Alkoholismi ja persoonallisuus

Kyllä se muuttaa. Entinen kohtuukäyttäjä muuttui parissa vuodessa alkkikseksi, menetti puolen millin kämpän, vaimon ja lapset sen seurauksena. Lasten takia yritän pysyä hengissä vielä muutaman vuoden, jotta ovat täysi-ikäisiä ennen kuin iskä heittää aivot nurkkaan.

Sinulla on siis aikaa jonottaa:

http://www.minnesota-hoito.fi/

Tilanne tämä.. puoliso tissutellut pitkään, säännöllisesti. viikonloppuisin juomia on mennyt huomattavasti enemmän. Tuli tilanne että humala jatkui pitkälti yli viikonlopun, useita päiviä enemmän kuin aikaisemmin. Mielialat vaihtelivat rakkaudesta eroon. Mukaan kuvioihin samalla tuli uusi tuttavuus, jota puoliso humalassa ihailee ja haluaa jatkaa elämäänsä tämän kanssa. Aina niin lämmin ja uskollinen, tulevaisuutta suunnitteleva puoliso kääntää takkinsa humalassa täysin, aikaisemmin juomisen aikana tuote ei kyllä ole näin radikaalisti tapahtunut. Lopputulosta en osaa sanoa mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Puoliso vasta juuri lopettanut juomaputken. Keskusteluja ei siis olla selvin päin käyty.

Persoonallisuuden muutos on hyvinkin ilmeistä tai ainakin käytös muuttuu! Ennen niin kunnollisesta, tunnollisestakin ihmisestä kehityy ajan ja alkoholin mukana jotain aivan muuta. Alkoholistista tulee valehteleva ja muutenkin epärehellinen/epäluotettava itsekäs jopa öykkäri. Hän on kärsimätön, äkkipikainen, välinpitämätön. Jotenkin alkoholistin looginen ajattelukykykin hapertuu jne...

Tuo esille piilotellun impulssivisuuden. Apina ruoskii taipuvaista ja nauraa perään. Ruokkii alkoholismia ja tuntee itsensä paremmaksi. Sorrettuna pieni hetki samalla tasolla, onko se liikaa pyydetty?

Olen ollut alkoholistin kanssa naimisissa vuoden. Jo alussa kävi ilmi, että hänellä on narsistisia piirteitä: toisen kohteleminen esineenä, valehtelu, totuuden muuntelu, uskottomuus, kontrollointi, manipulointi, seksuaalinen ahdistelu ja lopulta fyysinenkin väkivalta.

Olen laittanut eron vireille. Mietin pitkään miksi hänessä on ikään kuin kaksi persoonaa: välillä ohimenevästi pahoillaan, sitten jo pian ylimielinen, puolustuskannalla, allerginen syyllisyydelle, syyttää minua kaikesta, peruu anteeksipyyntönsä. Oliko se jo ennen alkoholismia vai sen tulosta?

Nyt minulle on selvinnyt eri lähteisiin tutustuneena, että narsismi todella ON osa alkoholismia. Hän ei ole kiinnostunut muista ihmisistä tuntevina persoonina. He ovat hänen tarpeitaan varten.

Alkoholistipersoona on eriytymätön. Hän kokee ohimeneviä nöyryyden tunteita: silloin hän on nuoleskelevan oloinen. Nopeasti siirtyy uhmaiseksi, silloin hän on puolusteleva, syyttävä, torjuva, aggressiivinen, ylimielinen, joka tilanteessa itsensä ykköseksi asettava. Kaikki mitä sanon oli 'piinaamista' ja 'pois ajamista'. Myös se kun kerroin hänen solvaustensa ja jokapäiväisten huoraepäilyidensä loukkaavan minua ja, oli hänen mielestään 'piinaamista'.

'Piinaamista' oli kun ylipäätään ilmaisin tunteeni. Minua ei siis olisi saanut olla olemassa muuta kuin jalkarättinä. Vaikka hän olisi lähtenyt omasta halustaan viinakassin kanssa ja kadonnut päiviksi, oli pois ajamista.

Kaikki oli tuota eriytymätöntä syyllisyys-viha-kokemusta. Hän on allerginen syyllisyydelle: alkoholistia vaivaa kaikenkattava syyllisyys ja alemmuudentunto, jota hän nousee uhmaamaan kieltäen syyllisyytensä, keksien oikeutukset ja vääristellen tositapahtumia. Tätä vääristelyä aina ihmettelin. Minä olin ihminen, jonka puheista hän sai syyllisyyden tunteen, joten minusta tuli hänen uhmansa ja vihansa kohde. Hän syytti minua koko ajan.

Esineellisyyden kokemukseni liittyy siis siihen että hän kärsii alkoholistin kaikkivoipaisuudesta ja narsismista. Muut ihmiset ovat alkoholistia varten, eivät itsenäisiä persoonia joilla olisi kokemusmaailma, olentoja, joilla on tunteita ja kipua.

Kunpa olisin jo ennen suhdettamme että alkoholismi on tällaista. En olisi ryhtynyt tähän. Alkoholismi on musta aukko joka imee läheisestä kaiken elinvoiman. Vaikka kuin rakastat, et lopulta kestä enää. Se ristiriita on kauhea kokea.