Joku uskaltaa arvella...VW petos

osssss

JARI SAARIO Volkswagen myöntää, että päästöhuijaus on vakava ja laajamittainen. Vastuu teosta vieritetään kuitenkin pienelle piirille.

Volkswagenin hallituksen varapuheenjohtajan Berthold Huberin mukaan yhtiön ”kriisi on vakava”, mutta vilppiin on syyllistynyt rajallinen joukko. ”Insinöörien ja teknikkojen laiton toiminta on ollut sokki sekä Volkswagenille että suurelle yleisölle”, Huber sanoi viime viikolla.

VW-johto vierittää syyn huijauksesta puhtaasti lattiatasolle. Jossainpäin Wolfsburgin autokaupunkia on siis ”Paluu tulevaisuuteen” -tyyppinen laboratorio, jossa paikallisten Doc Brownien puolihullu tiedemiesjoukko kehittelee outoja voimanlähteitä.

Kun VW:n huijausvyyhti alkoi purkautua Yhdysvalloissa syyskuun 18. päivä, oli kyse 482 000 diesel-autosta. Myöhemmin VW on joutunut myöntämään, että kyse on 11 miljoonasta autosta maailmanlaajuisesti.

Suomessa VV-Auto kertoi tänään, että Suomeen on tuotu yli 47 000 Volkswagenia, Audia ja Seatia, joissa on huijausohjelmisto.

Kyse on siis eri vuosimallien autoista ja moottoreista, joita muutettu ja kehitetty joka vuosi. Huijaus on jatkunut ja kehittynyt vuosien 2008-2014 välisenä aikana 1,2-, 1,6- tai 2,0-litraisten dieselmoottorien osalta.

Jatkuva kehitystyö päästölaitteiston, ohjelmistojen ja moottorien osalta viittaa siihen, että operaatio ei voi olla vain muutaman hullun tiedemiehen vastuulla. Kyse on on suuresta, järjestelmällisestä ja saksalaisittain organisoidusta huijauksesta - ei pienen piirin vilpinteosta.

On todennäköistä, että jäljet johtavat suoraan VW:n ylimpään johtoon, vaikka sitä yritetäänkin valkopestä. Pääjohtaja Martin Winterkorn sai jo potkut, ja lisää on varmasti tulossa.

11

91

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • huijariyhtiö

      Selvästi asiakkaaseen kohdistettu petos! Ei mitään selityksen varaa! Konkkaan koko yhtiö!

      • Enusko

        Naurettavaa selittelyä housut kintuissa että vain pieni porukka lattiatasolla huijasi.
        Johdolla on mittavat miljoonabonukset tuloksesta jota tällä huijaritempulla vielä yritettiin parantaa. Taatusti tiesivät mitä tekivät. Nyt vaan selitellään ja ollaan "syyttömiä"


      • näinVWtoimii
        Enusko kirjoitti:

        Naurettavaa selittelyä housut kintuissa että vain pieni porukka lattiatasolla huijasi.
        Johdolla on mittavat miljoonabonukset tuloksesta jota tällä huijaritempulla vielä yritettiin parantaa. Taatusti tiesivät mitä tekivät. Nyt vaan selitellään ja ollaan "syyttömiä"

        VW tapaan kohta on asiakas syyllinen.?


    • juakko

      Tiedoksi. Konkkaan eli ilmeisesti tarkoitat konkurssiin ei voida asettaa, jos on huijannut. Konkurssiin hakeudutaan silloin kun rahat on loppu. Tässä tapauksessa voi rahat loppua ellei muita alan huijarifirmoja löydy, mutta konkurssi ei ole sinun päätettävissä.

    • ElämäntapanaGolf

      Jos joku myy KAKSILITRAISEN 115hv viitossarjan vähänajetun Golfin, niin heti ostan.
      Kyseessä on maailman paras auto, kun puhutaan hinta/laatusuhteesta.

      • Turbopoksahtaa

        Vaparibensakone. Sillä ajat 300000km kevyesti, jos huolehdit huolloista.


    • naurattaatollot

      Ei muuta kun konkurssiin ,ei tuu meidän perheeseen audeja tai volkkarin rämiä,skodia,seatteja.

      Laput luukulle ja noloa noilla on nyt ajella.

    • Höpönhöpön koko keskustelu. Ajan 125kw Passatilla iloisin mielin näistä kohuista huolimatta. Hyvä ja hiljainen kulkine ja kokoonsa nähden vähäisellä polttoaineella vielä. Kyseessä olevia päästöjä ei Suomessa edes mitata.

      • katsur

        Kyllä mitataan jokaisessa katsastuksessa.


      • Ei muuten mitata typen oksideja Suomessa....näin se vain on. Typen oksideja mitataan USA:ssa jossa niille on asetettu rajat ja tästä syystä asiasta on noussut turha kohu myös täällä Härmälandiassa. Ajelen rauhassa Passatillani tästä kohusta huolimatta.


      • Halvalla.menee
        eki204 kirjoitti:

        Ei muuten mitata typen oksideja Suomessa....näin se vain on. Typen oksideja mitataan USA:ssa jossa niille on asetettu rajat ja tästä syystä asiasta on noussut turha kohu myös täällä Härmälandiassa. Ajelen rauhassa Passatillani tästä kohusta huolimatta.

        Sinua on huijattu ja passattisi arvo laskee kiihtyvällä vauhdilla. Kun on kustu silmään ja hyväksyt sen niin alistu kohtaloosi. Aja vaan paaliin asti. Ei siitä kukaan enää maksa muuta kuin 10 senttiä/kilo


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      138
      1530
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      936
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      276
      776
    5. 68
      733
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      723
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      619
    8. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      581
    9. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      60
      567
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      561
    Aihe