Olen jo pitempään haaveillut käynnistä ihan perinteisellä tanssilavalla. Hulmuhelmainen mekko ja tanssikengätkin ovat jo hankittuna :) Kovasti haluaisin myös tanssikurssille päivittämään perusteet haltuun. Tanssikurssit kuitenkin useimmiten edellyttävät luonnollisesti omaa paria, eikä sellaista ole ainakaan toistaiseksi kiikarissa.
Katsovatko asiaan vihkiytyneemmät tanssijat pahalla, jos tanssilavalle lähtee ihan vain nauttimaan musiikista ja tunnelmasta (ja antaa sitten mahdollisesti pakit, jos joku tulee hakemaan)? Olen saanut vähän sellaisen käsityksen, että lavoille ei olisi asiaa elleivät vähintään vakiotanssien perusteet ole jo hallussa ja että olisi myös epäkohteliasta kieltäytyä, jos joku hakee. En kuitenkaan haluaisi "pilata" kenenkään iltaa antamalla pakit, tai olemalla toisaalta myöskään sitten huono tanssipari.
Ihanaa tanssitalvea kaikille harrastajille :)
Aloittelija tanssilavalla
10
99
Vastaukset
- kaikkionolleetalkajia
Harvalla tanssikurssilla tarvitaan oma pari. Käy vaan opettelemassa perustanssit, niin ei tarvitse lavalla pakkeja antaa. Hakijalle voi reilusti sanoa olevansa aloittelija, niin fiksu viejä osaa suhteuttaa vientinsä.
- Rohkeastijoukkoon
Juurikin näin.
Aloittajalle:
Jos opettelet helpommat ensin, pääset alkuun. Voit myös poistua hakualueelta, silloin kun haluat. Näin tekevät myös miehet kun alkaa naisten haku.. ja laji ei miellytä.
Hakualueen ulkopuoleltakin tulee hakuja, usein ko. ihmiset tietävät entuudestaan toisensa.. jos itse käytät tätä "korttia" tuntemattomiin, varaudu pakkeihin.
Tansseissa tulee sitten vastaan ihan kaikenlaiset ihmiset, osa on siellä valitettavasti kiusatakseen muita. Säilytä huumorisi kuitenkin.
Usein naisia on enemmän..mutta naisten haulla sitten kandee olla aktiivinen.
Yhdessäkään tanssilipussa ei nimittäin lue, ketä pitää tai saa hakea. Vaikka sitä ideaa näillä palstoilla kaupataankin koko ajan. Suvereenisti sinä päätät, kenen kanssa tanssit. Kohteliaisuus on hyve.
Jos kuuntelet musiikkia, on kohteliasta asettua niin olet että mahdollisimman vähän tanssijoiden tiellä. Vältyt itsekin täten törmäyksiltä.
Esiintyjästä riippuen tanssipaikoilla käy väkeä jotka vain ja ainoastaan kuuntelevat.
Syy on pitkälti siinä että ko. esiintyjän musiikki ei soi radiossa. YT ja spotify auttaa osittain.
Karu totuus on se että kuuntelijatkin tarvitaan että lavat pysyy pystyssä. Kuin myös kaikki tanssijat. tyylistä riippumatta.
Mukavia tansseja kaikille.
- tangonHuumaa
Tanssikurssille voit mennä ilman paria.
Myöskin lavoille voit mennä vaikket osaiskaan tanssia.
Voit pelkästään kuunnella orkesteria ja nauttia fiiliksistä.
Jos joku hakee tanssiin, voit kieltäytyä tai jos haku on "mieleinen" voit sanoa tanssivasi mielelläs, vaan kun et osaa. Jos Herra vie sinut parketille on hän tietoinen että seuraavat 6-7 min. voi olla pitkät tai hyvinkin antoisat.
Minä henkilökohtaisesti nautin lähes poikkeuksesta aloittavien kanssa tanssimisesta.
Niin. Lavoilla on hakualue naisille. Jos sinne menet ja joku hakee tanssiin. On noloo olla lähtemättä. Eli jos et ole varma haluatko päästä tanssiin on ehkä mukavanpi jos et ole hakualueella. Muualtakin voi hakuja tulla ja jos tulee on sielä sivussa helponpi kertoa tanssitaidon puutteesta ja Herra saa sanoa vielä haluaako tanssia kanssasi. Hakualueella tämä keskustelu on aika vaikee käydä, tosin voi sen siinäkin käydä. - petteer
Jo menet sinne kuuntelemaan musiikkia niin olet fanittaja jotka tukkii lavan. Jos vielä kannat laukkua niin olet myös käsilaukkutäti joka on jäänyt ajastaan jälkeen. Jos sitten kuitenkin tanssit niin olet tavis jotka eivät ymmärrä oikein touhua eivätkä ainakaan lajinomaista. Tanssipaikoilla ollaan avarakatseisia ja sinne ovat kaikki tervetulleita.
- hannu-
Jokainen pääsylipun maksanut on varmasti tervetullut tanssipaikalle.
Jos et halua tai uskalla tanssia, mene vähän sivummalle mistä on hyvä kuunnella ja katsella meininkiä.
Ehkä siitä syttyy kipinä mennä kursseille. Ei siellä paria tarvita. - lokakuuntansimies
Nyt tullet LUMOON, sinne saapuvaat kaiki etelä suomen tansijat!!!!!
- Misfittusta
Äääh, ei kannata.
- tanssittaja44
Ruusulinnassa on paremmat tanssit, mene sinne!
- aloittelijatansii
LUMOssa voi aloittelijakin tulla, kaikki pääsevät tanssimaan, ja otakaa kaverikin mukaan LUMOON!!!
- höpönhöpön
Sepekö lupaa tanssittaa kaikkia naisia jotka ei muuten pääse tanssimaan.en usko.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 881224
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk1511036En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse60770Jennika Vikman avoimena - Isosisko Erika Vikman ohjeisti napakasti Tähdet, tähdet -kisaan: "Älä.."
Jennika ja Erika - niin ovat kuin kaksi marjaa! Ilmeiltään, ääneltään ja eleiltään hyvinkin samanlaiset - toinen on kyll14720Ai jaa sinä oletkin ahnas
Ja romanttinen luonne, nyt vasta hiffasin että olet naarastiikeri. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.107688Vedalainen metafysiikka
Termi ”metafysiikka” kuuluu Aristoteleelle. Metafysiikka tarkoittaa ”fysiikan jälkeen” eli tietoa siitä, mikä on tavalli287685- 60684
Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?36628En oikeastaan usko että sinä tai kukaan
Olisi oikeasti ihastunut tai rakastunut. Se on joku harhakuva joka minusta miehestä syntyi. Ja kun se särkyy, niin "tunt42624Viime yönä mietin paikkoja luonnossa, missä olen kulkenut
kävellyt ja ikävöinyt, ja ollut niin yksin. Monet kerrat. Ne palauttavat mieleeni sinut ja sen, kuinka kipeää on se kaip57612