Kumpu kovempi omaishoito vai kuolema

Keskustelua aiheesta kumpi on omaiselle mielestänne kovempi kestää omaishoito vai kuolema. Tarkoitan ihmisiä jotka ovat ns, aktiivi-iässä 40-70 vuotta en vanhuuteen kuollutta tai vanhuuttaan vuodepotilaaksi joutuneiden omaisia. Kuolemiakin on kahdenlaisia äkkikuolema esim. sydänkohtaus ja sitten pitempiaikainen sairaus johon menehtyy pikkuhiljaa, siitäkin kumpi kuolema on mielestänne vaikeampi omaisille.

Sitten omaishoito pahimmillaan omainen lähes täysin autettava josta ei voi poistua kuin ihan lyhyeksi aikaa, tarvitsee hoivaa 24 tuntia vuorokaudessa ilman että ulkopuolista apua on saatavana. Joku tietenkin ajattelee, että eikö tällainen henkilö pääse laitoshoitoon. Lain mukaan kyllä, mutta on tapauksia joissa kunta ei säästösyistä myönnä ko. henkilölle hoitopaikkaa eikä mitään tukea. Omainen on tällöin ihan yksin hoidettavansa kanssa. Tietenkin voi valittaa päätöksestä perusturvalautakuntaan ja edelleen Hallinto-Oikeuteen. Kyllä viimeistään Hallinto-Oikeus velvoittaa kunnan järjestämään hoitopaikan, mutta valitusprosessissa menee helposti vuosi

Sitten omaishoidossa on tapauksia joissa ko. henkilö pystyy liikkumaan esim pyörätuolin kanssa ja syömään itse sekä huolehtimaan henkilökohtaisesta hygieniastaan, puhumaan ym, joka on jo selvästi helpompi.

Olen kokenut jonkun näistä en kerro minkä, että en ohjaa teidän mielipiteitänne, omaisella tarkoitan pitkäaikaista aviopuolisoa. Minkä tilanteen arvelette olevan omaiselle helpoimman ja minkä vaikeimman.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mikä tahansa voi olla pahempi. Kyse ei useinkaan ole tilanteesta, vaan siitä, miten kukin tilanteeseen suhtautuu. Tämä on hyvin yksilöllistä. Eikä sitä voi sanoa, ennen kuin on itse siinä tilanteessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aviopuoliso kirjoitti:

Keskustelua aiheesta kumpi on omaiselle mielestänne kovempi kestää omaishoito vai kuolema. Tarkoitan ihmisiä jotka ovat ns, aktiivi-iässä 40-70 vuotta en vanhuuteen kuollutta tai vanhuuttaan vuodepotilaaksi joutuneiden omaisia. Kuolemiakin on kahdenlaisia äkkikuolema esim. sydänkohtaus ja sitten pitempiaikainen sairaus johon menehtyy pikkuhiljaa, siitäkin kumpi kuolema on mielestänne vaikeampi omaisille.

Sitten omaishoito pahimmillaan omainen lähes täysin autettava josta ei voi poistua kuin ihan lyhyeksi aikaa, tarvitsee hoivaa 24 tuntia vuorokaudessa ilman että ulkopuolista apua on saatavana. Joku tietenkin ajattelee, että eikö tällainen henkilö pääse laitoshoitoon. Lain mukaan kyllä, mutta on tapauksia joissa kunta ei säästösyistä myönnä ko. henkilölle hoitopaikkaa eikä mitään tukea. Omainen on tällöin ihan yksin hoidettavansa kanssa. Tietenkin voi valittaa päätöksestä perusturvalautakuntaan ja edelleen Hallinto-Oikeuteen. Kyllä viimeistään Hallinto-Oikeus velvoittaa kunnan järjestämään hoitopaikan, mutta valitusprosessissa menee helposti vuosi

Sitten omaishoidossa on tapauksia joissa ko. henkilö pystyy liikkumaan esim pyörätuolin kanssa ja syömään itse sekä huolehtimaan henkilökohtaisesta hygieniastaan, puhumaan ym, joka on jo selvästi helpompi.

Olen kokenut jonkun näistä en kerro minkä, että en ohjaa teidän mielipiteitänne, omaisella tarkoitan pitkäaikaista aviopuolisoa. Minkä tilanteen arvelette olevan omaiselle helpoimman ja minkä vaikeimman.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu