Ja samanlaisia jälkikäyntisiä " örvelöitä" vaelti kuin ennenkin.
No tulen taas 30 vuoden päästä.
Hyvää syksyä vaan kaikille.
Kävin 30 vuoden jälkeen Kiteellä
16
299
Vastaukset
- jätänsanomatta
Wau, kyllä kiinnostaa niin
- Giljotiinit
Suomessa on johdettu menetelmää jossa paikkakuntalaisia jonne muuttaa pakolaisia aletaan haukkumaan oikein urakalla.
Kiteeläiset ovat olleet hyviä mutta kun mamut tulevat Kiteelle alkaa Suomi24 palstalla kiteeläisten kauhea psykologinen haukkuminen.
Ajatelkaa että tällaista toimintaa harrastavat henkilöt joiden palkat tulevat suomalaisten maksamista verovaroista.
Johdettua toimintaa jolla halutaan painaa ja masentaa paikallisia ihmisiä. Outo on Suomen johto kun ei tällaiseen omien kansalaistensa haukkumiseen ole puuttunut, edustaako se vierasta valtaa vai suomalaisia? - GayGöranStupido
Kitee on paska paikka, Kiteellä vaan vituttaa.
Toki ne geenit jotain merkkaa ja nykyinen "äbläwädäblä".
Ei mulla muuta. - 4822
Kiteeläisten kanssa kannattaa olla tarkkana ovat kieroja kusettajia. Ei uskois udellaan ja ollaan kaverina mutta annas olla ku selkä kääntyy ollaan tekemässä toista.
- 4823
Ei Riäkkylä jää yhtään huonommaksi. Kitee suap kohta hyvät lisät.
- shakke
Kuka on sakke?
- Nottasilleen
Mutta sen jälkeen kun sie lähit ei oo näkyny jotta tule tuas näyttäätymmään 30 vuuven piästa.
- JunallakoTulit
Olisit ilmoittanut tulostasi ! 30 vuotta on pitkä aika !
Olisimme tulleet vastaan asemalle ja kertoneet viimeisimmät uutiset ! - Tämä_tiedetään
Melko pitkäänhän olet joutunut psykiatrisella osastolla viettämään, sillä vain harvalukuisen potilasjoukon on katsottu tarpeelliseksi sulkea pois 30 vuodeksi normaalista elämästä. Kyseessä on silloin itselleen, ympäristölle ja yhteiskunnalle erityisen vaaralliset mielisairaat. Näin ollen sinäkään et palaa tänne muuten kuin ruumisarkussa kirkkomaalle, joten yritähän olla jotenkuten siedettävä suljetulla osastolla, niin papilla hautajaisissasi on edes jotain pientä myönteistä sanottavaa.
- mielpide
Kitee on hyvä paikka asua. Jos siellä viihtyy ja asuu ihana ja lahjakas taiteilija Tuomas Holopainen, niin siellä viihtyvät kaikki.
- Desispesis
Voi olla että ihan kaikki eivät ole kuulleet hänen musiikkiaan ?
- mummokiittääjakumartaa
Olen kanssasi samaa mieltä ja eri mieltä.
Kitee ei ole enää hyvä paikka asua, palvelut ovat menneet surkeiksi, ihmiset susia toisilleen jne. Sen vuoksi ihmettelenkin suuresti kuinka nämä ihanat ja lahjakkaat taiteilijat (Tuomas ja hänen ihana keijukaisvaimonsa Johanna Kurkela)haluat edelleen maksaa veroja tänne. He ovatkin miltei ainut asia jota voi muualla liikkuessa Kiteestä kehua. Kun tapaa Kurkelan keskustassa tuntuu, että pilvinenkin päivä muuttuu aurinkoiseksi. En tunne heitä henkilökohtaisesti, enkä ole ns. fani joka päivittäin kuuntelee tiettyjä levyjä, mutta kyllähän molempien musiikki on jotain uskomattoman pysäyttävää ja saa mielen herkistymään. Suuria taiteilijoita molemmat.
- Touho-ankka
Tää oli päivän paras vitsi. Jos täällä asuu joku Aku Ankka fani, niin sekö tekee kiteestä hyvän paikkakunnan asua?
- pysykääpoissa
Ulkopaikka kuntalainen ei avauduta.
- MulliHietanen
Saanko kysyä että mikä oli se syy että muutit aikoinaan pois ?
Lähditkö opiskelemaan ?
Menitkö muunlaisen kanssa naimisiin ?
Lähditkö töihin muualle ?
Siuvaannutko jonkun kanssa ?
30vuotta on pitkä aika - jos kyseessä on väärinkäsitys ? - Myllytupa
Itse muutin Kesälahdelta pois 60- luvulla ja kävin eka kerran uudestaan viime vuonna. Molariuksen talo oli kadonnut ja ihmisiä ei ollut kylänraitilla enää kuin muutamia. Ja kuntakin kuuluu Kiteeseen.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit264228Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen2993564TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.302499Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e372439- 1402097
- 551936
Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1201811Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:81535Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s21413Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi201328