Ongelma on aika self-explanatory.
Vahvistin toiminut varsin moitteettomasti noin kaksi vuotta, viikko sitten siihen liitetyt kaiuttimet (kaksi stereokaappia sekä basso) lakkasivat toimimasta ilman mitään selitettävää syytä.
Uskoin, että jokin asetus on mennyt vituralleen vahvistimessa, mutta tekemäni Reset (takaisin tehdasasetuksiin) ei tehnyt mitään asialle.
Ainut asetus, jonka avulla kaiuttimista (paitsi bassosta) sai ääntä, oli - Pure Direct asetus. Miksi? -En tiedä laisinkaan.
Kaiuttimet siis toimivat, mutta normaalisti käyttämäni viritinasetukset eivät päästäneet pihahdustakaan.
Soitan musiikkia tietokoneestani AUXilla, Portable asetus päällä. HDMIlläkin on joskus tullut soitettua mutta se ei nyt liity asiaan.
Ainut tapa, jolla saan vahvistimen pois päältä on repäisemällä takaata virtapiuha irti. Not nice at all.
- Kun olin pitänyt vahvistimen yön yli pois päältä ja antanut sen "nollautua", standby -nappula toimi! Sain siis vahvistimen sammutettua ja ajattelin että noniin, se oli sitten siinä se ongelma. Ilo ei kestänyt pitkään. Käynnistin Vahvarin, ja toisella yrityksellä Standby ei enää tehnyt mitään. Takaisin alkupisteeseen. Muut viritystuloasetukset, kuten "Stereo", "ALC/Standard", tai "ADV Surround" yms. eivät vieläkään toimineet.
Asetuksia on tullut aika roimalla kädellä rämppäiltyä, joskin voin sanoa, että en todellakaan tämän vahvistimen loputtomalta tuntuvien asetusten määrästä kunnolla ymmärrä.
Sleepin avulla sain vahvistimen sammumaan yhden kerran, myöhemmillä kerroilla pikkuinen sinertävän valkoinen "standby -valo" jäi vain päälle mutta laite ei enää reagoinut mihinkään kosketukseen. Oli pakko sammuttaa jälleen nykäisemällä piuha irti.
Kun laitoin "Displayn" sellaisella tavalla, että näyttö vilkuttelee kaikkia ärsyttäviä mainos-ominausuustekstejään, huomasin, että se lopettaa vilkuttamisen aina, kun painoin "Standby" nappulaa. Vahvistin siis rekisteröi, että nappulaa painetaan, muttei toiminut mitenkään. Kysymys kuuluu: _miksi_?
Nyt vahvistin on ollut pois päältä kolme päivää; laitoin virtajohdon kiinni taakse, ja BOOOOOM! muutkin viritysasetukset "Stereo", "ALC/Standard", tai "ADV Surround" yms. vihdoin toimivattttt!!! Eli basso toimii myös, on mukava kuunnella musiikkia pitkästä aikaa. Tässä se soi tätä kirjoitellessani.
MUTTA the problem still remains; standby nappula ei toimi. Enkä tiedä että toimivatko viritysasetuksetkaan enää seuraavalla kerralla kun "käynnistän" vahvarin laittamalla sen virtapiuhan kiinni taakse, which I really dont want to do, ymmärrätte varmaan.
Nyt tämän postauksen jälkeen tulen sammuttamaan vahvarin repäisemällä piuhan irti, joka ei ole yhtään kiva asia. Jään jälleen keskelle epävarmuutta.
Auttakaa mua tämän ongelman kanssa; alan olemaan aika out of answers ja Googlekaan ei ole pystynyt auttamaan minua.
Kiitos jo etukäteen; katselen tätä kirjoitusta päivittäin ja lupaan heittää lisäselvityksiä kysymyksiin parhaani mukaan!
Mukavaa loppuiltaa (tai jotain, mihin aikaan ikinä tämän luetkaan). Hehs. :D
Yamaha VSX-421 -vahvistin ei sammu Standby-napista
3
340
Vastaukset
- Monokkeli2
Pioneer VSX-421, pahoittelut väärästä otsikosta.
- HDMI_ehkä_temppuilee
"HDMIlläkin on joskus tullut soitettua mutta se ei nyt liity asiaan."
Mistä teit tuon päätelmän, ettei liittyisi? HDMI CEC:in avulla toinen laite voi ohjata vahvistintasi. Tavallisin ohjaus vaikuttaa juurikin stand-by-tilaan. Päälle-pois-kytkentääkin voi olla monentasoista, jollain käskyllä menee "vain" virransäästötilaan, jollain täydellisemmin pois päältä. Epäyhteensopivuudesta voi tulla ongelmia. Ehkäpä vahvistin virheellisesti odottaa stand-by-komentoja toiselta laitteelta ja siihen liittyen on mennyt stand-by-kytkin mykäksi.
Eli onko sulla ollut tai onko nyt vahvistimeen HDMI:llä liitettyjä laitteita? Mitä ne ovat? Kokeile ensin ottaa kaikki irti. Jos ongelma jatkuu, niin laitteiden ollessa kiinni, ota niistä kaikista CEC (eli HDMI control tms.) ja kaikki mahdollisesta virranhallinta-automatiikat pois päältä.
Itselläni oli Panasonicin TV:n kanssa erikoinen vika HDMI-ohjauksessa. TV:n valikoista katosi koko ominaisuus yllättäen kokonaan. Edes TV:n tehdasasetusten palautus ei muistaakseni auttanut. Alkoi taas toimia, kun kytkin vahvistimeen uudelleen siinä ajoittain kiinni olleen tietokoneen ja otin vahvistimesta CEC:in sitten pois. Myös TV:stä kaikki virranhallinta-automatiikka pois, kun tietokone kiinni. Tietokone irti ja CECit päälle vahvistimesta ja TV:stä. On toiminut taas monta kuukautta ongelmitta. Ongelma oli tunnettu ulkomaalaisilla foorumeilla, mutta sielläkään ei osattu kertoa ratkaisua. Jäi siis epäselväksi, miksi vika ilmenee ja millä se tarkalleen korjataan. Mielestäni oleellinen vaihe korjauksessa oli vian aiheuttaneen laitteen (tietokone) liittäminen takaisin.- Monokkeli2
Hei moikka! Suuri kiitos viestistäsi, käyn katsomassa josko tuolla voisi olla jotain tekemistä asian kanssa.
Kirjoitin että HDMI ei luultavasti liittyisi asiaan, koska en ole sitä vuoteen käyttänyt, jonka jälkeen vahvistin on toiminut moitteettomasti. Ehkä voi olla että joku vanha asetus on mennyt päälle tms? Ei hajuakaan.
Laitteeseen ei ole kytketty mitään muuta kuin raakapiuha kaiuttimet sekä jykevä basso.
Edestä Portablen kautta tulee AUX ulostulolla äänet koneeseen. Soitin HDMItä vuosi sitten vanhalla koneella, kun siinä oli AUX paikka rikki. :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä913010Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3001717Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461597IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4031410- 871401
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4031323Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21139Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381077Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun335917Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden263891