Minua jäi todella paljon "vaivaamaan" edellisöinen uni. Olin kai jossain lääkärissä tmv, ja ensin minulle kerrottiin että vauvani pitäisi nukuttaa jonkun leikkauksen ajaksi, ja että se tapahtuisi piikkilangan avulla! Eli siis toisin sanoen laitettaisiin piikkilanka hetkeksi tiettyihin kehonosiin kiinni (kylkeen, selkään, jalkaan, niskaan ja käteen), siis siihen saakka kunnes nukahtaa. Minulle sanottiin että se sattuu vain hetken aikaa, ja parin minuutin kuluessa nukahtaa, ja että lanka otetaan pois kun henkilö on nukahtanut eikä leikkauksen jälkeen tunnu enää yhtä kovaa kipua. No, kun sitten lapseni oli selviytynyt läpi leikkauksen, minulle aiottiin tehdä sama asia. Ja kipu tuntui todella kovana sen ajan kun piikkilanka oli ihollani. Loppujen lopuksi en edes nukahtanut sillä aikaa kun lanka oli minussa kiinni, ja sitten lääkäri alkoi ottaa sitä pois, tuntui todella kivuliaalta kädessä, josta tulikin verta. Sitten uni loppui.
Olen siis n.18v tyttö, en seurustele tai ole muutenkaan kenenkään kanssa (olen kyllä ihastunut erääseen henkilöön), ja minulla ei ole lapsia enkä ole saamassa (pidän silti lapsista, mistä saattaakin osittain johtua että näen vauvasta unta). En ole ollut missään leikkauksessa (mutta nukutuksessa pari kertaa) enkä ole sellaiseen menossa. Nämä asiat vaikuttavat osittain siihen miksi pidin tuota unta niin outona.
Osaisiko joku kertoa mitä ihmettä tuo uni tarkoittaa?
Piikkilangalla nukutettiin unessa
2
<50
Vastaukset
- setäpiikikäs
Luultavasti on kyse vain siitä että sinut nukutetaan antamalla nukutuspiikki. Piikkkilanka kehosi ympärillä kuvaa nukutusaineen leviämistä koko kehoosi, kuin langan tavoin. Oletko kuinka verbaalinen ihminen? Tuo unen ilmiasu viittaa siihen koska se oli noin mielenkiintoisella tavalla visualisoitu.
Piikkilanka liitetään ajatuksena yleensä aitoihin ja esteisiin. Unennäkijälle piikkilanka voi kuitenkin tuoda mieleen jonkun muiston tai muun asian, joka voi paremmin selittää sen esiintymisen unessa. Tässä tapauksessa piikkilanka tuottaa paljon kipua. Samalla kipu kuitenkin auttaa.
Vauva voisi tarkoittaa jotain läheistä mitä rakastat paljon. Samalla se toiminee toiveena lapsen saamisesta "joskus".
Piikkilanka voisi siis toimia esteenä sinun ja vauvan välillä. Samalla se tuottaa kipua ja auttaa ainakin vauvan saamista "kuntoon".
Leikkaus tehtiin sekä vauvalle että sinulle. Operaatio oli siis yhteinen sekä äidille että vauvalle.
Tämän unen taustalla voisi olla ajatus, että pelko synnytyskivuista voi olla este lapsensaamiselle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et voi olla loputtomasti hiljaa
Nainen. Tarkoitan siis meidän juttua. Eihän tämä tällaiseen epätietoisuuteen voi jäädä siinä vaan särkyy kumpikin. Kerto1442467Nainen mitä tekisit
Joutuisit tekemään miehelle ja sinulle tai sinulle ja miehellesi ja kahdelle lapselle ruokaa ja kaapista löytyy 2 litraa1781491Rita syyttää muita "virheistään"
Taas Donnasta lasu ilmoitus ja kaiken maailman kriisejä Akin virheen takia. Aki teki vakavan rikoksen, turha sitä on mui1001271Ajatus aamuun
Tämä jollekin tärkeälle. On asioita mistä jutellaan, on asioita mistä vitsaillaan, on myös asioita mistä ei puhuta kenen721187- 991169
- 1691092
- 961065
- 491037
Niiiiin pihkassa
Hänen ihanan vuoksi minulla on pikkarit märät koko ajan. Säikähdin vähän, näetköhän kaiken minusta? Yritän pitää perusil391010Maailmanlaajuinen tietokone ongelma?
Kuinka systeemit voidaan rakentaa niin että yksi tietokone ongelma vaikuttaa miljardin ihmisen elämään jopa viikkokausia72931