Ongelmia koirien kans

I_Wonder

Hei.

Pyytäisin asiallisia vastauksia, tai ehdotusta mistä pyytää apua koirien suhteen.
Minulla on kaksi 1,5 vuotiasta uros koiraa.
Pienempi koira on ollut minulla luovutusikäisestä asti, oli ensimmäinen koirani. Sekarotuinen, äärettömän kiltti ja hyvä luonteinen. Tulee kaikkien kanssa toimeen. Metsästysvietti löytyy, ajaa jänistä ja lintuja. Olen pennusta asti itse kouluttanut sen mitä osaan ja olen tyytyväinen tulokseen.

Isompi koira on rottweiler/saksanpaimen mix, tämä tuli minulle vajaan vuoden ikäisenä. Ei ole entisessä kodissa koulutettu kunnolla. Yksin ei osannut olla ennen ollenkaan, nykyään osaa olla yksin puolesta tunnista tuntiin ilman vinkumista (sisällä). Pihaa vahtiessa saattaa olla aamusta iltaan yksin. On oppinut peruskäskyt ja hihnassa kulkee moitteettomasti. Peruskiltti koira, mutta tosi suojelevainen minun ja toisen koiran suhteen. Sisälle tai pihalle ei kukaan tietämättä tule. Ja silloin kun olen nukkumassa, jos esim. joku aukaisee huoneen oven, pysäyttää koira tulijan muristen välittömästi eikä anna kenenkään ottaa yhtään askelta lähemmäs ennenkuin herään ja annan luvan (tämä vain silloin kun nukun). Todistetusti ilmoittaa erilaisella, sievemmällä murinalla ihmiset ketkä on epäluotettavia.
Koskaan ei ole kuitenkaan ihmistä purrut tai käyttäytynyt uhkaavasti.
Usealle varmasti murina jo yksin on uhkaavaa, mutta niin kai sen kuuluu ollakin kun koira minua suojelee. Ikinä en ole pelännyt että koira kenenkään kimppuun kävisi.
Tämä jakaa varmaan mielipiteitä, mutta itseasiassa tykkään todella tästä suojeluvietistä. Voin olla täysin levollisin mielin koska tiedän että on joku joka vahtii ja suojelee. Olen toki seurannut että tämä suojelu pysyy hallinnassa, eikä rajoita ihmisten suhteen tekemisiäni, eikä varsinkaan ole vaaraa kellekään muille kuin liikulaisille ja rosvoille.
Tulee kyllä muuten ihmisten kans äärettömän hyvin toimeen, ja kukaan ei ole koirasta pahaa sanaa sanonut.
Painotan, etten ole suojeluun edes yrittänyt kouluttaa, tämä näkyy kuuluvan sen luonteeseen. Yritän ainoastaan pitää sen hallinnassa!

Molemmat koirat ovat parhaimmillaan kun ovat erillään. Eli ongelmat alkaa kun menen ulos yhtäaikaa molempien kans. Olen pitänyt koiria aina irti, maalla kun asun. Kesällä alkoi koirilla "korvat kadota", jos keksivät lähteä kauemmas niin ei viheltely ja kutsuminen auta. Ovat niin monta kertaa karanneet etten voi yhtäaikaa enää pitää irti. Silloin kun ovat yksin irti, eivät karkaile, ja jos näyttää että on lähdössä omalle reissulle niin yksi vihellys ja suunta on takaisin pihalle.

--Miksi siis karkaavat vain yhdessä ja mitä voisin tehdä asialle?--

Toinen ongelma on kun rotikka ei hyväksy toisia koiria, luulen ainakin. Kävi kerran niin että kaverin koira leikki minun pienemmän koiran kans, ja kun tämä ns. vieras koira lähti ajattamaan pienempää (leikillään), juoksi rotikka vieraan koiran kiinni, tarttui hampailla niskasta ja riepotteli sitä kuin rättiä. Meni hetki ennenkuin saatiin otteesta irti. Tämän jälkeen en ole päästänyt toisten koirien lähelle. En silti usko että tarvisi paljoa panostaa ongelman korjaamisen kun vaan tietäisi mitä tehdä. Kun rotikka tuli taloon, kolmantena iltana ottivat pienemmän kans n.5 sek yhteen ja sen jälkeen ovat olleet sovussa. Jos koirat ovat edes päivän erossa, nähdessään uudelleen rotikka nostaa hännän ja murisee pienemmälle. Pienempi pysähtyy, kääntyy 90 astetta ja siihen loppuu murina. (rauhoittava ele)??

---Miten minun tulisi edesauttaa toisten koirien hyväksymistä sekä sitä että pienempi saa leikkiä toisten kans vapaasti? Entä miten tunnistaa tilanteet jolloin koira mahdollisesti alkaa tappelemaan toisten kans? ---

Tiedän ettei tilannetta helpota se etten isompaa koiraa päästä toisten koirien lähelle

Yritin kertoa asian lyhyesti ja kattavasti, joten jos joku kehtaa neuvoa, olisin enemmän kuin kiitollinen! Kerron toki lisää jos tarvii. Pahoittelut jos tämä viesti menee väärään paikkaan.
Älkää vaivautuko sanomaan että kato googlesta, käytä hakua ym. En osaa käyttää hakuja enkä tiedä tietäjäkoneista juuri mitään. Enkä edes jaksa opetella :)

11

180

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • maalimies

      Itselläni on neljä hyvin koulutettua Dobermannia.

      Ne eroavat useimmista muista koirista siten, että että ne käyvät pihalle tunkeutujan päälle varoittamatta ilman murinaa ja hyökäävät eri puolilta yhteistyössä repien ihmisen tarvittaessa kappaleiksi.

      Isännälleen tottelevaisia ja uskollisia ja suloisia koiria eikä niillä ole keskinäisiä rähinöitä.

      Vaativat kyllä 5 kertaa päivässä kunnon ulkoilutusta vapaana juostessaan ja tervellistä ravintoa.

      Dobermann attack: https://www.youtube.com/watch?v=P8ukrw_uuS8

      https://www.youtube.com/watch?v=EGyxRkIn_HY

      • maalimies

        DobermanninYli 700 kilopondin puruvoima auttaa tehtävässä. Se on koiralle erittäin hyvin, kun esimerkiksi noin tonnin painoisella valkohailla on puruvoimaa noin 5000 - 6000 kilopondia. Suhteessa näiden eläinten massaan on Dobermannin puruvoima paljon tehokkaaampi.


      • maalimies

      • vielä_kovempi_puruvoima
        maalimies kirjoitti:

        DobermanninYli 700 kilopondin puruvoima auttaa tehtävässä. Se on koiralle erittäin hyvin, kun esimerkiksi noin tonnin painoisella valkohailla on puruvoimaa noin 5000 - 6000 kilopondia. Suhteessa näiden eläinten massaan on Dobermannin puruvoima paljon tehokkaaampi.

        Paljon tehokkaampi on lyttykuonoisten, kuten rottweilerin tai vaikkapa bulldogin puruvoima. Johtuu suoraan fysiikan laeista. Pitkä kuonoinen hauveli ei koskaan pure yhtä kovalla voimalla.


    • Fiksujavastauksia

      Yhdessä karkaaminen johtuu siitä että joukossa tyhmyys tiivistyy. Rotikkasi suojeli toista koiraasi. Tai niin se luuli tekevänsä. Meillä useampi uros, vanhin on suojellet nuorempiansa siitä lähtien kun 2 koira tuli. Yksin ollessaan ei käy odottelemaan muille koirille mutta jos kavereita mukana niin sitten räjähtää.

      Jos haluat totuttaa rotikkasi toisiin koiriin suosittelee aloittamaan leikatuista uroksista, nartut varmaan menee hyvin joka tapauksessa. Rotikoilla vain useasti on niin ettei hyväksy toisia uroksia lähellään, joten helpoin konsti on rotikan leikkaus. Ei pahemmin vaikuta siihen itsesi suojelemiseen mutta tulee helpommin toimeen toisten koirien kanssa.

    • käärihihat

      Koirasi on aikuistumassa ja siinä vaiheessa suojeluvietti voimistuu. Jos koirasi pääsee sitä vapaasti oman päätöksen mukaan käyttämään, se on pian vaarallinen niin toisille koirille kuin ihmisille. Ensimmäinen kerta on aina yllätys. Murina on jo uhkaus. Löytyisiköhän teille ohjausta palveluskoiraharrastajien parista?

      Aikuistuessa myös monella koiralla loppuu leikinhalut toisten kanssa ja niistä tulee tosikkoja. Ne varoittavat toisia koiria pysymään kaukana ja helposti syntyy rähinöitä. Aikuinen koira ei useinkaan kaipaa vieraiden koirien seuraa, varsinkin kun kotona on jo koirakaveri.
      Kaksikin koiraa muodostavat jo lauman, ja ne alkavat toimimaan yhdessä: karkailemaan, tappelemaan, saalistamaan. Molemmat koirasi ovat nyt siinä iässä, että korvat katoavat ja laumanjohtajan auktoriteettia kyseenalaistetaan. Murkkuikä.

      Rotikka ja sakemanni ovat kumpikin palveluskoirarotuja, jotka vaativat määrätietoisen koulutuksen ja ohjattua tekemistä.

      Tietoa koirien koulutuksesta kyllä löytyy, jos viitsii etsiä. Asenteesi on aika huono kun sanot ettet jaksa opetella. Koiran kouluttaminen tottelevaiseksi ja luotettavaksi vaatii viitseliäisyyttä, päivittäistä työtä. Jos laiminlyöt velvollisuutesi tässä, voi koirasi joutua maksamaan siitä hengellään.

    • I_Wonder

      Tietokoneen tai netin käyttämisen opettelun jättäminen ei minun mielestä liity mitenkään siihen miten tai minkälaisella asenteella koiriani koulutan. Siksi pyysin neuvomaan vaikka toiselle sivulle josta tietoa löytää.

      Asun hyvin pienellä kylällä jossa mahdollisuudet koulutuksiin tai yhteydet harrastajiin ovat tosi rajalliset.

      Tietoa olen hakenut tuttavilta, kirjastosta sekä kirjakaupasta. Netistä sen mitä osaan.

      Kiitän jo näistä vastauksista!

      • käärihihat

        Onko sinun kuitenkin mahdollista lähteä koiraharrastukseen? Esim. lähikaupungissasi luultavasti toimii palveluskoirayhdistys, joka järjestää kurssitoimintaa. Jos heihin saisit yhteyden.
        Kun tuonikäisen koiran koulutukseen panostat, tulosta syntyy varmasti. Ideana on, että koira haluaa toimia yhdessä kanssasi. Se taas on omiaan parantamaan koiran yleistä tottelevaisuutta.
        Nykyisin on koirille valtavasti harrastuksia, jäljestystä, paimentamista, tottelevaisuutta, suojelua, etsintää jos vaikka minkälaista mukavaa niin koiralle kuin omistajalle.
        Kaikki tieto ja tiedottaminen on nykyisin netissä.


    • I_Wonder

      Ihan hyvä ajatus. Täytyy yrittää saada yhteys naapurikunnan harrastajiin. Sitä kautta vois lähteä tilanne aukeamaan! Jännä ettei itselle tullut moinen mieleen.

    • Vierailia

      Moikka!
      Minulla on vuoden ikäinen koira joka on ollut pennusta asti todella arka ulkoilemosessa. Sen kanssa ei pysty mennä korttelin pidempää lenkkiä siis jos minä menen sen kanssa yksin/joku muu menee. Se pelkää mitä tahansa jos menee pikkuisenkin pidemmän lenkin kuin yleensä menen sen kanssa. Koirien ohitus on silloin mahdotonta. Ensin pysähtelee kokoajan vaikka vastaan tuleva koira olisikin kaukana, sitten kun ollaan ohittamassa vierasta koiraa niin koirani saa hirnean paniikki kohtauksen ja yrittää päästä pannasta pois ja sitten lähtee hirveeseen vauhtiin äkkiä pois toisen koiran luota. Mutta taas jos minä ja äitini menemme ulos koirani on mitä iloisempi ja on normaali nuori ja elämäniloinen koira. Vastaan tulevat koirat eivät ole ongelma vaan suorastaan haluaa mennä vastaan tulevan koiran luokse. Paitsi jos koira haukkuu sillon voi ehkä pikkuisen pelottaa. Koirani on arka mutta vaan silloin jos minä menen sen kanssa (yleensä menen sen kanssa aamu ja päivälenkin ja illalla äitin kanssa kahdestaan) silloin pelätään mitä tahansa ja pysähdellaan metrin välein. Olen yleensä tehnyt niin että en houmioi koiraani ja enkä ole piitannut ohikulkevista ja ns vetänyt koiraa perässä. Mutta silti nolottaa ja inhottaa mennä toisen koiran ohi kun tulee hirveä kohtaus. Tietysti olen myös miettinyt sitä että koira ei luota minuun vaikkakin olen selvästi johtaja koiralle mutta silti luotto puuttuu. Olisin niin kiitollinen jos joku voisi vastata.

    • Näinmeillämenty

      Karkurit hetkeksi kevyen liinan päähän jonka avulla harjoitellaan irtioloa ja kulkua alusta asti. Palkkaat aktiivisesti kontaktista molempia ja sisällä myös tokoilua vahvisteeksi. Hiljalleen voit satunnaistaa harjoituksia taas kun oppi on mennyt perille. Omallani on toisinaan verkollinen kennelkuonokoppa kun haastaa leikissä muita. Saa palkan kopan läpi aina kun on nätisti. Lue Tuire Kaimio ja Turid Rugaas koirien elekielestä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      91
      2900
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1686
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1557
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1391
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      402
      1374
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      398
      1292
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1079
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1037
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      329
      874
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      257
      855
    Aihe