Heippa! Minulla on vähän normaalista poikkevampi ongelma, sillä kanini haluaisi olla koko ajan vain häkissään! sain kanin vasta noin 2 kuukautta sitten, vaikka se onkin jo muutaman vuoden vanha. Aluksi ajattelin, että häkki on sille turvapaikka koska pelkää uudessa kodissaan, mutta voiko se oikeasti näin hitaasti sopeutua uuteen kotiinsa? Olen kuitenkin aina luullut, että kaikki kanit haluaisivat juosta mieluummin vapaana kuin olla häkissään.
Pidän häkin ovea aina auki. Se osaa tulla sieltä pois ja useasti myös tuleekin. se pomppii ehkä 10 minuuttia ympäri asuntoa ja palaa sitten takaisin häkkiinsä. Välillä saattaa hypätä sohvalle ja jäädä siihen nukkumaan ja herättyään palata häkkiin. Onko siis kanini vain laiska vai pelkääkö elinympäristöään vai voisiko se jotenkin olla masentunut? Leikin ja silittelen häntä kyllä joka päivä ja hän kyllä viihtyy sylissäkin joten en usko ainakaan minua pelkäävän. Mutta voisikohan se kenties olla masentunut, koska ennen oli suuressa lapsiperheessä ja nyt joutuu olemaan vaan minun kanssani (asun yksin)? Pitäisikö huolestua?
Tuli melkoisen pitkä tarina, kiitos jos joku jaksaa lukea ja kertoa mielipiteensä :)
Onkohan kanini sairas tai masentunut?
huolestunutpuppelista
0
63
Luetuimmat keskustelut
- 1251168
- 691081
Carunan hinnat
Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun93838- 77761
- 45741
Kunnan päätie ja sen lähialueet
Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la38694- 67633
Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit
ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka25628Mitä luulet
Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?38518Luule ja ajattele minusta
mitä tykkäät nainen, olet ajat sitten antanut itsestäsi ihan omanlaisen kuvan.. 😅44487