lapsi ei halua isän luokse

meillä on poika kieltäytynyt menemästä isänsä luokse ja olen asian suhteen aivan ihmeissään. Pojan isä pahoinpideltiin kolme vuotta sitten, ja pysyviä vammoja jäi. Aivovamman myötä isän persoonallisuus on muuttunut selkeästi. Ennen isä oli sovittelukykyinen ja rento. Nykyään kommunikointikykyon heikko ja sanallista aggressivisuutta huomattavissa. Ei varmasti itse tiedosta muutosta. Luulenpa, että on vielä sairaudentunnoton.
Pahoinpitelyn jälkeen ja isän toipumista odotellessa isän puolen vanhemmat halusivat poikansa kuolemanpelossa pitää poikaani luonaan kolmisen viikkoa. Poikani eli tänä aikana aikuisten surua, ja oli keskellä kuolenpelkoa. poika ei saanut mistään ammattiapua kun oli mummon ja papan turvana toisella paikkakunnalla. Pojan isä kun kuukauden päästä pääsi pois teholta neurokirurgiselle, mummo alkoi hyppyyttään poikaa mukanaan neurokirurdisella isää katsomassa. Isä oli tuolloin päässytletkuista irti. Olen monta kertaa miettinyt, mitä tuo isän näkeminen pienelle pojalle aiheutti. Poika oli tuolloin 5-vuotias, ja ei varmasti kypsä ajattelemaan näkemäänsä.
No, isähän on poikaa ensimmäisestä tapaamiskerrasta pojan syntymän jälkeen hoidattanut pojan vanhemmikkaan. Tuli aina joka toinen viikonloppu hakemaan pojan luotani viikonlopputapaamisiin, joka tapahtui isän vanhempien luona. Minulla ei ollut tietoa missä isä asui, mutta aina tuli minun oven taakse notkumaan. Koskaan en ole käynyt pojan isän omassa asunnossa, kun ei ole pyydetty.
Isä sai nyt tämän vuoden Loppiaisena epilepsia kohtauksen ja oli tuolloin ihme kyllä poikansa kanssa kahden. Poika kertoi siitä minule kotiin tullessaan, että oli ollut näkemässä isän kohtauksen. Pojan kanssa keskusteltiin asiasta ja myös terveydenhoitaja keskusteli, opettaja mukaan lukien. Tästä lähtien pojan halu ja meno on ollut tosi nihkeää isän luokse. Olen joutunut lahjontaakin käyttään pojalle että viikonlopputapaamiset onnistuisivat.
Nyt kesän jälkeen ja minun kuukauden kestäneen kesäloman jälkeen poika ei olehalunnut mennä isänsä luokse. Totaalinen kieltäytyminen on tapahtunut. Poika kertoo kuinka tylsää isän kanssa on mummolassa. hän leikkii siellä yksin ja isä tekee omia hommia. Korjaa joka kerta autoa kun on ollut viikonlopputapaaminen ja isovanhemmat ovat poikaa hoitaneet.
Tämämpä jälkeen ja kuultua isä teki omat ratkaisunsa. Kävi hakemassa asianajajan jonka kautta vei asian käräjille. Syyttäen että minä estän heidän tapaamisia ja yhteydenpitoa. Enhän minä voi poikaa pakottaa viikonlopputapaamisiin, vaikkapoika on vasta 8-vuotta. Isä ei ole ollut yhteydessä minuun Elokuun jälkeen, ja väittää että on yrittänyt saada poikaan yhteyttä vaikka asia on toisin. Ensimmäisen kerran isä on yrittänyt saada poikaan yhteyttä 17.9.15 kerran, ja silloinkin puhelin pirahti vain kerran. Miksi ei antanut puhelimen soida pidempään, sitä eikukaan tiedä . Nyt eilen oli yrittänyt pojalle soittaa kahdeksan kertaa neljän tunnin aikana. Pojan puhelin oli onneksi keittiön pöydällä ja kuulimme noi kerta piraukset. Aika huolestuttavalta alkoi vaikuttamaan, onko isä tasapainossa oleva ihminen.

Eli pitääkö poika pakottaa vasten omaa tahtoaan isän luokse mummolaan isän mieliksi, että hän näkee ja kokee että oma poika on siinä, eikä ole häntä hylännyt.
Jos pojalla olisi asiat huonosti kotona, luulisin, että hän odottaisi viikonloppua joplloin pääsisi huonoista oloista pois isänsä luokse mummolaan elämään niitä hyviä ja mukavia päiviä.

Olen todella hämilläni tästä asiasta ja muuttuneesta isän persoonallisuudesta. Onko jollakin samanlaisia kokemuksia ? Tai neuvoja kuinka pitäisi toimia.