on narsistiäiti joka on perustanut perheen mutta kaikki ei sitten jatkossa olekaan sitä sitä mitä hän luuli. Kun äidillä on henkinen vamma aiheuttaa se perheessä väistämättä henkisiä yhteentörmäyksiä ja niistä aiheutuu taas paljon riitelyä. Narsistin perhe on riitaisa perhe, vanhemmat riitelevät, koska jos narsistiäidin mieheksi sattuukin 'ei nysvelö' henkilö, ei hän annakaan narsistille vähällä periksi. Joutuu kylläkin lopulta antamaan, tavalla tai toisella, koska narsistiäiti ei OSAA eikä kykene antamaan periksi. Lapsistakin tulee sellaisia etteivät he ole oikeastaan missään väleissä keskenään. Jos ovat, niin samat äidin lapsena ja nuorena manipuloimat ristiriidat näkyvät heti käytöksessä. Pahalla on pitkät, kauaskantoiset juuret. Pahin tilanne on se, jos narsistiäiti huomaa itse omaavansa puutteen, jota lapsilla ei ole. Lasten peli on silloin pelattu. Narsistiäiti yrittää polkea lapsensa sen jälkeen maanrakoon, koska se, että lapsi osaa jotakin sellaista jota äiti ei, muistuttaa narsistiäitiä koko ajan siitä että hän ei sitä osaa.
Silloin narsistiäiti mitätöi ja väheksyy sen taidon tai ominaisuuden, joka lapsella on, mutta ei hänellä. Se on sen jälkeen kiellettyä aluetta perheessä, sitä ei käytetä koskaan. Narsistiäiti ei jää tappiolle. Jos sitä taitoa tarvitaan hän pyytää apua ulkopuolisilta, mutta ei omiltaan, jotka osaisivat sen saman tehdä. Jos hän pyytäisi omiltaan hän joutuisi turvautumaan omaan perheeseensä ja se eikä päinsä, narsisti antaa kaiken eikä uhreilta saa tulla mitään. Perheenjäsenet ovat narsistille pelkkiä kotieläimiä joita ruokitaan ja he elävät narsistiäidin armeliaisuudessa, perhe ei pärjäisi ilman narsistia. Siksi narsisti haki apua ulkopuolelta, äkkiä ajateltuna viisasta, hae apua jos et osaa, mutta jos tietää että oma perhekin olisi sen osannut ratkaista mutta narsistiäiti sivuutti sen, ei se olekaan enää ehkä viisasta. Narsisti ulkoisti perheen 'hallinnon' itselleen osan ulkopuolisten ihmisten käsiin.
Äideistä pahin
15
248
Vastaukset
- Witnesses
Narsistiäidin perhe voi huonosti, kaikki paha ja huono johtuu narsistiäidin toimista, hän on kuin perheen syöpä joka heikentää perhettä. Narsistiäidiltä sanoo että kaikki perheessä aina hyvin, koska ongelmien myöntäminen tarkoittaisi sitä, että narsistiäiti tunnustaisi siinä samalla ettei osaa, eikä kykene edes omaa perhettään hoitamaan. Ja suurin ongelma perheessä on hän itse. Narsistiäiti on ilkein, pahin ja välinpitämättömin eikä tunne minkäänlaista empatiaa omaa perhettään kohtaan, mutta perheen ulkopuolelle hän on teatterimaisen empaattinen, juoksee kaikkia auttamassa, leipoo, siivoaa mutta ei siinäkään kyllä auta köyhiä, vaan osaa aina valita varakkaammat ja 'paremmat' ihmiset apunsa kohteeksi. Nämä saavat narsistiäidiltä siinä 'extraa' vaikka kaikkea heillä olisi jo muutenkin yltäkyllin. Narsistiäidillä on ylimääräistä aikaa koska sitähän jää, kun oman perheen asiat ovat aina olevinaan automaattisesti hyvin, eikä mitään tarvitse tehdä. Voi keskittyä tekemään vain perheen ulkopuolelle. Sitten narsistiäiti sanoo kuinka kaikki ulkopuoliset ihmiset häntä sanovat hyväksi ja oma perhe on kiittämätön. Narsistiäiti ei osaa antaa perheelleen oikeasti mitään, ainoa apu minkä hän osaa antaa on aina jokin mitätön teko, vaikka paistaa pullaa perheelleen.
Narsistiäiti esiintyy kuin marttyyri ja ristiinnaulittu, joka sanoo että hän on kotona vain piika, mutta todellisuudessa hän juoksee enemmän perheen ulkopuolella piikomassa ja siirtää sen toiminnan kuin se olisi tapahtunut oman perheen sisällä. Perhe pitäisi narsistiäitiä äitinä, mutta hän itse tarkoituksella vetää kärsivän roolin ylleen ja sanoo olevansa vain piika. Se on vain narsistiäidiltä mustamaalaamista, ilkeyttä ja kiusantekoa omaa perhettään kohtaan. Ehkä narsistiäiti haluasi vaihtaa itselleen uuden perheen, jossa olisi valmiina jonkin toisen oikein kasvattamat lapset ja muutenkin perusasiat oikeasti hyvin. Hän jättäisi entisen perheensä ja lapset koska hänestä ei ole oikeasti äidiksi, eikä hänellä ole ollut koskaan minkäänlaista vastuuta siitä. Perhe on kasvanut kuin 'villinä' kukin perheenjäsen on joutunut selviytymään keinolla millä hyvänsä koska oikeasti edes perusasioita ei ole kunnolla hoidettu. Mutta valmiiksi hyvään perheeseen narsistiäiti voisi asettua äidiksi ja esittää kaikille teatteria että se uusioperhe olisi hänen itsensä kasvattamansa perhe. - Witnesses
Ongelmat narsistiäiti lakaisee maton alle, joten millekään ei siten tarvitse koskaan oikeasti tehdä mitään, eletään vain kuin elämä olisi teatteriesitys. Hän jättää huomioitta kaikki ne asiat, jotka vaatisivat toimenpiteitä ja ajattelee että kaikki menee yksikseen kohdilleen. Ei narsistisen äidin perheessä asiat menevätkin luonnostaan oikein, narsistiäidin perheessä ne eivät mene, koska narsistiäiti ei ole luonnollinen ja normaali, vaan päinvastoin, epäluonnollinen ja epänormaali. Narsistiäiti myöntelee omalle perheelleen kun ulkopuolisia on läsnä, mutta kieltelee heti kun ulkopuoliset eivät ole näkemässä.
Narsistiäiti on olevinaan suotuisa kaikelle uudelle kun muut, ulkopuoliset näkevät. Vain oma perhe tietää että hän ei anna minkään asian uudistua tai tulla paremmaksi, koska se olisi samaa kuin hänen eduistaan lähtisi jotakin tärkeää pois. Narsistiäiti laittaa lapsensa kouluun, mielellään opiskelemaan jotain sellaista, joka olisi hänelle eduksi jos lapsi olisi myöhemmin siinä ammatissa. Lapsi laitetaan kouluun ja narsistiäiti hoputtaa ja käskee lukemaan tajuamatta, että se ei ole edes lapsen halu opiskella kyseistä alaa vaan hänen. Narsistiäiti odottaa että koulusta sitten putkahtaa esiin hänelle kunniaa tuovassa ammatissa oleva lapsi. Jos lapsi ei olekaan pärjännyt, koska kaikki on ollut pakkopullaa, äidin haavetta, hän hylkääkin lapsensa ja yrittää etsiä tilalle jonkin toisen äidin kasvattamaa lasta joka on omissa opinnoissaan onnistunut. Narsistiäiti vääntää väkisin omalle lapselleen epäonnistumisen ja sitten seuraa aina hylkääminen. Normaaliäiti on kuunnellut lastakin mitä hän haluaa ja ajattelee, siksi lapsi on onnistunut.
Narsistiäiti ajattelee että oma lapsi olisi huonompi, hän luulee että kaikki ovat kasvattaneet lapsensa kuin pakolla ja manipuloiden ja vain äidille jotakin etuja saavuttaen, äidin haaveita toteuttaen. Muiden lapset ovat siinä onnistuneet, hänen lapsensa ei, lapsi on siten huonompi kuin muiden lapset. Narsistiäiti ei näe että normaalit äidit ovat onnellisia lapsen puolesta, eivätkä pelkästään itsensä puolesta, niin että lapsella on nyt äidille kunniaa tuova ammatti jolla on kiva kerskailla. - Elämänpolulla
Tarkkaa on analysointi. Murkkuikäisillä tytöillä lienee rankempi itsenäistymisvaihe kuin pojilla. Nuorten on mahdollista saada terveyspalveluiden välityksellä ammattiauttajien apua jotta voivat löytää välineitä ja tapaa rakentaa omaa yksilöllistä identiteetiään. Kasvukipujen myötä se napanuora äitiinkin katkeaa ja vapaus vastuineen omaan elämään avautuu. Joku onkin todennut että mitä vaikeampi on ollut murrosikä sitä vahvempi ja itsenäisempi ihmisestä tulee. Ja ehkä sitten myöhemmin elämän varrella löytyy ymmärrystä sitä puutteellista äitiäkin kohtaan...
- Witnesses
'Tarkkaa on analysointi.'
Erittäin epätarkkaa kommentointia...ja olettamusta...mutta eihän kukaan tietenkään tyhmä ole tahallaan, vaan aitoahan se on. Joillakin on vaikea käsittää ja ymmärtää, mutta ehkä jos on vajaa niin on vajaa. Tyhjä pönttö kumisee. Joku on ihme ja se on aina viisain ja sanonut ja tehnyt kaiken. Alzheimerin taudissahan henkilön uuden oppimiskyky heikkenee, se voi olla tietenkin syynä siihen että kaikki tuntuu olevan murrosikäisen valitusta. Kannattaa mennä ajoissa tutkimuksiin. - Emmi-Sofia
Voisitko ajatella, että puhuisit Jeesukselle elämäsi ongelmista, Hänelle ei mikään ihmisen ongelma ole vierasta, hän tuntee ihmisen osan iloineen ja suruineen. Voit kaikkine kielteisine tunteinesi lähestyä Häntä. Pyydä Häneltä syntisi anteeksi, Jeesushan on kuollut sinun syntiesi vuoksi, huomaathan kuinka Rakas olet hänelle. Saat Jeesukselta uuden elämän, Hän Rakkaudellaan parantaa sisimpäsi haavat.
Hän lupaa sanassaan: Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon, lupaa myös: Tulkaa minun tyköni kaikki työtätekeväiset ja raskautetut niin minä annan teille levon. Lupaus kuuluu myös ihmisille: Sitä joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos.
- viivi31
Kävikö sinun äitisi tekemässä töitä ulkopuolisille, ja sinä tunsit itsesi hylätyksi? Ihan normaalia reagointia lapselta. Sinä jouduit jakamaan äitisi muiden kanssa.
Mutta nyt sinä olet aikuinen. Kaikkein paras teko itsellesi olisi, jos eläisit tuon katkeruuden ja vihantunteen läpi, ja sitten vähitellen päästäisit irti. Vaikka ''narsistiäiti'' olisi ollut kuinka hirveä tahansa, jossain vaiheessa aikuisuutta vastuu elämästä siirtyy itselle. Kukaan ei voi kieltää huonoja lapsuudenkokemuksia eikä vähätellä niitä, mutta on tärkeä ja suuri asia kun voi ottaa ohjat omiin käsiin omassa elämässä. Tämä sääntö - ja mahdollisuus - pätee meihin kaikkiin.
Sillä eikö ole niin, että jos et päästä tuosta katkeruudesta irti, ''narsistiäiti'' määrittelee sinun elämääsi ehkä kuolemaasi asti? Jäät siis lapsuutesi vangiksi ja suret ja vihaat vielä kuolinvuoteellasi.- Anonyymi
Täällä näköjään kommentoi sellaisia ihmisiä, jotka eivät ymmärrä narsismista mitään. Nimimerkki Witnesses puhuu ihan totta narsismista ja siitä millainen narsisti äiti todella on. Sen voi ymmärtää vasta sitten, kun itse joutuu olemaan narsistin uhri. Muilta se menee "yli hilseen". Narsisimi on vakava persoonallisuushäiriö, josta perheessä joutuvat kärsimään kaikki, jos esim. äidillä ja/tai isällä sellainen on.
- äidinymmärtäjä
Miksi pitää ymmärtää ja ymmärtää äitiään, jota ei kiinnosta ymmärtää lastaan, ja joka ei halua tulla ymmärretyksi?
Miksi aina vain pitää kasvaa ymmärtämään äitiään ?
Itsenäistyäkin pitää ymmärtääkseen äitiään paremmin ?
Eikö ikinä mitään muuta ?- Soputiina
Ei pidä yrittää ymmärtää, jos ei ymmärrä niin sitten ei. Lapsen varttumisessa aikuisuuteen kai on tärkeintä että ne omat siivet vahvistuu niin että kykenee joskus sieltä kotinurkista lentämään omaan pesään ja huolehtia omasta elatuksesta. On tietenkin itselle eduksi että on hyvät välit omiin vanhempiinkin jos vaikka tarvii joskus apua itselle niin voi sitä heiltä pyytää.
Jos ei vanhempiaan voi muusta kiittää niin ainakin siitä että he leivän ovat pöytään tuoneet ja jos jotkut eivät ole syystä tai toisesta siihen kyenneet niin sosiaaliturva on asian hoitanut. Onhan elämässä valtavasti mielenkiintoisia asioita, hyviä valintoja tehden voi tehdä omasta elämästä niin mielekkään että eipä juuri kiinnosta kärhämöinnit äiteen kanssa. EVVK.
- Petri52v
Kiitos Witnesses
Pari vuotta sitten tajusin kaksoisveljeni olevan narsisti. Meni kuitenkin 8 kk seuraavaan kesään, että ymmärsin äitini olleen pääpahis. Äitini oli aivan tekstisi mukainen. Ymmärrykseni narsisteista on lisääntynyt, joten siksi on helppo havaita tässä ketjussa muutaman kommentoijan täysin hakoteillä oleva analysointi. - Witnesses
Narsistiäiti on yleensä perheensä pää, mutta hänellä on myös heikoin itsetunto perheessä ja hän näyttelee omaavansa vahvan itsetunnon. Se joka huonoiten osaa asiat, ja on oikeasti perheen arkajalka, on johdossa, koska hänellä on suurin vallanhimo. Tarpeen vaatiessa hän pakenee ja jättää perheensä vastaamaan pieleen menneistä asioista. Narsistiäiti ei kanna vastuuta. Kun oma perhe on epäonnistunut hänen toiminnoistaan johtuen, hän haluaa vaihtaa sen sitten toiseen perheeseen jossa ei ole ollut narsistia johdossa ja siksi asiat siellä ovat oikein. Kun tuolla aiemmin joku kysyi tunnenko itseni hylätyksi, niin en. Huomasin narsistin väärän toiminnan meitä kohtaan jo lapsena ja välttelin narsistia. Toivoin pääseväni eroon mutta sotkeuduin enemmän vain hänen lonkeroihinsa. Tunnen vain vihaa sitä ihmistä kohtaan koska meille järjesti aina hankaluuksia ja pilasi aina meidän asiat ja piti meidät kurjuudessa.
- Witnesses
Narsistiäiti ei arvosta lapsiaan minkään arvoisiksi. Siksi narsistiäidin lapset joutuvat todella huonoon asemaan 'laumassa'. Narsistiäiti on sankari, joka pelastaa aina lapsensa, lasten siis täytyy aina olla ongelmissa että narsistiäiti saa sankarina pelastaa heidät. Miksi narsistiäidin lapset aina joutuvat näihin 'ongelmiin'? Koska heillä on narsistiäiti joka järjestää ne ongelmat. Mutta narsistiäiti antaa muiden olettaa että hänen lapsensa ovat niin huonoja, heikkoja, osaamattomia niin että ongelmat vainoavat heitä jatkuvasti. Näin heikosta narsistiäidistä tulee muiden silmissä perheen vahvin. Narsistiäiti pitää huolen siitä että ympäristö saa tietää lastensa asioista hänen suullaan ensimmäisenä joten muiden näkemys muodostuu aina narsistin lausumaan pohjautuen.
Narsistiäiti suurentelee asioita, jos lapselta lohkeaa kynsi, hän tekee siitäkin mahdottoman suuren ongelman jonka kertoo muille, tietysti lapsen tietämättä ja selän takana. Näin hoviväelle tulee täysin väärä käsitys lapsesta. Luullaan että lapsi valittaa, kun sen tekee äiti.- kuijut
Tuo kyllä kuulostaa Munchausenin oireyhtymältä. Se on sairaus, jossa isä tai äiti hakee huomiota lapsen kautta. Jotkut äidit ovat tehneet kauheita asioita lapselle, hälyttäneet ambulanssin ja esiintyneet sairaalassa huolehtivana vanhempana. Häntä säälitään ja ihaillaan. Kuitenkin äiti on saattanut jopa antaa myrkkyä lapselle jotta saisi huomiota ja ihailua osakseen.
- kjgfjkhggh
Tuttua tuossa "Witnesses" kirjoituksessa
- Anonyymi
Narsistiäiti kasvattaa henkisesti vaurioituneita lapsia, jotka kasvattavat omat lapsensa kieroon: huumeita, rikollisuutta etc. Jos lapsi ymmärtää äidin sairauden ja ottaa hajurakoa, hän voi selviytyä terveen kirjoissa. Ja osaa rakentaa itselleen mukavan elämän ja terveet lapset.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113515MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar691886Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411576Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59826- 170823
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768