Miksi aina kaikki haluaa vaikuttaa mielipiteisiin. Varsinkin suomessa on paljon tälläistä ikävää ilmiötä. Aina kuin joku näkee jotai väärää mielipiteessäni niin sitten he haluavat vaikuttaa minun mielipiteisiin äärimmäisen väkivaltaisesti. Tälläinen on täysin mielen hallintaa tai ainakin mielenhallinta yritystä. Ja kuin joku ei ole onnistunut siinä täydellisesti niin sitten sitä pitää jatkaa näkemättömästi muiden ihmisten taholta. Uskon että en ole ainoa kenelle tälläistä tapahtuu ja kaikki tämä ei ole uutta. Kuin olet päässyt tälläisen yli niin voimasi ei riitä enää elämiseen ja nämä ketkä vaikuttavat mielipiteisiin näyttävät tälläistä kuvaa esim. Vain ärsyttääksesi koska haluavat väsyttää sinua ja tuhota identiteettisi jotta voisivat kontroloida sinua. Jos tämä kuuluu väkivalta osioon niin mihin osioon nämä vaikuttavat ihmiset menevät? Koska olen menettänyt jo 8vuotta tälläisen ihmisen takia. Stalkkausta, varastamista, huonojen ja turhien tietojen/taitojen pakko opettamista sekä nöyryyttämistä. Kaikki ilman mitään jälkiseurausta tekijälle. Tekijä saa jatkaa toimintaansa koska hänen kärsimättömät kaverit tukevat heidän aatteita joita ei ole edes olemassa ja ne haluavat vain heidän oppivan uutta. Heillä ei ole edes konkreettista näyttöä heidän paremmuutensa koska minusta ei tunnu laisinkaan paremmalta. He tekevät ärsykettä tahallaan paikkoihin jotka sattuvat eniten. En jaksa tuollaisia ihmisiä. Mutta se on pakko jaksaa ja olla erossa tuosta mikä on vaikeinta.
Miksi aina kaikki haluavat vaikuttaa....?
Muillepiteet
0
79
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?
Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos4466462Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http1573805Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?992485Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit251969Moraaliköyhä S-ryhmä
S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko1231333Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?741263- 671114
- 631085
Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te761000- 44983