Kuulostaako oikeudenmukaiselta? Erosimme vaimoni kanssa sulassa sovussa ja lasten huoltajuus jaettiin niin, että lapset ovat viikolla äidillä ja viikonloput isällä.
Eron syy: vaimo ei enää rakastanut. Tosin läheisyyttä, kommunikointia, seksiä ja kaikkea muuta parisuhteeseen kuuluvaa oli eropäätöksen jälkeen moninverroin enemmän kuin aiemmin, eikä mikään muukaan viitannut siihen että olisimme eroamassa. Vaimo vain haluaa kokea vielä "suuria tunteita" jonkun kanssa. Ikäkriisi?
Minua kummastuttaa yhteiskunnan eriarvoistaminen lähi- ja etävanhemman välillä.
Lähivanhempi (äiti) saa lapsista (2) tukia yhteensä yli 700 euroa kuukaudessa (lapsilisät, yksinhuoltajakorotukset, lapsikorotukset työttömyysrahoissa, elatusapu), koska ei käy töissä (en ole vaatinut häntä olemaan kotona, vaan on ollut aina työhaluton). Asumistukea hän saa noin 600 euroa/kk, joten hän maksaa asumisestaan hieman reilun satasen kuukaudessa.
Itse olen pienipalkkainen duunari, mutten saa asumistukea lainkaan, vaikka jouduin yhtälailla ottamaan isomman asunnon lasten vuoksi. Eli maksan asumisestani noin 700 euroa/kk. Maksamani elatusavun määrä on 325 euroa/kk enkä saa lapsistani mitään etuuksia. Joudun pitämään työni takia autoa ja elämiseni kulut ovat siksi selvästi vaimoani suuremmat. Lapsilisät laskettiin kuuluvaksi molemmille, vaikken ole senttiäkään niistä koskaan saanut.
Todelliset kulut lapsista meillä on olleet avioliiton aikana keskimäärin noin 450 euroa/kk KAIKKI kulut huomioiden. Eli lasten äiti saa lapsista 700 euroa/kk eikä käy töissä (eikä varmasti ikinä kannatakaan mennä töihin), joten omaan hummailuun jää rapiat 250 euroa joka kuukausi lapsista saatavia tuloja. Itse siis en saa lapsista tuloja, vaan maksan elatusapua 325 euroa/kk sekä normaalit elämisen kulut lasten ollessa luonani. Minulla jää töissä käynnistäni huolimatta asumismenojen ym. pakollisten kulujen jälkeen käyttööni kuukaudessa 200 euroa vähemmän rahaa kuin työttömällä lasten äidillä, vaikka olemme muuten tasapuolisia vanhempia lukuunottamatta sitä, että saan työni vuoksi nähdä lapsiani vain kolmanneksen siitä mitä äiti.
Ja todellakin, en syytä vaimoani mistään, kun tunteilleen ei mitään voi. En ole hänelle tippaakaan katkera, kateellinen kyllä. Yhteiskunnan järjettömyys vain korpeaa ja kysynkin onko tämä reilua ja oikeudenmukaista?
Eron syy: vaimo ei enää rakastanut. Tosin läheisyyttä, kommunikointia, seksiä ja kaikkea muuta parisuhteeseen kuuluvaa oli eropäätöksen jälkeen moninverroin enemmän kuin aiemmin, eikä mikään muukaan viitannut siihen että olisimme eroamassa. Vaimo vain haluaa kokea vielä "suuria tunteita" jonkun kanssa. Ikäkriisi?
Minua kummastuttaa yhteiskunnan eriarvoistaminen lähi- ja etävanhemman välillä.
Lähivanhempi (äiti) saa lapsista (2) tukia yhteensä yli 700 euroa kuukaudessa (lapsilisät, yksinhuoltajakorotukset, lapsikorotukset työttömyysrahoissa, elatusapu), koska ei käy töissä (en ole vaatinut häntä olemaan kotona, vaan on ollut aina työhaluton). Asumistukea hän saa noin 600 euroa/kk, joten hän maksaa asumisestaan hieman reilun satasen kuukaudessa.
Itse olen pienipalkkainen duunari, mutten saa asumistukea lainkaan, vaikka jouduin yhtälailla ottamaan isomman asunnon lasten vuoksi. Eli maksan asumisestani noin 700 euroa/kk. Maksamani elatusavun määrä on 325 euroa/kk enkä saa lapsistani mitään etuuksia. Joudun pitämään työni takia autoa ja elämiseni kulut ovat siksi selvästi vaimoani suuremmat. Lapsilisät laskettiin kuuluvaksi molemmille, vaikken ole senttiäkään niistä koskaan saanut.
Todelliset kulut lapsista meillä on olleet avioliiton aikana keskimäärin noin 450 euroa/kk KAIKKI kulut huomioiden. Eli lasten äiti saa lapsista 700 euroa/kk eikä käy töissä (eikä varmasti ikinä kannatakaan mennä töihin), joten omaan hummailuun jää rapiat 250 euroa joka kuukausi lapsista saatavia tuloja. Itse siis en saa lapsista tuloja, vaan maksan elatusapua 325 euroa/kk sekä normaalit elämisen kulut lasten ollessa luonani. Minulla jää töissä käynnistäni huolimatta asumismenojen ym. pakollisten kulujen jälkeen käyttööni kuukaudessa 200 euroa vähemmän rahaa kuin työttömällä lasten äidillä, vaikka olemme muuten tasapuolisia vanhempia lukuunottamatta sitä, että saan työni vuoksi nähdä lapsiani vain kolmanneksen siitä mitä äiti.
Ja todellakin, en syytä vaimoani mistään, kun tunteilleen ei mitään voi. En ole hänelle tippaakaan katkera, kateellinen kyllä. Yhteiskunnan järjettömyys vain korpeaa ja kysynkin onko tämä reilua ja oikeudenmukaista?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.