Näittekö mitä sontaa Satakunnan Kansa revitteli

Vääryysvallansaapi

etusivullaan?

"Puhe vastaanottokeskuksesta eksyi asiattomille sivuraiteille"

Minä tulkitsen eilisen kokouksen annin niin, että kaupunginhallitus on päätöksineen eksynyt sivuraiteille ja todelliset vallanpitäjät eli kansalaiset eivät pitäneet päätöksestä.

Meillä pitää siirtyä Sveitsin mallin mukaiseen suoraan demokratiaan, jossa tärkeät asiat ratkaistaan suoralla kansanäänestyksellä.

Ei tämmöinen touhu, että pieni elitti kyykyttää kansalaisia voi kauaa jatkua.

Myös Satakunnan Kansan tilaus meni uusharkintaan.

25

167

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sksksksksk

      SK:ssa kaikki kritiikki suvaitsevaisuutta vastaan on " eksymistä sivuraiteelle". Enemmistö on vastaan. Voi surkeus sentään.

    • rterrterterrt

      Valitettavasti keskustelu meni kyllä osittain aivan sivuraiteille. Yleisöstä kysyttiin sellaisia asioita, jotka eivät kuulu Porin kaupunginjohdon päätettäviin, kuten esim. että kuinka monta tuhatta pakolaista Suomeen otetaan, ja että miksei rajoja laiteta kiinni. Ihan hyviä kysymyksiä, mutta eivät kuulu siis Porissa päätettäviin asioihin.

      Ennemmin olisi pitänyt kysyä, että miksi kaupunki tekee näin törkeästi, että sijoittaa keskuksen keskelle asutusta, jolloin kyseisen asuinalueen asuntomarkkinat romahtavat ja kaupunkilaiset joutuvat tällä tavalla maksumiehiksi? Pakolaisten etu siis meni kaupungin oman asukkaiden edun edelle.

      • voeelämänkevät

        Mitäs mieltä olet Liinamaan ja Sampsa Katajan puheenvuoroista?

        Sössöttivät jotain omiaan ja tuhlasivat kallista aikaa. Liinamaa alkoi puhua yleisölle omia ideologioitaan, kun olisi pitänyt kysyä kysymys aiheeseen liittyen. Sampsa mökelsi jotain sekavaa, josta ei saanut selvää. Esille piti vain päästä ja munasi taas kerran itsensä.

      • trinksutottanu
        voeelämänkevät kirjoitti:

        Mitäs mieltä olet Liinamaan ja Sampsa Katajan puheenvuoroista?

        Sössöttivät jotain omiaan ja tuhlasivat kallista aikaa. Liinamaa alkoi puhua yleisölle omia ideologioitaan, kun olisi pitänyt kysyä kysymys aiheeseen liittyen. Sampsa mökelsi jotain sekavaa, josta ei saanut selvää. Esille piti vain päästä ja munasi taas kerran itsensä.

        Sampsa oli kännissä.

    • paskanakki

      Jotain tarvis tehdä ja pian! Mielestäni on täysin käsittämätöntä, että porilaisten VALTAOSAN ko. seudulla asuvien ihmisten mielipide törkeästi sivuutetaan!

      • stuppi

        Herroilla kiiltää vain eurot silmissä.Muulla ei ole väliä.

      • ciina
        stuppi kirjoitti:

        Herroilla kiiltää vain eurot silmissä.Muulla ei ole väliä.

        Aita hommii luukkosel.

      • aitas
        ciina kirjoitti:

        Aita hommii luukkosel.

        Ny se on valmis aita meinaa. Keskääkö käy kattomas.

    • Veeämäl

      Yrittäkää nyt ymmärtää, ettei näitä päätöksiä tehdä kuntatasolla, ei edes suomitasolla, vaan eu päättää kuinka monta pakolaista suomen pitää ottaa.Henkilö joka päättää eu;ssa pakolaispolitiikasta on itse maahanmuuttajataustainen ja hän saa ajaa tätä elämäntehtäväänsä kenenkään siihen puuttumatta. Kauheaa.

      • Ihmepaskahousuja

        Eihän EU:kaan noudata itse omia sääntöjään. Me olemme sinnekin nettomaksaja ja meillä olisi mahdollisuus ajaa jämäkämpää linjaa EU:n suuntaan. Sanotaan, että "Me päätämme itse nämä asiat." Se olisi täysin mahdollista. Niinhän Unkarikin tekee. Ei niille EU tule sanomaan montako pakolaista otatte. Unkari päättää sen itse.

        Myös Porin kaupungilla olisi ollut mahdollisuus sanoa, että "sorry, ei löydy sopivia tiloja."

    • nähtyennenkin
    • Infona

      "90 prosenttia saksalaisista haluaa rajoittaa maahantuloa"

      "Saksalaisista 59 prosenttia on sitä mieltä, että Saksan päätös päästää maahan syyrialaiset rekisteröimättömät turvapaikanhakijat Unkarista oli väärä."

      "Saksalaisten suhtautuminen hallituksen turvapaikkapolitiikkaan on muuttunut selvästi muutamassa viikossa."

      http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/selva enemmisto saksalaisista haluaa kiristaa pakolaispolitiikkaa-41666

      • pekkkis

        Eikö lähi-idän helmet olleetkaan niin ihania? vai mikä mielen muutti? eivät kai saksalaiset ole rasisteja?

      • Missäjärkesipoju
        pekkkis kirjoitti:

        Eikö lähi-idän helmet olleetkaan niin ihania? vai mikä mielen muutti? eivät kai saksalaiset ole rasisteja?

        Ei siitä ole kuin pari-kolme sukupolvea, kun natsismi Hitlerin johdolla oli ylivertainen aate saksalaisille.
        Niin, eivät kai saksalaiset ole rasisteja?

      • pekkkis
        Missäjärkesipoju kirjoitti:

        Ei siitä ole kuin pari-kolme sukupolvea, kun natsismi Hitlerin johdolla oli ylivertainen aate saksalaisille.
        Niin, eivät kai saksalaiset ole rasisteja?

        Kas! natsikortti! ei taas yllättänyt yhtään. Kysyin vaan että mikä saksalaisten mielen yhtäkkiä muutti? Eikö pakolaiset olekkaan ihania? missä oma järkesi, poju?

      • vanhalumia
        Missäjärkesipoju kirjoitti:

        Ei siitä ole kuin pari-kolme sukupolvea, kun natsismi Hitlerin johdolla oli ylivertainen aate saksalaisille.
        Niin, eivät kai saksalaiset ole rasisteja?

        Noniin, heitit sitten natsikortin, oska heität rasismikortin?

        Nämä "ihmiset" jotka näitä heittelee ovat sen verran yksinkertaisia, että eivät osaa vastata normaalin älyn omaavan ihmisen kriittisiin kysymyksiin/keskusteluun millään muulla tavalla.

        Kannattaisi kouluttaa itseään muuallakin kuin apukoulussa...

      • jäneskewennys
        Missäjärkesipoju kirjoitti:

        Ei siitä ole kuin pari-kolme sukupolvea, kun natsismi Hitlerin johdolla oli ylivertainen aate saksalaisille.
        Niin, eivät kai saksalaiset ole rasisteja?

        Saattaa olla että Hiterillä oli aavistus tulevasta ja teki omat tekonsa.Sehän koitti muuttaa eurooppaa kuten EU.Leirejä sinne tänne. Kyllä työväkee rupeaa olemaan riittävästi.Ei muuta kuin wolkkarilla keräämmään rahaa leirien pyörittämiseen.Luotettava kumpani.

      • Enolekuullutkoskaan
        vanhalumia kirjoitti:

        Noniin, heitit sitten natsikortin, oska heität rasismikortin?

        Nämä "ihmiset" jotka näitä heittelee ovat sen verran yksinkertaisia, että eivät osaa vastata normaalin älyn omaavan ihmisen kriittisiin kysymyksiin/keskusteluun millään muulla tavalla.

        Kannattaisi kouluttaa itseään muuallakin kuin apukoulussa...

        Mikä on apukoulu?

      • byähähää

        Mikset kouluttanut itseäsi muualla kuin apukoulussa.
        Paljastit olevasi apukoulun käynyt rasisti.
        OSKA aiot opetella oikeinkirjoitusta.

      • HÄHÄHÄHÄÄÄÄÄÄÄ
        byähähää kirjoitti:

        Mikset kouluttanut itseäsi muualla kuin apukoulussa.
        Paljastit olevasi apukoulun käynyt rasisti.
        OSKA aiot opetella oikeinkirjoitusta.

        "OSKA" ??? :/

      • ArbeitMachtFrei69
        HÄHÄHÄHÄÄÄÄÄÄÄ kirjoitti:

        "OSKA" ??? :/

        Vedä sinä suvakkivajakki tollopillu mustaa maggaraa poskees.

      • wdfghjhrf
        byähähää kirjoitti:

        Mikset kouluttanut itseäsi muualla kuin apukoulussa.
        Paljastit olevasi apukoulun käynyt rasisti.
        OSKA aiot opetella oikeinkirjoitusta.

        Kysymysmerkki puuttuu myös sulta äidinkielenopettaja oska.

      • rakennetaanpönttösulle

      • oletvituntyhmä
        Missäjärkesipoju kirjoitti:

        Ei siitä ole kuin pari-kolme sukupolvea, kun natsismi Hitlerin johdolla oli ylivertainen aate saksalaisille.
        Niin, eivät kai saksalaiset ole rasisteja?

        Älä yleistä saatanan siittiö! Etkö kuulukin juuri siihen vitipääjoukkoon jonka mielestä kaikki muslimit eivät ole terroristeja? Älä siis yleistä kaikkia saksalaisia natseiksi!

      • E...rikki
        Missäjärkesipoju kirjoitti:

        Ei siitä ole kuin pari-kolme sukupolvea, kun natsismi Hitlerin johdolla oli ylivertainen aate saksalaisille.
        Niin, eivät kai saksalaiset ole rasisteja?

        Nyt jos koskaan olis Aatulle tilausta kaikkialle Eurooppaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1847
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1699
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      17
      1543
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1233
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1204
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1202
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1166
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1141
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      8
      1139
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1124
    Aihe