Hesarin ja Ylen toimittajat ovat ilmeisesti tietämättömiä siitä mitä kirjoittavat lehtiin ja otsikoivat maahanmuuttajien antamia lausuntoja ja mielipiteitä suurena totuutena!!
He täysin sivuuttavat sen tosiasian, miten varsinkin ns. ei länsimaisissa kulttuureissa puhutaan erittäin usein muuta kuin tarkoitetaan, eli itse sanoisin että puuta- heinää. Olen ollut joskus paljonkin henkilökohtaisesti tekemisissä joidenkin mamujen kanssa ja voin siis todella omakohtaisesti sanoa että heidän esittämissä kertomuksissa on paljon epäjohdonmukaisuuksia ja kertomukset muuttuvat kokoajan ja usein sanotaan vain, mitä sylki suuhun tuo tullessaan.
Ennemmin tai myöhemmin olen huomannut että myös puhutaan ristiin, ja vastataan niin mikä vain kuulostaisi kuulijan korviin hyvältä mutta mikä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Sitten on myös ihan täysin keksittyjä juttuja, millä ei ole minkäänlaista todellisuusperää, joilla peitellään huonolta kuulostavaa totuutta. Siten on vaikea tietää mikä osa tarinasta on totta ja mikä osa on keksittyä, vai onko kaikki keksittyä mutta toimittajille kaikki lausunnot on totta kun sen lehtiin kirjoittavat ja lukijoilleen otsikoilla oikein julistavat. Eipä toimittajat ole itse niin perillä monikulttuurisuudesta, vaikka sitä positiivisesti liputtavat ja pitävät niistä enemmän tietäviä tietämättöminä. Tässä laitan esimerkkinä muutamia otteita lehtikirjoituksista ja toimittajien uutisotsikoita, joita voi vähän epäillä.
Tämän kliseen olen kuullut useasti valtamediassa
Miksi valtaosa turvapaikanhakijoista on miehiä? Eikö heikommassa asemassa olevat kuten naiset, lapset ja vanhukset tulisi pelastaa ensin?
Perheestä turvapaikanhakumatkalle lähetetään ensin miehet, joilla on paremmat mahdollisuudet selvitä rankasta matkasta.
Lähde. HS
Onkohan syy tässä vai onko tämä yleisesti mamujen keksimä tarina jota vain sepitetään tyhmille viranomaisille ja toimittajille ja se heti ostetaan täällä totuutena ja syy on oikeasti jossain ihan muualla? Myös mielenkiintoisesti yhdistävä tekijä on se että Afrikasta ja Lähi-Idästä tulevien prosenttiosuus tuntuu olevan siis sama vaikka ollaan olevinaan eri kulttuureista ja yleistämistä pidetään Suomessa tässä yhteydessä stereotypiana??
Turvapaikanhakijat kiittelivät mielenilmaisun voimin auttajiaan Oulussa
Tässä taas tuntuu olevan kyseessä toimittajien itse ideoima PR-tilaisuus? Siis kumpikohan osapuoli on tässä asiassa ollut enemmän aloitteellisempi ja aktiivisempi vai onko vain hätäisesti toimituksessa yritetty keksiä itse uutinen mikä saataisiin näyttämään hyvältä ja laitettu plakaatit mielenosoittajille käsiin?
http://yle.fi/uutiset/turvapaikanhakijat_kiittelivat_mielenilmaisun_voimin_auttajiaan_oulussa/8352501
Ruokaa vastaan mieltään osoittaneita turvapaikanhakijoita läksytetty – "He ovat häpeissään ja katuvat"
http://yle.fi/uutiset/ruokaa_vastaan_mieltaan_osoittaneita_turvapaikanhakijoita_laksytetty__he_ovat_hapeissaan_ja_katuvat/8347753
Jaahas, taas. Toimittaja esittänyt itse johdattelevan kysymyksen??
Jari Tervo leimasi myös taannoin Ylen verkkosivukolumnissaan ” White Trash” maahanmuuttoa arvostelevat ihmiset kouluja käymättömiksi, niin eikö tämäkin ole stereotypia vai voiko hän esittää jotain faktaa väitteensä tueksi?

Vastaukset 4
Vanhimmat
Niinpä, Hesarin tämänpäiväiset matu-jutut olivat poskettomuudessaan vertaansa vailla.
Toimittaja uskoo sen yleisistä yleisimmän "pakolaisen" tarinan kidnapatuksi tulemisesta ja kuin ihmeen kaupalla kuitenkin vapauteen pääsystä. Kun ei ole minkäänlaisia vammoja esittää tarinan tueksi. Ja "todistusvoimiset" valokuvat opiskelleesta(?) vaimosta. Kansalaisia rankasti aliarvioivaa moskaa HS:ltä.
Ja "pakolais"määrät ilmoitettiin tammi-elokuulta (Suomi n. 6 700), kun jo tiedetään, että pelkästään syyskuussa Suomeen tuli n. 12 000 turvapaikanhakijaa. Samoin muun Euroopan luvut törkeästi alakanttiin. Yök.
Yksityisen ja verorahan monopolimediat Sanoma ja sen haarakonttori YLE pyrkivät sensaatioihin työntämällä tikunnenässä yleisön haisteltavaksi lappaiais-tulokasta Jari Tervoa. Tämän rökäleen psykopatologia kuuluisi lähinnä Timo K. Mukan taide-elokuvien materiaaliksi eikä vakavaan asiakeskusteluun Suomen olemassaolola uhkaavasta islam-invaasiosta. Mutta moniongelmaisen yksiön kompleksien esittely on tietysti myyvä keino hämärtää ja kaapata keskustelu poliittiseksi lyömäaseeksi.
Ethän tue rahallisesti Hesaria!
Moku? Kirjoita suomea!