Olisikohan täällä kenelläkään antaa esimerkkiä sellaisesta valtiosta, jossa abortin täyskiellosta olisi ollut hyviä seurauksia?
Abortin täyskiellon seuraukset esiin?
Pyritään_asiaan
13<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Kukahan mitään täyskieltoja onkaan halunnu?
Sen sijaan kyllä järkevällä lailla säästyy vuosittain tuhansien lasten henki...ja mitä luultavimmin liki saman määrän potentiaalisia murhaajia mielenterveyskin.
Mikähän sitten mahtaa olla se "järkevä" laki? Käytännössä ihminen joka tapauksessa järjestää itselleen vaikkapa sitten laittoman abortin, jos sitä haluaa. Kaikissa niissä maissa, joissa abortin saaminen on merkittävästi vaikeutunut, niin on käynyt.
Ja monikohan näissä oloissa alkas järjestää jotain puoskarointia tai tilailla netistä mitä lie myrkkynappeja ja riskeeraan omankin terveytensä ja ehkä henkensäkin, vaikka vois päästä lapsesta eroon laillisesti heti syntymän jälkeen?
"Kaikissa niissä maissa, joissa abortin saaminen on merkittävästi vaikeutunut, niin on käynyt."
Suomea ja muita hyvinvointivaltioita kun ei edelleen voi verrata johonkin ambomaihin.
Kyllä silleen voi että kaikkialla halutaan eroon epätoivotusta raskaudesta ja abortti hankitaan kuolemankin uhalla. Suomessakin oli niin.
Miksi luulet että abortin rajoittaminen lisää halua lastenhankintaan? Ja miten luulet että joku joka ei halua lasta suostuu synnyttämään sellaisen muille?
"Suomessakin oli niin."
ehkä OLI joskus vuosikymmeniä sitten niin :D
"Ja miten luulet että joku joka ei halua lasta suostuu synnyttämään sellaisen muille?"
LUE aiempia vastauksia ja ymmärrä. Miks kukaan ottais näissä oloissa mieluummin kaikki riskit puoskaroinnistakaan?
Minä ottaisin riskin. Minä en voisi hyväksyä pakkoraskauksia jos mun pitäisi uhrautua.
Näissä oloissa ei riskejä tarvi ottaa kun on turvalinen abortti
Näihin hyviin oloihin kuuluu naisten oikeudet. Ei olot kovin hyviks muuttuisi jos pakotettaisiin äidiksi vastoin tahtoa. Hullua olis jos SUOMESSA pakotettaisiin synnyttämään. Muiden maiden esimerkki tiukan aborttilain seurauksista estää lain kiristämiset. Emme halua ambomaaksi. Kävisi niim että varakkailla vain olisi teettää abortti. Ja köyhien lapset joutuis lastenkoteihin. Abortit tehtäis laittomasti.
"Emme halua ambomaaksi."
No lastentappamis"oikeuden" ansioohan se onkin ettei tää oo ambomaata :DDDDD
Pakotettaisi synnyttämään!? No jo on, se lapsi pakotetaan kuolemaan!
Abortin täyskiellosta ei hyvää seuraa.
Olen elänyt aikaa jolloin abortti oli hyvin vaikea saada, kyllä naisten elämä helpottui aborttilain myötä. Abortteja silti tehtiin yhtä paljon, konstit löytyi. Jos ei halua synnyttää niin raskauden keskeyttää vaikka henkensä kaupalla.
Onko se kenenkään etu jos perheen syntyneet lapset jäävät äidittömiksi laittoman abortin seurauksien takia. Monesti liian tiheät synnytykset veivät perheen äidin äärirajoille ja hän turvautui hädissään puoskariin.
Vapaa aborttilaki on paras, kukaan lasta haluava ei teetä aborttia, se on päivänselvää vaikka täällä kirjoittelevan mielestä abortin kannattajat kaikin keinoin yrittävät houkutella naisia tekemään abortin.
Ehkäiskää, niin ei tarvitse tehdä aborttia. Toinen vaihtoehto on selibaatti.
Kerronko ukolleni että selibaattiin koska en halua raskaaksi. Varminkin ehkäisy voi pettää, jopa sterilisaatio. Oletko se joka haluaa kieltää naisilta seksistä nauttimisen mutta miehille suo tämän oikeuden.
"Oletko se joka haluaa kieltää naisilta seksistä nauttimisen "
Missä täällä ketään sellasia on näkyny muualla kun niissä loputtomissa harhoissas?