Pentti Linkola tyrmää öykkärimäisen elintason ja antaisi talouden romahtaa – "Ihmisellä ei ole tulevaisuutta"
KOTIMAA 10.10.2015 19:07 Päivitetty: 10.10.2015 22:08
Sanni Mattila
HELSINGIN SANOMAT
Tätä mieltä on toisinajattelija Linkola syksyn kahdesta kuumasta puheenaiheesta
Turvapaikanhakijat ovat tänä syksynä joutuneet vihapuheen kohteeksi sosiaalisessa mediassa. Ympäristöfilosofi Pentti Linkola ei itse käytä internetiä, mutta vihapuheiden kohteena oleviin ihmisiin hän törmää arkielämässään. HS kysyi Linkolalta, mitä hän ajattelee sosiaalisesta mediasta ja maahanmuuttokeskusteluun liittyvästä vihapuheesta.
1. Mitä ajattelette Suomen talouskriisistä?
Aina sanotaan, että meidän pitää olla mukana kansainvälisessä kilpailussa. En ymmärrä, kuka sellaisen kilpailun on julistanut, ja miksi meidän pitäisi kilpailla toisten kansakuntien kanssa.
Kasvun sijaan talouden pitäisi antaa romahtaa. Mitään talouskasvun kaltaista ei olisi saanut olla 1950-luvun jälkeen. Elintasomme ylittää kaikki järjelliset mitat, ja se pitäisikin pudottaa pieneen osaan nykyisestä. Ihmiset ylläpitävät väkisin öykkärimäistä elintasoa, jossa ei ole järjen hiventä.
Esimerkiksi hallituksen kesälomaleikkauksilla ei ole mitään merkitystä. Ostovoima pitäisi pudottaa toisiin lukemiin, jotta saisimme lisäaikaa tälle maailmalle. Jo suuren markettihallin ovelta näkee, ettei ihmisellä ole tulevaisuutta. 90 prosenttia marketeissa myytävistä tavaroista on joko turhia tai vahingollisia.
2. Suomeen on tänä vuonna saapunut yli 20 000 turvapaikanhakijaa. Mitä mieltä olette Euroopan pakolaiskriisistä?
Pakolaisasioissa ei lainkaan ajatella ihmiskunnan tulevaisuutta. Eurooppa on kaikista maanosista ylivoimaisesti tiheimmin asuttu ja tupaten täynnä. Tänne ei missään tapauksessa pitäisi tuoda yhtäkään ihmistä muista maanosista, vaan rajat pitäisi saada kiinni jo Välimerellä.
Maailmassa on 7,5 miljardia ihmistä, joten enää ei pidä ajatella yksilöä, vaan sitä, jäävätkö ihmislaji ja inhimillinen kulttuuri lainkaan jäljelle. Yksi naula ihmiskunnan ruumisarkkuun onkin lajisolidaarisuus.
Nykyisin ihmisten pitäisi vähintäänkin pysytellä sillä alueella, mihin he ovat alkujaan syntyneet. Nykyistä pakolaistilannetta ei voi mitenkään verrata aikaisempiin kansainvaelluksiin, koska silloin maapallolle vielä mahtui väkeä. Esimerkiksi suomalaisten onnenonkijoiden valtava muuttoliike Amerikkaan ja Australiaan olivat eri asia, koska näissä maissa riitti tilaa ja maailman väkiluku oli aivan toista luokkaa. Maailmassa ei oikeastaan ole muuta ongelmaa kuin väestöräjähdys, josta kaikki muut ongelmat säteilevät.
3. Viimeaikaiset maailmanpoliittiset tapahtumat ovat johtaneet EU:n ja Venäjän väliseen vastakkainasetteluun. Millaisia ajatuksia Venäjän presidentti Vladimir Putin teissä herättää?
Ei hän ole sen kummempi kuin muutkaan. Syntipukki on aina oltava, ja nyt se on Venäjä. Missään mielessä se ei ole parempi tai pahempi kuin muutkaan valtiot. Kapinat ja hullutukset saavat aina alkunsa nuorista fanaattisista miehistä, niin myös Ukrainassa kuin aikanaan Suomessa Isänmaallisen kansanliikkeen aikoihin. Sota on se, mikä ihmistä innostaa. Tässä väestöräjähdyksen tilanteessa kansalliset intohimot ovat lähinnä naurettavia.
4. Tasa-arvoisen avioliittolain on määrä astua voimaan maaliskuussa 2017. Mitä mieltä olette tasa-arvoisesta avioliittolaista?
Tasa-arvoinen avioliittolaki on mielestäni positiivinen ilmiö, koska käsitykseni mukaan se hiukan vähentää syntyvyyttä. Siinä mielessä homoseksuaalisuus on myönteistä. Ikävä kyllä, usein käy niin, että lesboparit kuitenkin hankkivat lapsia. Tosin harvoin heilläkään on esimerkiksi 5–10 lasta.
5. Mitä mieltä olette Fennovoiman ydinvoimalahankkeesta?
Energia millä tavalla hyvänsä tuotettuna on tuhoisaa. Energiankäyttöä pitäisi vähentää, ei rakentaa ydinvoimaloita eikä tuulivoimaloita. Myös suurin os
Pentti Linkolan mielipide nykytilanteestamme
75
490
Vastaukset
- Pentti-Linkola_
Pentti Linkola
Pentti Linkola on radikaalista ympäristöajattelustaan ja syväekologisista näkemyksistään tunnettu ympäristöfilosofi, kirjailija, luonnonsuojelija, kalastaja ja ornitologi. Linkola kritisoi kehitystä ja väestönkasvua. Hän kannattaa perinteistä elämäntapaa ja paluuta maatalousyhteiskuntaan.
Syntynyt 7.12.1932 Helsingissä.
Asuu askeettisissa oloissa Valkeakoskella Ritvalassa. Talossa on sähkövalot, mutta veden hän kantaa kaivosta.
Opiskeli biologiaa Helsingin yliopistossa vuosina 1951–52. Opinnot jäivät kesken.
Toimi ammattikalastajana Päijänteellä 1960–75. Syksyllä -78 Linkola asettui Ritvalaan ja aloitti kalastuksen Vanajavedellä. Hän kalastaa yhä talvisaikaan.
1995 Linkola perusti luonnontilaisia metsiä suojelevan Luonnonperintösäätiön.
Linkolan tunnettuja teoksia ovat muun muassa Johdatus 1990-luvun ajatteluun (1989), Toisinajattelijan päiväkirjasta (1979), Unelmat paremmasta maailmasta (1971), pasifistinen pamfletti Isänmaan ja ihmisen puolesta (1960) ja Suuri Lintukirja (1955).
Linkolalla on 2 tytärtä. Erosi vaimostaan 1975. - visertäjä
Jos olisin talitintti ajattelisin hänenlaillaan.
- de-meter
Minä en ole talitintti, mutta ajattelen samoin. Kun ihminen näkee ja ajattelee selkeästi - tarkoitan Linkolaa - hän ei tarvitse pitkiä puheita.
de-meter kirjoitti:
Minä en ole talitintti, mutta ajattelen samoin. Kun ihminen näkee ja ajattelee selkeästi - tarkoitan Linkolaa - hän ei tarvitse pitkiä puheita.
"de-meter"
Pyrstö-Tiainen?
Ennen niitä ainakin oli.
Minä en oikein innostu enää luonnosta kirjailemiseen.
Luonnosta tiedämme suurimman osan.
Se on vettä.
Luonnon merkitys on myöskin meille ihan selvää.
Luonnossa syödään toisia.
Toiset toisia ja toiset ihan muita.
Nälkäiset siis.
Jos ei ole nälkä, laihtuu pois.
Lehmä jolla ei ole nälkä, kuitenkin pullistuu.
Jännä paradoxi.
Tekevät sitten Lehmään rei'än.
Maasta olet sinä tullut, tuhkaksi on sinun vieraassa maassakin palettava.
Minusta tuntuu kivalta ajatus, että minut voidaan haudata puhtaaseen koti-
maahan.
ts. kuitenkin tuhkani valuvat lähtö-kohtaiseen jokeeni.
Tuntuu melkein siunaukselta.
Kuinka puhtaaseen hautaavat lapseni?
Yök! Pelkkä epäillys saa voimaan pahoin.
"Täplä-Rapu vai Joki-Rapu? Kas siinä näperrys"
H.- de-meter
hunksz kirjoitti:
"de-meter"
Pyrstö-Tiainen?
Ennen niitä ainakin oli.
Minä en oikein innostu enää luonnosta kirjailemiseen.
Luonnosta tiedämme suurimman osan.
Se on vettä.
Luonnon merkitys on myöskin meille ihan selvää.
Luonnossa syödään toisia.
Toiset toisia ja toiset ihan muita.
Nälkäiset siis.
Jos ei ole nälkä, laihtuu pois.
Lehmä jolla ei ole nälkä, kuitenkin pullistuu.
Jännä paradoxi.
Tekevät sitten Lehmään rei'än.
Maasta olet sinä tullut, tuhkaksi on sinun vieraassa maassakin palettava.
Minusta tuntuu kivalta ajatus, että minut voidaan haudata puhtaaseen koti-
maahan.
ts. kuitenkin tuhkani valuvat lähtö-kohtaiseen jokeeni.
Tuntuu melkein siunaukselta.
Kuinka puhtaaseen hautaavat lapseni?
Yök! Pelkkä epäillys saa voimaan pahoin.
"Täplä-Rapu vai Joki-Rapu? Kas siinä näperrys"
H.En nyt kajoa tajunnanvirtaasi hunksi, patoa en edes yritä tehdä...
- niinpäniinjoopajoo
hunksz kirjoitti:
"de-meter"
Pyrstö-Tiainen?
Ennen niitä ainakin oli.
Minä en oikein innostu enää luonnosta kirjailemiseen.
Luonnosta tiedämme suurimman osan.
Se on vettä.
Luonnon merkitys on myöskin meille ihan selvää.
Luonnossa syödään toisia.
Toiset toisia ja toiset ihan muita.
Nälkäiset siis.
Jos ei ole nälkä, laihtuu pois.
Lehmä jolla ei ole nälkä, kuitenkin pullistuu.
Jännä paradoxi.
Tekevät sitten Lehmään rei'än.
Maasta olet sinä tullut, tuhkaksi on sinun vieraassa maassakin palettava.
Minusta tuntuu kivalta ajatus, että minut voidaan haudata puhtaaseen koti-
maahan.
ts. kuitenkin tuhkani valuvat lähtö-kohtaiseen jokeeni.
Tuntuu melkein siunaukselta.
Kuinka puhtaaseen hautaavat lapseni?
Yök! Pelkkä epäillys saa voimaan pahoin.
"Täplä-Rapu vai Joki-Rapu? Kas siinä näperrys"
H.Saastutat vesistöä?
Linkola on ikänsä toistellut Amerikan Intiaanien käsitystä maailmasta.
Omia ajatuksia hänellä ei ole, hänessä on vain itse-sovellettua Intiaania.
Kun v-ihminen ajoi Intiaanin ylitse, oli kaikki menetetty.
Siksi Linkolan ja muitten vihreitten höpötyksen aika on ohitse.
Nyt pitää antaa mahdollisuus teknologian hoitaa hommat.
Olettehan huomanneet uutisen, jossa kerrotaan kalojen tuntevan uskomatonta
tuskaa?
Suomessa kala ei kärsi, meillä on heille oma yli-pappinsa.
Kirjo-Lohellekin on tarvittaessa sähkö-hoitoa ennen Lobotomiaa.
H.En oikein ymmärrä näitä Linkolaa lähes ylijumalanaan pitäviä, kun eivät nuo hänen ajatuksensa kovinkaan paljon poikkea monenkaan tavisihmisen tuumista.
Itsekin olen jo samoja juttuja vuosikymmeniä mietiskellyt ja aina kiroan, kun superhypermarketissa saa hakemaansa etsiä kymmenen metrin hyllyköstä.
Valikoimaa riittää isommankin kylän tarpeisiin.
Tässä kylässä asui muonoin, nyt jo edesmennyt mies, olisi hyvin käynyt Linkolan kaveriksi. Tavoiltaan sekä ajatuksiltaan. Eipä häneltä kukaan käynyt haastattatteluja pyytämässä ja mielipiteitä kysymässä. Ei tosin ollut muuta kuin elämää opiskellutkaan.- de-meter
Aivan Ancelina. Aidot, luonnonläheiset ihmiset eivät näe Linkolan julistuksessa mitään ihmeellistä. Ja niitä, jotka eivät ole osallistuneet kulutusjuhliin löytyy varmasti muualtakin, vaikka harvassa he mielestäni ovat...
Linkola on kulttuurisukua, hän on älykäs, hauska ja tavattoman sosiaalinen - uskokaa tai älkää - ja ornitologina mainetta saanut. Kai nämä yhdessä ja hänen tinkimättömyytensä ovat tehneet hänestä valtakunnan toisinajattelijan. Ei häntä aatetovereiden keskuudessa ihan jumalana pidetty, paljon oli niitäkin, jotka tahtoivat sanoutua irti hänen ajatuksistaan.
Nykyvihreät eivät taida edes muistaa häntä..)) de-meter kirjoitti:
Aivan Ancelina. Aidot, luonnonläheiset ihmiset eivät näe Linkolan julistuksessa mitään ihmeellistä. Ja niitä, jotka eivät ole osallistuneet kulutusjuhliin löytyy varmasti muualtakin, vaikka harvassa he mielestäni ovat...
Linkola on kulttuurisukua, hän on älykäs, hauska ja tavattoman sosiaalinen - uskokaa tai älkää - ja ornitologina mainetta saanut. Kai nämä yhdessä ja hänen tinkimättömyytensä ovat tehneet hänestä valtakunnan toisinajattelijan. Ei häntä aatetovereiden keskuudessa ihan jumalana pidetty, paljon oli niitäkin, jotka tahtoivat sanoutua irti hänen ajatuksistaan.
Nykyvihreät eivät taida edes muistaa häntä..))Usein vain Linkola mainitaa, kun halutaan olla hänen seuraajansa ja kehua omia valintojaan.
Tämän mainitsemani kylänmiehen veljenpoika asustaa nyt setänsä mailla, meistä on tullut hyvät kaverit, ellei jopa ystävät. Häneltä olen saanut tietoa monista luonnonilmiöistä ja eläinten tavoista ym. Ja musiikista, hän pystyy helpostikin luennoimaan tunnin tai kaksi siitä aiheesta. Näitä viisaita ihmisiä on ympäri Suomen, kaikki vain eivät ole yhtä tunnettuja.- de-meter
Ancelina kirjoitti:
Usein vain Linkola mainitaa, kun halutaan olla hänen seuraajansa ja kehua omia valintojaan.
Tämän mainitsemani kylänmiehen veljenpoika asustaa nyt setänsä mailla, meistä on tullut hyvät kaverit, ellei jopa ystävät. Häneltä olen saanut tietoa monista luonnonilmiöistä ja eläinten tavoista ym. Ja musiikista, hän pystyy helpostikin luennoimaan tunnin tai kaksi siitä aiheesta. Näitä viisaita ihmisiä on ympäri Suomen, kaikki vain eivät ole yhtä tunnettuja."Usein vain Linkola mainitaa, kun halutaan olla hänen seuraajansa ja kehua omia valintojaan." kirjoitat Ancelina.
"Linkolan seuraajat" ovat nykyisin hyvin hiljaa, heille on käynyt kuten hävinneille käy, kuten kävi intiaaneille. Eivät nämä "seuraajat" saa aatteestaan/valinnoistaan minkäänlaista arvonnousua, pilkan ja ihmetyksen kohteena he ovat enimmäkseen olleet. Nykyisin asenteisiin on vielä liitetty alaspäin katsova sääli: että joku voikin olla noin tyhmä ja vanhakantainen..
Todistaa nimimerkki "kokemusta on"..))
Mielenkiintoista kuulla ystävästäsi. Olisipa heitä enemmän. Että riittäisi joku minullekin. Pakkaavat lipsua nämä lähellä olevat...)) de-meter kirjoitti:
"Usein vain Linkola mainitaa, kun halutaan olla hänen seuraajansa ja kehua omia valintojaan." kirjoitat Ancelina.
"Linkolan seuraajat" ovat nykyisin hyvin hiljaa, heille on käynyt kuten hävinneille käy, kuten kävi intiaaneille. Eivät nämä "seuraajat" saa aatteestaan/valinnoistaan minkäänlaista arvonnousua, pilkan ja ihmetyksen kohteena he ovat enimmäkseen olleet. Nykyisin asenteisiin on vielä liitetty alaspäin katsova sääli: että joku voikin olla noin tyhmä ja vanhakantainen..
Todistaa nimimerkki "kokemusta on"..))
Mielenkiintoista kuulla ystävästäsi. Olisipa heitä enemmän. Että riittäisi joku minullekin. Pakkaavat lipsua nämä lähellä olevat...))Vanhanaikaistahan se taitaa olla nämä ajatukset joita meidänkin pienissä päissämme liikkuu. Vastimattomasta elämästä, pienestä kulutuksesta, luonnon suojelemisesta jne.
Joskus vaan tuntui, että pienen sädekehän sai, jos Linkolan seuraajaksi tunnustutautui.
Oma pää, omat ajatukset ja päätökset, niillä pärjää pitkälle. Ei tarvitse ketään kumartaa eikä kenenkään viitanliepeessä roikkua.- k-kk
Totanoin enkeli, kertokaas viisaammat tosta maanmainiosta pentistä.
Muistaanko oikein että Linkola nuorempana oli sitä mieltä että luontoäiti hoitaa omansa,eli ei lääkkeitä sairaille vaan sortukoon ken ei kestä, eli jonkun lainen luonnollinen poistuma.
Kun sairaus iski penaan niin jakku kääntyi ja pillerit alko maistumaan,muistanko oikein? - de-meter
k-kk kirjoitti:
Totanoin enkeli, kertokaas viisaammat tosta maanmainiosta pentistä.
Muistaanko oikein että Linkola nuorempana oli sitä mieltä että luontoäiti hoitaa omansa,eli ei lääkkeitä sairaille vaan sortukoon ken ei kestä, eli jonkun lainen luonnollinen poistuma.
Kun sairaus iski penaan niin jakku kääntyi ja pillerit alko maistumaan,muistanko oikein?Muistat aivan oikein k/k. Linkolan Vihreässä ohjelmassa ei juuri armoa annettu "heikommille". Ja heikko oli se, joka ei ollut terve ja maastokelpoinen muun muassa. Hänen utopiansa ei saanut kannatusta, mutta Vihreää ohjelmaa arvostettiin kriisiajan käsikirjana.
Näin se menee kuin sanot. Nuoruusiän - ykköstyypin - diabeetikko tulee yhteiskunnalle kalliiksi, liitännäissairaudet myös. Niin me vain joudutaan nöyrtymään kaikki. Juice-vainaakin oli vihoissa valtion kanssa, mutta joutui turvautumaan kalliiseen dialyysihoitoon hänkin... k-kk kirjoitti:
Totanoin enkeli, kertokaas viisaammat tosta maanmainiosta pentistä.
Muistaanko oikein että Linkola nuorempana oli sitä mieltä että luontoäiti hoitaa omansa,eli ei lääkkeitä sairaille vaan sortukoon ken ei kestä, eli jonkun lainen luonnollinen poistuma.
Kun sairaus iski penaan niin jakku kääntyi ja pillerit alko maistumaan,muistanko oikein?Minä en ole Linkolan seuraaja vaan kuljen omia polkujani. Jos Penalla nyt sattuu olemaan joitain samanlaisia näkemyksiä kuin minulla, niin olkoon ylpeä siitä.
Taudeistaan ei ole tietoa, en ole äijästä niin kiinnostunut ollut.
Sopisi kyllä hyvin häneen nuo kuviot.- k-kk
de-meter kirjoitti:
Muistat aivan oikein k/k. Linkolan Vihreässä ohjelmassa ei juuri armoa annettu "heikommille". Ja heikko oli se, joka ei ollut terve ja maastokelpoinen muun muassa. Hänen utopiansa ei saanut kannatusta, mutta Vihreää ohjelmaa arvostettiin kriisiajan käsikirjana.
Näin se menee kuin sanot. Nuoruusiän - ykköstyypin - diabeetikko tulee yhteiskunnalle kalliiksi, liitännäissairaudet myös. Niin me vain joudutaan nöyrtymään kaikki. Juice-vainaakin oli vihoissa valtion kanssa, mutta joutui turvautumaan kalliiseen dialyysihoitoon hänkin...En juicea muistanutkaan mut hyvä esimerkki, asiast toiseen niin kattelin arkistoja ja sielt tämmönen.
Aikansa huippu näyttelijät ja meille vanhuksille sopiva sketsi siin 20 min kohdilt alkaa.
https://www.youtube.com/watch?v=zMCJT-zmUCE - de-meter
Heh, kiitos k/k. Oi noita aikoja. Huumori oli vielä raikasta ja ymmärrettävää, näyttelijät ikimuistettavia...
- kesivä
Kyllä minun sisälläni asuu pieni Pentti. Hän on sitku-Pentti. Viimeisin penttiläisyys tuli ilmi ostaessani avokelauistimen jigittämistä varten. Olen ollut ilkeä sisäisellen pentilleni, en ole päästänyt häntä toteuttamaan elämäänsä, vaan olen nuoruudessani tehnyt kaikenmaailman tuhlaajatytön tekoset.
Mutta koskaan ei ole liian myöhäistä, vai onkohan se pakon sanelemaa, pian niukkojen eläkepäivien kuivaharjoittelua.
Lupaan, että minäkin teen Heikut, eli poistun palstalta kauniiseen syyssäähän, ihan kohta.- de-meter
Penttilässä riittää tilaa, kesivä..)) Kala on kuulemma syönyt hyvin viime aikoina...
Aina on asunut minunkin sisälläni ymmärrys Pentti Linkolan puheille,
eikä vain pheille, vaan hänen teoillee oman elämänsä suhteen ja asennoitumiselleen kehityksen kulkuun.
Aikoinaan vihreitten äänestämisenikin sai voimaa tuolta suunnalta.
Nykyvihreät ovatkin aivan erilaisia, on enää mahdoonta heitä äänestää.
Pentti Linkolan ajatuksia hiukan olemme noudattaneetkin, lapsille ei hankittu minkäänlaisia motoroituja juttuja, mopoja tai moottoripyöriä,
hyvää ja terveellistä ruokaa ja kunnon polkupyörät, se oli linjamme.
Liikuntaa ja terveellisyyttä!
Ajokortin kyllä sitten suorittivat heti 18 täytettyään.
Myöskään emme ostaneet moottorivenettä, vaan soutuveneen.
Tällaista pienimuotoista sovellutusta omiin ympyröihimme.
Anoppini ja appeni tunsivat näitä Linkoloita naapurustostaan Töölöstä, kovasti hyvää heistä anoppini kertoi.- de-meter
Merilii kirjoitti:
Aina on asunut minunkin sisälläni ymmärrys Pentti Linkolan puheille,
eikä vain pheille, vaan hänen teoillee oman elämänsä suhteen ja asennoitumiselleen kehityksen kulkuun.
Aikoinaan vihreitten äänestämisenikin sai voimaa tuolta suunnalta.
Nykyvihreät ovatkin aivan erilaisia, on enää mahdoonta heitä äänestää.
Pentti Linkolan ajatuksia hiukan olemme noudattaneetkin, lapsille ei hankittu minkäänlaisia motoroituja juttuja, mopoja tai moottoripyöriä,
hyvää ja terveellistä ruokaa ja kunnon polkupyörät, se oli linjamme.
Liikuntaa ja terveellisyyttä!
Ajokortin kyllä sitten suorittivat heti 18 täytettyään.
Myöskään emme ostaneet moottorivenettä, vaan soutuveneen.
Tällaista pienimuotoista sovellutusta omiin ympyröihimme.
Anoppini ja appeni tunsivat näitä Linkoloita naapurustostaan Töölöstä, kovasti hyvää heistä anoppini kertoi.Ryhdikästä toimintaa, merill. Että yrittää pistää vastaan, missä voi...
Ei elämänlaatu siitä välttämättä huonone.
Joissakin asioissa voin olla Linkolan kanssa samaa mieltä, esim tuossa ylenpalttiseesa kulutushysteriassa josta ei pitkällä tähtäimellä hyvää seuraa, mutta en usko maailmanliikakansoittumisen olevan pääasiallinen syypää kaikkeen katastrofiin, vaan varallisuuden epätasainen jako ja yleensä ihmisten ylenpalttinen itsekkyys ja ahneus.
Väestönkasvuun vaikuttaa positiivisesti elintason nousu ja sitähän tapahtuu koko ajan, ympäri maailmaa. Kun koulutus, terveydenhoito ja perusturvallisuus on hanskassa, lapsikatraat pienenvät. Planeeita Tellus tai siis Gaia huolehtii itse itsestään myös: epidemiat, sodat , ilmastonmuutokset jne vaikuttavat myös väkiluvun kasvuun.
Menneeseen ei ole paluuta vaikka se kuinka idylliseltä näyttäisi Pentti Linkolan silmin katsottuna. Toivon kuitenkin että tulevat sukupolvet olisivat viisaampia kuin mitä me olemme olleet."Paloma.se.co"
Älä uppoa näihin lapsellisen poliittisiin jankutuksiin
Uppoa aina minuun.
"Linkola on ikänsä toistellut Amerikan Intiaanien käsitystä maailmasta.
Omia ajatuksia hänellä ei ole, hänessä on vain itse-sovellettua Intiaania.
Kun v-ihminen ajoi Intiaanin ylitse, oli kaikki menetetty.
Siksi Linkolan ja muitten vihreitten höpötyksen aika on ohitse.
Nyt pitää antaa mahdollisuus teknologian hoitaa hommat."
H.- de-meter
Minusta tuleville sukupolville ei pidä jättää huonoa perintöä. Sitähän me nyt parhaillaan teemme. Viittaan Paloman viestiin.
Väestönkasvun hillitsemisestä ovat futurologit mielestäni aika pitkälle yksimielisiä. Meitä on liikaa tälle kulutustasolle, eivätkä ihmiset luovu "saavutetuista eduista". Kaikki tahtovat sen, mitä toisillakin on, mukaan luettuna pakolaiset.
Miten nin elintaso nousee koko ajan ? Missä ja millä hinnalla ? de-meter kirjoitti:
Minusta tuleville sukupolville ei pidä jättää huonoa perintöä. Sitähän me nyt parhaillaan teemme. Viittaan Paloman viestiin.
Väestönkasvun hillitsemisestä ovat futurologit mielestäni aika pitkälle yksimielisiä. Meitä on liikaa tälle kulutustasolle, eivätkä ihmiset luovu "saavutetuista eduista". Kaikki tahtovat sen, mitä toisillakin on, mukaan luettuna pakolaiset.
Miten nin elintaso nousee koko ajan ? Missä ja millä hinnalla ?Elintaso on jatkuvassa nousussa ns. kehitysmaissa. Esim. Kolumbiassa köyhyys on puolittunut viimeisen parin kymmenen vuoden aikana; samalla väestön kasvu on hidastunut tai hidastumassa ympäri maailmaa, maissa jotka eivät ole tapeetilla. Minunnuoruudessani Kolumbiassa oli tavallista että lapsikatraat olivat suunnattoman suuret; lapsikuolleisuus korkea, etenkin maaseudulla. Nyt, 30 vuotta myöhemmin perheissä on pari-kolme lasta enintään, lapsikuolleisuus laskenut ja koulutustaso noussut.
Paloma.se.co kirjoitti:
Elintaso on jatkuvassa nousussa ns. kehitysmaissa. Esim. Kolumbiassa köyhyys on puolittunut viimeisen parin kymmenen vuoden aikana; samalla väestön kasvu on hidastunut tai hidastumassa ympäri maailmaa, maissa jotka eivät ole tapeetilla. Minunnuoruudessani Kolumbiassa oli tavallista että lapsikatraat olivat suunnattoman suuret; lapsikuolleisuus korkea, etenkin maaseudulla. Nyt, 30 vuotta myöhemmin perheissä on pari-kolme lasta enintään, lapsikuolleisuus laskenut ja koulutustaso noussut.
"Paloma.se.co"
Muista myös aina tarkentaa:
Kun sivistyneet maat siirtävät tuotantoaan sivistymättömyyksiin.
Alkavat sivistymättömät nousta.
H.hunksz kirjoitti:
"Paloma.se.co"
Muista myös aina tarkentaa:
Kun sivistyneet maat siirtävät tuotantoaan sivistymättömyyksiin.
Alkavat sivistymättömät nousta.
H.Korjaan:
Alkaa sivistymättömyys nousta.
H.- de-meter
Paloma.se.co kirjoitti:
Elintaso on jatkuvassa nousussa ns. kehitysmaissa. Esim. Kolumbiassa köyhyys on puolittunut viimeisen parin kymmenen vuoden aikana; samalla väestön kasvu on hidastunut tai hidastumassa ympäri maailmaa, maissa jotka eivät ole tapeetilla. Minunnuoruudessani Kolumbiassa oli tavallista että lapsikatraat olivat suunnattoman suuret; lapsikuolleisuus korkea, etenkin maaseudulla. Nyt, 30 vuotta myöhemmin perheissä on pari-kolme lasta enintään, lapsikuolleisuus laskenut ja koulutustaso noussut.
"Elintaso on jatkuvassa nousussa ns. kehitysmaissa." kirjoittaa Paloma.
Niin, mutta kestääkö luonto sen ? Siitä minusta on viime kädessä kyse.
Toistan taas Linkolan teesin: "ennenkuin liikautat pikkusormeasi mieti, mitä se maksaa ja mihin se johtaa". Sormi liikuu vikkelään, mutta hintaa ei kysytä, eikä sitä riittävätkö rahat ja rahkeet...
- haihtuvaavihreyttä
"Nykyvihreät eivät taida edes muistaa häntä.."
Menneiden vaalien kampanjassahan nykyvihreät lupasivat vasemmiston kanssa kilpaillen viisi hyvää ja kymmenen kaunista, ja hieman vaalimenestystäkin sitten tuli; ero linkolalaiseen vihreyteen kuin napapiirien välisen yön ja päivän välillä.- de-meter
Aivan. Nyt nostetaan "ihmisoikeudet" arvoksi ylitse muiden. Linkola ennusti tämänkin: kun vihreät alkavat muistuttaa sosiaalidemokraatteja, kannatus nousee - kuten on käynytkin...
- Aivan-eri-mieltä
liikakansoittumisesta olen Paloman kanssa. Se juuri onkin PAHINTA.
Aivan-eri-mieltä kirjoitti:
liikakansoittumisesta olen Paloman kanssa. Se juuri onkin PAHINTA.
"Aivan-eri-mieltä"
Niin, ei taida olla kahtakaan kuukautta.
Kun kirjoitin järjestöistä, jotka pelastavat lapset.
Päästäkseen hoitamaan yli-kansoitusta valtioiden rahoilla.
Kyllä sen Palomakin luki. :)
Taisin mainita lyhenteen SPR.
Lääkärit ilman rajoja vetäytyvät Afganistanista.
Heidän riskinsä ylittävät tulot.
Ihan fiksua.
Heidän pankkinsahan ovat piilossa.
H.
- eläkeukki
Linkola taitaa olla enää ainoita oikeita vihereitä. Viime aikoina on ollut paljon puhetta takinkääntämisestä. Vihreät ovat olleet siinä kilpailussa hyvin edustettuna. Ville Niinistön eniten käyttämä ilmaisu on ollut "talouskasvu".
- de-meter
Hyvin havaittu, eläkeukki. Niinistö on minusta niin mitäänsanomaton ja ympäripyöreä puheissaan, ettei niitä juuri jaksa seurata. Ei skarpannut edes Talvivaara-katastrofissa...
- Korppis1
Pidän Linkolan teeseistä.
Elän kesät luonnon keskellä. On mökillä sähköt, mutta veden joudun kantamaan kaupungista.
Olisinkohan lipeämässä Linkolan luonnonmukaisesta elämäntyylistä kun mietin ostaisinko astianpesukoneen uuteen kämppääni.
Olen myös alkanut miettimään josko uusisi huonekaluja.
Minua houkutellaan kuluttamaan, mainoslehtisiä, osta uusi sohva, uusi keittiö, somista kylpyhuone värillisillä pyyheliinoilla.
Suomalaisen tekstiilin valmistus on siirtynyt Itään. Siellä ei tuotteiden valmistusvaiheissa suojella luontoa.
Olisinko valmis luopumaan kulutuksesta suojellakseni luontoa. Kyllä olisin ja oikeastaan olen jo luopunutkin. Toisaalta ei minulla ole varakaan enää kuluttaa samassa suhteessa kuin ruuhkavuosien aikana.
Mietin myös, jos olisin alkanut lapsen teon nuorena olisi minulla varmaan ainakin neljä lasta jos ei kuusikin. Liikaahan se olisi, kyllä kaksi lasta riittää. Kahdesta ihmisestä kaksi uutta ihmistä tai vain yksi uusi sillä saisi liikakasvun kuriin.
Empatiaan vedoten Suomeen halutaan pelastaa äitejä ja lapsia katastrofien keskeltä. Kun he saapuvat tänne, alkaa välittömästi heidän lisääntymisensä.
Voisin jopa siirtyä elämään pienviljelijäksi jos laki vain sallisi ottaa kanoja ja lehmän kantturan, lampaita...no jaa... jaksaisikohan sitä enää, mutta kivalta se kuulostaa.
Ehkä vain suljen silmäni ja elän menneessä, muistelen lapsuuttani ihanaa syntymäkotia, navettaa elukoineen, lampaita kesälaitumilla, pihapiiriä, jossa kesäisin viljeltiin perunaa, porkkanaa, lanttua. Pihalla oli kaivo, marjapensaita, kukkia.
Voisi olla hyväkin antaa talouden romahtaa, ei olisi kuin yksi suunta alhaalta ylös.- de-meter
Ilman lentomatkailua olisit mallikas vihreä, korppis..))
Olet neuvokas, monitaitoinen ja osaat arvostaa myös pientä elämää.
Paljon minäkin olen joutunut tinkimään jalosta aatteestani. Henkilöautolla tulee suhattua, tosin vain pitempiä matkoja. Nyt kun pystyn tekemään kaupunkireissutkin junalla, olen tosi huojentunut.
Tiskikone ? Sekin piti hankkia meille, kun vieraiden jälkeinen tiskirumba alkoi olla käsille turhan tuskallista.
Minulta vihreä aate ei ole vaatinut suuria uhrauksia. Kuten muistakin vastauksista näkee, se ei ole kovin vieras arvovalinta muillekaan... - Korppis1
de-meter kirjoitti:
Ilman lentomatkailua olisit mallikas vihreä, korppis..))
Olet neuvokas, monitaitoinen ja osaat arvostaa myös pientä elämää.
Paljon minäkin olen joutunut tinkimään jalosta aatteestani. Henkilöautolla tulee suhattua, tosin vain pitempiä matkoja. Nyt kun pystyn tekemään kaupunkireissutkin junalla, olen tosi huojentunut.
Tiskikone ? Sekin piti hankkia meille, kun vieraiden jälkeinen tiskirumba alkoi olla käsille turhan tuskallista.
Minulta vihreä aate ei ole vaatinut suuria uhrauksia. Kuten muistakin vastauksista näkee, se ei ole kovin vieras arvovalinta muillekaan...Piipahdin iltapäivällä kotikadullani. Kaikki talot olivat tunnistettavissa. Yhtään ihmista en nähnyt saati olisinko edes tunnistanut. Oma kotitaloni, rinta rottingilla sanon, oli kadun komein. Sen osti muutama vuosi sitten rakennusmestari ja jälki kertoo omistajan tinkimättömästä tyylitajusta. Siellä pikku Korppis nukkui untaan tietämättä pahasta maailmasta, ajattelin, kun katsoin makuuhuoneemme ikkunaa.
Arvostan vihreitä tiettyyn pisteeseen asti. Mutta ei nappaa ei. Niin ja kohta lennetään ensin sinne Hesaan jossa vietän ensi viikonlopun ja sitten jatkan Amsterdamiin. Jätän valkeaa savua taivaalle tehköön se sydämen muotoisen kuvion talosi kohdalla ; ) - de-meter
Korppis1 kirjoitti:
Piipahdin iltapäivällä kotikadullani. Kaikki talot olivat tunnistettavissa. Yhtään ihmista en nähnyt saati olisinko edes tunnistanut. Oma kotitaloni, rinta rottingilla sanon, oli kadun komein. Sen osti muutama vuosi sitten rakennusmestari ja jälki kertoo omistajan tinkimättömästä tyylitajusta. Siellä pikku Korppis nukkui untaan tietämättä pahasta maailmasta, ajattelin, kun katsoin makuuhuoneemme ikkunaa.
Arvostan vihreitä tiettyyn pisteeseen asti. Mutta ei nappaa ei. Niin ja kohta lennetään ensin sinne Hesaan jossa vietän ensi viikonlopun ja sitten jatkan Amsterdamiin. Jätän valkeaa savua taivaalle tehköön se sydämen muotoisen kuvion talosi kohdalla ; )Jaa. Täytyypä sitten tähyillä taivaalle..))
Hyvää matkaa sinne. Siirtyikö Rooman matka tuonnemmaksi ? de-meter kirjoitti:
Jaa. Täytyypä sitten tähyillä taivaalle..))
Hyvää matkaa sinne. Siirtyikö Rooman matka tuonnemmaksi ?Teemme Euroopan sisäiset maasta toiseen matkat Hollannista käsin.
Menossa ollaan, mutta matka on vielä auki. Petzen ammattiliitto tarkoaa eläkeläisille edullisia matkoja joten olemme kuulosilla josko sitä kautta löytäisimme sopivan matkan.- ent.siivoojaparka
Korppis1 kirjoitti:
Piipahdin iltapäivällä kotikadullani. Kaikki talot olivat tunnistettavissa. Yhtään ihmista en nähnyt saati olisinko edes tunnistanut. Oma kotitaloni, rinta rottingilla sanon, oli kadun komein. Sen osti muutama vuosi sitten rakennusmestari ja jälki kertoo omistajan tinkimättömästä tyylitajusta. Siellä pikku Korppis nukkui untaan tietämättä pahasta maailmasta, ajattelin, kun katsoin makuuhuoneemme ikkunaa.
Arvostan vihreitä tiettyyn pisteeseen asti. Mutta ei nappaa ei. Niin ja kohta lennetään ensin sinne Hesaan jossa vietän ensi viikonlopun ja sitten jatkan Amsterdamiin. Jätän valkeaa savua taivaalle tehköön se sydämen muotoisen kuvion talosi kohdalla ; )Joku täällä tiesi aikoinaan kertoa, ettei se vana lentokoneen perässä olekaan savua vaan höyryä. Voit lentää hyvällä omallatunolla vaikka kauemmaksikin.
- Niin-miten-lienee
Vähän kuin takapuolen takana törähtää, se ei savuta vaan sitä sanotaan kaasuksi eli ilmavaksi pieruksi. Eikä höyrysty.
- 1eero
Linkolan artikkelia en jätä lukematta aloitustekstin luin heti ilmestyttyä hs:sta
Linkola oli aluksi vihreää vihreämp vain kateellinen voi olla vihreämpi.
Tarmokas mies aatteensa eteen sitoi itsensä ketingillä metsäkoneisiin ja puunlatvoihin hyvä ettei hukkunut Altan patotyömaalla, selvisisi henkissä, muutti mökkiin perheesä kera eukko tuumasi ei vetele alkeellinen elämä kynttilän valossa ja häippäsi sivistykseen.
Linkola jäi yksin ei ihan kateellisia vihreitä yritti sopetua päreen valoon, lopulta Pentti jäi yksin kalastamaan Vanajan kaloja aikan kuluksi hakkasi nauloja puihin metsureitten kiusaksi kirjoitteli opuksia, aateli mikä täällä on elellä.
Maailman lopun ennustuksia ihmiskun tuhosta kuului kuuroille korville totta toinen puoli ei meitä enään ole reilun 4 miljardin päästä viimeistään.
Vanha mies Pentti Linkola istuu mökin rappusilla tuumaa toista se oli ennen kun oltiin vihreitä vihreämpiä paitsi kateelliset .- 1eero
PS. Niin olen minäkin jotenkin vihreä en fanaatikko, Nuorempa tuli koluttua Lappia ristiin rastiin Norjan Lapissa hyvin usein, Itärajan tuntumissa Saimaalla äh en kaikkea muista viimekesänä nukuin venneessä 1,5 kuukautta yhteensä densaa meni satojalitroja, ensviikolla parinkolmen päivän ruska reissu, sitten talvea odottelemaan.
- 1eero
Aurnko paistaa 10 lähes tyyntä, ruska, syksy tuntuu kohta pimenee on aika sytyttää valot veneessä ja lämmitys päälle eikä hädän päivää.
- huuhaatakaikkityynni
Äijä aikanaan tuli Mosaan sitomaan ittensä kettinkeihin ettei Tapanilan Erälle johtavaa Hiidenkiventietä olisi asfaltoitu, kaikki uskottavuus valui silloin soratien monttuihin.
- järkikäessä
Käyn liidelissä.
- Oudosti
"järkikäessä"viestit, - erehdyitkö ketjusta, sopiiko viestisi tääne?
Kiitos keskustelijoille, klo 10.12 alkoi ketju ja hyviä viestejä nyt jo täynnä.
Hyvää yötä!- Viatonsivullinen
Linkola yksi mielenkiintoisimmista ihmisistä, kirjansa olen ostanut, lukenut. Varsinkin nuorempana olin kiinnostunut hänen ajatuksistaan.
Taas kiinnostaa kuulla mitä ajattelee nykymenosta. Uskollinen omalle näkemykselleen, elää kuten opettaa. Näitä henkilöitä harvassa, jotka todella pysäyttää kuuntelemaan. On niitä muutamia.Kuinka totta puhutkaan, Vanity fair, Turhuuden turuilla Thackerayn joskus
1860-luvulla kirjoittamassa romaanissa jo näistä materianpalvonnasta,
itsekkyydestä ja aikenlaisen roskan tuoottamisesta puhuttiin, sillä roskien
alle jäävät kaikkein tärkeimmät asiat.
- eppu2
´´Nuo tukit ja pöllit, vaihdetaan juuri niihin monenkirjaviin turhiin ja vahingollisiin kapineisiin, jotka vievät rauhamme ja hermomme,´´ sanoo Linkola.
Kolmevuotiailla puheen kehitys on jälkijunassa, kun vanhemmat räplää kännykkää.
Peliriippuvaiset lisääntyy.
TV:t pauhaa aamusta myöhäiseen iltaan. Luetteloa voisi jatkaa.- Viatonsivullinen
Äläs muuta sano!!
- äkkiäkössitä
Tulipa mieleeni, onkohan yksikään pressa kutsunut Penttiä itsenäisyyspäivän juhliin linnaan? Vai onkohan kutsuja tullut mutta ei ehkä ole mennyt? Tietääkö joku.
Kiinnostaa kun arvostan miestä kovasti. Toisin kuin Herra Hoota.- Hah..haa
Minä tiedän, ettei ole. Ja myös sen, että Pentti Linkola ei noille kutsuille menisi.
- äkkiäkös
Hah..haa kirjoitti:
Minä tiedän, ettei ole. Ja myös sen, että Pentti Linkola ei noille kutsuille menisi.
Tuota epäilinkin. Vaan kiinnostaa tietää mistä tiedät :)
Oletko tuttu, sukulainen vai kutsukomitean jäsen?
- niih
Monien ihmisten vakaumus on että päivittäistä kulutusta ei saa pysäyttää, että rahan täytyy liikkua yhteiskunnassa - että säästäminen on rikos
- no eipä ne säästä sitten ihmisiäkään yhtään miltään, senkin on saanut kokea ja nähdä - unelmat kenties syntyvät särkymään siinä missä ihmisetkin
- tota maailman kärsimyksen ongelmaa miettiessä löysin Linkolasta ihan uuden asian
epätasa-arvoisessa maailmassa - pidin häntäkin lastenvihaajana mutta ei hän sitä ehken tarkottanut vaan jotain ihan muuta. Sitä että öykkäreitten toimet romauttaa monen ihmisen elintason, samalla myös ihmiset. Joku suree saako omat ja lastensa tuhkat puhtaaseen maahan - minä suren että onko tuhkani edes niin puhdasta että kelpaisi vaikka puulannoitteeksi - nikotiinikoukussa eläneenä - tappaahan se ainakin maanmatoja - luonnon omaa karjaa. - Viimeinen_sammuttaa_
VALOT, kun maapallo uppoaa ihmistulvaan. Liikakansoitus on loputonta...
ja aivan liiallista.
Paitsi Suomessa, me suomalaiset kutistumme hiljalleen. - maremamma
Ihminen joka elää niin kuin opettaa ansaitsee kyllä kaiken kunnioituksen. Itse olen äänestänyt vihreitä niin kauan kuin ne on olleet olemassa.
- Pieni_vihreä_mies
Vihreillä puolueena ei ole mitään tekemistä Linkolan ajatusten kanssa. Mutta toki he mielellään ratsastavat Linkolan nimellä.
- shimsh
Tämän päivän ongelmia onko kokomaassa lähes kaikkialla vapaan liikkuvuuden nimissä ja aikana toi kansainvälisen rikollisuuden leviäminen - suuria huume-eriä katukauppaan tai poliisin ja tullin haaviin - kertoo lisääntyneestä kysynnästä. Aika oudolta kuulostaa myös uutisointi jonka mukaan lääkärintodistuksella omasta alkohollismista voi tuoda ulkomailta verovapaasti halpaa viinaa 11000 l/v.
Turvattomuutta ja suoranaista vainoa ovat monet kokeneet - mistä stoppia siihenkin ilmiöön? Uskonnoistakaan ei aina turvaa ja lohtua löydy. - eikainnyt
Antasko Linkola palkkojenkin ..romahtaa Ei kait?
- 1eero
Luettuani Linkolastasta en malttanut olla laittamatta tätä
http://yle.fi/uutiset/ystava_kertoo_pentti_linkola_on_taitava_tanssittamaan_ihmisia_pillinsa_mukaan/8386492- kesivä
Jokunen vuosi sitten pääsin salakuuntelemaan Linkolaa. Istuin junassa ja kuuntelin hänen keskusteluaan matkakaverinsa kanssa. Mielenkiintoista ja vangitsevaa hänen puheensa. Hänellä oli tuohikontti mukanaan, kumisaappaat jalassa.
Joskus näin jonkun naistoimittajan tekemän haastattelun ja siinä haastattelussa Linkola näpäytti kipakasti toimittajaa. Joten voin hyvin kuvitella, että hänellä on hallitsemattomiakin kiukunpuuskia kuten tuossa artikkelissa mainittiin. - lässynlää
Linkola puhumaan YLE:n mamutus A-studioihin. Odotan häneltä kipakkaa näpäytystä lässyttäville hyysäritoimittajille. YLE:ssä kuten monessa muussakin tuutissa on vain yksi mielipide. Mitenkähän ukon kävisi?
- de-meter
Tuosta linkin esitettelystä päätellen vaikuttaa vähän juoruilukirjalta. Vaikea nähdä sitä muuten, 1eero. Kovin köykäisiltä ja pikkusieluisilta näyttävät nuo täkyt, mitä kirjan kirjoittaja Linkolasta esittelyssään tarjosi.
Jos on lukenut Linkolan tekstejä ja seurannut hänen elämäänsä median kautta tuollaiset "paljastukset" eivät voi tulla yllätyksenä. Pikemminkin monien on vaikea sovittaa hänen persoonaansa seurallisuutta ja huumorintajua, minkä useimmat hänen ystävistään näkevät ensimmäisenä. - zsq
JOO linkola puhuu jälleen kerran asiaa ja on puhunut jatkuvasti
1. pallossa on liian paljon sakkia tällä hetkellä, vähintään pitäisi puolittaa tämä sakki
2. kulutus pitäisi romahduttaa juuri kuten linkola sanoo, silloin riittäisi kaikille rahaa sopivasti eikä tarvittaisi leipäjonoja
3. Tällä kaikella vähennättäisiin pallon kulutusta ja lisättäisiin sen riittävyttää jatkossa!! - att2
Hän ei ole käynyt kansakoulua! Näkyy kirjoituksessa, kyllä pohjoismaat ovat hyvin harvaan asuttuja,,, jo jaa hölmöjä on muitakin tällä kielellä.
- 6pulikupoli
Kovasti on kaipuuta palvoa johtajaa.
Luontoa arvostava ymmärtää asiat ilman idoleita. - masomuotia
Kuilun partaalla ollaan, mutta Herra Linkola edustaa ihmiskuntaa omalla suuruudenhulluudellaan, olkoonkin niukistelija ja "tarkkailija".
- heikkojakaikkiollaan
Moni ajattelee samoin kuin Linkola, minäkin. Mielestäni hänellä on ainakin yksi heikkous, se on huomionkipeys.
Linkola on aina puhunut järjen äänellä. Löysin paljon yhtymäkohtia omiin mielipiteisiini.
- HetiMulleKaikkiTänneNyt
Linkolan kanssa olen samaa mieltä - tällä menolla täältä lennetään! Mikään ei kuitenkaan viittaa siihen, että meno muuttuisi vaikka "kuilun partaalla ollaankin". Globaalisti omaksutulle luontoa kuluttavalle talousjärjestelmälle ei edes todellisesti etsitä vaihtoehtoa.
Linkolaa on kovasti arvosteltu ja jopa natsiksi ja ties miksi yritetty vääntää. Todellisesti suurin osa ihmisistä ei kestä sitä, että han sanoo asiat suoraan tässä hyssyttely-yhteiskunnassa, missä asioista niiden oikeilla nimillä puhuminen on kamalan paheksuttavaa. Ihmiset eivät vain halua kuulla ikävää totuutta ihmiskunnan nykytilasta.
Vähän sama juttu, kun menet sanomaan Joulupukin palvelevan vain kaupallisen myynnin kasvua, niin saat suurimman osan yleisöstä silmillesi. - vhimsf
Mikäpä olis pysyvää arvoa säilyttää tuleville sukupolville
- hunksia huoletti jos joskus tuhkansa likaisi kotimaan puhtaat purot humuksen lailla
- oikeasti kai viljelymaat ainakin tuhkaa ja hiiltäkin tartteis veden pidätyskyvyn lisäämiseks humuksen ohella - siinä missä metsätkin.
Tai suoalueet eläimistonsä asuinsijoina. - att2
Jokainen olettamus on väärä, hänelle vettä ja näkkileipää 50 vuotta olisi sopiva.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad671252- 42911
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että338709- 51661
- 112659
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116646- 51638
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 76592
- 56584