Ikävä Alberttia

Albert

Morjens..

Näin joulun kunniaksi kirjoitan Albertin elämästä.
Se oli VIISAS kultakala,niinkuin kultakalat ovat.Se oppi monia temppuja ja kun olin kotona se seurasi aina mitä tein huoneessa.
Jos se ei saanut ruokaa ajallaan se loukkaantui ja meni nurkkaan kasvien sekaan mököttämään ja kesti kauan suostutella se syömään.

Kun kaikki oli hyvin se mielellään ui käden sisään, kun käden laittoi akvaarioon tai sitten imeskeli sormea.Monia mukavia aikoja Albertin kanssa.Joskus olin sairaana ja makailin sohvalla niin kala ei liikahtanutkaan kun se vahti minua,kun nousin ylös se lähti uimaan ja kaivelemaan pohjakiviä..ajatteli kaikki hyvin.

Sain Albertin noin kaksi kolme vuotiaana ja se eli yli kymmenen vuotiaaksi.Paljon oli sairauksia ja ongelmia mutta aina niistä lääkkeillä ja hyvällä hoidolla selvittiin,kunnes tuli matkan pää.Albert vain lakkasi hengittämästä,pidin sitä kädelläni oikeassa asennossa ja hieroin mutta ei auttanut enään.Albert nukahti siihen kädelleni.

Hautasin sen asiaankuuluvaan paikkaan,vieläkin katson usein miten voi Albert mutta sitten muistan ei sitä ole enään.Kultakalat voivat hyvällä hoidolla elää jopa 30 vuotta minun eli noin 13 vuotta.Aasiassa kultakaloja arvostetaan melkein kuin perheenjäsenenä,ennenkaikkea niiden sympaattisuuden,kauneuden ja viisauden tähden.Usei ajatellaan että kalat ei ymmärrä mistään mitään...näinhän ei ole,niissäkin on eroja ja kultakala on tunteva ja jonkinasteiseen päättelyyn kykenevä eläin.
Siis hoida ja kohtele kalaasi hyvin niin se on ilonasi monia vuosia ja palkitsee vaivasi uskollisuudella ja olemalla iloinen kun tulet kotiin...ikävöin kalaani.

3

614

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Alberta

      Kuinka suuressa akvaariossa kalasi eli?

    • Noxxxer

      Aika ikävältä kuulostaa että kala kuoli jo noin pienenä... Ei voi mitään, viittaa huonoihin oloihin!

      Tietänet että kultsit ovat parvikaloja, miniminä voisi pitää 600l ja siellä 5 kultsia...

      • KultakalaJulkaPala

        Hei.

        Tarinasi liikutti minua!

        Oma kultakalani on poikainen ja on nimeltään Tappinen II

        Minun sammakkoni nimi on Albert ;)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      101
      1663
    2. Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella

      Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä
      Suomussalmi
      42
      1207
    3. Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?

      Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk
      Kuhmo
      23
      970
    4. Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..

      Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita
      Maailman menoa
      170
      806
    5. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      13
      770
    6. Nythän todellisuus on kuitenkin se

      että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja
      Sinkut
      201
      703
    7. Hei sinä nainen

      Haluaisin koko ajan olla kiinni sinussa😟❤️❤️
      Ikävä
      46
      689
    8. Kuka oli kuskina

      Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?
      Suomussalmi
      13
      657
    9. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      35
      655
    10. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      39
      598
    Aihe