Haimme viikko sitten kotiimme uuden kissanpennun. Nyt viikon jälkeen kissa on tottunut koiriimme ja asuntoomme hyvin ja kaikki sujuu niinkuin pitäisi.
..Paitsi. Nyt kissanpentu nukkuu pitkin päivää! Eikä sekään itsessään olisi ihmeellistä, mutta alkuun riehui ja leikki minkä jaksoi ja nukkui hyvin harvakseltaan. Nyt eilisen ja tämän päivän on melkein kokonaan nukkunut eikä ole pahemmin innostunut leikkimään (huom. Innostuu kyllä, mutta ei samalla tavalla).
On kuitenkin käynyt tarpeillaan ja syönytkin. Itse mietin mahdollisuutta, että penska on käynyt alun niin ylikierroksilla kaiken uuden takia, että nyt kun on asettunut uuteen kotiin on sitten väsähtänyt totaalisesti ja pienen lepäämisen jälkeen löytyisi tähän elämiseen semmoinen kultainen keskitie.
Onko kenelläkään muulla kokemusta tällaisesta käytöksestä? Onko ihan normaalia vai pitäisikö huolestua?
Tietenkin, jos tilanne ei viikonlopunkaan jälkeen ole normaali tai kissa lopettaa syömisen tms. lähdemme kiikuttamaan eläinlääkärille.
Väsymystäkö?
JMHV_
2
164
Vastaukset 2
- kisutonihanii
Kissat nukkuu todella paljon päivisin.Jos kisusi syö ja suolikin toimii,niin tuskin mitään hälyttävää.Saattaa olla,että pikkunen on yöllä pitänyt raisuja kemuja kun ihmiset nukkuu. :)
- Boacatss
Terve kissanpentu innostuu leikkimään yksinäänkin. Seuraa tilannetta ja jos väsymys jatkuu, vie eläinlääkäriin. Ovatko silmät kirkkaat ja puhtaat, ikenien väri normaali?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 50969
- 95953
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19815- 119758
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t115735Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔36663- 45646
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke22596- 19596
- 46568
- 38559
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.72548- 33543
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44506- 25502
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok108500Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka135500- 47495
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7477