Kaarina - perhevainojen luvattu kunta

Tuhotaan_lapset.org

Kaarina on erityisen kunnostautunut huonon lastensuojelun toteuttamisessa. Avunpyytäviä perheitä lähdetään vainoamaan. Viedään lapset vanhemmilta ilman mitään perusteltua syytä, ja onnistutaan pilaamaan heidän elämänsäaivan totaalisesti. Vaikka kaikki muut tahot sosiaaliviranomaisia ja muita lapsikaupan suosijoita lukuunottamatta vastustavat huostaanottoja tekevät sossutädit työtään rahan saamiseksi. Huostaanotetut lapset voivat äärimmäisen huonosti ja ajautuvat siinä juurettomassa uudessa elämässä totisiin vaikeuksiin ja nämä sijaisvanhemmat käärivät todella kivat summat rahaa.
Kun lapsen elämä on totaalisersti ajetu väärille urille sijoitusten toimesta alkavat nämä lapsikauppiaat syytellä vuosien takaisia tilanteita jolloin lapsi oli onnellisesti vanhempiensa huostassa ilman mitään rikollisia tekoja.
Kaarina sitten esittää olevansa esimerkillinen lastensuojelussa. Normaalisti tälläinen toiminta on äärimmäisen tuomittavaa, mutta Kaarina kääntää tilanteen omaksi edukseen valehtelemalla todellisuutta tiedotusvälineille. Vaikka oikeuskin olisi ilmaissut sosiaalitoimen toimet kohtuuttomiksi ei sosiaalitoimi välitä sellaisista päätöksistä tuon taivaallista.
Kommunisti feministit asialla perheiden tuhoamisessa ja Suomen alasajossa. Häpeällistä!

Missään muualla maailmassa ei toimita näin häpeällisesti.

35

1601

    Vastaukset 35

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • apuatarvitseville

      Jos vanhemmilla ei ole mielenterveysongelmia, eikä päihdeongelmia.
      Niin luulisi sen oman jälkikasvun hoitaminen onnistuvan.Noissa mielenterveys ja pihdeongelmissa apu, onkin yleensä enemmän kuin tervetullutta.

      • väärinkäyttö

        kun oikeusviranomaiset moittivat kaupungin toimintaa, niin vastaus on, että oikeus on väärässä. on valitettavaa, että hyvä työ jää huonon varjoon.


    • tuhotaan_lapset_ry

      Näin sitä toimittiin toista maailmansotaa edeltävänäkin aikana. MIelivaltaiset alkoivat päätellä toisten puolesta asioita ja siirsivät lapsia korruptoitaviksi tavoitteena vallata muiden omaisuudet.
      Totuushan on ettei nuo sosiaaliviranomaiset välitä lainkaan vaikka oikeuskin tuomitsisi heidän teot virheelliseksi. Saahan siitä paljon fyffeä ja hyvän pestin jostain lastenkorruptiolaitoksesta, jos sikseen tulee.
      Harmi etteivät sossutantat tajua olevansa systeemin orjia.. Tyhmäthän ne helpoiten uskovat olevansa viisaita ja sellaisiahan nuo sossuorjat ovat.

    • 41vJaTuttipullo

      Vanhemilla on ongelmia jos viaranomaisilta kysyy ja jos vanhempiin ei uskalleta käydä kiinni, niin lapsissa on vikaa, olkoon sitten vaikka aikuisia.

    • alkonvanhemmat

      Kyllä se syy löytyy sieltä peilistä, ja yleensä päihteet ovat silloin vanhempien/vanhemman elämässä etusijalla.Ovat lapsiakin tärkeämpiä.

    • Tuhotaan_lapset_ry

      Lasten"suojelu" toimet ne vasta huumeisiin ja mielenterveysongelmiin johtavatkin. Lapset saavat hyvin vapaasti käytellä päihteitä sijoituspaikoissa. Tulee mieleen että sossuvirkailijat tekevät tätäkin bisnestä siinä ohessa. Sopivasti rahaa että lapsi alkaisi käyttää huumeita, ja sitten lopetetaan auttaminen. Asiakas on tehty.
      Moni laitos"avussa" tai sijaisperheesä ollut lapsi päätyy rikolliselle tielle.

      • vanhemmiltavoimatloppu

        Rikollisella tiellä ovat lapsukaiset olleet jo ennen sijoitusta, sehän on yleinen syy sijoitukseen.Että lapsi varastelee, juo jne...


    • Tuhotaan_lapset_ry

      Toivottavaa olisikin että nuo sossutädit havaitsisivat faktat, mutta joku on uskotellut heille etteivät he koskaan tee virheitä, ja lapsellisethan kernaasti uskovat sellaiset uskottelut.

    • yghfcvoklmdc

      Tässä yhteydessä olisi varmaan hyvä mainita pari faktaakin:

      Huostanotto on viimesijainen lastensuojelun toimenpide. Siihen ryhdytään vain sellaisessa tilanteessa, kun avohuollon tukitoimilla ei enää pystytä turvamaan lapsen kasvua ja kehitystä. Useimmiten huostaanoton syinä ovat vanhempien päihde- ja mielenterveysongelmat.

      Yksittäinen sossutantta ei nykylainsäädännön mukaan voi yksin tehdä mitään huostaanottopäätöstä. Jos joku asianosainen (lapsi/nuori/vanhempi/huoltaja) vastustaa huostaanottoa, menee asia aina hallinto-oikeuden päätettäväksi.

      Jos hallinto-oikeus vahvistaa huostaanottohakemuksen, lapsi/nuori otetaan huostaan. Siitäkin päätöksestä voi valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Koko oikeusprosessin aikana asiakkaalla on oikeus ilmaiseen juridiseen apuun.

      Yksittäiset sossutantat, kunnat tai kaupungit eivät lyö rahoiksi huostaanotoilla. Päinvastoin, huostaanotot tulevat valtavan kalliiksi.

      • Faktoja

        Yksittäinen sossutantta voi esittää oikeuteen mitä vaan mieleen juolahtaa. Tunnelmiaan asioista. Oletettuja pelkoja ja uhkakuvia. Huostaanotto on rahasampo näille päättäjille ja yhteistyökumppaneille joiden toimintaan suolletaan tolkuttomasti rahaa. Sossutanttojen hyöty taikka heidän pomojensa hyöty saattaa olla hyvin mittava. Erityisesti jos vanhemmat ovat asioista eri mielttä niin johan alkaa valtava kiusaaminen.

        Väite ettei sossutantat ja kumppanit hyödy rahallisesti on valhe. Siitä todistaa samassa yhteydessä antamasi väite että se tulee kalliiksi. Tantoilla ja kumppaneilla ei ole penniäkään omaa rahaa menetettävänä. voitettavana kylläkin. Tantat myös nauttivat näistä riidoista ja pitävät oikeusprosesseja työllistävänä tekijänä. Kas ettet sitä maininnut, sillä kuuleehan näitäkin. Onhan rikollisuudella työllistävä vaikutus toki


    • TrendiKaarinassa

      Näissä asioissa liikkuu suuret rahat, ja huostaanotto vaikuttaa erityisesti Kaarinassa olevan ensisijainen toimenpide. Näillä ns kasvun ja kehityksen asioilla asioilla on hyvin vähän tekemistä asioiden todellisuuden kanssa kun rahallinen hyöty sosiaalityöntekijöille ja heidän esimiehilleen on erittäin kannattava. Kasvun ja kehityksen selittelyjä voidaan kylläkin suruttomasti käyttää hyväksi näissä asioissa. Edes oikeuden toteamukset sosiaalitoimen väärintoimimisesta eivät tunnu vaikuttavan käytäntöihin. Lapset pois ja rahaa tulee sossutantoille ja yhteistyökumppaneille.

      • Taurismäki

        Siinä ei jampatar näemmä viitsinyt lainkaan lukea 29.10. kirjoitettua viestiä, jossa etukäteen jo kumottiin kaikki jampattaren 10.11. kirjoittamat väitteet. Ihan turhaan kirjoitti. Olisi lukenut ensin.

        Käytä vähemmän viinaa, niin lapsillasi on parempi olla eikä heitä oteta huostaan.


    • faktoja

      Kyllähän se kalliiksi tuleekin - veronmaksajille. Mutta ei se muutamaa sossutanttaa, ja yhteistyyökumppania heilauta kun tulee niin kivasti nappulaa. Älä koita syöttää tuota propagandaa. Jos natsilta kysytään tapoitko niitä juutalaisia niin vastauksena olisi: mitä se olisi hyödyttänyt kun heistä saadaan työvoimaa.
      Tuo propaganda ei kumonnut mitään. Kun kerran on kyseessä rikolliset niin mitä ihmettä he välittää jos jokin maksaa muille.

    • jkkkkkrrrrrkkkpppp

      Salossa on ihan sama juttu. Lastensuojelussa toimii vastuullisessa asemassa ihminen, joka sai lapsen ja palasi muutaman kuukauden kuluttua takaisin töihin. Jotenkin tuntuu kauhealta ajatella, että sellainen, joka pitää uraa tärkeämpänä kuin vauvaa, päättää muiden lapsiperheiden asioista. Asioista on päättämässä myös epäpäteviä, joiden käsitys asioista on usein melko erikoinen. Esimiehet vaientavat kaiken ja toteavat, että kyllä täällä on ammattitaitoista henkilökuntaa ja parhaansa tekevät ja kiire on kova.
      Aika heikkoa on se paras, mihin pystyvät.

    • 41vJaTuttipullo

      Reilu kuukaisi sitten tuossa kirjoitin, että käyvät todellakin aikuisiinkin kiinni kun vanhempien tekemisissä on jotakin vikaa. Näin siinä taas jälleen kerran kävi. Persaukiset pikkuvirkaloiset siellä huilussa kiinni jälleen kun haluavat ja vaativat sosiaalidemokratian nimissä jotakin ihmisoikeusloukkaukseksi katsottavaa yksilöltä tämän vanhempien tekemisten vuoksi. Joskos saisi tämän tuttipullon jo pois suusta??

    • onko_faktaa_tueksi

      Perustelette väitteitänne väärinkäytöksillä sillä, että sossutantta ja sen pomo saa rahaa ottaessan lapsen huostaan.

      Saisiko ihan konkreettisen esimerkin nyt siitä, miten se sossun työntekijät sitä rahaa silloin saa.

      Kuka antaa rahaa, kuinka paljon ja kenelle?

      Kiitos tiedoista jo etukäteen.

    • Tuhotaan_perheet

      Valtio tukee runsaasti kun lapsi sijoitetaan. Sossutantta voi kirjoitella kaverilleen, joka on ryhtynyt sijaisvanhemmaksi, kaikelaista harkinnanvaraista avustusta. Eihän niitä päätöksiä kukaan tutki. Tuo lasten huostaanotto on hyvää bisnestä!

      Sitten vähän kierrätetään näitä työpaikkoja. Välillä ollaan pomona jossain laitoksessa ja sitten taas siirrytään tekemään huostaanottopäätöksiä. Konsultoidaan sitä ja tätä ja kirjoitellaan kaikenlaista hauskaa paperiin. Sitäpaitsi sellainen perheiden vainoaminen on suht kiehtovaa ja helppoa hommaa. Saadaan kilometrikorvauksia ihan kiitettävästi ja "komennus"lisiä. Lasten kanssa voidaan vähän hurvitella ja paheksua heille venhempien toimintaa. Sitten numerotkin näyttävät hyville ja sossutantat näyttävät kovinkin työllistetyiltä.

      Jos sitten onnistutaan hermostuttamaan vanhemmat niin oikeudessa ollaan tosi vahvoilla kun vaan ilmoitamme olomme uhatuksi. Henkisestä kivusta ja särystä voi saada kivat extrat, eikä näitä kukaan voi kiistää. Onhan työmme ihan mielettömän vaativaa ja kaikki asikkaat ovat mielisairaita. Senhän me kaikki tiedämme.

      • missä_se_fakta_viipyy

        Se konkreettinen esimerkki kuitenkin puuttuu.

        Mitä tarkoitat, että valtio tulee runsaasti?

        Kuka siis kunnassa (sossutantta, pomo vai kuka) saa rahaa huostaanotosta ja keneltä?

        Väitätkö, että yksittäinen sossutantta valitsee kaverinsa sijaisperheen sellaiselle lapselle, jonka on ottanut huostaan?

        Konkreettista esimerkkiä nyt näille väitteille, kiitos jo etukäteen!

        Huomautettakoon tässä yhteydessä, että vanhempien mielenterveys- ja päihdeongelmat ovat merkittävimmät huostaanoton perusteet JA yksittäinen sossu ei voi yksin päättää huostaanotosta, vaan asia menee hallinto-oikeuteen.


    • sossukommunismia

      Kukas nyt sossutanttojen mielenterveysongelmia voisi kyseenalaistaa?
      Vain sokea ei tahdo nähdä miten paljon rahaa tuossa hommassa liikkuu.

    • sossukommunismia

      Kukas nyt sossutanttojen mielenterveysongelmia voisi kyseenalaistaa?
      Vain sokea ei tahdo nähdä miten paljon rahaa tuossa hommassa liikkuu.

    • läh_seurannut

      Kaarinassa otettiin huostaan lapsia vahnemmiltaan vastoin lasten ja vanhempien tahtoa vuosia sitten. Oikeusasteet pitivät lastensuojelun ratkaisuja liioiteltuina ja kohtuuttomina kerta toisensa jälkeen, mutta sosiaalityöntekijät eivät kuitenkaan noudattaneet oikeuden määräyksiä, vaan jatkoivat perheen yhteen palauttamista. Asia eteni aina korkeimpaan oikeuteen asti sossujen valittaessa itse päätöksistä. Korkeinkin oikeuskin oli perheen puolella. Nyt aivan aikuisuuden kynnyksellä oleva lapsi siirretään vanhempien luokse.
      Sosiaalivirkailijat ovat kuitenkin kiusanteolla tuottaneet suuria ongelmia lapsen elämälle. Vahinko on siis saatu aikaan ja nyt lapsi ollaan palauttamassa kotiin.
      Perheen nuorempia lapsia ei kuitenkaan olla palauttamassa, vaikka tilanne heidän kohdallaan on ihan sama. En yllättyisi jos sosiaalitoimi käytää tätäkin toimea perusteena nuorempien lasten pakkosiirron jatkumolle.
      On totta että nuo virkailijat vaihtavat toimipisteitään useasti. He näyttävät tuottavan ahkerasti huostaanottopäätöksiä ja sitten saattavat mennä johonkin astensuojelulaitokseen/yhdistykseen nauttimaan työnsä hedelmiä.
      Suomen lastensuojelu on korrutpoitunutta bisnestä, jossa kärsivät kaikki yhteiskunnan veronmaksajista alkaen.

    • tasa-arvoako
    • uihgsdfjkncmx

      Se konkreettinen esimerkki kuitenkin puuttuu.

      Mitä tarkoitat, että valtio tulee runsaasti?

      Kuka siis kunnassa (sossutantta, pomo vai kuka) saa rahaa huostaanotosta ja keneltä?

      Väitätkö, että yksittäinen sossutantta valitsee kaverinsa sijaisperheen sellaiselle lapselle, jonka on ottanut huostaan?

      Konkreettista esimerkkiä nyt näille väitteille, kiitos jo etukäteen!

      Huomautettakoon tässä yhteydessä, että vanhempien mielenterveys- ja päihdeongelmat ovat merkittävimmät huostaanoton perusteet JA yksittäinen sossu ei voi yksin päättää huostaanotosta, vaan asia menee hallinto-oikeuteen.

    • lbkvjchcjblnkjch

      Sosiaalivirkailijan sukulainen toimii rakennusliikkeessä, joka rakentaa huostaanottoon tarkoitettuja rakennuksia, joihin palkataan edelleen sukulaisia sijaisvanhemmiksi.

      Mitä enemmän huostaanottoja, sitä enemmän tarvitaan sijoituskoteja ja niihin työntekijöitä.

      Tällainen itse itseään ruokkiva systeemi löytyy Kaarinasta.

      Sama toimii pakolaisbusineksessä, virkamiehet ottavat vastaan pakolaisia ja virkailijoiden sukulaiset majoittavat pakolaiset hallinnoimiinsa kiinteistöihin, veronmaksajien kustannuksella.

      • huostaanoton_kokenut

      • igbcfjnx

        Konkretia puuttuu edelleen. Voihan täällä väittää vaikka mitä skeidaa, kun ei tarvitse mitään oikeasti todistaa. Voi vain väittää ja väittää. Sama koskee lehtijuttua. Vai on sossua sanonut jotakin??? Miten todistat, että on sanonut, tai että ei ole sanonut?


    • Tuhotaan_perheet

      "huostaanoton kokenut"lle
      Tuollainen toiminta on sossuille tyypillistä. Erästä sossutantat syyttivät lapsen pahoinpitelystä. Väärin syytetty sanoi sosiaalitantoille että ettekö tiedä millaiset jäljet siitä seuraa jota te väitätte hänen tehneen. Sosiaalivirkailijat sitten menettivät lausunnon johdosta kuulemma yöunensta ja nostivat syytteen tätä ihmistä vastaan. Oikeus ymmärsi kuitenkin tarkoituksellisen kiusanteon ja asioiden hysterisoinnin eikä tuominnut syytettyä.
      Tällainen toiminta on hyvinkin tyypillistä, eikä nuo rikolliset saa mitään rangaistusta. Nyt nuo viranrikolliset ovat siirtyneet Lietoon kiusaamaan muita perheitä.

      • TSIISUSsentään

        Oikaisua: Sossutantat ei voi syyttää ketään lapsen pahoinpitelystä. Kaikki lapsen pahoinpitelyepäilyt menevät aina poliisin tutkittaviksi.

        Ja mikä ihme sekoilu on tuo väite yöunien menettämisestä ja sossujen syytteen nostamisesta jotakin asiakasta kohtaan??? Ei sossu nosta mitään syytteitä. Syytteen nostaa syyttäjä!!!

        Tavallinen ihminen, sossukin, voi vain tehdä ilmoituksen poliisille jostakin rikosepäilystä.

        Poliisi tutkii, ei sossu. Kun poliisi on tutkinut, poliisi päättää, viedäänkö juttu syyttäjälle, Jos viedään, syyttäjä tekee vielä oman harkinnan, että nostaako hän syytteen vai ei.


    • arkaluonteista
    • nm7

      Ok.

    • Tuhotaan_perheet

      Tapaukseen liittyen: Lapsia otettiin huostaan perusteettomasti jo vuosia sitten. Yhdelle lapsista on nyt maksettu korvauksia Kaarinasta lähtönsä saaneesta asiasta ja kyseinen henkilö lähti vastuuta pakoon Lietoon ja toimii nyt Perhe- ja sosiaalipalvelujohtajana Liedon kunnassa. Että tällaista toimintaa. Rikollissiirtoa kuntien välillä.

    • Kaarinatar

      Väitteesi on todistamaton. Kuulitko huhupuheita pubissa tai MV-lehdestä ?

    • Käsittämätönjärjestelm

      Minäpä tapasin vuosia sitten nuorehkon naisen jonka luokse poliisi vei huostaan otettuja lapsia keskellä yötäkin. Nainen oli kai yrittänyt tehdä työtä rehellisyydellä kaikkia osapuolia kohtaan niin systeemi alkoikin vainoamaan huostaanottajan perheen lapsia joista yhdellä oli jokin sairaus joka sitten oli perheen aiheuttama lapselle.. Nainen ei tee tätä työtä enää vaan on hyvin hämillään systeemistä. Ja kyseessä oli siis tasapainoisen oloinen ihminen.

    • antimädättäjä

      systeemi on mätä ja mätänee entisestään

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      64
      1011
    2. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      677
    3. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      90
      675
    4. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      24
      651
    5. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      638
    6. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      8
      629
    7. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      625
    8. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      68
      619
    9. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      82
      548
    10. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      62
      546
    11. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      42
      540
    12. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      22
      538
    13. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      531
    14. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      523
    15. 56
      517
    16. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      134
      498
    17. Kylän tielle remonttia?

      Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?
      Hyrynsalmi
      13
      482
    18. Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?

      Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.
      Ikävä
      27
      437
    19. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      46
      433
    20. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      28
      411
    Aihe