesi.. älä enää ota yhteyttä noihin ennustajiin.he haluavat vain rahasi.

    • Peniel

      Olen pahoillani siitä mitä sinulle tapahtuu. Älä kuitenkaan usko kenenkään joka pyytää sinulta rahaa. He haluavat vain rahasi. .kertovat sinulle asioita mitä haluat kuulla. Lopulta jäät yksin. Älä anna heidän huiputtaa itseäsi!@

    • pimpompomottaa

      Mitä PENIEL sekoilee??????? Eihän tämä kysyjä puhu on antanu ennustajille rahansa .. VAAN Auttanut lapsiaan rahallisesti, kuin äidit isät tekee. Vaikkei rahaa niin olisikkaan.

      • middleageaunt

        Kiitos, että ymmärrät, mistä on kyse :) Ennustajiin en ole koskaan rahojani tuhlannut, eikä se näemmä kannatakaan ;) Ensimmäisestä vastauksesta en ikävä kyllä (anteeksi tyhmyyteni..) tajunnut mitään ja seuraava vastaaja taisi puolestaan ymmärtää minut ihan väärin. Lapsia olen avustanut niin paljon -ja enemmänkin- kuin olen pystynyt. Nyt oma elämä kuralla, mutta toisaalta; tekisin samoin uudestaankin. Mutta mukavaa viikonloppua ihan jokaiselle!


      • Ämiel

        Ei kysyjä. . Vastaaja oli ennustaja..vähän..kuulostaa hyvältä.. kerrotaan enemmän..Ja maksetaan. .enemmän.. jne.. puhuu kokemuksen ääni..


    • zonette

      Näkisin tässä kuolemaan liityvän tapauksen ihmissuhteen pitempi aikaisen ja perinnön.Rahaa sinulla oli silloin mutta kaikki meni niitä jakaessa.Autoa sinulle tullaan tarjoamaan mutta pääoma putuu hätiin tulee mieshenkilö joka auttaa sinua siinä.Sinulla on hyvä koti jossa viihdyt ja se ympäröi rauhaa ja turvaa.On olemassa naishenkilö jolle sinun pitäisi puhua asiat suoraan siten pääset irti menneistä asioista.Sinu täytyy käsitellä ja ymmärtää asioita jotka ovat sinulle tärkeitä siten pääset eteen päin elämässä.Tässä näkyykin että huonot asiat kääntyvä viellä hyväksi.Mutta meidän elämääme mahtuu niitä luojalle kiitos että ne kestää sen hetken kun tajuamme mikä on viestin tarkoitus.Eikä ne virheet enää toistu jos emme kutsu niitä takaisin.Zonette

      • middleageaunt

        Kiitos vastauksestasi; luin sen vasta nyt, sillä en uskonut enää saavani vastauksia. Kyseessä ei ole perintö, mutta ehkä ositus? Autoa on tosiaan lupailtu, mutta sen saamiseen liittyy muutama mutka ja olen epävarma, miten siinä tulee käymään. Kotini on turvapaikkani ja viihdyn siellä ehkä jopa liiankin hyvin ;) Tuo naishenkilö lienee äitini, jonka kanssa tosiaan pitäisi keskustella, mutta olen tuumannut että parempi laiha sopu kuin lihava riita.. Eli mennyttä koskeva oli hyvinkin paikkaansa pitävä, toivotaan että tuleva myös! Elämäni on ollut melko rankkaa, vaikka valonpilkahduksiakin löytyy, lähinnä ihanien lasteni toimesta :)


    • UkkoYli-Ennustaja

      Hei Palstalaiset,

      Olen pettynyt nykyisten ennustajiksi itseään väittävien touhuihin ja kykenemättömyyteen tulkita henkimaailmaan. Olen täten päättänyt evätä kaikkien ennustuksien toteutumisen ja päätin tehdä henkimaailmasta harhaanjohtavaa. Tästä eteenpäin ennusteet eivät enää toteudu eikä henkimaailman viesteihin voi luottaa.

      Nämä itseään auttajaksi väittävät saavat kykyjään hitaasti takaisin tehtyään riittäväksi katsomani määrän vapaaehtoistyötä ihmisiä auttaen.

      Ennustajiin uskovat alkavat puolestaan saamaan luotettavampia ennustuksia, kun ovat suorittaneet riittäväksi katsomani määrän vapaaehtoistyötä ihmisiä auttaen.

      Mikäli et usko tähän viestiin, menetät todelliset kykysi ja saamasi ennustukset ja viestit tulevat jatkossa olemaan hyvin yleismaailmallisia ja ympäripyöreitä!

      Laittakaapa hösseliksi siis!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 193
      2489
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      55
      2204
    3. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      197
      2188
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      172
      1722
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1354
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1277
    7. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      7
      1252
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      18
      1222
    9. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1215
    10. Venäjän sissit lakkojohtajat

      Odottavat 'lisätä lakkoja' Toverit käskyttää. Eikä ensimmäinen kerta.
      Suomen Keskusta
      3
      1118
    Aihe