kieltäytyminen vakaumukseeen vedoten

Esimerkiksi muslimi voisi kieltäytyä sianlihan käsittelystä, vedoten uskontoon ?
Voisiko pakolaiskeskukseen määrätty kieltäytyä vakaumukseen ja arvoihin vedoten, jos kuuluisi johonkin maahanmuuttovastaiseen liikeeseen , suomen sisuun tms. ?
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Palkattomasta orjatyö-pakkopalvelusta voi kieltäytyä sillä että vakaumus, äiti ja isi kieltävät palkattoman työn tekemisen ja kaikenlaisen sorron ja pakottamisen.

Äänestä

Saa kieltäytyä, kunhan hyväksyy karenssit. Ei sinne ketään pakoteta!

Äänestä
  • Maassa maan tavalla.Ei mamut saa tulla tänne määräämään miten suomessa toimitaan.
    Menkööt takaisin sinne mistä ovat tulleet jos suomalaisuus ei kelpaa.

    Äänestä

Suomipojan junttius taas korostuu näillä eräillä. Jospa ottaisit työkeikan ihan positiivisesti ja opiskelun kannalta. Saattaisi silmät avautua, kun näkisit muutakin kuin peräkylän grillikatoksen ihanuutta.
Mutta... pyydä oikeaa palkkaa työstäsi!

Äänestä

Muslimien iso kirja kehoittaa katkaisemaan vääräuskoisten kaulat, joten tuossa on riittävästi syytä olla menemättä pakolaiskeskuksiin tekemään avustustyötä työttömyysturvansa menetyksen uhalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pakkotööt kirjoitti:

Esimerkiksi muslimi voisi kieltäytyä sianlihan käsittelystä, vedoten uskontoon ?
Voisiko pakolaiskeskukseen määrätty kieltäytyä vakaumukseen ja arvoihin vedoten, jos kuuluisi johonkin maahanmuuttovastaiseen liikeeseen , suomen sisuun tms. ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu