Eikö teillä muka ole kokemuksia laitoksista?

Vittu mulla palaa hermot niiden muiden potilaiden kanssa, kun täytyy olla selvinpäin. Se on kidutusta. Esim. suljetulla aina joku tarrautuu meikäläiseen kiinni ja selittää taukoamatta jotain paskaa, kunnes ruokajonossa räjähdän sille että lopeta se saatanan paskanjauhantasi, kun yritän ottaa perunoita.

Elämä on yhtä helvettiä, itsaria yrittänyt monesti, mutta aina sitä vain täällä ollaan.
373
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

On kokemusta. Jouduin pakkohoitoon papreilapusita joita jakelin kerrostaloihin. Samanlaista textiä niissä oli mitä tänä päivänä näkee nettikommenteissa. Jouduin suoraan levottomien osastolle ja ei siirretty vaikka olin koko ajan rauhallinen. Siellä oli yksi kateellinen delirium tremes potilas joka herätteli minut aina aamul 4 aikaan usein koska ei kestänyt katsoa sikeästi nukkuvaa. Sitten oli yksi sellainen 2 metrinen sätkynukke hujoppi joka lähestyi kädet viskoen joka puolelle uhkaavasti. Hoitajat eivät pitäneet mitään jöötä. Olin levottomien hullujen armoilla ja pakenin aina johonkin hiljaisempaan nurkkaukseen. Oli toinenkin mielisairaalareissu mutta silloin pakenin sieltä ulkoilureissullani.

Äänestä

Kun kerran kysyt, niin vastaan, että ei ole mitään kokemuksia laitoksista, sillä en ole juonut aivojani pihalle toisin kuin sinä.
Lisäksi olen komea toisin kuin sinä.

Äänestä

Kylmäkäsi muuta mettään asumaan, rakenna maja ja jonkinlainen lämmitys tsydeemi sinne. Eipä tartte vuokraa maksaa....
Sapuskana ihan spriikeittimellä käristettyä erämaa murkinaa, papuja, leipää jne..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kylmät_kädet___ kirjoitti:

Vittu mulla palaa hermot niiden muiden potilaiden kanssa, kun täytyy olla selvinpäin. Se on kidutusta. Esim. suljetulla aina joku tarrautuu meikäläiseen kiinni ja selittää taukoamatta jotain paskaa, kunnes ruokajonossa räjähdän sille että lopeta se saatanan paskanjauhantasi, kun yritän ottaa perunoita.

Elämä on yhtä helvettiä, itsaria yrittänyt monesti, mutta aina sitä vain täällä ollaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu