Tässä esimakua Liinaharja-tiedoitustilaisuudesta
Tämäonsitädemokratiaa
3<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
"Paikallisten asukkaiden mukaan viime päivänä on alueella tapahtunut paljon.
Toisen luokan oppilas oli vastaanottokeskuksen tulon jälkeen ollut matkalla koulusta kotiin, kun Myllyojalla hänen takin hihastaan otti kiinni mies, joka puhui jotain outoa kieltä. Poika säikähti ja riuhtaisi itsensä irti ja palasi kouluun turvaan. Koulu on tiedottanut vanhemmille jotain, mutta paikalla ollut koulun edustaja ei suostunut kertomaan, mitä.
Toissapäivänä 20-vuotias nuori nainen odotti Myllyojalla autossa, kun hänen isänsä kävi kaupassa. Kun isä tuli takaisin kaupasta, hän löysi kolme turvapaikanhakijaa istumasta autosta. Miehet olivat vain tunkeutuneet autoon. Isä ja tyttö olivat molemmat järkyttyneitä tapauksesta.
Turvapaikanhakijat olivat seuranneet nuorta naista hänen kotiinsa saakka. Häntä oli pelottanut. Kun tyttö seuraavana päivänä haki pyöränsä vajasta lähteäkseen liikkeelle, samat miehet odottivat vajan ulkopuolella.
Asukkaiden ydintunne on pelko. Pakolaiset tulevat erilaisesta kulttuurista, eikä heitä hetkauta, mitä me heistä ajattelemme."
http://mvlehti.net/2015/10/01/lyly-rajala-junes-lokalle-hiukkavaaran-infotilaisuudessa-pida-turpa-kiinni/
Uskomatonta että järjestetään info tilaisuus jossa saa kysyä asiasta ja sitten käsketään pitämään turpa kiinni. Varsinkin kun on kyse lasten turvallisuuteen liittyvästä kysymyksestä.
Kyse on tiedoitustilaisuudesta, jossa virkamiehet ja viranomaisen aseman omaksunut SPR jakavat "tietoa" ylhäältä alas rahvaalle.
Toiseen suuntaan homma ei kulje, vaikka demokratiassa vallan pitäisi kuulua kansalle.