Koiranpennulle sanomalehteä lattialle vai ei ollenkaan mitä mieltä olette? Asun rivarissa joten pieni piha on johon voin heti ruoan tai leikin jälkeen pistää koiran tarpeilleen, mutta tähän mennessä ei ole kun vasta yhet kakat pihaan tehny.
Välillä on kakannut ja pisannut sanomalehdelle mutta yleensä muualle, joten kysyn viisaammilta että kannattaako lehtiä pitää ollenkaan?!
Sanomalehteä vai ei?!
6
<50
Vastaukset
- kerrostalolainen
Ite en käyttäs sanomalehteä kun kerra rivaris asut ni sinne vaan tarpeet tekee ulos.
- kehitystä
Jos ei halua keskellä yötäkin kiikuttaa pentua ulos tarpeilleen niin onhan se kätevämpää jos sisällä on sallittu pissapaikka. Nykyisin on kaupassa saatavana hyviä imukykyisiä pissa-alustoja, jotka on paljon siistimpiä kuin sanomalehti. itse käytin niitä nyt viimeisellä pennullani ja hyvä oli. Pentukin tekee siihen mielellään kun ei pissa roisku jaloille. Niiden kanssa esim. yövyimme hotellissa ja pentu osasi mennä alustalle tarpeilleen kylppäriin.
Ei ikinä ole ollut ongelmaa opettaa pentua ulos vaikka sisällä onkin luvallinen paikka ollut. - uloslosulos
Pihalle aina. Ei muuten opi. On kumma että ihmiset eivät anna koirien kehittyä luonnollisella tavalla. Väännä itse torttusi lattialle ja mieti.
- kehitystä
No ihan varmasti oppii! Työssäkäyvä esim. ei pääse riittävän usein pikkupentua ulos käyttämään. Kaikki koirani olen normaalisti siisteiksi saanut, vaikka pissapaikka onkin alussa sisällä. Olkoot sitten sinusta luonnotonta mutta olosuhteet on vaan otettava huomioon. Ihmisellähän muuten on vessa sisällä, useimmilla.
- koirajaomistajaulos
Siinä on oppimisen paikka sekä pennulle että omistajalle. Molempien olisi opittava käymään ulkona, ellei ole tarkoitus, että koira pissii nurkkiin aina.
Tosiasiat ja elämän vaatimukset olisi otettava huomioon ennen koiran hankkimista. - 5kk5kk
Omakotitalo meillä ja työskentelen kotona mutta ei mulla todellakaan aikaa kokoajan pennun perään katsoa, että meillä ainaki käytetään sanomalehteä että myös koira pääsee pihalle usein. Jos olisi kesähelteet olisi asia toisin, ovi olisi kokoajan auki ja pentu oppisi varmasti nopeammin sisäsiistiksi. Mutta enpä jaksa tressata pentu vasta 5kk
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 803339
Hakkarainen: persut Venäjän ja Pohjois-Korean tiellä
Hakkarainen entisenä persujen kärkipoliitikkona tietää, mitä puhuu. https://www.is.fi/politiikka/art-2000010422614.html2001982Ilouutinen! Anniina Valtonen heitti jymy-yllätyksen - Tämä ei jätä kylmäksi!
Ohhoh, tämäpä ylläri! Anniina Valtonen sai puolisonsa kanssa lapsen viime vuoden lopulla. Lue lisää: https://www.suomi2251881Fuengirola.fi: Kohuissa rypenyt Jari Sillanpää, 58, harvinaisessa haastattelussa: "Minä haluan..."
Ex-tangokuningas on kertonut kuulumisiaan Espanjan Aurinkorannikolta. Että ei muuta kuin elämässä etiäpäin, Jari Sillanp271548Ootko muuten vieläkään hiffannut
Että en kuulu sinun maailmaasi? On meissä samaa, ja samaa aaltopituutta oli, mutta tunsin oloni usein hyvin vaivautuneek1661395Miten nyt sanoisin
tämän sinulle. Oletko mielessäni päivittäin, kysyin itseltäni ja vastaus oli, kyllä olet. Yllätyin, päädyin oudoille tei881385- 521109
- 971048
- 55854
- 59840