Uni siskosta ja lentopelosta

Olen ollut tällä palstalla useasti "tulkitsijana".

Annan teille nyt vähän aikaa sitten näkemäni unen, sensuroimattomana, kommentteineen.


Lapsuudessani ja nuoruudessani me asuimme Arava-taloissa, siis tosi köyhissä oloissa. Meitä sisaruksia oli useita ja jouduimme usein jakamaan huoneen. Mitään omia huoneita ei siis ollut.

Nyt keski-ikäisenä näkemässäni unessa olen jälleen lapsuuteni pikkukammarissa. Unessani en kammaria jaa kenenkään kanssa, todellisuudessa jaoin sen pitkään pikkusiskoni kanssa. Unessa pikkusiskoni ei kuitenkaan esiinny lainkaan.

Unessa minua vaaditaan pukeutumaan parhaimpiini (tai minä vaadin itseäni), pukuun ja solmioon, ja valmistautumaan lentomatkalle. Inhoan lentämistä enkä tee sitä kuin välttämättömästä pakosta.

En halua lentää. Seuraavaksi minulle selviää, että minun tulisi matkustaa yhdessä isosiskoni kanssa. En halua sitä ja vastustan koko ajatusta koko olemuksellani. Miksi ihmeessä minun pitäisi lentää (jota inhoan) siskoni kanssa (jonka kanssa en halua olla tekemisissä)?

Puen pikkuhuoneessani pukua ylleni ja pelkään lentämistä, pelkään sitä oikeastikin. En halua lähteä siskoni kanssa, en sitten millään. En ainakaan samalla tavalla.

Velvollisuus painaa ja ahdistus on kova. Minun on lähdettävä matkalle siskoni kanssa, halusin tai en.

6

157

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tulkintaa

      Hei,

      "Unessani en kammaria jaa kenenkään kanssa, todellisuudessa jaoin sen pitkään pikkusiskoni kanssa. "

      Mikäli unennäkijä elää yhdessä muiden kanssa valve-elämässä, mutta uneksii (näkee siis unessa) elävänsä yksin, viestii se unennäkijän tarpeesta/halusta suurempaan itsenäisyyteen ja riippumattomuuteen.

      "Unessa minua vaaditaan pukeutumaan parhaimpiini (tai minä vaadin itseäni), pukuun ja solmioon"
      Eli
      Puku ja solmio.

      Solmio unessa edustaa yleisimmin velvollisuuksia ja sitoumuksia ihmissuhteisiin, kuten perheenjäseniin. Onko solmio tiukka vai löyhä, sopivasti aseteltu ,jne.

      Odottaako perheenjäsenet todellakin sellaisia asioita mitä unennäkijä näyttää vaativan itseltään ja kokee että hänen on ne "suoritettava" ja näin toimittava vaikka kenties sisimmässään haluaisi toimia jo aivan uudella tavoilla.
      Puku viestii muodollisuuksista ja perinteistä, konservatiivisista arvoista ja tyylistä.


      "Miksi ihmeessä minun pitäisi lentää (jota inhoan) siskoni kanssa (jonka kanssa en halua olla tekemisissä)?"
      Unennäkijä kuvailee kuinka joutuu tilanteiseen jota jopa inhoaa eli tekemään asioita joita ei todellisuudessa tahdo . Hän joutuu täysin vastoin omia toiveitaan toimimaan.
      Tällaisestahan ei seuraa sitten muuta kuin henkistä hammastenkiristystä ja kovaa ahdistusta. Kysymys kuuluu: Miksi ihmeessä minun pitäisi?

      Suuressa perheessä kasvaminen on toki suuri rikkaus, mutta hyvin usein suurperheen lapset uneksuvat yksityisyyteen ja omaan yksilöllisyyteen liittyviä ihanaisia "vapaus"unia, sisällöltään sellaisia missä kukaan (ympäristö, sisarukset, asema sisarusparvessa)
      a)ei määrittele heitä vaan he saavat lentää liihottaa vapaudessa ilman puristavaa muottia mihin ympäristö (tahtomattaankin) valaa suurperheen lapsen persoonallisuutta koska yksityisyys ja jakamaton huomio (vain itselle) on olosuhteiden vuoksi niin harvinaista ja vähäistä.
      b) Asioita ei tarvitse "jakaa" jatkuvasti
      c) Kukaan ei ole "jotain minulta tarvitseva" saa vain olla ja elää itselleen ja se on ookoo. Ei tarvitse olla huolehtivainen, murehtia kenestäkään tai pitää huolta. Saa tehdä sitä mitä itse huvittaa , ilman joutavaa syyllisyyttä. Ei "pidä" näinollen tehdä mitään.

      Tällaisia aspekteja (käänteisesti tosin) tässä unessa olin tuntevinani (siis samankaltaisuutta suurperheen lapsi-uniin). Eli peilejä(näitä lapsuuden kasvukumppaneita, perheenjäseniä) on ehkä ollut niin paljon mistä se oma itse on peilautunut, että aikuisena saattaa havahtua pohtimaan sitä, miten paljon tämä muodostunut peilikuva vastaa sitä kuka/millainen ihminen aidoimmin sisimmässään kokee olevansa. Herää aiheellinen kysymys: Miksi ihmeessä minun pitäisi toimia niin tai noin vain siksi että sitä on totuttu odottamaan minulta /Voinhan ja osaan toimia ja reagoida tilanteisiin toisinkin.

      Suurperhe=monilapsinen, missä menee määritelmän raja ,jokainen päätelköön onko se 5 vai 3 vai enemmän).

      Korosteinen velvollisuudentunne ja kasvatuksesta aiheutuneet vaatimukset usein muovaavat ihmisen joka vaatii itseltään paljon itsensä /oman hyvinvointinsakin kustannuksella--- ja jonka on hyvä aikuisena ihan opetella ja sallia itselleen armeliaisuutta ja lempeyttä (eli ettei ole niin ankara itselleen/itseään kohtaan). Muuten ei oikein (unissakaan) mikään huvita kun sielläkin pitää vastentahtoisesti matkalle lähteä ja raahata perässään sitä rasittavaa systeriä.

      Lempeyttä kehiin ja ehdotonta rakkautta itseään kohtaan lisättävä häpeilemättömän runsaasti, niin hyvä tulee. Sillä sitä me säteilemme mitä me sisimmässämme tunnemme. Ja tämä unennäkijä jos kuka kyllä säteilee poikkeuksellisen kauniita asioita -- kuin tuhat aurinkoa, se on vissi.

    • Kiitos, Tulkintaa, avasit uusia väyliä. Rasitteena kokemista en ollut uskaltanut oikeastaan tietoisesti ajatellakaan.

      Tässä vaiheessa voin lisätä, että isosiskoni on alkoholisti ja kärsii diagnosoidusta maksakirroosista.

      En ajatellut asiaa kun olin uneni nähnyt, mutta yhdessä lähteminen saa uusia merkityksiä.

      • Tulkintaa

        "Tässä vaiheessa voin lisätä, että isosiskoni on alkoholisti ja kärsii diagnosoidusta maksakirroosista."

        Unesta tuossa alkuperäistekstissä kuriositeettina unennäkijä toteaakin : "En halua lähteä siskoni kanssa, en sitten millään. En ainakaan samalla tavalla."
        eli yksi tulkinta saattaapi olla että unennäkijä on vakaasti päättänyt että siskon edustama elämäntyyli/sisältö ei tule olemaan hänen (unennäkijää) valintansa.


    • Sympatiaa

      Sain unesta tunnun, että pidättelet itse itseäsi sisäisessä kammarissasi sensijaan, että antaisit parastasi, ryhdistäytyisit jollain saralla, tai jossain mielessä. Sisaresi on antanut elämän viedä, epäonnistunut, etkä halua sille tielle, en tarkoita alkoholismia, vaan ettet halua mennä jossain mielessä tai asiassa eteenpäin, koska pelkäät epäonnistumista. Lentopelko on perimmiltään pelkoa epäonnistumisesta.

    • Kiitoksia Tulkintaalle ja Sympatiaalle.

      Minulla oli oma käsitykseni unesta ja sen tarkoituksesta ennen kuin jätin sen tänne. Unijukka avasi sitä omalla tavallaan suuntiin, joita en olisi voinut itse ajatellakaan.

      Tulkintaalle voin sanoa, että kertomasi kaltaisia ajatuksia minulla on varmasti ollut. Toisaalta unennäkijä saattaa pelätä samaa kohtaloa siskonsa kanssa.

      • Olen iloinen Sympatiaan irtisaamista ajatuksista. Lentopelko ei välttämättä ole kokemusta epäonnistumisesta vaan pikemminkin heikkoudesta.

        En tiedä syytä sisareni alkoholismiin, tai kenenkään. Meidän kotimme ei ollut turvaton.

        Ajoittain myös minä käytän alkoholia runsaasti. Minulla ei kuitenkaan ole samaa alkoholistin stigmaa kuin isosiskollani.

        Sisareni on antanut mennä ja hän on saavuttanut asioita joista minä voin vain unelmoida. Toki hän on maksanut huolettomasta menemisestään terveydellään.

        Sisarellani on perhe, joskin hyvin hajonnut, mutta hänellä on lapsia.

        Itselläni ei ole mitään vastaavaa.

        Nyt alamme nähdä niitä oikeita tunteita, joista uni omituisia kuviaan muodostaa. Kiitos avusta tulkitsijat.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiinni on siekkilän yliajaja

      Eilen illalla saatu kiinni Varsinais-Suomessa tämä henkilö.
      Mikkeli
      19
      2261
    2. Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan

      Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs
      Ikävä
      56
      1864
    3. Maskuliininen herrasmies

      Tekee aloitteen. 🌸
      Ikävä
      178
      1513
    4. Oletko valmis? Meidän tarinaan

      Rakastan sinua ❤️
      Ikävä
      82
      1493
    5. Näyttävin pariskunta

      Ketkä lie tällä kylällä kääntää päät?
      Suomussalmi
      21
      1479
    6. Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti "En pystynyt olemaan siellä enää"

      Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti – "En pystynyt olemaan siellä enää" Ennen sotaväki oli
      Maailman menoa
      310
      1431
    7. Martina Aitolehti poseeraa Ibizalla

      Ihanaa! Ibiza on ihan paras paikka lomailla hengaillen, viinistä ja iltamenoista nauttien. Säpinää riittää. Aitolehti
      Kotimaiset julkkisjuorut
      101
      1061
    8. Ollaanko me tyhmiä mies?

      Miten ihmeessä me onnistuttiin saamaan tästä näin pitkällinen ja masokistinen kuvio. Miten? Jos toisesta tykkää, näinhä
      Tunteet
      63
      1027
    9. Unelmoin päivästä, jolloin voimme olla yhdessä.

      Niin pieni kuin sydän onkin, sä oot siellä ja ne mun isot tunteet sua kohtaan ❤️Sydämeni sykähtää joka kerta kun sut nää
      Ikävä
      34
      1005
    10. Kannattaako kaikki Abrahamilaiset uskonnot jättää?

      Ja seurata jotain ihan muuta?
      Hindulaisuus
      349
      894
    Aihe