Onko kellään OMAKOHTAISTA kokemusta kurssien hyväksilukemisesta? Aloitin toisessa kauppiksessa nyt, mutta vastoin odotuksiani kaipaan hemmetisti Helsinkiin. Eli haluaisin kuulla muilta kokemuksia noista hyväksilukemisista, kun on Aaltoon vaihtanut. Saisi tehtyä sitten lopullisen päätöksen hakeeko sinne, kun saa tietää meneekö kaikki 50-60 op hukkaan... Eli ainakin pakollisia perusopintoja ja kieliä (ei pakollisia mutta tutkintoon meneviä) tulee tänä lukuvuonna.
Kurssien hyväksiluku Aaltoon
10
338
Vastaukset
- naapurinkokemuksesta
Keskity opintoihin ja jätä opiskelupaikan vatvominen. Kunhan kandi on valmis, voi olla sopiva hetki miettiä jatkoa samassa paikassa tai muualla.
- 4.vuodenopiskelija
Kuullut kavereilta, että Aalto on ainoa koulu, joka ei hyväksilue kursseja muualta. Turussa, Tampereella, Vaasassa jne. ei mikään ongelma. Kandin jälkeen tosiaan erittäin helppo päästä mihin vain.
- Aallonkylteri2014
Tee kandi hyvällä keskiarvolla ja hae maisteriin Aaltoon. Tuttu pääsi accounting maisteriohjelmaan 3,9 k.a:lla. Eli siis tee töitä äläkä käytä aikaa murehtimiseen, kaksi vuotta muualla on lyhyt aika.
Muutenkin tuo Aalto hype etenkin täällä palstoilla naurattaa vain, koska todellisuus ei ole sitä millaisia mielikuvia täältä saa. - jppptpp
hyväksiluvut voi unohtaa ihan samantien :D itse turusta 90noppaa suorittaneena ja hyväksilukuja alle 10 :D
- Kylteri2014ja2015
Vaasasta 50 noppaa suorittaneena hyväksilukuja olisin saanut halutessani 18. Nämä siis yhteensopivia peruskursseja pääaineista, mutta ongelmana vielä se, että Aalto ei hyväksy kyseisiä kursseja muuta kuin suoritusmerkinnällä S.
Silti esimerkiksi pääainehaussa pitäisi olla keskiarvo ensimmäisen vuoden kursseilta (mm. rahoitukseen 3.9-4.2, sisältäen painotettuja kursseja ja lisäksi nousee varmasti tänä vuonna), joten nämä haaveet voit ainakin unohtaa jos hyväksilukea aiot. Saattaa myös vaikeuttaa vaihto-oppilaaksi lähtemistä- lköfaökla
miksi nousisi taas tnä vuonna?
- Imisspkseutu
Onko kellään tietoa millaista opiskelumenestystä vaaditaan jos haluaa vaihtaa aaltoon maisterivaiheeseen muualta? Entä millaisia kokemuksia on vaihtamisesta kandivaiheessa? Oliko kaiken työn ja opintopisteiden menettämisen arvoista?
- fafafaf
Vaihtelee suuntauksittain, mutta minimi on "hyvät" tiedot, eli kolmonen, mutta on varmana suosituimmissa aloissa huomattavasti suurempi ulkopuolisille (muistaakseni rahikseen vaadittiin jo kandeilta 4.2).
- jsks
Osaako kukaan kertoa mitä kursseja Vaasasta saa hyväksiluettua Aallossa?
- Kylteri_Aallosta
Riippuu missä koulussa opiskelet nyt. Suosittelen tutustumaan seuraavaan linkkiin:
https://into.aalto.fi/pages/viewpage.action?pageId=7969353 (Aalto Innon hyväksiluvut).
Sinuna lähettäisin linkissä olevaan sähköpostiin viestin johon sisällyttäisin käymäsi kurssit ja kysyisin että saisinko nämä hyväksiluettua. Lisäksi voit yrittää löytää puhelinnumeron antamastani linkistä ja soittaa hyväksiluvuista vastaaville henkilöille.
Olen esimerkiksi kuullut että Turusta hyväksiluvut olisi hankalaa (5op kurssit Turussa vs 6op kurssit Aallossa). Esimerkiksi Joensuusta olen kuullut hyväksilukujen toimineen hyvin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1702034
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo371445Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1321144Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe56882- 55836
Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol250794Kääminsä polttanut taksi suomussalmella
Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen20782Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."
Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S16722Aina ku nään sun kuvan
Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭58703Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis195617