Nettiuutisen http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015100720482153_uu.shtml tapauksessa isännöitsijä kavalsi jättisummia rahaa taloyhtiöiltä pääkaupunkiseudulla. Ilmiö ei ole tuntematon Oulussakaan vaan lienee enemmän sääntö kuin poikkeus.
Esimerkkejä:
Taloyhtiö A.
- Suihkujen suuttimet uusittiin kalliisiin malleihin, ettei niihin kertyisi kalkkia. Kalkkia kertyi samalla lailla kuin ennenkin.
- Vessan nuppisysteemiin hankittiin kalliit lisälaitteet, ettei pienempää huuhtelua voinut itse säätää vaan aina meni enemmän. Piti vedenkulutuksen vähentyä, mutta se lisääntyi.
- Lämminvesikiertoon hankittiin Bauer -merkkinen sähkösuodin suojaamaan putkistoa korroosiolta. Maksoi mahtavasti. Suodin osoittautui täysin huijaukseksi; sellaista luonnonlakia ei ole olemassa, että se voisi toimia huijarien kertomalla tavalla. Vesikemiasta tietävää osakasta ei päästetty edes katsomaan suodinta, vaikka niin yhtiökokouksessa sovittiin.
- Lämpimän käyttöveden kiertoon hankittiin samanlainen Bauer -merkkinen huijaussuodin. Tällä kertaa leasingina, jolla jatkuva rahastus taattiin kalliin asennuksen lisäksi.
- Taloyhtiön kaukolämpöverkon lämmönvaihdin uusittiin 19 -vuotiaana vaikka vuodon merkkejä ei ollut. Yleensä ne kestävät ainakin 10 vuotta kauemmin ja kestäisivät vieläkin pitempään, jos vesikemiasta edes vähän huolehdittaisiin.
- Taloyhtiön lämmityssysteemiin ehdotettiin lisäsäädintä, joka huomioisi auringonpaisteen vaikutuksen aurinkoisen puolen asuntoihin ja laskisi paisteella kiertoveden lämpötilaa. Ei puhuttu mitään siitä, että varjoisten asuntojen lämpötila laskisi samalla. Hanke saatiin estettyä yhdeksi vuodeksi, lienee nyt jo toteutettu.
- Taloyhtiön ilmanvaihtoon ehdotettiin muutosta, että tuloilma imettäisiin ikkunoitten uloimmista lasien väleistä, jolloin se olisi lämpimämpää ja lämmityskulut pienenisivät ulosmenevän lämmön vähentyessä. Ei huomioitu sitä, että kyseisellä systeemillä sisemmän lasin läpi lämpövirta kasvaisi ja lasin pintalämpötila laskisi. Eli rakennettaisiin kalliilla ikiliikkujaa, joka ei toimisi ja siitä seuraisi muitakin haittoja. Hanke saatiin estettyä yhdeksi vuodeksi, lienee nyt jo toteutettu.
Kahta viimeistä lukuunottamatta kaikki tehtiin osakkaita kuulematta.
Koska taloyhtiön osakkaat eivät ole kiinnostuneita omaisuutensa hoidosta eivätkä tule yhtiökokouksiin, hallituksen jäsenet ovat vuodesta toiseen samat, isännöitsijää suunnattomasti ihailevat täysin tämän talutusnuorassa olevat henkilöt plus yksi joojoo -mies jota asiat ei voisi vähempää kiinnostaa, on menettely voinut jatkua ainakin 10 vuotta ja isännöitsijä on ainakin LVI-yhtiön(sä?) kautta vetänyt Isoa Rahaa kaikilta osakkailta. Eikä tämä taloyhtiö ole ainut is.tsto H*****an asiakas.
Hallitus ei vaihdu, koska istuvan hallituksen lisäksi yhtiökokouksiin osallistuu vain 1-2 muuta osakasta eikä kukaan tunne ketään muutenkaan kuin satunnaisesti ulkonäöltä.
Vuosikymmenien käytännön kokemuksella voin vain todeta, että isännöitsijä H****la täyttää kaikki psykopaatin tunnusmerkit ja psykopatia on yksi narsismin haara. Eikä psykopatiaa nykyään enää lueta sairaudeksi sillä perusteella, että sairauden tunne puuttuu. Psykopatia ja narsismi on nykyään luonnevika.
Onko kaikilla muilla sairailla sairauden tunne: pedofiileilla, homoilla, pyromaaneilla, sarjamurhaajilla jne?
Olisi kaikkien osakkaitten etu, että taloyhtiöitten hallituksiin valittaisiin henkilöt, joilla on tehtäväänsä tarvittava ammattitaito ainakin talotekniikan ja kirjanpidon sekä mahd. muun isännöinninkin alueilta sekä mielenkiinto ja kyky hoitaa taloyhtiötä kuin omaa taloaan tai mitä tahansa tuotantolaitosta.
Eikä sen isännöitsijän tarvitse olla joku toimisto vaan isännöinnin pystyy hoitamaan kuka tahansa edellämainitut asiat osaava kirjanpitotaitoinen henkilö. Ja paljonkin halvemmalla.
Taloyhtiön hankkeista yms pitäisi myös riittävän usein pitää pihaparlamenttia, ettei kaikki hallituksen tekoset tulisi yllätyksinä ja että mahdolliset vahingolliset toimet estyisivät. Asukkaissa saattaa olla hyvinkin paljon päteviä asiantuntijoita useammiltakin eri aloilta. Nythän tilanne on se, että osa asukkaista saattaa olla naamatuttuja, mutta nimistä ja osaamisaloista ei ole harmaintakaan aavistusta edes 10 v asumisen jälkeen. Valitse sitten näistä se hallitus! Ja tämä hallitus valitsee isännöitsijän, josta ei tiedä mitään!
Olen kauan sitten ollut itse pienen taloyhtiön isännöitsijänä vaimoni hoitaessa kirjanpidon ja ei siinä hommassa totisesti mitään vaikeaa ole! On turha maksaa isännöitsijätoimistoille mahtavia palkkioita noin helposta "työstä", joka koostuu pääasiassa vain laskujen maksamisesta ja kirjanpidosta. Ja hallituksen työrukkasena toimimisesta, mikä ei paljoa rasita sekään.
Pitäisi vain saada motivoitua osakkaat kiinnostumaan siitä, miten heidän usein kaikkein kalleinta omaisuuttaan hoidetaan ja käytetään. Passiivinen mihinkään puuttumattomuus johtaa vain edelläkerrottuihin ja muihinkin välistävetoihin ja tarpeettoman korkeisiin yhtiövastikkeisiin.
Jatkoa joskus

Vastaukset 7
Vanhimmat
Samanlaista menoa kuin muuallakin maailmassa. Miksipä se Suomessa olisi toisin? Nyt kun muutenkin omaksutaan kaikki mitä lännestä tänne tulee, niin sitä suuremmalla todennäköisyydellä. Katsoitko dokumentin skientologiasta? Kymmenet ihmiset valehteli avoimesti TV:ssä täyttä palturia, koska heillä oli skientologien tarjoama kuvitteellinen palkkio mielessä.
Kun ei tuo aihe aiheuttanut älähdystä, niin korjattakoon isännöintiyhtiön nimilyhenne oikeaksi. Se on H******lo eikä H****la kuten alussa tarkoituksella harhautin.
Taloyhtiössä on juuri sellainen hallitus ja isännöitsijä kuin taloyhtiö ansaitsee. Osakkaathan ne valitsevat. Näitä sairaita vinkujia riittää jokaisessa taloyhtiössä jotka ainoastaan nettipalstoilla ja takanapäin uikuttavat. Mene hoitoon.
Totta vingut. Kun ei suurehkokaan omaisuuden hoito kiinnosta, niin sitä saa mitä tilaa. Osakkaat ei muuten isännöitsijää valitse vaan hallitus, joka kyllä yleensä koostuu muutamasta osakkaasta.
Muuten, voisit jatkaa sitä hoitoasi. Erkki sinä et ole, psykopaatin reaktio olisi toisenlainen. Kuulunet myöhäisteini-ikään juuttuneisiin "ossaajiin".
Et ilmeisesti tunne lakia vaikka kehut olleesi isännöitsijä. Isännöitsijän valitsee yhtiökokous, oli merkintä yhtiöjärjestyksessä tai ei, yhtiökokouksen niin halutessa. Hallitus sitten nimittää valitun isännöitsijän. Näitä sairaita "lakiasiantuntijoita" löytyy taloyhtiöstä aina ja nämä pöntöt luulevat tietävänsä kaiken ja terrorisoivat muita asukkaita pahasti luulosairaina.
http://www.omataloyhtio.fi/artikkelit/6616/asuntoosakeyhtiolaki_.htm
Älä hölise kun et mitään tiedä.
Niistä neljästä taloyhtiöstä missä olen ollut / olen yhä osakkaana, on kaikissa hallitus valinnut isännöitsijän ja kaikkien niitten yhtiöitten yhtiöjärjestyksessä lukee, että hallitus sen valitsee.
Siinä missä yli 30 v sitten olin, saattoi kyllä yhtiökokous valitakin, kun osakkaita oli vain 6. En enää muista niin tarkkaan.
Oletko kysynyt Erkki Hanhisalolta haluaako hän nostaa sinua vastaan kunnianloukkaussyytteen? Vai oletko syyntakeeton?