Hyvää Joulua kaikille !

Vielä ehditte viedä tarpeettomaksi jääneet lelut ynms. (EHJÄT) Pelastusarmeijjalle.

Näin moni lapsi saisi kaipaamansa Joulun ilon johon ei heillä valitettavasti muuten ole mahdollisuutta.
Lapset kun eivät valitettavasti ymmärrä mitään teidän "turhakeköyhästä Joulustanne".

Tuolla ylläolevalla tarkoitan taloudellisessa ahdinkossa kamppailevia lapsiperheitä enkä ns.aatteellisessa köyhyydessä olevia,tosin heidänkin lapsensa kokevat Joulun ahdistavana jos aatetta noudatetaan kirjaimellisesti.

Toivon sydämmestäni että edes joku ottaisi tämän viestini todesta ja toimisi ohjeen mukaan.

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta !

t..J.K Rantanen
nm.Eräretkeilijä
2165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Eilen jo vietiin koko perheen voimin, vietiinpä myös leluja eräälle perheelle jonka tiedetään olevan avun tarpeessa, oli siellä iloa ja ilon kyyneleitä kun nuorin tyttäreni ojensi pari oma tekemää lahjaa perheen äidille, joka tietysti laittoi paketit viellä kaappiin piiloon lapsilta.
Olipa myös hankittu pieni kinkkukin tuolle perheelle.

Ps lähimmäisiään voi kyllä muulloinkin muistaa kuin jouluna.

Äänestä
  • >Ps lähimmäisiään voi kyllä muulloinkin muistaa kuin jouluna.<

    Harvinaisen totta tuo lauseesi.

    Itse emme henkilökohtaisesti tunne noita perheitä ja olemme vieneet apumme Pelastusarmeijalle jonka uskomme toimittavan paketit oikeisiin osoitteisiin.
    Lelujen osalta olisi hyvä laittaa paketin päälle kummalle ovat soveliaimpia "poika/tyttö".

    Myös aikuiset voivat tulla hyvälle mielelle saamastaan paketista esim.vaatteista,ruuasta puhumattakaan ja kyllä se makea maistuu hädänalaisen suussakin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eräretkeilijä kirjoitti:

Vielä ehditte viedä tarpeettomaksi jääneet lelut ynms. (EHJÄT) Pelastusarmeijjalle.

Näin moni lapsi saisi kaipaamansa Joulun ilon johon ei heillä valitettavasti muuten ole mahdollisuutta.
Lapset kun eivät valitettavasti ymmärrä mitään teidän "turhakeköyhästä Joulustanne".

Tuolla ylläolevalla tarkoitan taloudellisessa ahdinkossa kamppailevia lapsiperheitä enkä ns.aatteellisessa köyhyydessä olevia,tosin heidänkin lapsensa kokevat Joulun ahdistavana jos aatetta noudatetaan kirjaimellisesti.

Toivon sydämmestäni että edes joku ottaisi tämän viestini todesta ja toimisi ohjeen mukaan.

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta !

t..J.K Rantanen
nm.Eräretkeilijä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu