Tunnetteko, että sossu" on teille yhteishenkeä ja kannustusta antava yhdyshenkilö, vai aivan jokin muu.
Saatteko kaiken avun mitä tarvitsette, onko hän tasapuolinen ja kuunteleeko hän teidän murheitanne.
Ajaako lapsen etua, vai onko jättänyt teidän koko perheen, ainoastaan ihan pakolliset toimet hoitaen.
Saatteko kannustusta?
Ikävää, mutta totta minun on sanottava, melkein joka asiaan, että sossu ei ole ajan tasalla, sijaiskoti on unohdettu ja vanhemmat saavat tulla itsekseen toimeen!
Hyvää Joulua jokaiseen sijaiskotiin!
Saatteko kaiken avun mitä tarvitsette, onko hän tasapuolinen ja kuunteleeko hän teidän murheitanne.
Ajaako lapsen etua, vai onko jättänyt teidän koko perheen, ainoastaan ihan pakolliset toimet hoitaen.
Saatteko kannustusta?
Ikävää, mutta totta minun on sanottava, melkein joka asiaan, että sossu ei ole ajan tasalla, sijaiskoti on unohdettu ja vanhemmat saavat tulla itsekseen toimeen!
Hyvää Joulua jokaiseen sijaiskotiin!
Vastaukset 17
Vanhimmat
Kello menee kahta yöllä. Valvon ja ajattelen miten sossut toimivat. Tuntuu että on niin syvältä. Vaikka kuinka yritän positiivisesti ajatella että heillä on rankka työ, niin on meilläkin. Parasta tukea , ja neuvoa saa muilta sijaisvanhemmilta, mutta kun heilläkin on murheensa, niin miten jaksetaan jakaa. Tämä on raskasta kun tunteet ovat pelissä myös.
Hyvää Joulua ja voimia ensivuodelle.
ei näkynyt sossua, kun olisi tarvittu. Ei tukea ei työnohjausta. Nyt ilmoitti meille, ettei olla vanhempina riittäviä, mitä lie tarkoittaa?!? Sijaisvanhemmuus on kuitenkin kohdallaan hänen mukaansa. Ja taas lasta heitellään.... MITÄ TÄSSÄ OIKEIN VAADITAAN, KUN VANHEMMUUS EI RIITÄ!?!? Ei me ainakaan mitään terapeutteja olla.
Juu, sossu on vaihtunu vähän väliä, en muista monesko jo on kierrossa. Kenestäkään ei ole tukea ollut. Yksi kertoi, että hänellä on 50 perhettä..miettikää, 50!!!!!
mitä tarkoittaa kun ei vanhemmuus riitä??? Olen aivan ulalla. Täytyy silvittää jos näin sanotaan eli mitä se tarkoittaa???
...sitä kyllä yritettiin kysyä. Sossu puhui lapsen tunnekehittymättömyydestä ja siitä, että lapsi ei kuntoudu meillä riittävästi, koska emme ole riittäviä vanhempia?! Tulkitsimme asian näin, koska menin 4 kotiäitivuoden jälkeen töihin eikä sossu oikein "tykännyt" ajatuksesta, nyt tietysti tarvittais tukitoimia; avustajaa, taksikyytejä ymym. eikä niitä mielellään annettais. Eihän sossu tätä myönnä, mutta näin me tätä tulkittiin. Lapsi parka saa kärsiä... eikä biologisiakaan ole olemassa.
ja teille muille, jotka epäilette, voin sanoa, että valitettavasti tapaus on tosi. :(
meille ainakaan mitään tukea tai apua antaneet.Hoitosuunnitelmat tehdään mutta se on käytännössä sitä että kerromme miten on mennyt ja sillä hyvä.
Vaikka meille on sijoitettuna moniongelmainen ja monista sairauksista kärsivä lapsi niin ei sossut paljon perusta miettiä meidän kanssa sitä miten tätä lasta voisi ongelmissaan auttaa jne.
Kyllä tässä aika yksin saa tahkota lapsen kanssa ja miettiä mikä olisi hänelle sitä parasta apua ja mikä auttaisi tätä lasta saavuttamaan mahdollisimman tasapainoisen aikuisuuden.
Sossut ovat vaihtuneet ihan yhtenään joten en tiedä onko heille edes kertynyt ammattitaitoa hoitaa näitä lastensuojeluun liittyviä vaativia tehtäviä niinkuin pitäisi,ei ainakaan käytännössä siltä näytä.
Luulin silloin kun lapsi meille sijoitettiin että sossut tukisivat meitä "työssämme"ja sieltä voisi aina pyytää apua ja tukea jos tarvitsee mutta se on ihan sama kun seinille puhus,kiinnostus on ihan samalla tasolla jos heille soittaa.
Edellisestä yhteydenotostani sossuun on nytkin kulunut n.2kuukautta mutta mitään vastausta en ole vieläkään saanut.
...että jokainen sijaisvanhempi vastaisi, joka näitä lukee, olisi hyvä sitten katsoa, mikä on lopputulos?
Olisi hyvä näyttää joskus vaikka niille sossuille, että mitä mieltä osa sijaiskodeista on heidän toiminnasta , meitä kohtaan.
Ei se, että syyllistettäisiin vaan, että me tarvitsisimme enemmän tukea ja ymmärrystä.
Ei meilläkään sossu ole koskaan tukenut. Kun jouduimme luopumaan erittäin vaikeahoitoisesta sijoitetusta lapsesta, sossun jälkikommentti oli, ettei se lapsi ole niin hankala kuin sanoitte! Mutta miten kävikään....uudesta sijaisperheestä alettiin soitella meille ja valittaa miten vaikeahoitoinen lapsi heille on sijoitettu! Olemme olleet sijaisvanhempina yli 20 v ja tukea emme ole koskaan saaneet, vaatimuksia kyllä.
Hyvää joulua kaikille
Toisen lapsen sosiaalityöntekijä on vaihtunut näiden kohta kahdeksan vuoden aikana viisi kertaa ja yhteydenpito on ollut meidän varassamme - puhelimella ei voi tavoittaa, mutta nyt sähköpostilla ja ennen lähettelin kirjeitä ja kortteja. Kerran vuodessa käyvät molempien lasten sosiaalityöntekijät "hoitosuunnitelmakahvilla" ja silloinkin olen muistuttanut asiasta pariin kertaan.
Tukea? mitä se on? Heillä ei ole riittävää koulutusta eikä ymmärrystä tähän työhön. Valitettavaa, mutta aika usein totta. Tuntuu, että he eivät luota meidän näkemyksiin ja mielipiteisiin ollenkaan, vaikka lapsen parhaiten tunnemme.
Sosiaalityöntekijöillä on nykyään niin kiire, etteivät tule kyllä kutsuttaessakaan. Toisen lapsen sossun sain kotikäynnin kun vuoden ajan melkein rukoilin häntä tulemaan meille ja puhumaan lapsen kanssa. Hän tosin tekee huoltosuunnitelmat vuosittain ja hänet tavataan siinä tilaisuudessa, joka pidetään hänen työhuonessaan. Toista olen pyytänyt kotikäynnille jo yli kaksi vuotta, tuloksetta. Puhelimessa olen hänen kanssaan keskustellut n. neljä kerta.
Olet kyllä todella oikeassa!!!
Sosiaalityöntekijän työtä tekevät mitä sekalaisempi joukko ihmisiä, joilla koulutusnimikkeestä huolimatta on vain valitettavasti akateeminen kirjapätevyys (monilla ei edes sitä). Kuinka moni on koulutettu kohtaamaan IHMINEN?!?!? Perhetyöntekijät tekemään kenttätyötä ja sossut kumileimasimiksi!!! Niin se on....
Aluksi sosiaalityöntekijät vaikuttivat ammattitaitoisilta ja ymmärtäväisiltä. Se oli harhaa ja sitä kestikin vain pari kuukautta.
Harvoin ollaan yhteydessä; vain pakollisten huoltosuunnitelmien yhteydessä, paitsi että nyt on ollut myös näitä "yhteispalavereita" joissa me sijaisvanhemmat olemme sellaisia terapeuttisia objekteja, joihin biovanhemmat saavat purkaa kaikki persoonallisuushäiriönsä aiheuttamat paskat haukkumalla ja huutamalla meille päissään niin paljon kuin sielu sietää ja meidän on istuttava paikallamme ja kuunneltava. Näin sosiaalityöntekijät ovat saaneet meistä aika erikoisen kuvan. He eivät kertakaikkiaan kuuntele, vaikka kerromme heille miten asiat todellisuudessa ovat, miten tapaamiset ovat sujuneet, miten yhteydenpito jne. Olen puhunut näitä asioita niin kasvotusten kuin puhelimessakin, ja aina keskeytetään ja puhutaan päälle; eivät yksinkertaisesti halua kuulla mitään rankkoja juttuja.
Toinen sos. työntekijä on vaihtunut, eikä ole yhtään tutustunut meille sijoitetun lapsen taustaan eikä tiedä myöskään miten tapaamiset ym. yhteydenpito sujuu. Silloin tällöin lähetän heille sähköpostilla tietoja asioista, mutta toinen heistä ei niitä ainakaan ole lukenut eikä toinenkaan ota kantaa.
Nyt alkaa tuntua siltä, että samantekevää minullekin. Sosiaalityöntekijät pitävät minua idioottina, kun kerron heille, että yhtään ainoaa selvin päin ollutta tapaamista ei ole vuosien varrella ollut, mikä on totta, mutta niin uskomatonta, ettei voi olla totta, ja uskomattomia ovat myös biovanhempien jutut ja teot. Vuosien varrella on sattunut paljon kaikenlaista, mutta se on kai niin järjetöntä että olemme sen itse keksineet. Biovanhempien tilanne menee yhä huonommaksi ja lapsi alkanut oireilla tapaamisten jälkeen (pelkää jo vanhempiaan ja näkee painajaisia ja koulunkäynti vaikeutuu), ja tapaamisia sen kun lisätään. Enää ei vaadita selvin päin oloa tapaamisissa, ja kännissä saa taas soittaa lapselle vaikka monta kertaa päivässä. "Yhteispalavereissa" saamme niskaamme kaiken paskan ja pistävätpä biot vielä kaveritkin soittamaan päissään valituspuheluita meille.
Ilmeisesti lapsi halutaan palauttaa vanhemmilleen lähiaikoina, huostaanotto on kai kestänyt jo "tarpeeksi" kauan. Näkevätkö sos. työntekijät huostaanoton jonkinlaisena rangaistuksena biovanhemmille? Että otetaan lapsi vähäksi aikaa "hyllylle", kun ovat kohdelleet niin huonosti, ja palautetaan sitten kun "ovat varmaankin ottaneet opiksi".
No, itse olen ottanut kyllä jo opiksi. Lapsen etu ei toteudu millään tavalla tässä sijoituksessa. Enää en jaksa itsekään sitä ajaa, kun yhtään ei kuunnella eikä haluta ymmärtää. Olkoon ja menköön. Itse sekoan hyvin pian. Tai olen kai jo seonnut, kun en enää paljoakaan välitä.
Oletko koskaan miettinyt mihin asti sijaisvanhempien on jaksettava?
Tiedän monta sijaisperhettä, joilla parisuhde on koetuksessa, sisarukset voivat huonosti ja terveys on alkanut reistailla. ja kaikki tämä sen takia, kun on tälläisiä vaikeuksia.
Aivan tarpeeksi olisi vaikeuksia näiden lasten kanssa, ei siihen tarvittaisi epäammattitaitoisia sossuja eikä vittumaisia biovanhempia.
Olen miettinyt tuota.
Vaikeina hetkinä olen myös miettinyt, että jos minä lähtisin biologisten lasteni kanssa perheestämme pois ja mies jäisi sijaislapsen kanssa, kun ei sitä voisi hylätä täysin. Mutta tämä jos mikä olisi traumaattista kaikille. En halua hajottaa omaakin perhettä sijaislapsen biovanhempien tai sosiaalityöntekijöiden vaatimusten takia. Mutta tällaista äärimmäistä juttua on tullut jopa mietittyä ihan käytännön tasolla! Koen nämä irrationaaliset ajatukset masennuksen oireiksi.
Ja jos ei jaksa, on kykenemätön sijaisvanhemmaksi, sillä sijaisvanhemman on kyllä oltava aivan superihminen. Pitäisikö luopua lapsesta? Mielestäni lapsella on ollut todella hyvä olla meillä, ja sen näemme me itsekin kaikesta siitä, miten hän on kehittynyt, vaikka edelleenkin on tiettyjä ongelmia, ja miten hän on perheemme jäsen ja kokee meidät omaksi perheekseen. Tiedän, että lapselle olisi paras olla meillä sen sijaan että vaihdettaisiin sijaisperhettä. Meidän omalle perheelle tämä tilanne alkaa vaan käydä aina vaikeammaksi. Itselleni kai eniten, taidan sittenkin olla heikko ihminen.
Mihin asti on jaksettava: loppuun asti. Jos tulee liian suuria ongelmia, koko perhe kärsii, myös sijaislapsi/lapset. Masennus on varmaan ihan todennäköinen etappi, jos yritetään loppuun asti vaikeuksiin puuttumatta. Jos ongelmista puhuu sossulle ja hän lopulta jopa kuuntelisi, silloin sijaisperhettä vaihdettaisiin, sillä perhe on ollut kykenemätön/epäkypsä/motivoitumaton sijaisperheeksi (tässähän tarvittaisiin myös avohuollon tukitoimenpiteitä :)). Minulle henkilökohtaisesti olisi aivan sama, mitä sossu minusta sijoituksen purkautuessa ajattelisi, kun tiedän itse kuinka paljon olen asioiden eteen tehnyt. Harmittaa vaan kaikkien samassa tilanteessa olevien puolesta. Ja se ottaa päähän, että sijaisvanhemmiksi haetaan "tavallisia" perheitä. Mekin olimme tavallinen perhe, ja alan koulutustakin oli, mistä varmaan on ollut hyötyä lapsen kanssa, mutta minulla eivät enää omat eväät riitä biovanhempien tai sosiaalityöntekijöiden kanssa.
kuinka usein olette törmänneet draamanäytelmänn näkymätön ninni?
terapeutti esittää iloisesta ja vilkkaasta lapsesta masentuneeksi ja näkymättömäksi lapseksi muuttuvan tarinan.
klassisesti tarkoitus on kuvata sijoitetun lapsen oloa ja elämänmuutosta ennen sijoitukseen joutumista ja ehkä oloa jopa sijoituksen aikana.
MUTTA viimeksi kuvausta katsoessani löysin itseni ninninä. meillä oli ollut erittäin rankka jakso sijaislapsen kanssa ja sitä selvittäessä kannettiin huolta lapsen voinnista (kuinkä hän nyt otti sen tilanteen) ja lapsen biovanhemmista ja varsinkin bioisovanhemmista (kuinka rankkaa se heille olikaan ollut) EIKÄ KUKAAN KYSYNYT KERTAAKAAN meidän perheeltä kuinka tilanteeseen jouduttiin, onko nyt parempi, kuinka te jaksatte, miten teillä menee.
vaatimuksia sateli niskaan kaiken matkaa uhkakuvia esitettiin, syytteitä viriteltiin. MUTTA MUUTEN MEITÄ KOHDELTIIN TÄYSIN NÄKYMÄTTÖMINÄ.
KK: sano se sostyöntekijällesi. se havahdutti meillä hänet, kun yhdessä palaverissa totesin olevani heille näkymätön. että minäkin tunteineni olen olemassa ja vaadin huomioita.
Jos minä sanoisin sossulleni noin, lapset lähtisivät heti meiltä.
Jos vain olen viitannutkin omaan jaksamiseen, on sossu heti miettinyt minne lapset laitettaisiin.
Sehän tässä niin hullunkurista onkin.
On ollut jo kerran etsittynä uusi paikkakin, ja päätöksiä tehty jne.
Mun mielestäni sijaisvanhempien pitäisi tehdä jotain asialle. Vaatia oikeuksia, ihan yhdessä!
koska sijoittajalla ei "ollut varaa" maksaa meille lapsista riittävästi, että voitais heistä huolehtia. Biot halusivat että lapset pysyvät meillä. Päästiin sitten uuteen sopimukseen eikä lapsia sijoitettu kalliimpaan ammatilliseen.