Narkolepsia epäily

Nuorimiessss

Hei, epäilen itselläni vahvasti narkolepsiaa päivittäisten nukahteluiden vuoksi. Tunnistan myös selvästi katapleksian. Pääsasiassa nauraessa, mutta myös surua tuntiessa pää notkahtaa ja kasvojen lihaksen menevät veltoiksi ja polvet saattavat pettää alta. Mm. oman äitini haudalla oli voimakas kohtaus, jossa tajuntani säilyi mutta ns. halvaannuin noin pariksi kymmeneksi sekunniksi.
Neljä vuotta sitten opiskelin taidelukiossa ja kämppäkaverini sanoi 90% varmuudella, että sairastan narkolepsiaa. Itse en uskonut häntä ja sanoin vain, että minulla on liian hyvät unenlahjat. Katapleksiaa esiintyi silloin, mutta en tunnistanut sitä. Luulin että se on merkki "hulluudesta" ja joku lääkäri sanoi, että olen vaan liian tunneihminen.

Kaksi vuotta myöhemmin kävin MSLT -tutkimuksissa. Silloin jännityksen vuoksi en nukahtanut kertaakaan. Lääkärit diagnosoivat minulle keskivaikean masennuksen ja määräsivät masennuslääkkeitä. TÄSSÄ mielenkiintoinen juttu oli se, että huomasin jossakin vaiheessa että katapleksia oli hävinnyt. Muistan kun paiskasin kaverin talon pääoven saatanan kovaa ja pystyin nauramaan normaalisti.
Lääkkeen lopettamisen jälkeen katapleksia palasi takaisin ehkä jopa pahempana.

NYT kävin taas MSLT tutkimuksessa, jossa kyllä nuhahdin, mutta säpsähdin aina samantien hereille. ((Se johtui hermoilusta, koska minua on nyt kohta viisi vuotta vaivannut valtava väsymys. Lopetin taidelukionkin kesken, koska en kestänyt tunteja hereillä. Nyt olen sähkömies ja huomaan, että en edes pysty tekemään niitä hommia ainakaan urakkatyönä. ))
Uudessa tutkimuksessa sain myös unihalvauksen, jossa pystyin liikuttamaan vain silmiä. Kuitenkin lääkärin diagnoosi oli, että ei narkolepsiaa koska en vaipunut REM -uneen. Mikä ehkä johtui siitä, että säpsähtelin aina heti hereillen, kun nukahdin. Lääkärin sanojen mukaan tämä oli hyvä uutinen, sillä narkolepsia on vahvasti elämään vaikuttava sairaus. Itse olin hetken samaa mieltä. Sitten tajusin, että olin umpikujassa, en tiedä mikä minua vaivaa????
Kuitenkin oireet viittaavat vahvasti siihen, että sairastaisin narkolepsiaa, mitä minun pitäisi enää tehdä??? Tutkimukset lopetetiin ja minulle määrättiin unilääkettä, että katkonaiset yöunet saataisiin kuriin.
Onko mahdollista että olen vain masentunut ja katapleksia on kuvitelmaa, näin ne siellä lääkärissä sanovat. Miksi menisin lääkäriin valehtelemaan, minulla on useita kavereita, jotka todistavat katapleksian.
Kysymys kuuluukin: Voiko katapleksiaa esiintyä ilman narkolepsiaa ja mistä valtava väsymys ja nukahtelu sitten johtuisi? Ja mitä ton diagnoosin kanssa pitäisi tehdä?
Alkaa rasittamaan tää EPÄTIETOISUUS JA EPÄVARMUUS.

3

497

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Etootosissas

      Jos sinulla on rahaa tai sairauskuluvakuutus mene yksityiselle ts. Hae jonkun muun lääkärin mielipide. Tiedän enemmän kuin hyvin tuon ei uskota ja leimataan vaan luulotautiseksi ja huomionkipeäksi. Pidä kuitenkin vaihtoehdot avoinna, älä tee itsediagnooseja, mutta muista kuitenkin että lääkäritkin voivat olla väärässä.
      Masennustestit pitää kyllä aika hyvin paikkaansa, jos olet ne tehnyt. Toetynlaiseen masennukseen voi liittyä ihan ihme asiat. Juuri tuo "pyörtyily" ja "halvaantuminen" ja tärinä jne. Asioita, joita ei mitenkään itse osaisi liittää masennukseen.

      Miten nukut yöt? Onko sinulla nukahtamis-tai unilääkettä?

      Ennen (toiselle) lääkärille menoa, tee paperille jonkinlainen aikajana, jossa näkyy mitä on tapahtunut milloinkin, mitä tutkimuksia on tehty missä vaiheessa jne. Niitä ei tahdo lääkärille mennessä sitten muistaa kaikkia muuten sanoa. Se samalla helpottaa lääkärinkin työtä.

      Itselleni on tulossa unipatjatutkimus jatkuvan väsymyksen vuoksi. Saatan nuokahdella ihan missä vaan, olen niin väsynyt. Silti en pysty nukkumaan ilman unilääkettä. Väsymys tuli päähän tulleen kovan iskun jälkeen.

    • Mallanderi

      Hei! Toivottavasti luet vielä vastaukseni! Olen viisi vuotta sitten käynyt ensimmäisen kerran tutkimuksissa samanlaisten oireiden vuoksi, joita kuvailit. Unilääkettä määrättiin, mutta en ole koskaan sitä käyttänyt, koska tiedän, että nukun öisin. Nauramisvaikeudet aivan samat kuin sullakin. Kasvojen lihakset repsahtavat ja jalat menevät alta. Nukahdin nukahtamistesteissä alta aikayksikön, mutta ei REM-unta. Olen samaa mieltä kanssasi, että nämä testit eivät vastaa normaali tilanteita elämässä.
      En ole antanut periksi vaan löysin yksityisen neurologin, joka lähetti minut toistamiseen testeihin vuosi sitten. Vuosi on mennyt kaikenlaisissa kokeissa ja 11/2015 minulta tutkittiin selkäydinnesteestä vasta-aineet>>tulos tuli viime viikolla ja dg on NARKOLEPSIA! Ei ollut yllätys minulle, mutta helpotti. Vika ei ollutkaan korvien välissä enkä ole laiska, kuten jo epäilin.
      En tiedä miksi tämä vasta-ainetutkimus tehtiin vasta viimeisenä vaihtoehtona, kun se olisi ollut helppo ja heti rehellisen tuloksen antava testi.
      En maksanut näistä tutkimuksista kuin keskussairaalan pkl-maksut yhden yksit.neurologin vastaanottomaksun. No aikaa kului, mutta olen tyytyväinen.
      Oikea lääkitys on löytynyt. Ei unilääkkeitä eikä masennuslääkkeitä.
      Älä anna periksi!

    • Piikitön

      Jos otit piikin, niin ei epäillystäkään!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      116
      2985
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      29
      1371
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      103
      1227
    4. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1017
    5. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1007
    6. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      133
      978
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      56
      875
    8. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      22
      703
    9. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      40
      698
    10. Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja

      Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      110
      652
    Aihe