Joskus on päiviä, esim. viikonloppuisin, jolloin jää pyjamassa istumaan sängyn päälle lukemaan netistä juttuja, murehtimaan asioita tai vain tuijottamaan seinää. Olo on masentunut, vetämätön, tuntuu kolotuksia siellä täällä ja paikallaan oleminen ja murehtiminen vielä lisää keskittymistä kolotuksiin. Olo on täysin paska, kyllästynyt, mikään ei huvita. Ahdistus kasvaa. Yleinen ahdinko voimistuu. Mitä pitemmälle tila jatkuu, sitä raihnaisemmaksi olo käy. Jossain vaiheessa pelkästä masennuksesta ja toimettomuudesta seuraa niin voimakas uupumus, että täytyy uudestaan paneutua makuulle ja antaa itsensä vaipua horrokseen, jos nyt ei kokonaan uneen.
Onko teillä muilla joskus tällaista? Minulla on, liian usein. Minulla ei ole masennus- / ahdistus-diagnoosia enkä koe sellaista tarvitsevanikaan, vaikka toisinaan pitkälläkin aikavälillä masennuksen kriteerit varmaan täyttyvät. Oma filosofiani on, että masennusoireet kuuluvat ihmiseloon eivätkä asiat ainakaan paremmiksi muutu sillä, että ne nimetään sairaudeksi.
No niin, palataanpa asiaan. Huonoa, raihnaista ja masentunutta oloa pohdittuani aloin katsella Youtubesta ihmisten videoblogeja, joissa he kertovat elämästään. Eräs brittiläinen nuori nainen, jonka videoblogia silloin tällöin seuraan, kertoi kärsivänsä sitkeistä masennusoireista, jotka toisinaan aiheuttavat juuri sellaista vetämätöntä oloa, jota alussa kuvailin.
Nainen kertoi kuin ohimennen, kuin itsestään selvyytenä, että päätti tehdä olonsa paremmaksi. "So I decided to make myself feel better." Hän kertoi, että oli käynyt kävelylenkillä, suihkussa, oli sheivannut säärensä, laittanut hiuksensa, meikannut ja syönyt terveellisen lounaan. Näiden toimenpiteiden jälkeen hänen olonsa oli parempi, ja hän alkoi kuvata videoblogia.
Yhtäkkiä tajusin, että yksi ongelmistani on, etten osaa ja ymmärrä tehdä oloani paremmaksi. En tiedä, onko häiriö siinä, etten osaa eritellä fyysisiä tarpeitani: janoa, nälkää, puhdistautumisen tarvetta, tarvetta liikkeeseen ja lihasten stimulointiin, tarvetta raikkaaseen ilmaan, valon tarvetta, tarvetta sosiaaliseen kanssakäymiseen, taide-elämyksiin yms.
Vai onko häiriö siinä kohtaa, etten osaa tarttua toimeen ja täyttää näitä tarpeita, vaikka osaisin ne tunnistaa ja eritelläkin ja tiedän, kuinka tarpeet täytetään, esim. jos on jano, kävellään keittiöön, lasketaan hanasta vettä juomalasiin ja juodaan se.
Jokin estää minua tekemästä oloani paremmaksi. Kärsin välillä nestehukasta ja nälästä. Vatsa kurnii, mutten koe sitä näläksi, vaan koen epämääräistä, kokonaisvaltaista tyytymättömyyttä, epämukavuutta. Ja niin saatan olla myöhäiseen iltaan asti syömättä ja juomatta – ei ihme, jos olo on raihnainen!
En tunnista perustarpeitani ja sen vuoksi kärsin? Joskus, jos onnistun järjestelmällisellä havainnoinnilla ja rationaalisella pohdinnalla tunnistamaan ja nimeämään tarpeeni, ongelmaksi tulee vielä se, että en osaa / jaksa tehdä päätöstä siitä, missä järjestyksessä alan täyttää tarpeitani, eli tehdä oloani paremmaksi.
Ja jos pystyn tuottamaan päätöksiä teoriatasolla, edessä on viimeisenä haasteena vielä varsinainen toimeen tarttuminen: nouseminen ylös, käveleminen keittiöön, juomalasin kaapista ottaminen, vesihanan aukaiseminen... vaatteiden valitseminen (mitä on järkevää pukea päälle tänään?), pukeminen... ruokakaupan valitseminen, ostoksista päättäminen (mitä kannattaa ostaa? mikä säilyy? mitä jaksan valmistaa? mitä tekee mieli tänään? mitä söisin huomenna?)...
Onko olemassa häiriötä, joka selittäisi tämän? Onko olemassa terapiaa, joka auttaisi tällaisessa ongelmassa?
Miten kaikki ihmiset jaksavat pyörittää tällaista monimutkaista koneistoa joka päivä!? Sen lisäksi normaali ihminen vielä harrastaa, käy töissä, tapaa ystäviä kahvilla (kumpi päättää kahvilan? millä sinne menisin? onko järkevää tähän kellonaikaan ottaa kahvi? miten olisi tee? voinko olla ottamatta mitään? mitä jos ystäväni kysyy siitä ja siitä asiasta? voinko kertoa valkoisen valheen?...). Havainnointia, tarpeiden tunnistamisia, päätöksiä, päätöksiä, päätöksiä, toimeen tarttumista, priorisointia...
Onko teillä muilla joskus tällaista? Minulla on, liian usein. Minulla ei ole masennus- / ahdistus-diagnoosia enkä koe sellaista tarvitsevanikaan, vaikka toisinaan pitkälläkin aikavälillä masennuksen kriteerit varmaan täyttyvät. Oma filosofiani on, että masennusoireet kuuluvat ihmiseloon eivätkä asiat ainakaan paremmiksi muutu sillä, että ne nimetään sairaudeksi.
No niin, palataanpa asiaan. Huonoa, raihnaista ja masentunutta oloa pohdittuani aloin katsella Youtubesta ihmisten videoblogeja, joissa he kertovat elämästään. Eräs brittiläinen nuori nainen, jonka videoblogia silloin tällöin seuraan, kertoi kärsivänsä sitkeistä masennusoireista, jotka toisinaan aiheuttavat juuri sellaista vetämätöntä oloa, jota alussa kuvailin.
Nainen kertoi kuin ohimennen, kuin itsestään selvyytenä, että päätti tehdä olonsa paremmaksi. "So I decided to make myself feel better." Hän kertoi, että oli käynyt kävelylenkillä, suihkussa, oli sheivannut säärensä, laittanut hiuksensa, meikannut ja syönyt terveellisen lounaan. Näiden toimenpiteiden jälkeen hänen olonsa oli parempi, ja hän alkoi kuvata videoblogia.
Yhtäkkiä tajusin, että yksi ongelmistani on, etten osaa ja ymmärrä tehdä oloani paremmaksi. En tiedä, onko häiriö siinä, etten osaa eritellä fyysisiä tarpeitani: janoa, nälkää, puhdistautumisen tarvetta, tarvetta liikkeeseen ja lihasten stimulointiin, tarvetta raikkaaseen ilmaan, valon tarvetta, tarvetta sosiaaliseen kanssakäymiseen, taide-elämyksiin yms.
Vai onko häiriö siinä kohtaa, etten osaa tarttua toimeen ja täyttää näitä tarpeita, vaikka osaisin ne tunnistaa ja eritelläkin ja tiedän, kuinka tarpeet täytetään, esim. jos on jano, kävellään keittiöön, lasketaan hanasta vettä juomalasiin ja juodaan se.
Jokin estää minua tekemästä oloani paremmaksi. Kärsin välillä nestehukasta ja nälästä. Vatsa kurnii, mutten koe sitä näläksi, vaan koen epämääräistä, kokonaisvaltaista tyytymättömyyttä, epämukavuutta. Ja niin saatan olla myöhäiseen iltaan asti syömättä ja juomatta – ei ihme, jos olo on raihnainen!
En tunnista perustarpeitani ja sen vuoksi kärsin? Joskus, jos onnistun järjestelmällisellä havainnoinnilla ja rationaalisella pohdinnalla tunnistamaan ja nimeämään tarpeeni, ongelmaksi tulee vielä se, että en osaa / jaksa tehdä päätöstä siitä, missä järjestyksessä alan täyttää tarpeitani, eli tehdä oloani paremmaksi.
Ja jos pystyn tuottamaan päätöksiä teoriatasolla, edessä on viimeisenä haasteena vielä varsinainen toimeen tarttuminen: nouseminen ylös, käveleminen keittiöön, juomalasin kaapista ottaminen, vesihanan aukaiseminen... vaatteiden valitseminen (mitä on järkevää pukea päälle tänään?), pukeminen... ruokakaupan valitseminen, ostoksista päättäminen (mitä kannattaa ostaa? mikä säilyy? mitä jaksan valmistaa? mitä tekee mieli tänään? mitä söisin huomenna?)...
Onko olemassa häiriötä, joka selittäisi tämän? Onko olemassa terapiaa, joka auttaisi tällaisessa ongelmassa?
Miten kaikki ihmiset jaksavat pyörittää tällaista monimutkaista koneistoa joka päivä!? Sen lisäksi normaali ihminen vielä harrastaa, käy töissä, tapaa ystäviä kahvilla (kumpi päättää kahvilan? millä sinne menisin? onko järkevää tähän kellonaikaan ottaa kahvi? miten olisi tee? voinko olla ottamatta mitään? mitä jos ystäväni kysyy siitä ja siitä asiasta? voinko kertoa valkoisen valheen?...). Havainnointia, tarpeiden tunnistamisia, päätöksiä, päätöksiä, päätöksiä, toimeen tarttumista, priorisointia...
Vastaukset 41
Vanhimmat
Itse olen ottanut itseäni niska kiinni. Nousen aamulla ylös, vaikka ei huvittais. Teen aamupalan, petaan pedin, käyn kävelemässä ja mahdollisesti reppuselässä kaupassa (en omista autoa). Teen ruokaa ja tiskaan.
Nykyään en anna itselleni periksi, etten tekisi joka päivä jotain "järkevää", esim. pesen pyykkiä tai silitän. Imuroin.
Älä anna periksi. Joku päivä olla voi olla tekemätön päivä, mutta ei monta kertaa viikossa. Kun ottaa tekemisen tavaksi, se menee aina vain helpommin.
Pitää varmaan tietoisesti aloittaa rutiini arjen pyörittämisessä. Oletko itse käyttänyt listoja, joihin kirjoitat hoidettavat asiat järjestyksessä, jossa ne hoidat? Tai käytitkö aluksi listoja, ennen kuin totuit rutiiniin?
Itselläni on joskus myös saamattomuutta. Minua auttaa hauskuus. Iloa ja hauskaa pitäää etsiä. Naurua ja kivaa seuraa. Liikuntaa, tanssia, jumppaa jne.. mikä vain on itsestä hauskaa.
Minulle lavatanssi on se juttu joka nostaa kunnolla mielialan.
Viikonloppuna ajan jollekkin lavalle missä solisitit ovat makuuni. Useista sadoista pariin tuhanteen ihmistä on paikalla ja kaikilla sama halu tanssiin. Kaikenikäisiä miehiä ja naisia selvinpäin. Tangoa, chachaata, buggaa, fuskus, jiveä, rumbaa, foxia ... hauskaa pidetään nelisen tuntia hikoilun, läheisyyden ja hyvän musiikin merkeissä. Seuraavana päivänä on ihan euforinen olo. Kuin itsestään hoituvat kaikki hommat. Pyrkikää samaan.
Kyllä tuo kuulostaa oireilulta joka liittyy masennukseen.
Ongelma taitaa olla pitkälle menneessä itsetarkkailussa. Jotkut ihmiset tarkkailevat joka hetkeä elämässään; kannattaako tehdä noin vai tekisikö vasta myöhemmin...
Siis jatkuvaa analysointia, erittelyä, joka itseasiassa ei johda mihinkään.Päätöksenteko on tuolloin hyvin vaikeaa.
Ehkä kyse on siitä, että psyykkiset voimat ovat vähissä. Silloin ihminen jähmettää itsensä, jää paikoilleen koska ei jaksa. Kuitenkin mielessä pyörii ne asiat jotka pitäisi tehdä.
Ehkä apua olisi siitä, että tietoisesti patistaisi tekemään jonkin asian, pienenkin, ilman sitä että alkaisi neuvottelemaan itsensä kanssa, sanoisi vaan että nyt käyt suihkussa eikä siitä neuvotella. Tällöin sitä todistaisi itselleen että voi, ja kykenee tekemään asioita, että suoriutuu.
Joinain päivinä se suihkuun meneminenkin pitäisi suoritteena pilkkoa tavallaan pienempiin osiin: nouse sängystä, riisu vaatteet, kävele kylpyhuoneeseen, ota pyyhe naulasta valmiiksi...
Hmm... Ongelmat on pahimpia ns. siirtymävaiheessa. Toimeen tarttuminen ja uuden toiminnan aloittaminen järkevässä järjestyksessä on se pahin vaihe. Suihkuun päästyäni hoidan kaiken kyllä vanhasta tottumuksesta, mutta ennen kuin voi suihkutella, pitää päästä suihkuun... ja siinä on ongelmia, hitautta, epävarmuutta, neuvottomuutta, kymmeniä pikku taukoja...
Minä vain makaan kaiket päivät, ja koetan nukkua, aina kuin mahdollista. Tänäänkin heräsin tuossa ilta kuudelta yöunilta. Mitään ei vain enää jaksa, varsinkin kun huimaa jatkuvasti eikä ulos edes uskalla mennä. En kyllä millään jaksaisi laittaa enää edes ulkovaatteita päälle, siinäkin menee välittömästi hermot ja huimauskin pahenee. Kaupassa on kuitenkin pakko välillä käydä, ja se on kammottavaa tuskaa.
En oikein enää usko että tästä mihinkään normaaliin elämään on mahdollista oppia. Myöhäistä, olo on liian paha niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Loppusuoralla aivan varmasti.
Vähän ihmetyttää tällanen itsediagnosointi.... Etkö tosiaankaan edes yritä saada apua noihin "oireisiin"? minkä ikäinen olet ? Voisiko nää johtaa esim lapsuudesta? Olivatko vanhempasi ylihuolehtivia tms ? Kyllä aikuisen ihmisen pitäisi ihan automaattisesti edes juomaan pystyä ellei jotain fyysistä vammaa ole. masennusta sairastavana jotenkin lähes huvittaa toi sun teksti....
Aivan hirmuisella työllä ja omaterapialla hyvin moni ihminen saisi lähes jokailtaisen "loman" henkisestä vankilastaan.
Se on kurjan lapsuuden, nuoruuden ja koko elonpäivien seurauksena vaan mukaan tullut. Toki syiden kirjo on monipuolisempi.
On tullut odottamaton sairaus, avio ero tai kaiken omaisuuden menettäminen.
Itsehoitomenetelmille pyllistetään, koska ne ovat uhka sekä lääketeollisuudelle, että koululääketieteelle.
Tänään kokeilen tahdonvoimaa.
Heräsin n. tunti sitten. Olen tässä istunut ja juonut kahvia. Funtsinut asioita, niin positiivisia kuin negatiivisia. Tekemättömät, epämiellyttävät tehtävät vaanivat jossain alitajunnassa. Ei oikein olisi voimavaroja niitä nyt ruveta tekemään, vaikka murehtiminen varmaan vie enemmän voimavaroja loppupeleissä. Ei tarvitse lähteä mihinkään (olen työtön).
Kahvimaito on loppu. Pitää siis käydä kaupassa tänään. Ja sitä varten on käytävä suihkussa, siistiydyttävä, pukeuduttava, lähdettävä ulos, oltava ihmisten kanssa tekemisissä (kassalla asiointi) yms.
Koetan tänään tahdonvoimalla tehdä oloni paremmaksi: 1. käyn suihkussa 2. siistiydyn ja puen päälle 3. lähden ulos 4. käyn kaupassa 5. kävelen kotiin 6. syön jotain pientä 7. lepään 8. laitan pyykit koneeseen 9. tiskaan puolet astioista 10. laitan pyykit kuivumaan 11. syön lämpimän aterian 12. olen netissä 13. käyn nukkumaan (yritän tänään nukahtaa ennen klo 2.30)
Illalla tulen tänne ketjuun kertomaan, sainko listan hommat tehtyä, ja millainen oloni on.
Istun vieläkin paikallani. Kerron tämän vain siksi, että lukijat ymmärtävät, kuinka sitkeästä jämähtäneisyydestä on kyse. No niin, nyt lähden suihkuun.
Kävin suihkussa ja siistiydyin. Istun nyt yhä tässä. Kohta lähden kauppaan.
Tuli voimakkaita tunteita, jotka piti ensin käsitellä. Siinä meni n. 40 minuuttia. Kohta pääsen lähtemään.
Nyt sain vaatteet puettua ylleni. Siinä meni tuo hyvän 10 minuuttia. Toinen sukkani oli hävinnyt, joten jouduin etsinään sitä pari minuuttia.
Seuraavaksi ulkovaatteet päälle. Pääsen noin klo 17 lähtemään ovesta ulos.
Pääsin lähtemään ulos n. klo 16.55. Kävin kaupassa ja laitoin tavarat paikoilleen. Tein samalla n. 10 minuutin kävelylenkin, joten se tuli ylimääräisenä.
Nyt on siis listassa edetty kohtaan 6. eli kohta syön jotain, ehkä jopa lämpimän aterian, koska aikataulu viivästyi tunteidenkäsittelyn yms. takia.
Olo on nyt vähän parempi kuin ennen lähtöä. Jos olo oli 1-10 asteikolla (1 on tuskallinen, 10 on upea olo) n. 4, nyt se on 7.
Katsotaan, saanko pelkällä tahdonvoimalla toteutettua listan jäljelle jäävät tehtävät vielä tämän päivän aikana.
Nyt alkaa tulla sellaisia ajatuksia, että voisin vaikka tiskaamisen jättää myöhemmäksi. Alkupäivällä oli toiset mietteet... Miten tässä näin kävi, että tiskaaminen ja pyykinpesu eivät enää vaikuta niin kiireisiltä asioilta?
Korjaan sen verran, että olo on kaupasta tultua ollut n. 6 eikä 7 niin kuin kirjoitin.
Ei nyt sentään liioitella.
Istun edelleen tässä. Ajattelen filosofiaa ja yhteiskuntaa. Minun pitäisi mennä keittiöön ja valmistaa lämmin ateria, mutten pääse nousemaan tästä, kun olen jotenkin jumiutunut ajattelemaan filosofiaa.
Nyt katkaisen filosofisen pohdintani tahdonvoimallani ja lähden keittiöön. Tiskaan vaikka kolmasosan likaisista tiskeistä. Ihan puolia en jaksa tiskata. Kolmasosa on silti parempi kuin ei yhtään.
Nyt nousen tästä ja lähden keittiöön. Vaikealta tuntuu, mutta käytän äärimmäistä tahdonvoimaa.
Tiskasin yli puolet astioista. Olisin tiskannut kaikki, mutta toinen kumihanska meni rikki ja tiskivettä pääsi hanskan sisälle, joten jouduin keskeyttämään tiskaamisen ja irrottamaan käteen liimautuneen hanskan. Tämä välikohtaus pilasi hyvän rytmin, minkä vuoksi palasin alkuperäiseen suunnitelmaan ja tiskasin vain osan. Täytyy ostaa lähipäivinä uudet kumihanskat (ääh, taas lisää tehtäviä, eikö tämä koskaan lopu??).
Nyt saan levätä ja funtsia syvällisiä taas vähän aikaa. Kohta menen takaisin keittiöön ja laitan valmisaterian mikrossa sekä salaattia lautaselle ja syön.
Ai niin, sitä ennen kuljetan itseni tahdonvoimalla kylpyhuoneeseen ja laitan pyykit koneeseen, pulveria koneen luukkuun ja käynnistän pyykkikoneen. Teen sen nyt heti.
Pyykit on hoidettu. Sain salaatinkin jo lautaselle.
Istun tässä salaatti edessäni. Kohta olisi syötävä se. Ei tee mieli salaattia, vaikka tiedän sen olevan terveellistä. Mikrossa on tulossa kana-ateria. Haluan syödä salaatin ennen kuin lämmin ateria valmistuu. Nyt aloitan salaatin syömisen.
Jihuu, salaatti on syöty. Nyt saan syödä lämpimän kana-aterian, jonka ostin kaupan pakastealtaasta. Se höyryää edessäni. Sen syömisestä saan jopa nautintoa, toisin kuin salaatin.
Nyt on edessä enää mukavia tehtäviä tämän päivän listasta, lukuun ottamatta pyykkien ottamista koneesta ja kuivumaan ripustamisesta. Onneksi laitoin vajaan koneellisen, niin ettei paljoa tarvitse ripustaa.
Olo tällä hetkellä 7,5. Vähän ramaisee, joten sen vuoksi jää noin alas.
Sain ruoan syödyksi ja vein lautasen tiskipöydälle, huuhtelin sen.
Nyt alkoi väsyttää ja haukotuttaa siinä määrin, että joudun käymään pitkäkseni. Näin pitkälle heräämisen eli klo 13.16 asti jaksoin olla pystyssä (tosin suurimman osan siitäkin vietin istuallani). Kello on 19.17. Kuusi tuntia jaksoin touhuta harvakseltaan.
Edessä on vielä pyykkien kuivumaan laittaminen, ennen kuin saan kunnolla rentoutua ja käydä pötköttelemään. Nukkumaanhan käyn vasta 1.30 - 2.30 maissa. Loppuajan vietän netissä surffaillen ja tv:tä katsoen. Musiikkiakin saatan kuunnella. Ja ajattelen filosofisia kysymyksiä.
Olen ihan poikki.
Sain ruoan syödyksi ja vein lautasen tiskipöydälle, huuhtelin sen.
Nyt alkoi väsyttää ja haukotuttaa siinä määrin, että joudun käymään pitkäkseni. Näin pitkälle heräämisen eli klo 13.16 asti jaksoin olla pystyssä (tosin suurimman osan siitäkin vietin istuallani). Kello on 19.17. Kuusi tuntia jaksoin touhuta harvakseltaan.
Edessä on vielä pyykkien kuivumaan laittaminen, ennen kuin saan kunnolla rentoutua. Nukkumaanhan käyn vasta 1.30 - 2.30 maissa. Loppuajan vietän netissä surffaillen ja tv:tä katsoen. Musiikkiakin saatan kuunnella. Ja ajattelen filosofisia kysymyksiä.
Olen ihan poikki.
Olisko sulla joku tuttu, joka veisi sinut esim. avantouintiin. Siellä herää ja tulee virtaa kintaisiin. Sen jälkeen nukkuu sikeästi.
Toi on todella tuttua minullekkin. Mutta olen opettanut tekemään itseni asioita niin että en vain ajattele koko asiaa sen enempää. Älä ajattele suihkuun menemistä vaan mene kylpyhuoneeseen ja ota vaatteet pois ja peseydy. Se on niin yksinkertaista kun sen vain tekee. Pukeminen yms suihkun jälkeen tapahtuu luonnostaan. Itsekkin usein jämähdän sohvalle enkä saa aikaiseksi mennä kauppaan mutta sitten vain menen. Ihan sama mitä muut ajattelee jos en näytä niin fancylta. Jos et jaksa tehdä kauppa listaa mene vain kauppaan ja osta jotakin esim 10eurolla. Kuulostaapa tyhmälle, mutta kyllä, älä ajattele muuta kuin minä menen suihkuun. Itse olen joutunut sen opettelemaan.
Ohjeessasi on vinha perä. Kokeilin äsken "vain menemistä" suihkuun, ja pystyin siihen. Ongelmani ei ole kuitenkaan se, että ajattelisin liikaa, vaan pikemminkin ongelmia tuottaa se, etten ajattele sujuvasti. Minulla on kognitiivisessa toiminnassani koko ajan pikku taukoja, "ajattelemattomuuden" tuokioita. Jämähdän paikoilleni, lamaannun täysin. Alan olla vahvasti sillä kannalla, että kyseessä on kognitiivinen toiminnanhäiriö.
Suosittelen ekaksi menemään lääkäriin ja kertomaan siellä oireista ja pyytämään heitä tutkimaan mahdollista aivovauriota/aivovamma. Jos neurologista vikaa ei löydy, niin jatketaan psykiatrian puolelle kognitiiviseen käyttäytymis terapiaan. Monilla voi olla aivovaurio tietämättään ja se selittää kognitio ongelmat. Kognitio ongelmat näyttäytyvät mm. ajattelun hitaus ja takkuisuus, muisti ongelmat, hahmotus, keskittyminen, suunnittelun ongelmat.jne. Joten siinä mielessä sopisivat kuvausten perusteella sinuun.
Avantouinnista tuli mieleen - kun mun ahdistus oli pahimmillaan ja jalat/kädet tuppas puutuileen ikävästi, niin menin saunan jälkeen hankeen käveleen muutaman kerran. Siihen loppuivat puutumiset.
Joskus pieni shokkihoito tekee elimistölle hyvää ja ahdistus/paniikkikin saa kyytiä. Nää on pieniä juttuja, mut pienikin edistyminen saattaa olla ratkaseva tekijä paranemisessa.
"Joskus pieni shokkihoito tekee elimistölle hyvää ja ahdistus/paniikkikin saa kyytiä."
Tuo tuntuu ajatuksena mielekkäältä ja varmaan toimii käytännössäkin. Biokemiallisesti vaikuts perustunee "shokin" aiheuttamalle kemialliselle reaktiolle, jossa lisämunuaiskuori alkaa tuottaa nopeasti adrenaliinia, joka selkiyttää ajattelua, terästää koko olemusta, energisoi ja parantaa keskittymistä tilapäisesti.
Koen kuitenkin, että ongelmani vaati pidemmän tähtäimen ratkaisua. Ongelma on kokonaisvaltaisempi.
Ongelma on kokonaisvaltainen. Siksi sitä parannetaan kokonaisvaltaisesti. Mut pieni edistyminenkin kannattaa huomioida.
Eilisen vietin sängyssä maaten. En jaksanut tarttua toimeen. En jaksanut keskittyä toimeen tarttumiseen. En jaksanut tehdä mitään. En kuitenkaan kärsinyt tilasta erityisemmin. En ollut ahdistunut enkä masentunut.
Eilisen uupuneisuuden selittää varmaan se, että toissapäiväinen, josta kerroin yksityiskohtaisesti tässä ketjussa, oli niin toiminnantäyteinen: kävin suihkussa, kaupassa, kävelyllä, tiskasin osan likaisista astioista, söin suht terveellisesti ja pesin pyykkiä.
Olen vieläkin vähän kognitiivisesti uupunut toissapäiväisestä. Pakotin itseni tahdonvoimalla toimintaan, yksinkertaisesti tarttumaan toimeen. Se kai uuvutti kognitioni.
Huh huh ... miksei sinulla ole töitä ? Oletko koskaan pitänyt hauskaa ?? Molemmat renouttavat ja pistävä ihmisen pois siitä mihin on jämähtämässä.
Mene tanssikurssille. Jos tuo on liian räikeää niin mieti mikä olisi sinusta hauskaa.
En ole saanut kykyjäni vastaavaa työtä. Olen harkinnut yrityksen perustamista, mutta sille on paljon esteitä, mm. taloudellisia.
Olen pitänyt hauskaa useastikin.
En halua tanssikurssille. Minusta on hauskaa mm. kuunnella musiikkia ja viettää elokuvailtaa ystävieni kanssa. Aion tänä syksynä lisätä näiden kahden tekemistä.
Töitä tehdään mitä on. Ei niitä valikoida. Ei ihme, jos tekee mieli maata sängyssä, jos ajattelu on tuota tasoa.
Maitä on työelämäässä paljon ihmisiä monella diagnoosilla ja kohtalaisen hyvin menee asiat. Pahoista oireista huolimatta.
Olen minäkin ollut työelämässä, mutta en pystynyt käymään työssä. Kyvyt eivät riittäneet.
"Maitä on työelämäässä paljon ihmisiä monella diagnoosilla ja kohtalaisen hyvin menee asiat. Pahoista oireista huolimatta."
Reps :D
Mikä on reps d, etkö osaa kirjoittaa ajatuksiasi suomeksi?
Jos vastauksesi tarkoittaa, että luulet minun valehtelevan, niin siinähän luulet. Oikeastaan on ihan sama, mitä luulet. Tosiasia kuitenkin on, että moni sinnikäs monidiagnoosinen on työelämässä eikä valikoi töitä, on työelämässä itsestään, siis rajoitteistaan sen suurempaa meteliä pitämättä.
En halua enkä "pysty" lähtemään kauppaan. Mutta pakkoa lähteä täyttämään ruokavarastoja.
Nyt kun yritän eritellä tätä tilaa, löydän sisältäni jonkinlaista vastustusta: kauppaan lähteminen, päälle pukeminen ja ihmisten ilmoille ovesta lähteminen, kaupassa asiointi yms. tuntuu minusta oman itsensi vastustamiselta. Jotta pääsen täyttämään ruokavarastojani, minun on siis toimittava sisäistä tuntoani vastaan.
Koenko ympäristön, muut ihmiset jne. uhkaksi itselleni ja olemassaololleni? Koenko syvällä primitiivisissä tunnoissani, että muut ihmiset ovat potentiaalinen vaaratekijä? Minun on hinnalla millä hyvänsä vältettävä sitä vaaraa, minkä vuoksi tunnen voimakasta sisäistä vastustusta ja epämukavuutta, kun minun on pakotettava itseni ulos?
Nälkä kurnii vatsassa kipeästi. On vaan lähdettävä ulos...
Kuulostaa niin tutulta... Itselläni masennusdiagnoosi ja arki ihan samanlaista. Asioiden lykkäämistä kunnes on vaan pakko tehdä,esim.nouse ylös-käy suihkussa-pue-mene kauppaan. Ruokaa en ole tehnyt itse moneen kuukauteen ja asunto on kuin pommin jäljiltä. Matkalaukkukin on vielä kesälomamatkan jäljiltä purkamatta!
Joskus roskapussin viemiseen menee kolme päivää,asia on mielessä,mutta en kykene pukeutumaan ja viemään sitä.
Et ole yksin, meitä on muitakin samanlaisia.....jos se mitään lohduttaa.
Kuulostaa masentuneen ja traumatisoituneen mielen toiminnalta. Kannat ehkä jotain sinuun ympättyä poikkeavaa ja kivuliasta kokemuspakaasia? Traumaattisia kokemuksia kanssaihmisiltä ja viranomaisilta juuri ratkaisevilla hetkillä, kun olisit tarvinnut ehkä tukea, turvaa ja lohtua? Olet koettanut yli voimiesi ja mahdollisuuksiesi suoriutua muille ihan mahdollisista odotuksista epäonnistuen ylivoimaisista muista elämän vaikeuksista johtuen ja se on ulkopuolelta tulkittu typeryydeksi, ns. elämänhallinnan heikkoudeksi tms. idioottien ymmärtämättömäksi ns. elämänhallintabs:ksi? Muuten vain taipumusta prokrastinointiin ja inertiaan? Et ole ainoa.
Viime viikon tein joka päivä jotain järkevää ja pitkällä aikavälillä hyödyllistä. Sain aikaan yllättävän paljon. Eilisestä eli sunnuntaista lähtien ovat taas olleet sellaiset merkit ilmassa, että alkanut viikko taitaa mennä sängyssä istuessa, haaveillessa, murehtiessa, nettiin kirjoittelemisessa...
Nytpä minulla on oivallinen mahdollisuus kokeilla, voinko tahdonvoimalla, keskittymällä ja tietoisuuttani suuntaamalla, muuttaa kohtaloani tälle viikolle. Tai no, aloitetaan nyt tästä päivästä.
Tarkoitukseni oli alun perin tänään vain käydä kaupassa (ja siinä samalla kävelyllä), lämmittää ruokaa ja syödä se – ei muuta. Jos en olisi alkanut ajatella tätä tahdonvoima-asiaa, päivä olisi mennyt juuri noin. Loppuajan olisin istunut paikallani ja ollut netissä.
Teen itselläni testin: otan päämääräksi tahdonvoimalla saavuttaa kaupassa käymisen, ruoan lämmittämisen ja syömisen lisäksi astioiden tiskaamisen ja erään kirjallisen projektin eteenpäin viemisen yhden a4:n verran.
Fiilikset tällä hetkellä: ajatus kaupassa käymisestä uuvuttaa (ei millään jaksaisi / uskaltaisi lähteä ihmisten ilmoille, ulos kylmään), ajatus kirjallisen projektin edistämisestä ei oikein inspiroi (mitä sitten, jos saankin projektin valmiiksi? muuttaisiko se jotain paremmaksi?), tiskaaminen on ihan ok idea (kiva saada astiat puhtaiksi, mutta tiskialtaan äärellä seisominen tuntuu ajatuksena raskaalta).
Ilmoitan myöhemmin, onnistuiko testini. Jos se onnistui, se on todiste siitä, että tahdonvoimalla voi saada aikaan asioita.
Toimintaan ryhdyttyäni kohtasin ensimmäisen ongelman: toiseen sukkaani oli joutunut pieni kivi, joka sattui kipeästi jalkaani, kun nousin seisomaan. Kävin takaisin istumaan, riisuin sukan ja otin kiven pois. Tästä operaatiosta on jo 20 minuuttia, ja edelleen istun tässä. Operaatio uuvutti minut täysin. Miksi? En tiedä.
Ihan kohta on uudelleen lähdettävä liikkeelle. Paikallani istuminen on aiheuttanut sen, että minulla on kylmä. Todennäköisesti seuraavat 10 minuuttia joudun pohtimaan, pitäisikö minun vielä laittaa kuppi jotain lämmintä juomaa ennen kuin lähden kauppaan. Huoh. On tämä elämä raskasta.
Nyt nukuttaa jo ihan kunnolla. Kuinka käy? Saanko itseni revittyä liikkeelle ja pääsenkö lähtemään kauppaan seuraavan tovin aikana? Vai jäänkö sänkyyn? Koetan tahdonvoimalla päästä ulos seuraavan 15 minuutin aikana. Tulen myöhemmin kertomaan, onnistuinko.
Onnistuin tavoitteessani! Jee! Lujalla tahdonvoimalla vääntäydyin ulos ovesta ennen kuin 15 minuutin aikaraja umpeutui. Kävelin reippaasti kauppaan ja kotiin, sain kaikki ostokset tehtyä.
Olen todella tyytyväinen.
Nyt on edessä vielä ruoanlaitto ja syöminen välttämättömistä tehtävistä sekä tiskaaminen ja kirjallisen projektin edistäminen testitehtävistä.
Tällä hetkellä olo on sen verran uupunut eritoten fyysisesti, etten tiedä, jaksanko tiskaamista hoitaa tänään.. Toisaalta, jos kerran tarkoituksena on testata tahdonvoimaa, minun on edes yritettävä sitä.
Ehkä syöminen auttaa jaksamaan. Katsotaan...
Mielikuvitus on erikoinen instrumentti. Olen kokeillut erilaisia mielikuvaharjoitteita yli 20v.
Sovellan niitä unettomuuteen tai silkkaan ahdistukseen vaihtelevalla menestyksellä.
Tarkkailen joskus hengitystäni silloin kun on hyvin huono fiilis. Huomaan silloin hengittäneeni hyvin pinnallisesti.
Jouduin tänään vastentahtoisesti kuljettajaksi ihmisen kuljettamiseksi toiselle paikkakunnalle. Olin jo valmiiksi nuutunut.
Yksin lämpimässä autossa köröttelin.
Ohjaamaan hengitystä niin että sisäänhengitys suunnasta A, uloshengitys suuntaan B.
Olin unessa kun heräsin. Tie oli kuiva ja suora. Pienellä korjausliikkeellä estin varman tieltäajon. Niin että turvallisempi paikka mielikuvaharjoitteille.
Miten voi joku istua tuntikaupalla "filosoimassa" tai "tunteita käsittelemässä" ja voivotella vaan surkeuttaan ja aikaansaamattomuuttaan. No, en vaan ymmärrä.
Ja työttömyys varmasti aiheuttaa lisää saamattomuutta. Jos elämällä ei ole tarkoitusta ja terveellistä määrää stressiä työn kautta, ei ihme jos ei kohta saa mitään aikaiseksi.