Melkoisen pitkään on huijaus jatkunut.olisi ollut aikaa korjata tilanne.no.eihän tsi ja dsg toimi eikä kestä vieläkään.
2009-2015.
Öljyäkin.palaa
11<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
A. Älä usko kaikkea mitä lehdet kirjoittaa.
B. Älä varsinkaan usko mitä suoli24:n trollit kirjoittaa.
Hei skeida julli.lueppas päivän lehdet.Ruotsissa skeidailijat joutuvat maksamaan lisäveroa öljynpolttimoistaan.vag autot on saaneet päästöistä ruotsissa vero helpotuksia väärillä tiedoilla.Nyt ruotsin valtio perii kaiken takaisin.
Saksassa pelätään jo pahinta.vw.lle on tulossa niin paljon sakkoja korvaus/korjaus vaatimuksia kaikkialta maailmassa että pahimmassa tapauksessa voi vag konsernilla olla konkurssi edessä.
T&E maanantaina julkaiseman tiedotteen mukaan uudet autot, kuten A-, C- ja E-sarjan Mercedes-Benzit, 5-sarjan BMW:t sekä Peugeot 308 kuluttavat todellisuudessa jopa 50 prosenttia enemmän polttoainetta kuin virallisissa testeissä.
Vokkelo joutui maksamaan korvauksia myös kulutuksen vääristelystäkin.535 euroa per kippa.
Voihan venäjä! Nyt lähti tältä jätkältä Skoda vaihtoon ja tilalle tulee oikeasti laadukas Japanissa valmistettu auto.
Lähde kauppaan ja kiireesti. Kerro myös automyyjälle, miksi vaihdat ja valittele jo valmiiksi, kun Skodan ottavat edes vaihdossa. Kyllä kannattaa!
Mutta eihän sulla Skodaa ollutkaan. Kaikki hyvin... ;)
Jenkeissä käytettyjen vokkeloiden hinta pudonnut jo kymmmeniä prosentteja.korvausvaatimukset vireillä tuostakin asiasta.
Ruotsissa noista ritsoista peritään veroalet takaisin.
Ajokielto olisi viisain ratkaisu.
Totta töriset!
Ai niin - eihän sulla ollut korttiakaan ;-(