Haminan kunnanviskaalit

Lahjoittavat omaisuutta yksityisille pakolaiskeskusten muodossa. Edullinen hankinta maksaa vuokrana kauppahinta, voi vittu Haminan päättäjien tyhmyyttä.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

500.000 euroa on hyvä hinta siihen nähden, että muuten se olisi jäänyt kaupungin käsiin ja siitä olisi aiheutunut vain ylläpitokuluja veronmaksajille. Ostaja ja myyjä voivat sopia maksutavan. Tässä tapauksessa on päädytty maksamaan kauppahintaa kuukausittain. Seuraavassa heitän vitsin puolelle. Valtiohan ne pakolaiskeskuksen vuokrat maksaa ainakin lehtitietojen mukaan joten eihän se ole meiltä keneltäkään pois. Hei me tienataan tällä.

Äänestä
  • Jos se ois jäänyt kaupungin käsiin olis se ollut paras juttu hei. Vuokratuloja joista jäis siivua kassaan reilusti. Joten jos joskus käyttöä ei enää ole, vois sen vaikka purkaa ja rahaa olis silti viivan alla. Tosin epätodennäköistä, koska tänä vuonna yli 50 000 tulijaa ja pitkässä juoksussa miljoona. Jossainhan ne on vastaanotettava, ennen kuin niitä aletaan turvapaikan saatuaan sijoittamaan kansalaisilta pakkolunastettuihin kiinteistöihin. (kannattaa myös toteutella ajatukseen jos omistaa vaikka 3h ja asunnossa asuu vain 2 henkeä on yksi huone vuokrattava, lakihan siihen jo on voimassa, senkun otetaan käyttöön).
    Nythän tuon rakennuksen myynti on suoraa rahansiirtoa yritykselle, eli yksityisille ihmisille.

    Äänestä

  • Kenenkäs pussista ne valtion rahat tulevat ? Kyllä niitä maksajia löytyy Haminastakin vai luuletko ihan oikeasti että saamme EU:lta tai joltain muulta instanssilta jotain. Niin Kreikan tuet ja nämä pakolaiset maksamme me. Velkaa vaan lisää niin hoituu. 5 miljoonainen kansa elättää kohta osaltaan velaksi 50 miljoonaa ihmistä. Mutta onhan meillä "Huippuvirkoja" EU:ssa joten kannattaahan se. Velan maksamme kuitenkin me, ei nämä poliittiset pakolaiset Brysselissä jotka myyvät maatamme ja elintasoamme pilkkahinnalla. Kaikki tämä kokoajan velaksi tekemämme toiminta jää vielä tulevillekin polville maksettavaksi. Irti EU:sta ja€ :sta heti.

    Äänestä

  • 750 000 euroa on parempi hinta, maksu käteisellä. Ei tarvitse vuokrilla maksella, ei mennyt luikkujen vilppi läpi?

    Äänestä

EU:n kannattajat ei narise,ei itke. Suomalaiset prosentin lihaksilla (väkimäärältään) toimii kuten n. 99 % väkimäärä haluaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pimeääväkeä kirjoitti:

Lahjoittavat omaisuutta yksityisille pakolaiskeskusten muodossa. Edullinen hankinta maksaa vuokrana kauppahinta, voi vittu Haminan päättäjien tyhmyyttä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu