Loispummieläkeläiset töihin vastaanottokeskuksiin?

Ilmeisimmin vestaanottokeskusten toiminta muodostuu vakiintuneeksi, elikkäs työntekijöitä tullaan tarvitsemaan jatkossakin, vapaaehtoisvoimin ei mitään voi pyörittää jatkuvasti. SPR jne saavat kyllä kriisiaikoina väkeä liikkeelle, ei voi olettaa, että vapaaehtoiset tyskentelevät vakinaisesti ilmaiseksi muiden toimintojensa ohessa.

Ilmeisin ratkaisuhan tietenkin on ottaa kortistosta työllistettyjä. Mutta sekään ei välttämättä ole hyvä, koska he kuitenkin työikäistä työvoimareserviä. Tokikin se helppo tapa siivota hieman tilastoja.

Maassa kuitenkin 1 500 000 eläkeläistä. Kyllä sieltä joutaa porukkaa tekemään jotain hyödyllistäkin. Toiminnan voisi laittaa vaikkapa virkistystoiminnan-nimikkeelle, eikä kuluja tulisi ollenkaan. Jotain hyötykäyttöä painolastillekin.

Että, ketkähän pastan eläkeläisistä on kiinnostunut humanitäärisestä ja hyödyllisestä ajanvietetoiminnasta?

=DW=
22<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

"teevee"

Mä kopioin kans:

SPR:än ja muitten hyv.höpö-järjestöjen kautta saa pakolaisten auttajille maksaa
palkkaa ja muuta kivaa ilman ilman vakavia velvoitteita, verotusta ja Poliisin
häirintää.
Asetus koskee myös ala-ikäisiä huppu-pussi-housuja.
Tämän asetuksen perus-ajatus on helpottaa pakolaisten kotoutumista.
Asetusta ei ole vielä vahvistettu.
Sisä-asiain-ministeriössä käydään Poliisimme kanssa käden-vääntöä.
Huhujen mukaan Poliisiamme pidetään lapsellisen lahjomattomana.
Jotka eivät suostu ymmärtämään uusimpien tikkareiden nyky-aikaisuuksia.
Verottomia tikkareita.
Neuvotteluissa toivotaan autojen päästö-sumutuksen luovan riittävän savu-verhon
ohjaavan Euroopan lakia noudattavien instituutioiden ymmärtämään valtioiden,
Aasian kanssa kilpailevien budjettien päälle.

H.

Äänestä
  • "Palkkaa työtön ihminen hyvä ihminen, mutta älä palkalla pilkaten"

    Sitten palstan muutamien kökkö-vitsi-kirjoittajien nyky-tilaa vastaava kökkö-
    vitsi.
    Tunteettomasti ja järjettömästi:

    Huomasittehan aamu-teeveessä vanhojenkin ihmisten hakevan lisä-tuloja SPR:n
    kainalossa.
    Valtio tukee SPR:ä innokkaasti.
    Kiva palkka, kiva duuni, kivasti turvallinen.
    Telkkariinkin pääsee.

    H.

    Äänestä

ööön teksti se on aina yhtä nuorekasta! Tekisi mieleni kysyä, mikä on nuorekkuutesi salaisuus, mutta en kysy.
Jokos suvakkien kunto loppui. Hopi, hopi, ei vielä ole savotta loppunut. Lisää tulee turvapaikanhakijoita eikä loppua näy.

Äänestä

Mä voisin mennä tonne Lahteen jakamaan lounasta kun ne on silloin syömälakossa syystä et Suomi ei automaattisesti alakkaan elättämään kaikkia taksimatkailijoita.
Tiukkaa porukkaa noi pakolaiset ,mahtaaks olla metalli 49 porukkaa joukossa.

Äänestä
  • Kyllä niin on, että nämä ´´täyden palvelun turistit´´ nyt tekevät hallaa oikeille avun tarvitsijoille.
    Viranomaistemme pitäisi nyt ottaa tiukka linja, eikä suvaita yhtään mitään ´´bilematkailua´´,

    Äänestä

  • eppu2 kirjoitti:

    Kyllä niin on, että nämä ´´täyden palvelun turistit´´ nyt tekevät hallaa oikeille avun tarvitsijoille.
    Viranomaistemme pitäisi nyt ottaa tiukka linja, eikä suvaita yhtään mitään ´´bilematkailua´´,

    Mä ennustan,hetken päästä maassa jo olevat hermostuu tulijoitten aiheuttamaan tukien leikkaukseen ja muutkin säännöt tiukkenee.
    Alkaa ns jäsenten väliset nokkapokat ja humanistit häslää siin mukana.

    Äänestä

  • k-kk kirjoitti:

    Mä ennustan,hetken päästä maassa jo olevat hermostuu tulijoitten aiheuttamaan tukien leikkaukseen ja muutkin säännöt tiukkenee.
    Alkaa ns jäsenten väliset nokkapokat ja humanistit häslää siin mukana.

    Näinkin voi käydä, saatat hyvinkin olla oikeassa.

    Äänestä

  • eppu2 kirjoitti:

    Kyllä niin on, että nämä ´´täyden palvelun turistit´´ nyt tekevät hallaa oikeille avun tarvitsijoille.
    Viranomaistemme pitäisi nyt ottaa tiukka linja, eikä suvaita yhtään mitään ´´bilematkailua´´,

    Miten ylipäätään voi olla mahdollista että näitä bileturisteja pääsee maahan?

    Äänestä

Nyt kyl hävettää olla suomalainen, tarjoamme pakolaisille niin huonoa ruokaa et he uhkaavat aloittaa syömälakon. Olen tähän asti aina osallistunut spr:än keräyksiin mut nyt loppu, en kylläkään sen huonon ruoan vuoksi vaan syynä on tuo "pakolaisten" turisti matkalijoiden paapominen, tuo heille tarjottu ruoka on parempaa kuin millä monissa vanhainkodeissa meidän vanhuksemme joutuvat tulemaan toimeen puhumattakaan oman maamme köyhistä työttömistä.
Nuo terveennäköiset nuoret miehet tarvitsevat tietenkin "kokolihapihvejä" kaikkine höysteineen punaviinin kera.

Äänestä
  • Takaisin vaan kotimaahansa syömään omia eväitään jokainen, joka vähänkin narahtaa ruuasta.
    Tai sitten, jos narahtaa annoksesta, niin annos pois ja olkoon nälässä. Kyllä se muutaman päivän päästä alkaa maistumaan mikä vain, kunhan tosi nälkä tulee. Sittenkään ei anneta mitään ennenkuin polvillaan itkevät ja rukoilevat saada kourallisen riisiä.

    Äänestä

Kiva olisi katsella, kuinka ählämeille maistuisi lapsuudestamme tuttu suomalainen ruskea kastike käristetyin sianlihasiivuin pottujen kera kokkelipiimällä alas huuhtoen.

Äänestä

Kukahan siellä vastaanottokesuksissa sotkee kuOnko opetettu wc-käyntitavat ja suomalainen viemärijärjestelmä?

Äänestä
  • Tulee semmoinen tunne, että suomalaista elämänmenoo ei selkeästi opeteta. Esim. Naisten kohtelu pitäisi ehdottomasti tehdä selväksi.
    Miksei tämä Afganistanilainen kansanedustaja Nasima näy näissä pakolaiskeskussissa auttamassa, ainakin kielen vuoksi.
    Ei ainakaan ole mediassa kerrottu mitä hän tekee näiden tulokkaiden hyväksi.
    on siellä muitakin kansaedustajia ulkomaalaistaustaisia. Päivälehtiin vaan mitä he tekevät maaahantulijoiden hyväksi.
    Kovin on hiljaista A-studiossa sun muussa.

    Äänestä

  • eppu2 kirjoitti:

    Tulee semmoinen tunne, että suomalaista elämänmenoo ei selkeästi opeteta. Esim. Naisten kohtelu pitäisi ehdottomasti tehdä selväksi.

    Lisään, silloin Nasima näkyy, kun haukkuu perussuomalaisia, nyt olisi oikea vaikuttamisen paikka.

    Samaa mieltä siitä että kaikille heti alkuinfossa tietoa siitä miten täällä ollaan alkaen vastaanottokeskusten siisteydestä ja siivouksesta ym. Aikuiset hyväkuntoiset miehet kehtaavat valittaa epäsiisteydestä kun itse sotkevat. Ei todellakaan majoituksensa ole tarkoituksenkaan olla joku viiden tähden hotelli.Lisäksi ihmiset lahjoittaneet vaatteita ym ja niit on jouduttu viemään lahjoittamaan eteenpäin kun näille ei ole kelvannut. Aika muoti- merkkititeoista sakkia näyttävät olevan.

    Jos on sotaa ja vainoa paossa, kehtaaako viikon jälkeen alkaa esittää epäkohtia majoituksesta ym. Nälkää jo näkevät, sen ymmärrän että riittävästi ruokaa pitää saada. Mutta luulisi muutoin Suomen olojen ainakin olevan paremmat kuin sieltä, mistä ovat "turvaa" lähteeet hakemaan.

    Äänestä

  • eppu2 kirjoitti:

    Lisään, silloin Nasima näkyy, kun haukkuu perussuomalaisia, nyt olisi oikea vaikuttamisen paikka.

    Oiskos näin että se on helppoa lausua mielipiteitään sieltä palatsista käsin mutta kun oikeita konkreettisia keinoja ei ole, paree pysyä poissa ja hiljaa.

    Äänestä

  • old_profile_92901 kirjoitti:

    Samaa mieltä siitä että kaikille heti alkuinfossa tietoa siitä miten täällä ollaan alkaen vastaanottokeskusten siisteydestä ja siivouksesta ym. Aikuiset hyväkuntoiset miehet kehtaavat valittaa epäsiisteydestä kun itse sotkevat. Ei todellakaan majoituksensa ole tarkoituksenkaan olla joku viiden tähden hotelli.Lisäksi ihmiset lahjoittaneet vaatteita ym ja niit on jouduttu viemään lahjoittamaan eteenpäin kun näille ei ole kelvannut. Aika muoti- merkkititeoista sakkia näyttävät olevan.

    Jos on sotaa ja vainoa paossa, kehtaaako viikon jälkeen alkaa esittää epäkohtia majoituksesta ym. Nälkää jo näkevät, sen ymmärrän että riittävästi ruokaa pitää saada. Mutta luulisi muutoin Suomen olojen ainakin olevan paremmat kuin sieltä, mistä ovat "turvaa" lähteeet hakemaan.

    Tulette näkemään vielä paljon, kunhan ne pääsee sieltä vastaanottokeskuksista asumaan ihmisten ilmoille. Ei niihin mitkään infot tehoa. Ne elää just niinkun niitä lystää ja se lystääminen ei ole lähellekään järjestyssääntöjen mukaista. "Det finns inga regler", olen saanut kuulla useammin kuin kerran.
    Ja se tyyli periytyy sukupolvesta toiseen. Turhan optimistista kuvitella, että jo seuraava sukupolvi oppisi ihmisten tavoille.
    Muistan, kun pentuna naurettiin junassa olevia kylttejä; "Älä sylje lattialle, Spotta ej på golvet", että kuka hullu nyt lattialle sylkisi muutenkaan.
    Entisellä työmaallani sitten näin, kuka hullu nyt... Eikä vain lattioille, joka paikkaan seinille, oviin, ikkunoihin... Katoissa en niitä keltaisenvihreitä räkäklönttejä havainnut, joka paikassa muuten vaikka kuinka siivosi, niin uutta tuotettiin.

    Äänestä

  • sulle ihan oikein muuta ammattia et ole ansainnut, räkä klimppien siivooja, mene mamulaan katkeruuksissasi, olet tasan samaa sarjaa kuin mamut.

    Äänestä

  • kunnia-ammatti.sulla kirjoitti:

    sulle ihan oikein muuta ammattia et ole ansainnut, räkä klimppien siivooja, mene mamulaan katkeruuksissasi, olet tasan samaa sarjaa kuin mamut.

    ??? Minähän olen mamu.

    Äänestä

Ällistyttävän vähän palstalaisilta ilmennyt kiinnostusta vapaaehtoistyöhön. Onko tarkoitus kerätä rusinat pullista ? Otse ei olla valmiita tekemään mitään pakolaisten auttamiseksi, mutta sitten oletetaan, että nykyisistä turvapaikanhakijoista muut kouluttavat itselleen vanhushoitajia itselleen? Olettaisi nyt omanedun herättävän kiinnostusta auttamaan uusia tulevia lähihoitajia elämän alkuun suomessa.

Mikseihän kukaan muuten ole kommentoinut tuomiota, minkä joku suomalainen sai raiskailtuaan satavuotiaita vaippalassa ? Kun täällä tuomitaan kaikki ulkomaiset raiskaajiksi, olettaisi tuollaisen otsikon herättävän keskustelua senkin.

=DW=

Äänestä
  • Uteliaana kysyn. Mitäs itse olet tehnyt pakolaisten kotouttamisen hyväksi?

    Äänestä

Avaaja on palstoilla pyörivä kusipää.. Varmaan kepuloinen?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ö-Öö kirjoitti:

Ilmeisimmin vestaanottokeskusten toiminta muodostuu vakiintuneeksi, elikkäs työntekijöitä tullaan tarvitsemaan jatkossakin, vapaaehtoisvoimin ei mitään voi pyörittää jatkuvasti. SPR jne saavat kyllä kriisiaikoina väkeä liikkeelle, ei voi olettaa, että vapaaehtoiset tyskentelevät vakinaisesti ilmaiseksi muiden toimintojensa ohessa.

Ilmeisin ratkaisuhan tietenkin on ottaa kortistosta työllistettyjä. Mutta sekään ei välttämättä ole hyvä, koska he kuitenkin työikäistä työvoimareserviä. Tokikin se helppo tapa siivota hieman tilastoja.

Maassa kuitenkin 1 500 000 eläkeläistä. Kyllä sieltä joutaa porukkaa tekemään jotain hyödyllistäkin. Toiminnan voisi laittaa vaikkapa virkistystoiminnan-nimikkeelle, eikä kuluja tulisi ollenkaan. Jotain hyötykäyttöä painolastillekin.

Että, ketkähän pastan eläkeläisistä on kiinnostunut humanitäärisestä ja hyödyllisestä ajanvietetoiminnasta?

=DW=

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu