Miltä tuntuu?

Onko muita ns. viimeisillään olevia? Mulla rv 35 5. Kiinnostas tietää millasia tuntemuksia teillä muilla on... Paljon noussut paino? Millanen olo noin yleensä? Saatteko kengännauhat itse kiinni? :)
101024
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

rv33 ja välillä tympii koko olotila, kenkiä saa ähistä jalkaan mutta omin avuin menee vielä nauhat kiinni toistaiseksi, sukkien kanssa meinaa olla jo tosissaan ongelmia. Muutenkin olo on kuin pingviinillä. Välillä väsyttää niin ettei jaksa yhtään mitään, nukkuminen on välillä hankalaa kun tuntuu että rakko on koko ajan täynnä, joka paikkaa särkee eikä kitenkään päin ole hyvä olla. Pissalla saa ravata alvariinsa, supistelee, kolottaa ja vihloo. Paino on edelleen -3,5kg lähtöpainosta.
7 viikkoa vielä ja sitten se helpottaa, toivottavasti...

Äänestä
  • Miten tuo paino voi olla mahdollista?

    Äänestä

  • Oletko luuranko? kirjoitti:

    Miten tuo paino voi olla mahdollista?

    Mulla ainakin alkupaino oli sen verran suuri että eivät neuvolassakaan ihmetelleet sen laskua (90kg 171cm). Ensimmäisen kolmen kuun aikana paino laski 7 kiloa. Johtui siiderin pois jättämisestä ja siitä että jotkin ruoka-aineet eivät vaan maistuneet. Esim sipsit eivät maistu vieläkään vaikka ennen raskautta sitä kului paljon tv:tä katsoessa. Nyt paino on jo suuntautunut ylöspäin. Silti vielä 5 kiloa miinuksella. Saa nähdä pääsenkö alkuperäiseen painooni. Todennäköisesti, koska painohan nousee loppua kohden lujempaa... Jos tosiaan alkupaino on alhainen, niin sittenhän luurankona olisi.

    Äänestä

  • Mulla on paino noussut kohta 20 kiloa. Haluatko pari...? :) mulla oli se vessaravaaminen tuossa 25 viikolla ja sit se loppu. Jos vaivoja pitää valittaa, niin turvotus, närästys ja liitoskivut. Onko sulla kuinka vilkas vauva? Mulla tuntuu välillä että jalka tulee ulos kun niin kovasti riehuu... Hän myös tykkää säikyttää pikku raajojaan kylkikuiden alla, aah ihanaa!!! Eli olo on valasmainen.... Millon sinulla on laskettuaika? Minun on 22.1 eli alle kuukausi enään...

    Äänestä

  • Nimbus85 kirjoitti:

    Mulla on paino noussut kohta 20 kiloa. Haluatko pari...? :) mulla oli se vessaravaaminen tuossa 25 viikolla ja sit se loppu. Jos vaivoja pitää valittaa, niin turvotus, närästys ja liitoskivut. Onko sulla kuinka vilkas vauva? Mulla tuntuu välillä että jalka tulee ulos kun niin kovasti riehuu... Hän myös tykkää säikyttää pikku raajojaan kylkikuiden alla, aah ihanaa!!! Eli olo on valasmainen.... Millon sinulla on laskettuaika? Minun on 22.1 eli alle kuukausi enään...

    kiitos tarjouksesta mutta en taida ottaa yhtään vapaaehtoista lisäkiloa kun on entisiäkin ihan reippaanlaisesti ;)

    Kyllä tuo vaavi tuntuu olevan todella vilkas, pyörii ja möyrii ja potkii niin että ei tosiaankaan voi olla huomaamatta.

    Laskettu aika minulla on 14.2 eli vielä on piiiitkä aika kun ajattelee tätä olotilaa :)

    Äänestä

Viikkoja on tosiaan 33, joten loppusuoralla ei ihan vielä olla. Painoa on tullut nyt 8 kg, lähdettiin sieltä kohtuullisen hoikalta puolelta.

Eilen varpaan kynsiä leikellessä rupesin miettimään, että mitenköhän näiden kanssa nyt oli, juttujen perusteella pitäisi olla jo vähän hankalaa ylettää varpaisiin. Tuli siinä samalla testattua - kyllä yllän edelleen varpailla nenääni. Hyödyllinen taito, jos vaikka kädet sattuisivat irtoamaan :). Joten menee kengätkin jalkaan omin voimin, sikäli kun närästys antaa myöten tuollaiseen ylävartalo ylösalaisin -asentoon.

Äänestä

Mulla menossa rv 34 6, ja kyllä tuntuu jo vaivalloiselta. Kengän nauhat saan kyllä itse kiinni, mutta todella erikoisessa asennossa ja aikaa se vie paljon.
Massu on alhaalla(mulla on pitkä selkä), ja vauvakin jo laskeutunut aika alas. Joten liitoskivut tuntuu kyllä.
Painoa on tullut tasan 10 kg.
Enää ei jaksais ottaa, johtuu varmaan siitä, että olen ollut kotona jo 2 kk...

Äänestä

Mulla on maanantaina 34 viikkoa täynnä ja maha on jo tosi kookas.:) Kengät saan vielä itse solmittua, kera ähinän.Ihanaa olla loppusuoralla.Vauvaa varten on jo kaikki valmiina, joten saisi jo syntyä...Painoa on tullut 16kg.

Äänestä
  • Viikkoja kasassa 38. Vaivana närästys! Ja kömpelö olo. Näin jouluna tuli hieman syötyä suolaista, niin nivelet todella turvoksissa. Väsynyt, mutta onnellinen olo. Hommaa ois vaikka kuinka paljon, kun kerkeäis ja sais aikaseks...
    Toivottavasti vauva pysyy vattassa ens vuoden puolelle, ettei vain kiiruhtaisi ennen aikojaan... La 8.1. Olo ei ainakaan vielä ole sellainen, että kiirettä synnyttämään olisi, saas nähdä miten käy. Välillä tosiaan kengissä ja sukissa tarvitsee auttajaa! Tsemppiä kaikille, raskausaika menee todella nopeaa!!
    Ja hyvät joulun jatkot ja onnea ensi vuodelle!

    Äänestä

Mulla raskausviikkoja tasan 37 ja esikoistamme odotellaan, masu on valtaisa ja laskenut alemmaksi, hiukan helpottaa oloa ja hengittämistä! Vaivana on mulla varsinkin yöllinen närästys, jatkuva vessassa ravaaminen ja päivä päivältä pahenevat liitoskivut jotka varsinkin vaivaavat öisin joten nukkuminenkin on hieman heikossa hapessa. Olen tässä kohtaa unohtanut sidottavat kengät, en yksinkertaisesti yletä niitä sitomaan ja aamuisin saan miestäni pyytää laittamaan sukat jalkaani. Mieli on turhautunut, en yllä enkä taivu, ahdistaa kun särkee, kolottaa ym. turhaudun helposti kun en saa asioita tehtyä ns. normaalilla tavalla (tiedän että kuuluu asiaan).Vauva liikkuu melko paljon ja välillä tuntuu tosiaankin, että tulee läpi vatsasta. Vauvan liikehdintä välillä todella kivuliasta varsinkin jos rakko hiemankin täynnä, tuntuu että ihan juuri halkean kun hän päätään kääntelee tai käsillään viuhtoo. Laskettuun aikaan kolmisen viikkoa (16.1). Toisaalta ihana tietää, ettei raskauteni anneta jatkua yli lasketun ajan, minulla siis raskauden aikainen diabetes ja sanoivat neuvolassa että laskettuna aikana viimestään käynnistetään. Toivon tietysti että tulisi itsestään, mutta minkäs teet jos niin ei käy! Onnea kaikille odottajille, on tämä ollut tähän asti merkillistä aikaa, onneksi kuitenkaan en ihan hirveästi synnytystä pelkää, terveellä tavalla jännitän. Lapsi ei kuitenkaan ilman kipua synny!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nimbus kirjoitti:

Onko muita ns. viimeisillään olevia? Mulla rv 35 5. Kiinnostas tietää millasia tuntemuksia teillä muilla on... Paljon noussut paino? Millanen olo noin yleensä? Saatteko kengännauhat itse kiinni? :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu